Proppivarasto

Huhut:RK XXXVI


Rajakatse 36, Uskomattomuutta

Huhut:


Kevättalven ja kevään juttuja maailmalta:

-Nohvatovissa on kuulemma viinit vähissä. Olutta riittää.

-Zada-pappi Jojopan toimii jälleen Nohvatovin lähettiläänä kuten
ennenkin, eli vakoiluepäilyt lienee tällä erää unohdettu.

-Kaarlo Kempura toi kauhean lastin viiniä Hurjaviinistä ja se kuulemma
kävi kaupaksi kuin kuumille kiville. Tosin ostaja oli kuulemma Jojopan
ja joku muu Nohvatovista. Taisi Zada-papisto tehdä aikamoisen
salakuljetuksen Bokea-järven yli Olyistä Nohvatoviin. Kuinkahan
Jojopanin käy... No, maallinen esivalta ei ole Nohvatovinkaan puolella
tähän kuljetukseen juuri puuttunut. Ainakaan vielä.

-Tämä Kempuran ja ilmeisesti Jojopanin valtava tynnyrikuljetus kulki
Olyistä Bokeajärvelle ja edelleen järven itäpäässä olevaan Bokean
kylään, missä lasti purettiin veneistä ja kuljetettiin maitse eri
puolille Vardakovin maakuntaa. Tynnyreitä kerrotaan kulkeneen tässä
kuljetuksessa suunnaton määrä, ilmeisesti lähemmäs parisataa.
Veneitäkin oli mukana kuljetuksessa toistakymmentä, ja kuljetusta
suojaamassa oli suurin osa Herbertinvartio-soturijärjestön vapaista
sotureista, eli parikymmentä vartijaa. Niin houkutteleva ryöstökohde
kuin tällainen kuljetus olisi kenties varkaiden kannalta ollutkin,
niin mittavat turvatoimet ja vartijoiden runsaus piti ryöstäjät
loitolla. Tämä Kempuran tynnyrikuljetus oli siis kenties suurin
yksittäinen tavarakuljetus Bokeajärvellä miesmuistiin.

-Loppukeväästä, suurimman osan Herbertinvartio-soturijärjestön
miehistä ollessa komennuksella muualla jokin tuntematon miesjoukko
koetti yön pimeydessä murtautua Herbertinvartion päämajaan Vuoriniityn
kaupungissa ja polttaa sen maan tasalle. Tällöin kaksi taloa
puolustaneista järjestön sotureista sai surmansa jouduttuaan melko
taitavien murtautujien yllättämiksi. Loput talolla olleet pari soturia
kykenivät kuitenkin puolustamaan taloa yllätyshyökkäystä vastaan, ja
mekkalan jatkuessa tunkeilijat karkasivat pian matkoihinsa, hieman
ennen kaupungin kaartin saapumista. Kukaan hyökkääjistä ei siis
kuollut tai jäänyt vangiksi, joten talolle hyökkääjä ei ole tiedossa.
Hyökkäyksen yhteydessä sytytetyt pienet tulipalon alut ehdittiin
sammuttaa, joten päämaja selvisi kohtalaisen vähäisin vaurioin.
Murtautujia oli arviolta noin puolisenkymmentä, eli suuresta joukosta
ei ollut kysymys. Isku päämajaan oli ennenkokemattoman röyhkeä, kuka
rohkenisi käymään verrattain suuren soturijärjestön kimppuun?"

-Derecas-papiston ylipappi Paltamonin sisar Adela katosi viime syksynä
jälkiä jättämättä Rajakatseesta. Tämän varakkaan ja arvovaltaisen
naisen katoamisesta huhuttiin monenlaista ja epäiltiin mm. että
Myrskyjumalan palvojat olisivat kaapanneet hänet ja kuljettaneet
johonkin piilopaikkaansa. Varmistusta asialle ei tosin heti saatu,
monenlaisia huhuja liikkui ihmisten keskuudessa. Alkutalvesta sitten
kuultiin, että Derecas-papiston temppelille Vuoriniittyyn olisi
toimitettu viesti kaappaajilta, missä nämä kaappaajat olisivat
kertoneet luovuttavansa Adelan vasta, kun heidän vaatimuksiinsa olisi
suostuttu. Papit eivät ole asiasta erityisemmin kailotelleet, mutta
ainakin arvellaan kaappaajien vaatineen kaikenlaisten uskonnollisten
vainojen lopettamista. Tieto Adelan katoamisesta ja kaappaajien
lähettämästä vaatimusviestistä on mitä ilmeisimmin kulkenut etelään
Suomurajaankin, ylipappi Paltamonin korviin. Tähän mennessä vaikuttaa
siltä, ettei Paltamonilla olisi minkäänlaisia aikeita taipua
painostukseen, vaan papisto on lähettänyt jäljittäjiä ja etsijöitä
eri puolille valtakuntaa Adelaa etsimään, joten siskon
takaisinsaaminen on kyllä suunnitelmissa. Neuvotteluhalukkuutta
harhaoppisiksi kutsumiensa kanssa keskusteluun Paltamonilla ei sen
sijaan vaikuta olevan.

