Kirjaudu rajakatsetunnuksella

Huhut:Rajakatse LI


HUHUPAKETTI PELIIN RAJAKATSE LI: TAAKSE JÄÄNEET ASIAT


Pelinjohto suosittelee tutustumaan myös edellisen pelin huhupakettiin, sillä aiemmassa huhupaketissa on paljon asiaa niin maailman tapahtumiin kuin Rajakatseen alueen asioihinkin liittyen. Huhupaketissa on asiaa mm. pappi Melinan ruumiin löytymisestä viime syksynä, talven sujumisesta eri puolilla, ruhtinas Mikaelin unesta ja Rajakatseen seudun alkukeväisistä tapahtumista. Aiemman kevätpelin huhupaketti löytyy osoitteesta: http://www.rajakatsefantasia.fi/rkwiki/index.php?p=Huhut%3A%20Nahkurin%20kev%E4trieha


Kevät on nyt siis koittanut pohjoisessa ja liikenne on vilkastunut kauppiaiden ja muiden matkustavaisten lähdettyä toden teolla liikkeelle. Vuoriniityn ja Vardakovin maakunnissa alkoi keväällä vilkas tavarankuljetuskausi, kun kyseisiin elintarvikepulasta kärsineisiin kaupunkeihin rahdattiin säiden salliessa huomattavat määrät elintarvikkeita. Ruokaa toimitettiin kaupunkeihin maaseudulta, kylistä sekä Bokea-järven eteläpuolelta saakka. Moni maalainen, jolla ruokavarastoja vielä oli myytäväksi asti, saikin tässä vaiheessa tuotteistaan varsin hyvin hinnan.

Suuri osa Vuoriniityn maakunnan kaupankäynnistä kulkee reittiä Olyi-Bokea-Vuoriniitty, ja useampi kärryjen omistaja on manaillut sitä, että Bokean kylältä ei löydy tällä hetkellä seppää, joka voisi kärryt tarvittaessa korjata. Kerrotaankin, että Deinosanin kilta sekä muut kauppiaat olisivat etsimässä asiaan ratkaisua.

Myös Rajakatseen seudulla matkustelu on varsin vilkasta. Liikkeellä on niin kauppiaita kuin muutakin väkeä. Tavernanpitäjä Kaarlo Kempuran taverna Vanha Pipari on jälleen auki, lisäksi myös naisjärjestö Melinan sisaret on avannut jälleen Rajakatseessa sijaitsevan pyhäkkönsä. Järjestöllä on pyhäkkö myös Vuoriniityn kaupungissa, mutta Rajakatseen pyhäkkö lienee sikälikin tärkeä, että Melina vaikutti viimeiset vuotensa juuri Rajakatseessa, myös kuollen paikan päällä.

Koska monenlaisia kulkijoita on keväällä liikkeellä ja joukossa on mahdollisesti rikollisiakin, riittää Rajakatseen linnakkeen sotilailla varmasti puuhaa. Erityisiä rettelöitä ei ole tosin hetkeen tapahtunut, tosin kerrotaan että alkukeväästä joku kulkukauppiaan retku olisi menettänyt henkensä vastustettuaan virkavaltaa miekka kädessä. Sellaistakin puhellaan, että mies olisi kuulunut Puronkohinan sukuun, ja että tuon suvun muutamat jäsenet eivät aikoisi jättää asiaa vielä tähän. Muutoin on ollut melko rauhallista, isoja rosvouksia ei ole maaseudulla esiintynyt, eikä metsäläisistä tai metsän pedoista ole ollut isoa riesaa.

Talven ja kevään aikana Vuoriniityn kaupungissa tapahtuneiden varastoryöstöjen tekijöitä ei ole saatu toistaiseksi kiinni. Sitä vastoin kevään aikana on kaupungissa tapahtunut öiseen aikaan kaksi uutta murtovarkautta, toinen kaupunkilaisasuntoon ja toinen erään kauppiaan varastorakennukseen. Jälleen varastolla olleet pari vartijaa olivat nukahtaneet oudosti vartiossa ollessaan, joten jotain hämärää noissa tapauksissa kyllä on. Kaupungin vartiosto selvittelee asiaa, mutta varkaitten jäljille ei ole ilmeisesti päästy.

Kerrotaan, että ensi syksynä olisi tähtitaivaalla havaittavissa jonkinlainen tähtikonjunktio, mitä tämä sitten tarkoittaneekaan. Eri puolilla maakuntia on jo liikuskellut muutamia julistajia mm. huudellen, että maailmanloppu on koittamassa. Eräs itsensä tuhkalla tahrinut vanhahko mies julisti, että Jong ja Jung palaavat, toinen julistaja puolestaan julisti, että Primas laskeutuu taivaista ja tuhoaa valtaapitävät. Eniten häiriötä tuottaneet julistajat on kerätty viranomaisten huostaan. Myös erilaisia suojelevien amulettien ja taikakalujen kauppiaita on ollut liikkeellä tavallista enemmän.

