Lautapelejä


JOHDATUS LAUTAPELEIHIN JA MUIHIN PELEIHIN, eli lauta- ja muiden pelien esittelyteksti marraskuulta 2013

Rajakatse Fantasia ry järjesti marraskuussa 2013, kansallisena pelipäivänä 9.11. oman pelitapahtuman. Tapahtuma pidettiin Hämeenlinnassa, Käikälän Kisapirtillä, ja paikan päälle olivat tervetulleita kaikki peleistä, pelaamisesta ja pelikulttuureista kiinnostuneet. Tapahtuman yhteydessä oli myös pienimuotoinen pelinäyttely, jossa oli näytteillä monia lautapelejä. Näyttelyyn oli laadittu myös esittelyteksti, joka löytyy nykyisin täältä.





YHDISTYKSEN JÄSENTEN KEHITTÄMIÄ LAUTA- JA KORTTIPELEJÄ:



Hullunkuriset uusioperheet

Hullunkurisia perheitä vanhoilla Musta-Pekka -korteilla pelanneille ja miksi ei muillekin on nyt Hullunkuriset uusioperheet, jonka säännöt ovat luettavissa ja ladattavissa täältä.

Hiki

Taverna-larpeissa on pelattu lautapeliä nimeltä Hiki, jonka säännöt ovat luettavissa ja ladattavissa täältä.


Kasvoton vihollinen

"Kasvoton vihollinen" -nimisen taktiikkapelin myyntiversio on valmis ja peliä on saatavissa kahtena eri mallina, pahvilaudallisena ja kangaslaudallisena. Peliä myy tamperelainen All Around Underground, jonka takaa löytyy ry:mme näytelmäroolipeleissä käyneille tuttu mies, Jani Piirainen. Lahdessa peliä myy liike Puolenkuun pelit. Peliä on saatavissa myös ry:mme tapahtumien yhteydessä Juha Pereeltä.

Pelin säännöt pdf-muodossa.


Aarrekammiosi ei ole täydellinen ilman Kasvotonta vihollista.




Pelilaatikko sisältää pelilaudan, sääntövihkosen, 50 harmaata armeijakorttia ja 50 sinistä armeijakorttia.



Lopuksi esimerkkejä Wille Ruotsalaisen laatimasta pelikuvituksesta.