-Tällä hetkellä Vuoriniityn maakunnassa Derecas-papiston johto on
siirtynyt kärkevämpiä mielipiteitä omaavien pappien haltuun.
Normaalioloissa korkea-arvoisimmat papit, temppeliherra Artamon ja
pappi Otviz ovat vetäytyneet mietiskelemään temppelin torniin, jolloin
sanavalta käytännön asioissa on siirtynyt toisille. Pimeyden voimien
tutkimukseen keskittynyt pappi Feukas hyväksyy hiljaisesti koventuneen
linjan, vaikka ei itse sen vannoutuneimpia kannattajia olekaan. Jyrkin
suhtautuminen on muutamien nuorempien pappien parissa, kun taas useat
keski-ikäisemmät papit ovat maltillisempia. Kaikkein jyrkin kanta
Derecas-pappien keskuudessa on Suomurajasta viime vuosina saapuneilla
papeilla ja maallikkosotureilla, jotka vahvimmin ovat Paltamonin
ajatusten kannattajia. Tällaisia pappeja ovat mm. Olavi Seus sekä
Tarvo Nasareetus. Huhutaan, että kevään kuluessa olisi etelästä
tulossa vielä lisääkin näitä kovaa linjaa kannattavia pappeja ja
maallikkosotureita.

-Viime syksynä yksin kulkeneisiin Derecas-maksun kerääjiin kohdistui
varsin paljon ryöstöyrityksiä. Näiden hillitsemiseksi Vuoriniityn
kaupungin Derecas-temppeliltä annettiin uudet määräykset, joiden
mukaan kaikilla papiston asiaa virallisesti edustavilla, mm. maksun
kerääjillä on jatkossa oltava mukanaan henkivartijana vähintään yksi
papiston maallikkosoturi, mielellään useampia. Loppusyksystä tapahtui
lähellä Bokean kylää kuitenkin tapaus, jossa erään maksunkerääjän ja
tämän henkivartijan kimppuun hyökättiin erämaataipaleen varrella.
Maksunkerääjä pääsi pakoon Bokean kylälle, sen sijaan henkivartija
kuoli väijyttäjien murhaamana. Tämän jälkeen ohjeita muutettiin
entisestään siten, että mukana olisi oltava vähintään kaksi
henkivartijaa, kunnes hyökkäykset vähenevät ja olot rauhoittuvat. Tuon
jälkeen uusia ryöstöyrityksiä ei ole ollut talven kuluessa kuin yksi
ainoa, jossa maksunkerääjän ja kahden henkivartijan kimppuun
koetettiin hyökätä. Neljän hengen hyökkääjäjoukko kuitenkin perääntyi
nopeasti ja pakeni tiehensä henkivartijoiden osoittauduttua liian
suureksi palaksi huonosti varustautuneille ryöväreille.

-Lopputalven ja alkukevään aikana uusia ryöstöyrityksiä ei juuri
esiintynyt.

-Rajakatseessa sijaitseva taverna Vanha Pipari on siirtynyt takaisin
Kaarlo Kempuran omistukseen ja hallintaan. Kaarlo ei tosin itse ollut
paikalla asiaansa hoitamassa, vaan asiaa ajoi hänen puolestaan Kaarlon
viime syksynä palkkaama oikeusoppinut Kerkko Namo. Kerkko järjesti
asian siten, että hän toimitti Ballendorfien tarjoaman summan Derecas-
papistolle velkojen maksamiseksi. Papiston edustajat miettivät hetken
aikaa ja aikoivat ensin ehdottaa tapauksen käsittelyn lykkäämistä
asiaan vaikuttaneen Adelan katoamisen vuoksi, mutta lopulta Derecas-
papisto kuitenkin suostui Kerkko Namon ja Ballendorfien vaatimukseen.
Eli Kaarlon velkakirja papistolle maksettiin ja mitätöitiin sen
jälkeen, kun Kerkko Namo oli toimittanut velkasumman papistolle.
Oikeusistuinten eteen asiaa ei siis tarvinnut viedä. Tässä taverna-
asiassa papisto oli yllättävänkin neuvotteluhalukas ja sovintoon
taipuvainen, kaiketi uskonnolliset kysymykset työllistävät heitä siinä
määrin riittämiin, etteivät he viitsineet pitää tätäkin asiaa auki.

