Kirjaudu rajakatsetunnuksella

456


VUOSI 456

-Tarinan Iida ja Miura ja Iida ja Miura II tapahtumat sijoitetaan tähän vuoteen.


Kevään tullessa Rajakatseen linnakkeen viranomaiset puuttuivat jo jonkin aikaa ongelmana pitämäänsä asiaan. Taverna Vanha Pipari sijaitsi miltei rajan kohdalla Rajakatseen linnakkeen ja vastapuolen Weldoonin linnakkeen välillä, jolloin taverna olisi kummankin paikan sotilaiden käytössä. Tästä arveltiin aiheutuvan vielä tulevaisuudessa ongelmia ja riitoja ja varsinkin järjestyshäiriöitä tavallisten sotilaiden tasolla. Tästä syystä Rajakatseen linnanherra Wilhard määräsi tavernan omistajan Kaarlo Kempuran purkamaan tavernan ja siirtämään sen jonnekin vähemmän kiistanalaiseen paikkaan. Wilhard mm. mainitsi, että uuden sodan mahdollisesti syttyessä Mahtivuoren ja Nohvatovin välillä olisi linnakkeiden välillä sijaitseva taverna tahtomattaan kenties ensimmäinen sodan kohde. Kempura teki työtä käskettyä ja siirsi tavernansa selvemmin Rajakatseen puolelle. Taverna Vanha Pipari on kuitenkin yhä varsin lähellä rajaa kulkureittien varrella ja alueen läpi kulkevien matkalaisten suosiossa.

Kummallisempia asioita tapahtui kevään koittaessa etelämmässä Bokeajärven rannalla (Rajakatse 2). Bokea-kylän lähellä sijaitsevalle tavernalle Bokean Tontulle oli saapunut vähäisempi aatelismies Mikael Valtamäki Nohvatovin puolelta. Mikael lähti tavernalta metsiin jotain salaista tapaamista varten. Tuolloin paikalla ollut Rajakatseen upseeri Edgar de Älliskö kiinnostui asiasta ja sekaantui miehen hankkeisiin, mutta menetti melkein itsekin henkensä joutuessaan lähimetsissä taisteluun aseellista ylivoimaa vastaan. Edgar onnistui pakenemaan tavernalle verta vuotavana, minne vastustajat eivät uskaltaneet tätä seurata. Älliskö oli vaitonainen tapahtuneesta, mutta jotkut paikalliset väittivät nähneensä myöhemmin jonkun miehen paenneen kovalla kiireellä pohjoista kohden Weldoonin linnakkeen asepuvussa.

Pian Älliskön tavernalle tulon jälkeen metsästä saapui kuitenkin taverna Bokean Tontulle seikkailija Jabran Ett, joka kertoi pakottavista syistä joutuneensa tappamaan Mikael Valtamäen. Älliskö oli jostain syystä avoimen kaunainen Ettiä kohtaan, mutta ei puuttunut Mikael Valtamäen kuolemaan. Mikael julistettiin vehkeilijäksi ja rikolliseksi, jonka tappajaa ei ole tarpeen rangaista. Metsästä löytyi myös maahan joltain pudonnut viestikäärö, jonka Älliskö nopeasti takavarikoi itselleen. Samana päivänä tapahtui muutakin poikkeuksellista. Paikan päältä saatiin kiinni Karvana-nimellä tunnettu surullisenkuuluisa metsäläisvaras, joka kuoli tehtyään vastarintaa pidätettäessä. Päivää seuranneena iltana eräs aiemmin rauhallisena ollut metsästäjä sai hulluuskohtauksen ja hyökkäsi ihmisten kimppuun, jolloin hänet lyötiin maahan tavernan lähistöllä. Ruumista tutkittaessa havaittiin sillä olevan epätavallisen suuret ja vahvat kulmahampaat. Kun ruumis jätettiin hetkeksi yksikseen, huomattiin tämän sillä välin kadonneen.

Tieto Mikael Valtamäen kuolemasta kulkeutui nopeasti ympäriinsä, myös naapurivaltioon Valtamäkien suvulle. Mikael Valtamäki oli ilmeisesti liikkunut Mahtivuoren puolella niin arveluttavissa asioissa, että Valtamäkien suku kiisti virallisesti tietäneensä mitään tämän toimista. Suku ei myöskään vaatinut tappajan virallista rankaisemista toivoen kenties peittelevänsä tapauksen. Samoihin aikoihin liikkui kuitenkin huhuja, että Jabran Ettin perään olisi lähetetty palkkamurhaaja Valtamäkien toimesta, mutta mitään varmaa asiasta ei tiedetty.

