Rajawiki

Keskikesän juhla

Versio 4

Keskikesän juhla, jota vietetään keskikesän päivän aattona (eli lauantaina). Juhlaa vietetään molemmin puolin rajaa ja sekä aattoilta ja keskikesän päivä on yleinen vapaapäivä joka talossa. Monet isännät maksavat rengeilleen ja piioilleen osan vuoden rahapalkasta tässä kohtaa, jotta nuo pääsevät tavernalle juhlimaan.

Keskikesän juhla on ennen ollut nimeltään Myrskyjumalan juhla, mutta tätä nimeä ei enää niin muistella ainakaan virallisesti, sillä niin Derecas-papisto kuin Zada-papistkokin on tämän juhlapäivän muuttanut keskikesän juhlaksi ja Myrskyjumalasta ei ole sopivaa puhua ensinkään. Tosiasia lienee kuitenkin, että monet menevät uhraamaan Myrskyjumalalle ja muille vanhoille jumaluuksille uhrikivelle keskikesän yönä. Mahtaakohan taverna Vanhan piparinkin lähettyvillä olla uhrikivelle menijöitä ensi yönä...


((Keskikesän juhla on myös ollut Rajakatseen pisimmän kaksipäiväisen pelin työnimike, periaatteessa kyseessä on kaksi peliä joiden välillä toiminta katkaistaan eli juonet eivät etene 21-09 aikana eikä ihmisiä tietenkään tänä aikana tapeta. Roolissä pysyminen on kuitenkin suositeltavaa))