Kirjaudu rajakatsetunnuksella

Edgar de Älliskö



Edgar de Älliskö kesällä 465

Edgar de Älliskö kesällä 465



Galleria 2009


Edgar De Älliskö, 469

Edgar De Älliskö, 469



Rajakatseen linnakkeen entinen seriffi. Toimi nuorena miehenä seikkailijana ja komensi rajakatseen jousiampujia Rajakatseen suurtaistelussa 449. Kerrotaan että miehen ura lähti liikkeille vasta kun hän lisäsi 'de' liitteen nimeensä ja että hän olisi palvellut itsensä Geofriusta. Edgar lyötiin ritariksi vuonna 457. Meni naimisiin vuonna 458 Shastra Karhukoin kanssa. Edgar sai potkut seriffin toimesta loppusyksystä vuonna 460, mutta on oleskellut myöhemminkin linnakkeella. Kevättalvella 462 Edgar suostui avioeroon Shastrasta ja ryhtyi samoihin aikoihin Herbertinvartio-soturijärjestön komentajaksi, hauskana anekdoottina se että hän oli aikaisemmin kieltänyt alaisiaan Rajakatseessa liittymästä kyseiseen järjestöön sen alkuaikoina.

Viime vuodet Edgar onkin toiminut Herbertinvartion yhtenä johtajana ja keulakuvana, mm. Rajakatseesta käsin. Edgar de Älliskö tunnetaan taitavana ja kokeneena soturina ja johtajana, vaikka kerrotaan myös, että tämä olisi tehnyt ajoittain muutamia töppäyksiäkin.

Edgar Älliskön tiedetään olevan yllättäen jonkinlaisen seksisymbolin (tjsp) asemassa naisten keskuudessa. (RK51 huhut)


Rajakatse maailman pelihahmo