Kirjaudu rajakatsetunnuksella

457


VUOSI 457

Talven ollessa jo loppupuolella tapahtui Rajakatseessa todella erikoinen ilmiö. Taivaalta syöksyi alueelle outo kirkkaasti loistava kappale. Kappale iskeytyi Rajakatseen linnakkeitten lähistölle, tarkemmin sanottuna taverna Vanhan Piparin lähimaastossa sijainneeseen luonnonsuppaan. Kappaleen maahantörmäys tärähdytti maata ja katkoi muutamia puita, mutta ei aiheuttanut sen kummempia vahinkoja alueen rakennuksille tai asukkaille. Valoilmiö kappaleen tulemisesta havaittiin hyvin laajalla alueella, sillä kyseinen "tähden tippuminen" tapahtui yöaikaan. Alueen uteliaat ihmiset saapuivat päivällä ihmettelemään putoamispaikkaa, mutta pudonnutta tähteä ei löytynyt. Paikalle jääneistä
metsäläisten jäljistä arveltiin, että metsäläiset vikkelimpinä olisivat ehtineet siepata kappaleen itselleen. Kappaleen arveltiin kuitenkin olleen putoamishetkellä hyvin kuuma, sillä sen putoamispaikan kohdalta ja lähistöltä olivat kaikki lumet ja jäät sulaneet. Tapaukseen kiinnittivät jonkin aikaa erityistä huomiota jotkut tieteilijät, jalokivikillat, astrologit ja ennustelijat sekä papit.

Kevään tullessa tapahtui Rajakatseessa taas jotain hyvin kuohuttavaa. Rajakatseen linnakkeelta varastettiin hyvin arvokas eräälle mahtivuorelaiselle sotasankarille kuulunut tikari, jonka uskottiin kaiken lisäksi sisältävän taikavoimia. Tikarin etsintä aloitettiin ja syyllisiksi varkauksiin todettiin eräs Rajakatseeseen noina päivinä saapunut Mabelrode-niminen varasjoukko. Yhtenä kevätpäivänä tämän jälkeen Mabelrode-joukko saatiinkin kiinni alueen metsistä ja surmattiin taistelussa näiden tehtyä vastarintaa (Rajakatse 6).

Joukon johtajaa ei tosin alkuun tavoitettu, sillä tämä piileskeli jossakin muualla. Myös varastettu tikari oli kateissa, joten tämän uskottiin olevan varasjoukon johtajalla. Tästä johtuen Rajakatseen sotilaat suorittivat etsintöjä tuona päivänä myös taverna Vanhalla Piparilla, jolla tikarin hallussapitäjän uskottiin kenties oleskelevan. Sotilaat saivatkin kiinni ennustajaksi naamioituneen varasjoukon johtajan. Tätäkään ei hengissä vangituksi saatu, sillä mies oli taitava soturi ja käytti asetaitojaan yllättävänkin häikäilemättömästi määrällisesti ylivoimaisia vangitsijoita vastaan. Useampia sotilaita vahingoitettuaan varasjohtaja kuitenkin sai kuolettavan iskun ja vaipui maahan. Häneltä löydettiinkin kadoksissa ollut tikari.

Tikarivarkauteen oli kuitenkin jollain salaperäisellä tavalla kytkeytynyt yllättävän monet tavernalla olleet ihmiset. Jopa paikan päällä ollut mahtivuorelaiseen Karhukoitten aatelissukuun kuulunut vähäisempi nuorukainen koetti murhata tikaria linnakkeelle palauttamassa olleen upseerin Edgar de Älliskön. Älliskö surmasikin varsin suorasukaisella tavalla selkäänpuukotusta yrittäneen aatelispojan. Myöhemmin samana päivänä Älliskön ja tämän kahden sotilaan kimppuun hyökkäsi kolme tikaria myös havitellutta miestä. Näistä kaksi puhuivat osittain nohvatovilaisella korostuksella ja kolmas vaikutti eleineen ja pukuineen jonkinlaiselta papilta. Kaikki kolme kuolivat taistelussa rajakatseelaisten selvitessä miestappioitta. Kahden nohvatovilaisittain puhuneen soturin uskottiin olleen kotoisin Weldoonin linnakkeelta, vaikka virallisesti asiasta ei puhuttukaan. Tapaus kuitenkin nosti epäluuloja ja samalla vaikutti linnakkeitten välien jonkinasteiseen huononemiseen. Kolmas ruumis taas katosi pian tämän ollessa hetken huomiotta, joten mies saattoi selvitä hengissäkin. Jotkut tavernalla olleet muistelivat miehen nimen olleen Iarsang ja arvelivat tämän kukaties kuuluneen kiellettyyn pappisjärjestöön, Iiv-pappeihin. Samana päivänä tavernalla olikin liikkunut paljon kummallista väkeä, mikä oli osaltaan vaikeuttanut tikarivarkaitten etsintää.