Alkukesästä Bokean kylä muuttui vieläkin levottomammaksi paikaksi. Tuolloin oli kaivettu auki lukuisia paikallisten kyläläisten hautoja. Haudat oli häpäisty ryöstämällä ruumiit niistä. Samoihin aikoihin levisi hurjia huhuja, joiden mukaan usealla maatilalla oli öisin vieraillut jokin outo peto karjaa ja kotieläimiä kuoliaaksi raadellen. Nämä tapaukset huipentuivat eräänä kesäisenä päivänä (Rajakatse 3), kun taverna Bokean Tontun ympäristössä havaittiin liikkuvan useita käveleviä kuolleita. Nämä elävät kuolleet koettivat jostain syystä hyökätä tavernalle kokoontuneiden ihmisten kimppuun, mutta tavernalla ollut väki piti pintansa. Samana päivänä tavernalle saapui myös vähäsanainen ja äksy vanhus nimeltään Arri Janhus, joka oli aikeissa kiireellä jatkaa matkaa tavernalta, mutta tätä ennen palkkionmetsästäjä Herak gor Ugrak surmasi tämän läheisellä venelaiturilla. Herak selitteli tekoaan sillä, että Arri Janhus oli Weldoonin linnakkeen kätyri. Teko ei kiinnittänyt niin kovin paljoa huomiota päivän kauhujen keskellä. Samana iltana epäkuolluthyökkäysten jo lakattua tavernalle säntäsi kamalannäköinen hirviö, joka muistutti puoliksi suurta ihmistä ja puoliksi karhua. Tämä hirviö taltutettiin taistelussa tavernan kokeneiden asemiesten voimin ilman tappioita. Vaikka hirviö lyötiin maahan, ryömi se silti käsittämättömillä, yliluonnollisilla voimillaan pahoin loukkaantuneena ja haavojen peittämänä pois metsään, jonne kukaan ei uskaltanut tätä olentoa seurata.

Tämän päivän jälkeen ei epäkuolleista tehty enää havaintoja alueella, joten on arveltu niiden kaikkien tuhoutuneen taistelussa. Epäkuolleiden ruumiit haudattiin uudelleen kunniallisin menoin. Zharin mestareiden jalokivikilta vaati Arri Janhuksen ruumiin palauttamista kiltaan ja kieltäytyi arvioimasta, olivatko Arrin weldooninyhteydet totta. Mahtivuorilaisille tämä on kuitenkin sivuseikka, sillä niin Arri Janhus, Weldoonin linnake kuin Zharin mestaritkin ovat naapurivaltion asioita, eikä näiden asiat paljoa rajan tällä puolella kiinnosta. Bokean kylän alue rauhoittui huomattavasti eikä jälkiä hirviöstä eikä epäkuolleista enää nähty. Eräs kulkija väitti tosin kahden viikon kuluttua nähneensä puolimatkassa Rajakatsetta kohden jonkin oudon ihmistä muistuttavan pedon. Karhua tämä ei kuitenkaan muistuttanut, vaan hahmo oli paljon laihempi ja kummallisempi. Olennon pää muistutti mustekalan päätä ja sen suupielestä roikkui useita mustekalamaisia lyhyitä lonkeroita. Kulkija selvisi pelkällä säikähdyksellä, koska hirviö kulkijan nähtyään pakeni itse metsien kätköön.

