Rajawiki

Armo Masula


Tavernanomistaja Vuoriniityn kaupungissa. Armo on melko varakas ja naimisissa oleva mies, joka omistaa kaksi tavernaa kaupungissa, nimeltä Kaljakellari ja Kiljun karahdus. Armon ja hänen vaimonsa Sylvian välit olivat joskus olleet viileät, ja syyksi muutamissa huhuissa arveltiin sitä, että Armo olisi kenties pettänyt vaimoaan yhden tai useammankin taverna-apulaisensa kanssa vuosien saatossa, ellei tee tätä nykyisinkin. Nykyisin pariskunnan elossa ei näytä ainakaan ulospäin olevan riitoja tai viileyttä. Huhutaan myös, että Armo Masula ja Harmo Puronkohina vanhempi olisivat tulleet melko huonosti toimeen keskenään vanhojen riitojen vuoksi, mm. toinen Armon omistamista tavernoista eli Kiljun karahdus oli alkujaan siirtynyt Harmon isältä Armon isälle. Kaljakellari on komea kapakka keskellä Vuoriniityn kaupunkia. Harmo Puronkohin vanhemman kuoltua kuitenkin Armo Masulan välit Harmo Puronkohina nuoremman kanssa ovat kunnossa nykyisin, tai ainakin siltä näyttää.