Paikalla oli mm. Rajakatseessa aiemminkin käynyt sairaalloinen Deinosantaikuri Gul Thoniel, joka tuli paikan päälle meteorihuhujen houkuttelemana. Hän joutui palaamaan takaisin tyhjin käsin ilman kappaletta, vaikka hänen nähtiin neuvotelleen jonkun metsäläisen kanssa. Alueella liikuskeli myös Zhar-jalokivikiltaan kuulunut naistaikuri Lotus kahden apulaisensa seuraamana. Näistä toinen oli erityisen kummallinen ollen miltei kokonaan vaatteiden verhoama kasvoja myöten. Jotkut alueen ihmisistä väittävät kuitenkin apulaisen olleen epäinhimillinen olento, sillä näkivät vilahdukselta kaistaleen tämän kasvoista. Kasvot olivat vihreät ja suomuiset, kuin liskolla. Lotus-taikurin kerrotaan käyneen outoine apulaisineen mm. paikallisella hautausmaalla, jossa tämän nähtiin lueskelleen jotain kääröä. Kansan epäilykset olisivat jo vähemmästäkin nousseet, mutta koska mitään erikoista ei lähipäivinä tapahtunut, asian annettiin olla ja jäädä.

Karhukoin suku esitti myöhemmin Rajakatseen upseerille Edgar de Älliskölle vaatimuksia, joissa vaadittiin selontekoa Karhukoitten jäsenen kuolemasta ja mahdollista hyvitystä. Ilmeisesti sukukin mielsi kuolleen jäsenensä toimineen hyvin häikäilemättömästi ja kunnian sekä lakien vastaisesti, koska tyytyi Älliskön vastauksiin ja pahoitteluun tapahtuneen johdosta. Karhukoit suhtautuivat silti Ällisköön varsin pitkään viileästi ja jotkut suvun kovaäänisimmät mutta samalla vähävaltaisimmat jäsenet vaativat rangaistusta ja jopa kostoa murhan vuoksi. Ajan mittaan nämä vaatimukset kuitenkin vaimenivat ja lakkasivat kokonaan.

Loppukeväästä Rajakatseessa tapahtui todella ihmeellisiä, kummallisia ja kauhistuttavia asioita (Rajakatse 7). Tavernalle jälleen saapunut Lotus-taikuri lausui taverna Vanhan Piparin edustalla jonkin hyvin erikoisen loitsun, joka paikalla olijoitten ja jopa Lotuksenkin kauhistukseksi sai tavernan edustalle ilmestymään parikymmentä mitä kauheimman näköistä, osittain ihmistä muistuttavaa hirviötä tai olentoa. Jälkeenpäin Lotuksen on arveltu suorittaneen jonkun rituaalin, jonka tarkoituksena oli siirtää lasti jalokiviä jollakin taikureitten menetelmällä halki ulottuvuusrajojen. Jokin kuitenkin meni pieleen ja kivien kadotessa tilalle ilmestyi siis joukko hirviöitä.

Nämä eivät kuitenkaan hyökänneet keskitetysti majatalon asukkien ja ihmisten kimppuun, vaan hajaantuivat ympäristöön hämmentyneinä. Ihmiset kuitenkin tiedostivat vaarallisten olentojen alueen asukkaille muodostaman uhan, joten paikan päällä olleet ja myöhemmin alueelle samana päivänä tulleet soturit ja matkaajat organisoitiin näiden hirviöiden perään. Pitkään kestäneiden etsintäretkien ja taisteluiden tuloksena alue saatiinkin puhdistettua kammottavista olennoista. Paikallisia asukkaita jäi kuitenkin tuon karmean päivän jäljiltä vaivaamaan, saatiinko kiinni varmasti kaikki olennot vai jäikö jokin vielä metsiin kulkemaan. Tämä tapaus kasvatti edelleen paikallisten epäluuloa Lotus-taikuria kohtaan. Samana päivänä tapahtui toinenkin harmillinen sattumus. Rajakatseen linnakkeella varsin pitkään sotilaana toiminut Iivana Tappura peri Rajakatseessa verotuloja ihmisiltä väittäen saaneensa veronkantotehtävän kontolleen. Muutama herkkäuskoinen maksoikin Tappuralle, jonka jälkeen tämä häipyi alueelta. Tappuran petos ja karkaaminen oli kova isku varsinkin Rajakatseen upseerille Edgar de Älliskölle, jonka luotettuna soturina ja oikeana kätenä Tappura oli viime aikoina toiminut.

