Kirjaudu rajakatsetunnuksella

Hiisijoki


Kylä: Hiisijoki
Väkimäärä: noin 100 ihmistä
Päätoimenkuva: Kalastajia ja metsästäjiä
Valtakunta: Nohvatov
Kieli: Nohvatov
Yhteydet: Jokea pitkin Nohvatoviin

Kylä sijaitsee korkeammalla kohdalla rannasta nousevalla mäellä. Kylän ympärillä on varustus, jossa itse talot muodostavat suuren osan muodostelmaa. Varustus on ihan tomivan oloinen. Hyökkäyksen varalle on kylässä kokko valmiina, jotta voidaan antaa merkki muille kylille.
Kylässä on muutama (noin 5) vakituista sotilasta, koska idästä on aikaisemmin uhannut peikkojen vaara,
mutta nykyisin ei niistä ole juuri ollut ongelmia näin lähellä sivistystä.

Kylässä kaikki talot hirsistä tehtyjä.

Kylän nimestä huolimatta alueella ei ole mitään örvelöitä. Nimi tulee siitä, että joitakin aikoja aikaisemmin alueella asusti peikkoja, jotka sittemmin on häädetty alueelta.

Kylässä pitkään ja vakituisesti asuneet sukunimiset perheet:
-Leli Seus (nainen), kalastajakillan jäsen, leski ja lapsia

-Kylän vieressä on kaivosluola, joka ei ole vieläkään romahtanut umpeen, vaikka se on hylätty jo noin 350 vuotta sitten. Kaivosta ei käytä kukaan, koska sieltä ei tiettävästi löydy enää mitään ja se on luultavasti hyvin epävakaa ja romahtamisvaarainen.


Nohvatovin kylät