Huhutaan että Karhukoitten kartanoalueilta luoteeseen sijaitsevissa erämaissa olisi kevään kuluessa kuljeskellut useita pieniä kulkijaryhmiä. Ihan eränkävijöistä tai maalaisista ei ollut kysymys, kertoman mukaan eivät tällaisilta ainakaan näyttäneet. Kerrotaan, että tuolla suunnalla sijaitsisi mm. Louhikäärmeluolaksi kutsuttu luonnonluola, mutta tiedä sitten, oliko se kulkijoiden määränpää. Mistä oli kyse, ei tiedetä.

Huhu väittää, että vuoriniittyläisille vaattureille olisi toimitettu kevään aikana useampikin tilaus mm. ritari Älliskön tabardista. Myös Vardakovin sotavelho Armas Jaaman punaista tabardia on kuulemma tilattu. Vaattureiden kysyessä, että mitä ihmettä varten, tilaajat ovat lähinnä punastelleet ja kertoneet, että julkisesti vaatteita ei olisi tarkoitus käyttää. Ei ole tiedossa, ketkä kaikki ovat tuollaisia vaateparsia hankkineet, mutta ihan vähävaraisilla ei moisiin ole varaa. Vaatturit ovat kieltäytyneet paljastamasta asiakkaitaan.

Läntisistä siirtokunnista meren takaa kuuluu kummia. Kerrotaan, että barbaariheimot olisivat ryhtyneet laajoihin sotatoimiin Mahtivuoren ja Nohvatovin siirtokuntalaisia vastaan ja mm. mahtivuorelainen Nannolan kylä olisi piiritetty. Syyksi vihamielisyyksiin kerrotaan olevan Simonidien hallitsemilla alueilla vaikuttavan ylipappi Paltamonin pamppukaartien toimet. Toisaalta kukapa nyt varmuudella osaisi sanoa barbaarien syistä. Myös sellaista kerrotaan, että Suursaarella, jolta käsin Paltamon vaikuttaa, olisi loppukeväästä raivonnut tuhoisa tulipalo. Hurjimman tiedon mukaan itse Paltamon olisi menehtynyt tuossa tulipalossa. Olot lännessä ovat kuitenkin edelleen varsin kireät ja jännitteiset.

Rajakatseessa asustelee edelleen se viime vuonna saapunut outo ja erikoinen etelän seurue, jonka jäsenet pukeutuvat usein sangen huomiotaherättävästi. Samaten Vuoriniityn maakunnassa jotkut ihmiset ovat alkaneet pukeutua matkien näitä etelän komeljanttareita. Muun muassa Derecas-pappi Nevinin kerrotaan pukeutuvan vähän tällä tavalla eli kovin erikoisiin vaatteisiin.

Rajakatseelaista maalaisemäntä Alisaa kosi keväällä Bokeassa nahkuri Einari. Miehen sukunimeksi kuitenkin osoittautui Tilhevi, joten Alisa perääntyi jo kuulemma muuten valmiista naimakaupasta. Tilhevin sukunimellä on edelleen kauhea varjo yllään, Rankki Tilhevi-vainaan touhujen vuoksi. Einari sai kuulemma kaksintaistellakin pahan nimensä vuoksi, mutta selvisi tästä naarmuilla. Einarin avioaikeet Alisan osalta kariutuivat joka tapauksessa. Sitä vastoin rajakatseelaisen renki Ruuben "Rummunlyöjän" kosioaikeet johtivat Alisan osalta parempiin tuloksiin.

Rajakatseen linnakkeen sotilaan Arren-Bertilin ja piika Elsa "Punapään" kerrotaan riianneen talven ja kevään aikana Rajakatseen linnakkeella. Bertil on leskimies ja hänellä on entuudestaan kaksi pientä lasta, Elsallakin on pieni lapsi entuudestaan, mutta naimisissa tämän ei tiedetä olleen. Saapi nähdä, missäköhän vaiheessa linnakkeen pappi Serpent puuttuu kunnolla asiaan.

Taverna Vanhan Piparin työntekijän "Otson veljen" oikea nimi on kuulemma Mulkero. Jo on miestä nimellä heitetty. Ei ihme, että mies on koettanut vuosia välttää nimensä paljastumista.