-Kaarlo Kempura on kuulemma sittemmin maksanut 2000 kuparin velan
Ballendorfeille. Kempura jäi velkaa Ballendorfeille, kun nämä
maksoivat Derecas-papiston velan ja lunastivat taverna Vanhan piparin
takaisin Kempuralle.

-Kertoman mukaan Ballendorfien kartanolle etsittäisiin uutta
trubaduuria viime vuonna lähteneen soittelijan tilalle. Liikkuu myös
huhua, että suunnitteilla olisi jonkinlaiset häät. Onkohan joko Juuso
tai Henrika Ballendorf viimein menossa naimisiin?

-Bokean kylällä kerrotaan, että jotkut tuntemattomat miehet olisivat
koettaneet keväällä anastaa rakennuskiviä kylän laidalla olevasta
tornin rauniosta kärrynsä kanssa. No, nämä ulkopuoliset ajettiin
tiehensä uhkausten saattelemina.

-Huhutaan, että Nohvatovin ylimystö, papisto, jalokivikillat ja muut
vaikutusvaltaiset tahot eivät aikoisi tyytyä kuninkaansa
alkoholimonopoli-päätökseen, vaan aikoisivat valittaa asiasta
kuninkaalle ja vaatia alkoholin kaupan sallimista ainakin näille
ylemmille ryhmille. Suunnitelmissa on kuuleman mukaan koota
arvovaltainen lähetystö, joka lähtisi tapaamaan kuningasta vedotakseen
alkoholikauppaa koskevien rajoitusten poistamiseksi.


Yleisesti tiedettyjä vanhoja asioita Rajakatseessa:

-Viime keskikesän juhlan aikaan Isomäen veljekset, jotka olivat
kotoisin Ballendorfien alueilta, pistivät hulinaksi taverna Vanhan
piparin alueella. Seriffikin meinasi kuolla ja paha hulina oli, mutta
lopuksi nuo hurjimukset pääsivät haudan lepoon. Kaikkea rosvoa sitä
liikkeellä pitää oleman.

-Viime kesänä kävi Rajakatseessa virkamies Vuoriniitystä tutkimassa
tiestön kuntoa. Hän oli nimeltään Urmas ja hänen vaimokin kävi
miehensä luona Rajakatseessa tämän työtä tehdessä.

-Rajakatseen varustusta on kunnostettu ja paranneltu viime syksynä,
mm. jonkinlainen uusi sotilasparakki on noussut alueelle. Syksyllä
käynyt armeijan tarkastaja, ritari Bertil Seus lupasikin ehdottaa
esikunnassa, että Rajakatseeseen lähetettäisiin lisää sotilaita, mutta
eipä ole ainakaan vielä täydennyksiä näkynyt. Viime syksynä varustus
sai myös uuden väliaikaisen sotilaskomentajan, kun paikan päälle
saapui upseeri Oskar Karhukoi. Tämä ei kuitenkaan Rajakatseessa kauaa
viipynyt, vaan matkusti pian taas sukunsa luokse todeten kuuleman
mukaan "ei täällä talvella kuitenkaan mitään tapahdu." Talven
Karhukoitten kartanolla vietettyään on Oskar kuulemma palannut
takaisin asemapaikalleen.

-Rajakatseen varustuksen kirjurin Terin välit sotilaisiin ovat viileät
mutta asialliset. Teri syyttää sotilaita veteliksi ja huolimattomiksi
ja sotilaat taas Teriä turhan tarkaksi niuhoksi, jolla ei ole mitään
valtaa komentaa sotilaita.

-Sotilas Aarren-Bertil ja hänen renkinsä Jalmari ovat pistäneet
Rajakatseen varustuksen kupeeseen oman kasvimaan pystyyn. Laittoivat
valmiiksi raivatulle heinämaalle sen. No - eipä siinä mitään. Kaippa
perheellisellä Bertilillä pitää jotakin lisäelinkeinoa olla. Maa on
kuitenkin linnakkeen omistuksessa ja Bertilin on hyvä muistaa se.

-Myöhään keväällä kulki Rajakatseen halki Vardakovista Vuoriniittyyn
melkoinen kulkue. Siinä oli Kempura, Savihaara, Älliskö, Jojopan sekä
noin 20 herbertinvartiolaista. Kempuralla oli rahaa kuin roskaa ja oli
niin polleaa, että ei meinannut mahtua housuihinsa. Kempura tilasi mm.
Anelma Koskalalta eli Deinosan-killasta jotakin.







--


Uusia huhuja maailmalta:

-Vuoriniityn alueella on tullut viime aikoina monta väärää ilmiantoa
Myrskyjumalan palvomisesta. Näistä ilmiannoista on ollut helppo päästä
eroon polkemalla Myrskyjumalan kuvaa ja pilkkaamalla Myrskyjumalaa.
Epämiellyttäviä kohtauksia nämä silti ovat olleet asianomaisille.