(Tappuraa ei pitkään aikaan tavoitettukaan, vaan hänen kerrottiin vaeltavan ympäriinsä Mahtivuoren ja Vardakovin maakuntia ristiin rastiin elellen petoksilla, varkauksilla ja muilla konnuuksilla. Tappura kuuluikin alueen tunnetuimpien varkaitten joukkoon, kunnes jäi kiinni syksyllä 459.)

Keskikesän aikoihin täytti Rajakatseen linnanherra Wilhard vuosia ja Rajakatseen linnakkeella olikin ainutlaatuisen suuret juhlat (Rajakatse 8). Juhlia oli saapunut viettämään niin ylhäisön jäseniä kuin muutakin kansaa. Tuossa juhlassa linnanherra Wilhard korotti upseerinsa Edgar de Älliskön aatelissäätyyn kuuluvaksi. Ylhäisö vietti aikaansa linnan sisätiloissa, kun taas rahvaan juhlat keskittyivät läheiselle taverna Vanhalle Piparille. Tosin monet arvokkaammat henkilöt ja merkkimiehet vierailivat päivän aikana tavernallakin. Tällaisia olivat mm. Nohvatovin valtiosta Vardakovin kaupungin lähettyviltä kartanoltaan tullut Valtamäkien suvun päämies Valdemar Valtamäki, joka herätti kansassa kummastusta oikukkaalla luonteellaan. Sekä Zada-papit ja Derecas-papit olivat edustettuina myöskin. Myös Koskaloitten suvun päämies Fredrik Koskala kävi tavernalla samoin kuin Ballendorfien suvun edustaja. Sukujen välillä nähtiin taaskin ilmenevän koko ajan kätkettyä kaunaisuutta. Myös monet muut huomionarvoisat henkilöt osallistuivat juhlintaan, vaikka kulisseissa tuntuikin koko ajan olevan jotain tekeillä.

Mm. paikalla olleen ja hidasta kuolemaa tehneen Deinosantaikuri Gul Thonielin havaittiin tekevän kauppoja syrjemmässä erään metsäläisshamaanin kanssa pienestä mustasta kivenkappaleesta. Kaupat johtivat ilmeisesti tulokseen, sillä Gul Thoniel sai kappaleen haltuunsa. Juhlapäivänä liikkui myös huhu, jonka mukaan joku aikoisi kuljettaa tai välittää salaista sotilastietoa Vardakovista Vuoriniittyyn. Kukaan ei kylläkään saanut asiasta varmuutta. Illan jo hämärtyessä sattui ikäviä järjestyshäiriöitä ja tapauksia, jotka osittain laskivat väen juhlamieltä. Eräs arveluttavalta vaikuttanut mies iski äkkiarvaamatta miekan Gul Thonielin selkään, joka kuolikin heti tavernan edustalle.

Salamurhaaja pakeni nopeasti metsiin paikallisen kaartin seisoessa vielä hämmentyneinä paikoillaan. Kun sotilaat sitten lähtivät takaa-ajoon, oli karkuri jo kadonnut. Huomiota herätti se, kuinka Lotus-taikuri otti haltuunsa Gul Thonielin tavaroista löytyneen oudon mustan kiven. Hieman myöhemmin myös tavernalla oleskellut ja Koskalan kanssa maakauppoja hieronut kauppias Säteri yritettiin murhata. Säteri selvisi jollain kumman tavalla ilkeän näköisestä kaulahaavastaan ja poistui paikalta välittömästi tämän jälkeen. Murhaa yrittänyt haltiaksi paljastunut mies selitteli tekojaan niin uskomattomin selityksin, että onnistui puhumaan kuulustelijat ympäri. Paikan päällä olleet sotilaat saivatkin avointa halveksuntaa niin rahvaalta kuin ylhäisönkin jäseniltä tehottomuutensa vuoksi. Juhlista jäi kuitenkin rahvaalle myönteinen yleisvaikutelma, jota edes murhayritykset eivät voineet täysin horjuttaa.