Loppukesästä Rajakatseen linnakkeen ja uuteen paikkaan rakennetun taverna Vanhan Piparin luona oli varsin paljon kulkijoita ja matkamiehiä (Rajakatse 4). Alueella liikkui paljon huhuja, joista hurjimmat väittivät alueelle joskus muinoin kätketyn mahtavia taikavoimia sisällään pitävän loitsukäärön. Monet kulkijat vaikuttivatkin kiinnostuneilta asiasta ja etsiskelivät kääröä. Eräs kääröä kiihkeimmin tavoitelleista oli sairaalloisen oloinen Deinosantaikuri Gul Thoniel, joka kertoi etsivänsä parannusta ruumistaan kalvavaan sairauteen. Jokin käärö alueen metsistä sitten löydettiinkin, mutta se paljastui huhujen mainitsemaa kääröä paljon heikommaksi. Käärön otti kuitenkin haltuunsa paikalla ollut Ballendorfien aatelissukuun kuulunut Marcus Ballendorf sen sisällettyä jostain selittämättömästä syystä Ballendorfien sukutunnuksen. Alueella tapahtui käärön löytämispäivänä myös muuta huomionarvoista. Alueella liikkunut Jabran Ett löydettiin tavernan lähistöltä tapettuna. Tappajaksi arveltiin Herak gor Ugrak -nimistä palkkionmetsästäjää, jonka arveltiin toimineen nohvatovilaisen Valtamäen aatelissuvun palkkaamana. Herak kuitenkin itse kiisti syytteet. Noihin aikoihin taverna Vanhan Piparin liepeiltä yllätettiin hiippailemasta ja vakoilemasta resuinen metsäläistiedustelija. Tämä rohkaistui uhoamaan ihmisille suuren johtajansa tulevan vielä saman vuoden aikana metsäläisjoukkoineen ajamaan ihmiset pois metsäläisten alueilta. Metsäläistiedustelija saatiin kiinni ja surmattiin tämän tehtyä vastarintaa. Illan hämärtyessä tavernalle hyökkäsi ihmistä muistuttava lonkeropäinen olento, joka saatiin taitavien taistelijoiden avulla surmattua. Olennon ruumis alkoi korjaantua itsekseen maassa lojuessaan, jolloin hätään kiirehtineet papit siunasivat ruumiin. Tämän jälkeen pahuuden ruumiillistuma pysyi kuolleena ja se haudattiin maahan pois lasten, naisten ja heikkohermoisten silmistä.

Kesän mentyä syntyi Rajakatseen ja Weldoonin linnakkeiden komentajien välille vuoropuhelua siitä, voisivatko ne vaihtaa keskenään viime sodassa vangeiksi jääneitä sotilaitaan. Tämä johtaisi Mahtivuoren ja Nohvatovin valtioiden välisten viileiden suhteiden paranemiseen edes neuvottelutasolle. Ehdotus välitettiin ylöspäin ja Vuoriniityn läänin hallitsija Geofrius ryhtyi ajamaan asiaa. Osapuolet sopivatkin sotavankien vaihtoneuvotteluista loppusyksystä Rajakatseen linnakkeen läheisellä taverna Vanhalla Piparilla. Nohvatovin ja Weldoonin puolta sovittiin edustamaan Zada-pappi Jojopanin, kun taas Mahtivuoren puolelta Geofrius lähetti neuvottelijaksi huomattavan Vuoriniittyläisen Ballendorfien aatelissuvun päämiehen, Xavier Ballendorfin. Samasta kaupungista oli tehtävää halunnut myös aatelismies Fredrik Koskala, Xavierin kilpailija ja Koskaloitten suvun päämies. Tapaus kiristi Koskaloitten ja Ballendorfien aatelissukujen entisestään kireitä välejä. Xavier otti tehtävän vastaan, vaikka joihinkin syihin vedoten esitti neuvottelujen siirtämistä myöhäisempään syksyyn. Tähän suostuttiin, vaikka samalla ihmeteltiin Xavierin vaikutteita.

Samoihin aikoihin Nohvatovin puolella Valtamäkien aatelissuku jostain syystä karkotti suvun vähäisen jäsenen Ulgatain. Tämän arvellaan jollakin tavoin rikkoneen vastaan suvun päämiehen, Valdemar Valtamäen tahtoa. Rajakatseen seudulla nähtiin merkkejä metsäläisten liikehdinnän lisääntymisestä. Paikallisia painoi huoli siitä, että metsäläistiedustelijan uhkauksissa olisi perää. Samoin alueella tiedettiin liikkuvan kaksi kohtalaisen kieroa ja häijyä varasta, jotka olivat mm. murtautuneet parille maatilalle. Vuoriniityn maakunnan alueella taas saatiin tietoja uudesta maantierosvojoukkiosta, Tiepuukoista, joka oli saapunut jostain Bokeajärven eteläpuolelta Vuoriniityn alueelle.

Eräänä myöhäisenä syyspäivänä käytiin taverna Vanhalla Piparilla tärkeitä neuvotteluja valtioiden välillä (Rajakatse 5). Kyseessä oli aiemmin mainittu linnoitusten välinen vankienluovutussopimus. Sopimusta oli tekemässä Vuoriniitystä maineikkaan Ballendorfien aatelissuvun päämies Xavier von Ballendorf. Neuvottelut onnistuivat hyvin ja osapuolet sopivat vankien vaihdosta.

