Kirjaudu rajakatsetunnuksella

Harmo Puronkohina




Harmo Puronkohina on hyvin varakas mies, joka omisti vanhastaan Vuoriniityn kaupungissa toimivan tavernan nimeltä "Harmon harmaakivi". Kapakoitsijoiden killan edellisen johtajan Elmer Knuutsin kuoltua kesällä 458 Harmo valittiin killan uudeksi johtajaksi. Tämä ei ole ainoa asia, joka Elmeriltä hänelle siirtyi, nimittäin Harmo avioitui vuonna 460 Elmer Knuutsin lesken Vilman kanssa, ja pariskunnalla on tätä nykyä omistuksessaan useita tavernoita Vuoriniityn kaupungissa Harmaakiven ohella, mm. Elmerin aiemmin omistama "Vuoriniityn jalokivi." Harmon asema killan johdossa onkin tätä nykyä kiistaton. Harmo tulee kohtalaisen hyvin toimeen muiden kapakoitsijoiden kanssa, tosin välit tavernanomistaja Armo Masulaan ovat olleet vuosikausia viileät. Syyksi arvellaan vanhoja riitoja, mm. kerrotaan että toinen Armon omistamista tavernoista eli "Kiljun karahdus" olisi alkujaan siirtynyt Harmon isältä Armon isälle tavalla, jota mm. Harmon olisi ollut hankala sulattaa. Harmolla ja Vilmalla on nykyisin kaksi pientä lasta, Elsa ja Huhmo.


Rajakatse maailman pelihahmo