Loppukesän kuluessa sattui Vuoriniityn maakunnassa todella kohahduttavia tapahtumia. Eräs Vuoriniityn kaupunkiin matkalla ollut suurehko kauppiasseurue joutui Tiepuukot-nimisen tunnetun maantierosvojoukkion väijyttämäksi. Seuranneessa taistelussa rosvot murhasivat julmalla tavalla kaikki seurueeseen kuuluneet miehet ja naiset ja veivät kauppiaiden kaiken mukana olleen omaisuuden. Tiepuukot olivat jo aiemminkin tehneet häikäilemättömiä ryöstöjä, mutta nyt tapahtunut oli siihenastisista pahin. Järjestysvallan edustajat vannoivat ottavansa vielä kyseisen rosvojoukon kiinni. Tämäkin järkyttävä tapaus tosin jäi vielä huomiota herättävämmän varjoon.

Jotain kautta tuli yleiseen tietoon, että Ballendorfien suvun päämies Xavier Ballendorf onkin todellisuudessa vampyyri! Heti tämän huhun tultua yleiseen tietoon Fredrik Koskala tunkeutui aseellisen seurueensa kanssa ja suuren maalaisjoukon seuraamana Ballendorfien kartanolle, jossa nämä vangitsivat suvun siellä olleet jäsenet ja palvelijat noituudesta ja pahojen voimien palvonnasta syytettynä, minkä jälkeen he polttivat koko Ballendorfien kartanon ulkorakennuksineen. Xavieria ei kuitenkaan paikan päältä löydetty, vaan tämän saatiin kuulla paenneen kartanolta hetkeä aikaisemmin veljenpoikansa Marcus Ballendorfin kanssa ja pakenevan kohti Rajakatsetta.

Fredrik Koskala heitti vangitsemansa Ballendorfien jäsenet oman kartanonsa tyrmiin myöhempää kuulustelua varten ja alkoi valmistautua jahtaamaan vampyyriksi paljastunutta vihamiestään.Vuoriniityn hallitsija Geofrius ja muut viranomaiset seurasivat tapahtumien kehitystä varsin sivusta puuttumatta kahinaan juuri mitenkään. Kenties kukaan ei halunnut tuossa vaiheessa vielä puuttua tilanteeseen, koska ei ollut tietoa, oliko kyse vampyyrijahdista vai sukujen välisestä valtataistelusta panoksin, joita kukaan ei ollut osannut odottaa. Myöhemmin onkin arveltu, että Fredrikin motiiveina ei niinkään ollut halu jahdata vampyyriä vaan ylipäätään hankkiutua eroon kilpailijoistaan hyvän tekosyyn nojalla.

Myös Vardakovin kaupungissa liikkui hurja uutinen, jonka mukaan eräs kaupungin arvostetuista oppineista, kartantekijä Dimitro Maprov, olisi välittänyt aivan hiljattain salaista sotilaallista tietoa rajan yli Vuoriniittyyn. Huhun todenmukaisuutta vahvisti ainakin se, että Vardakovin viranomaiset vangitsivat miehen kuulusteluja varten.

Eräänä loppukesän päivänä vampyyri Xavier Ballendorf saapui Rajakatseeseen mukanaan veljenpoikansa Marcus Ballendorf (Rajakatse 9). Myös takaa-ajajat saapuivat saman päivän aikana paikan päälle. Paikalliset ihmiset olivat jo muutamaa päivää aiemmin ihmetelleet hautausmaalla ollutta kuoppaa, joka oli Herak gor Ugrakin haudan kohdalla. Tämän arveltiin muuttuneen jostain syystä "jälleen" epäkuolleeksi. Hautojen rauha rikkoutui vielä pahemmin Xavierin saavuttua alueelle, sillä hän suunnisti suoraan metsän kautta hautausmaalle ja alkoi nostattaa haudoista eläviä kuolleita palvelukseensa. Hänen pyrkimyksiään ei kukaan ihminen osannut edes arvailla.