Kesken neuvottelujen tapahtui kuitenkin tavernan ympäristössä jotakin hyvin uhkaavaa: Metsän kätköistä saapui suuri metsäläisjoukko, joka ryhtyi vaatimaan ihmisten neuvottelijoiden suostumusta maiden luovutuksesta metsäläisille. Kun tähän ei suostuttu, ryhtyivät metsäläiset piirittämään tavernaa. Tavernassa olijoille olisi voinut käydä kehnosti, sillä linnakkeelle ei ehditty välittää tietoa tilanteesta. Uhkaava tilanne loppui kuitenkin siihen, kun tavernan sisällä olijat murtautuivat ulos ja kävivät taistoon metsäläisjoukkoa vastaan. Käänteestä yllättyneet metsäläiset eivät kyenneet tuossa tilanteessa kovin hyvään vastarintaan, vaan heidät voitettiin ja surmattiin taisteluissa tavernan ympäristössä. Myös metsäläislauman johtaja menetti henkensä. Tämän jälkeen tilanne tavernalla olikin paljon rauhallisempi, vaikka muuta häiriötä vielä ilmaantuikin.

Tavernalle saapui kaksi kaukaa etelästä tullutta muukalaista, jotka kertoivat olevansa jonkinlaisia tutkimusmatkailijoita. Nämä tavoiltaan vieraat ihmiset palkkasivat oppaakseen paikan päällä olleen palkkasoturin Herak gor Ugrakin. Seurue lähti illan pimetessä suunnistamaan kohti paikallista hautausmaata. Vähään aikaan ei kulkijoista näkynyt merkkiäkään, kunnes myöhemmin tavernalle käveli samasta suunnasta Herak. Tämä vaikutti tosin oudolta ja puhehaluttomalta saapuessaan tavernalle. Tavernan ulkopuolella olleet ihmiset tunnistivat Herakin muuttuneen jollakin kammottavalla tavalla epäkuolleeksi. Tavernan asekykyiset miehet ryhtyivät taisteluun tätä murhanhaluista ja yllättävän kestävää kävelevää ruumista vastaan. Herak vajosi liikkumattomana maahan vasta kun paikalla ollut Zada-pappi Jojopan käytti pyhää voimaansa epäkuolleen hengen tuhoamiseen. Salaperäisten etelästä tulijoiden uskottiin olleen jonkinlaisia pahoja pappeja, jotka olivat murhanneet Herakin ja tehneen tästä tahdottoman palvelijansa. Muukalaisia ei kuitenkaan enää löydetty eikä havaittu missään lähialueilla, joten nämä olivat ilmeisesti pian jatkaneet matkaansa jotain kautta pois alueelta.

Loppuillasta sai Edgar de Älliskö, Rajakatseen upseeri, eräältä talonpojalta tiedon, jonka mukaan erään maatilan etäisemmästä ladosta oli näkynyt illan kuluessa valoa. Edgar arveli kahden alueella liikkuvan varkaan piileskelevän kukaties siellä, joten hän otti mukaansa kaksi sotilasta ja lähti rosvojahtiin. Ladolle tultuaan sotilaat löysivätkin väitetyt varkaat ja surmasivat nämä taistelussa näiden tehtyä vastarintaa.

Herak haudattiin Rajakatseessa sijaitsevalle hautausmaalle seuraavana päivänä. Samoin tehtiin ladolta päivän valossa löydetyille neljälle ruumiille, joista kahdet olivat varkaitten ja kahdet paikallisten talonpoikien. Alueella nousi tapauksesta erilaisia arveluja, kuinka talonpojat olivat kuolleet. Sotilaat väittivät, että varkaat olivat todennäköisesti surmanneet ladolle eksyneet talonpojat ennen sotilaitten tulemista. Kansan parissa liikkui tosin myös arvelu, että sotilaat olisivat yön pimeydessä erehdyksessä tappaneet varkaitten vankeina olleet talonpojat.

Tapauksen erilainen tulkinta luonnollisesti huononsi tilapäisesti Rajakatseen linnakkeen sotilaitten ja paikallisten talonpoikien välejä. Alue kuitenkin rauhoittui talveksi roistojenkin mentyä. Rajakatseen ja Weldoonin linnakkeitten välit parantuivat neuvottelujen myötä. Erityisesti Xavier von Ballendorf sai Vuoriniityssä arvovaltaa ja kunnioitusta hoidettuaan neuvottelut kunnialla. Vain Koskaloitten aatelissuku suhtautui neuvottelutulokseen vähätellen.

Edellinen: 455
Seuraava: 457