Proppivarasto

Huhut:RK XX


Huhuja:

-Viime talvesta aletaan jo selvitä. Alkukeväästä saatiin tuoduksi ruokaa jo
Vuoriniittyynkin asti eikä nälkään ole enää vähään aikaan kukaan kuollut.
Kovasti on kyllä vielä kaikenlaisia vaivoja talvesta jäänyt.

-Ivana Tappuraa haetaan edelleen. Joku on kuulemma nähnyt hänet juoksemassa
metsäläislauman seassa viiden päivämatkan verran Vuoriniitystä pohjoiseen.
Hänestä on luvattu tällä hetkellä 700 kuparirahan palkkio, joka on todella,
todella paljon rahaa. Mitähän kaikkea hän on oikein mahtanut tehdä, kun noin
suurta rahaa hänestä tarjotaan?

-Bokean Tontussa on kuulemma mellastanut kamala aave. Ettei vaan olisi
krapulapirut kyseessä. Samaan aikaan paikalla puhutaan olleen Kaaoslähteen
velho, jolla varmasti oli näppinsä pelissä. Miksei Kaaoslähteen velhoja, Iiv-
pappeja ja muita kamaluuksia oikein saada kiinni ja lopetettua?

-Vanhan Piparin entisen kokin Fleck Kannon tiedetään silminnäkijöiden mukaan
hukkuneen Bokea-järveen. Liekö tehnyt itsemurhan saamiensa potkujen jälkeen?

-Eräänä yönä Rajakatseessa on kuulemma nähty lehmän lentävän kuun valaisemaa
taivasta vasten. Näky oli vain hetkellinen, mutta olipa kuitenkin merkillinen
tapaus jos edes totta olikaan.