Tämä ei ollut ainoa häijyläinen alueella tuona päivänä. Kun Rajakatseeseen saapuneet vampyyrinmetsästäjät saapuivat tavernalle, saivat he ja muu tavernan väki vastaansa kolme metsistä tullutta kammottavaa olentoa, jotka eivät selvästikään olleet tästä maailmasta. Olennoista yksi muistutti kävelevää pensasta, toinen suurta ihmisen tavoin kävelevää kissaeläintä ja kolmas, joukon johtaja, mustekalapäistä ihmistä. Nuo kolme kauhistuttavaa olentoa onnistuttiin vaivoin tuhoamaan sotilaiden ja muiden miekkamiesten ponnistusten avulla. Myöhemmin saman päivän aikana myös vampyyri Xavier onnistuttiin tuhoamaan samoin kuin useimmat muut alueella liikkuneet epäkuolleet. Sen sijaan alueella samoihin aikoihin liikkunut Herak gor Ugrak, josta todellakin oli tullut epäkuollut, katosi metsiin eikä häntä sen jälkeen pitkiin aikoihin näkynyt. Oli arveluja, että Herak olisi astunut metsän kätköissä olleeseen väliaikaiseen ulottuvuusporttiin, jonka kautta kolme mystistä olentoa olivat saapuneet alueelle. Tätä ei kuitenkaan kukaan voinut todeksi osoittaa. Kauhuja täynnä ollut päivä päättyi siis kuitenkin ihmisten voittoon. Xavierin matkassa ollut Marcus Ballendorf kertoi sukutaistelussa voitolle päässeelle Fredrik Koskalalle ja muille alueella oleville ihmisille, ettei hän suinkaan vapaaehtoisesti ollut seurannut vampyyriä. Koskala kutsuikin Marcuksen myöhemmin kartanolleen sukujen välisiä neuvotteluja varten, jotta sukujen väliset riidat saataisiin sovittua.

Marcuksen myöhemmin noudattaessa Fredrik Koskalan kutsua, koettivat Koskalan vartijat vangita tämän. Marcus yritti paeta kartanolta mutta jäi kiinni ja heitettiin Fredrik Koskalan määräyksestä muiden Ballendorfien jäsenten ja palvelijoiden seuraksi kartanon tyrmiin. Fredrikillä oli kenties omia häijyjä suunnitelmiaan Ballendorfien lopulliseksi raivaamiseksi tieltään noituussyytösten varjolla, mutta nyt Vuoriniityn hallitsija Geofrius ja muut viranomaiset puuttuivat asiaan. Geofrius määräsi kaikki Fredrikin vangituttamat henkilöt vapautettaviksi, johon Fredrik Koskala joutui taipumaan. Koska Ballendorfeja vastaan ei voitu enää toteennäyttää mitään Xavierin, ainoan varmasti vampyyriksi todistetun Ballendorfin kuoltua, loput syytteet raukesivat. Vähällä eivät Ballendorfit kuitenkaan päässeet. Geofrius määräsi Ballendorfien aatelisaseman peruutettavaksi arvonimineen ja virkatehtävineen. Samalla suuri osuus Ballendorfien maa- ja muusta omaisuudesta takavarikoitiin.

Tämän hankkeen suunnittelijana olivat Geofriuksen neuvonantajat, mm. hovihankkija Nörvä Juupeli. Takavarikoiduista maista suurin osa meni Geofriukselle, osa annettiin Koskaloille. Koskalat tyytyivät näihin toimiin, sillä Ballendorfien entinen asema ja vaikutusvalta oli mennyttä. Ballendorfien uusi päämies Jatonan Ballendorf ei sietänyt nykyistä tilannetta, vaan vetäytyi lähimpine sukulaisineen etelään Suomurajan kaupunkiin. Muutamat suvun jäsenet jäivät vielä Vuoriniityn maakuntaan, mm. Marcus Ballendorf. Koskaloitten vaikutusvalta kasvoi pahimpien kilpailijoittensa poistuessa jonkin verran, vaikka Geofrius ja muut aateliset tekivät tiettäväksi, ettei moinen peli enää onnistu.

Vaikka Rajakatseessa ei enää tämän jälkeen aikoihin tapahtunut mitään yliluonnollista, pysyi alue kuitenkin edelleen levottomana ja rauhattomana. Vuoriniityn maakunnan viranomaiset hermostuivatkin alueella usein tapahtuviin varkauksiin, rötöksiin ja murhiin ja päättivät tehdä jotain asialle. Edgar de Älliskö sai luvan teloituttaa julkisesti erään Rajakatseen linnakkeen tyrmissä lojuneen murhaajan. Yhtenä syksyisenä päivänä järjestettiinkin Rajakatseessa murhaajan julkinen teloitus, jonka oli tarkoitus säikyttää ihmisiä pysymään laillisilla poluilla. Toimenpiteellä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut sanottavampaa vaikutusta, sillä kyseinen päivä oli taas harvinaisen riehakas ja väkivaltainen Rajakatseessa (Rajakatse 10). Asiaan vaikutti varmasti se, että paikalla oli paljon hämäräperäistä väkeä, jolla oli vakaat aikomuksensa hoitaa hommansa kaiken maailman pelotteista huolimatta. Tähän viittasivat mm. huhut, joiden mukaan alueella tehtiin tuona päivänä kauppaa joistakin arvokkaista jalokivistä. Paikan päällä ollut Derecaspappi Mukair Masula surmattiin epäselvissä oloissa metsässä ilman, että kenelläkään oli aavistusta tappajasta. Tavernalla riehui myös jokin aiemminkin murhia tehnyt psykopaatti, jonka tavernalla olleet aseistetut miehet onnistuivat surmaamaan tämän rynnätessä aseistettuna väkijoukkoa kohden. Alueen viranomaiset saattoivat vain pudistella päätään ja miettiä turhautuneena, pitäisikö ensi kerralla teloittaa varoitukseksi puoli tavernallista väkeä.