-Mahtivuoren kuningas sääti uuden veron maataloustuotteille. Kaikki
maanviljelystuotteet sisältävät jonkin veron lajikkeensa mukaan. Tai
eivät aivan kaikki, sillä lanttu ja nauris olivat jääneet pois
luettelosta. Nyt hyvin monet maanviljelijät näyttävät laittaneen
maahan nimen omaan näitä tuotteita. Sen tietää, mitä syksyllä
syödään... Uuden veron tuomilla rahoilla on tarkoitus parantaa tiestön
kuntoa.

-Suomurajan kaupungissa kuuluu olleen isoja käräjiä mittayksiköiden
väärinkäytöksistä. Joku kauppiaan tapainen, kuulemma Nohvatovista,
nimeltään Balanfos kuuluu kusettaneen oikein huolella väärillä
mitoilla. Mies taisi joutua edesvastuuseen, mutta kuulemma maksoi
rehvastellen sakot käteisellä.

-Pääkaupungissa Suomurajassa on kuningas laajentanut ylipappi
Paltamonin valtuuksia. Derecas-papiston rankaisuryhmillä on nyt oikeus
jopa teloittaa vanhojen jumalien palvelijoita, mikäli nämä eivät
suostu kääntymään ja tunnustamaan väärää uskoaan. Teloituksia on
tiettävästi tehty vasta kaksi, molemmat pääkaupungissa.
Pamppukaarteiksi nimetyt rankaisuryhmät ovat kuitenkin alkaneet
kiertää maaseutua ja kaupunkeja. He ovat kuulemma pahoinpidelleet
ihmisiä melko sumeilematta, jos nämä eivät varauksettomasti ole
tunnustaneet heidän vaatimiaan uskonnollisia asioita. Koskahan nämä
pamppukaartit saapuvat tänne pohjoiseen. Taitavat olla jo...

-Kuningas on antanut määräyksen sotilaille ja virkamiehille olla
puuttumatta papiston toimiin ja sisäisiin asioihin. Sotilaiden ei siis
tule myöskään antaa apua Paltamonin kiertäville ryhmille. Estää tulee
vain selkeät mellakat ja tihutyöt, joita saattaa tämän tiimoilta ehkä
syntyä.

-Ylipappi Paltamon kuuluu oikein pursuavan uusia hyviä ajatuksia,
kuinka papiston toimintaa tulee kehittää...


Uusia huhuja Rajakatseesta:

-Vuoriniittyläisellä kauppiaalla Meeralla on kuulemma nykyään
yksinoikeus toimittaa Rajakatseen varustukselle tavaraa. Kertoman
mukaan kaikki vuoriniittyläiset kauppiaat eivät tätä asian tilaa ihan
noin vain hyväksy.

-Kaarlo Kempura järjesti alkukesästä tavernallaan talkoot, joiden
jälkeen hän tarjosi muutamalle arvohenkilölle tavernassaan
edustusillallisen. Arvovieraita oli kuulemma Nohvatovinkin puolelta.

-Uusi komentava upseeri on saapunut hiljattain Rajakatseen
varustukselle. Kukahan hän mahtaa olla? No, ilmeisesti Vuoriniityn
suuriruhtinas Geofrius ei ollut väliaikaiseen komentajaan, Oskar
Karhukoihin erityisen tyytyväinen, kun kerran uuden johtajan valitsi.

-Seriffi Maru Ryseniltä varastettiin noin 40 kuparirahaa tämän ollessa
paskalla, kertoilee seriffi. Joku linnakkeella asuvista tai
työskentelevistä on siis ilmeisesti varas.



Uusia yleisesti tiedettyjä asioita Rajakatseesta:

-Kaarlo Kempura järjestää tämänkertaisen keskikesän juhlan kunniaksi
aarrejahdin taverna Vanhalla piparilla. Kaikki voivat osallistua
näköön, ikään ja kokoon katsomatta. Ilmoittautumiset Kaarlolle
itselleen.

-Derecas-pappi Melinan vartiosoturi Tapanias oli matkoilla ja on nyt
hiljattain palannut takaisin Rajakatseen linnakkeelle.







--

Muita tietoja:


-Nohvatovin kieltä mallinnetaan ruotsin kielellä. Hahmot eivät puhu
Nohvatovia, ellei hahmoselostuksessa toisin mainittu.

-Hurjaviinin kieltä mallinnetaan englannin kielellä, kuten tähänkin
asti. Hahmot eivät puhu Hurjaviinin kieltä, ellei hahmoselostuksessa
toisin mainittu.

-Mahtivuoren kieltä mallinnetaan suomen kielellä kuten tähänkin asti.
Kaikki hahmot puhuvat Mahtivuoren kieltä, ellei toisin ole mainittu.




---