Kylmän ja sateisen kesän vuoksi viljasato Vuoriniityn läänin alueella jäi varsin heikoksi. Ihmiset joutuivatkin varautumaan säästeliääseen ruoankulutukseen ja osa riittävän varakkaista ihmisistä päätti muuttaa tulevan talven ajaksi eteläisemmille alueille, kuten mm. Suomurajaan tai Hurjaviiniin. Näin teki myös Rajakatseessa sijaitsevan taverna Vanhan Piparin omistaja Kaarlo Kempura, joka sulki tavernansa ja lähti talveksi etelään Hurjaviinin kaupunkiin, mistä on alkujaan kotoisin. Hän samoin kuin useat muutkin ihmiset kokoontuivat talven lähestyessä Bokeajärven pohjoisrannalla sijaitsevalle tavernalle Bokean Tontulle odottamaan venekuljetusta Olyin kaupunkiin viimeiselle etelään ennen jäitten muodostumista lähtevälle laivalle. Eräänä myöhäissyksyn iltana Bokean Tontulla olikin runsaasti väkeä läsnä osan odotellessa laivaa ja osan ollessa muusta syystä tavernalla mm. aikaa viettämässä (Rajakatse 11).

Rauhallista illanviettoa järkytti kuitenkin kohahduttava tapaus. Tavernalla oleskellut Nörvä Juupeli, Geofriuksen hovihankkija, murhattiin tavernan lähellä sijaitsevassa ulkorakennuksessa ilman, että kukaan olisi nähnyt tapausta. Paikalla ollut virkavalta aloitti välittömästi murhan tutkimukset ja paikallaolijoitten kuulustelun. Loppujen lopuksi virkavalta päätyi pidättämään murhasta epäiltynä Alia-nimisen nuoren naisen, joka oli toiminut hovihankkija Nörvän kirjurina ja apulaisena. Syynä pidätykseen oli se, että Alia oli viimeisenä havaittu Nörvän luona ja tällä myös arveltiin olleen murhan kautta pyrkimys saada Nörvän paikka ja virka-asema. Alia vakuutteli syyttömyyttään mutta vietiin silti Vuoriniittyyn tuomittavaksi. Murhaa lukuunottamatta ilta Bokean Tontulla oli varsin rauhallinen epämääräisistäkin kulkijoista huolimatta.

Vuoriniityn kaupungissa järjestettiin syystalvella oikeudenkäynti Nörvä Juupelin murhasta. Tuolloin todisteet Aliaa vastaan kuitenkin todettiin liian vähäisiksi, jotta tämä olisi voitu suoraan tuomita murhasta. Asiaan vaikutti myös itse Deinosan-jalokivikillan johtajan Datojanin paikalle saapuminen ja hänen vetoamisensa Alian puolesta, joka olikin toiminut kyseisessä Deinosanin killassa kirjurina ja apulaisena. Jutussa tuntui muutenkin olevan vielä niin paljon epäselviä ja hämäriä seikkoja, että tapausta oltaisiin voitu ratkaista. Alia vapautettiin toistaiseksi ja Nörvän murhan tutkintaa aiottiin jatkaa uudelleen keväällä, kun etelään lähteneet matkaajat saapuisivat takaisin. Tällöin pelkona kuitenkin oli todisteiden ja jälkien vanheneminen, mutta muutakaan ei voitu tehdä. Rajakatseen linnakkeen upseeri Edgar de Älliskö otti samoihin aikoihin Ballendorfien sukuun kuuluneen Marcus Ballendorfin palvelukseensa.

Edellinen: 456
Seuraavaksi: 458