Tänään on Rajakatseessa koittamassa varsin vilkas ja tapahtumarikas päivä. Kulkijoita on paljon liikkeellä, sekä läheltä että kaukaa. Noin kaksi vuotta sitten kadonneen ja sittemmin kuolleeksi julistetun isäntä Jurkaman leski Alisa on tänään avioitumassa renki Ruubenin kanssa. Häitä on tarkoitus viettää taverna Vanhalla Piparilla ja myöhemmin illalla myös Alisan maatilalla. Vihkimisen suorittanee pappi Serpent. Myös muuta tapahtumaa riittää, jalokivikiltojen sekä pappiskuntien edustajia on kokoontumassa jälleen Rajakatseeseen, käydäkseen jälleen jotain neuvottelujaan. Myös Melinan sisarten pyhäköllä riittää vilskettä, sillä paikan päälle on saapunut arvokas nohvatovilainen porvarisnainen Elena Dapivi seurueineen. Väkeä onkin siis tänään kosolti, ihan arvoväestä tavallisiin maalaisiin saakka. Sotilaita ei kuitenkaan ollut irrotettavaksi tavernaseudulle kovin paljoa, ilmeisesti jokin kuumetauti on kaatanut jonkin verran linnakkeen sotilaista punkkaan. Muutama sotilas kuitenkin tavernaseudulla partioi, joten virkavalta on kyllä edustettuna.





Avioitumisohjeet:

-On yleisenä käytäntönä, että mies ja nainen voivat avioitua keskenään nopeallakin varoitusajalla. Tällöin pari hakeutuu papin luokse ja puheille, joka näiden kanssa keskusteltuaan ja aviollisen esteettömyyden todettuaan voi vihkiä parin yhteen. Vihkiminen voi olla yksityisempi tapahtuma, tai sitten julkinen tapahtuma, jota väkijoukko voi yhdessä seurata ja juhlistaa. Usein avioitumista juhlistetaan viettämällä myös varsinaiset häät, jotka yleensä vietetään vihkimisen jälkeen. Häät ovat siis suuri tapahtuma, joihin osallistuu väkeä kummankin osapuolen suvusta ja tuttavapiiristä. Häiden vietto on yleistä, mutta ei aina välttämätöntä, ja erityisesti vakavaraisille ja rikkaille suvuille häät ovat tärkeä tapahtuma. Vähävaraisemmat ja muutkin henkilöt saattavat toisinaan jättää häät väliinkin ja tyytyä pelkkään papin vihkimiseen ilman suuria juhlallisuuksia. Jotta avioliitto saa lainvoiman, pitää siitä tulla merkintä papin suureen kirjaan. Rajakatseessa papinvirkaa pitää tällä hetkellä Serpent. Jojopan voi vihkiä nohvatovilaisten avioliittoja.


Kaksintaistelu-ohjeet:

-Yleiset ohjeet kaksintaistelua silmällä pitäen. Laki sanoo seuraavaa: Mies voi haastaa kaksintaisteluun toisen miehen, mikäli (huom. naiset ja lapset siis eivät kaksintaistele koskaan) a) on hyvä syy b) haastettu ei ole esim. raajarikko, sokea tms. heiveröinen c) haastettu tai haastaja ei voi olla pappi, kuninkaan virkamies tai lähettiläs d) aatelista ei alempiarvoinen voi haastaa kaksintaisteluun. Laki ei käytännössä sano muuta. Lisäksi muutamia käytännön sanelemia juttuja: Kaksintaisteluun kelpaa hienosti syyksi esim. sanallinen kunnianloukkaus. Mikäli joku on esim. saattanut neidon raskaaksi häpeällisesti ja ei suostu avioliittoon neidon kanssa, niin tällöin neidon sukulaisten olisi jopa velvollisuus kaksintaisteluun haastaa. Kaksintaistelusta pakeneminen on luonnollisesti iso häpeä ja lopun ikäänsä saa kantaa pelkurin mainetta. Lisäksi ei olisi mahdotonta, että haastaja katsoisi oikeudekseen tappaa tavattaessa paennut pelkuri.


Kielistä:

-Mahtivuoren kieltä mallinnetaan pelissä suomella, hurjaviiniä taas englannilla. Kaikki pelihahmot osaavat mahtivuorta, ellei hahmoselosteessa toisin ilmoiteta. Hurjaviinin kieltä hahmot osaavat vain, jos asiasta on hahmoselosteessa erikseen mainittu.
-Nohvatovin kieltä mallinnetaan ruotsilla, mutta erityisesti Vardakovin maakunnassa puhutaan yleisesti mahtivuorta, vaikka Vardakov Nohvatovin osa onkin. Hahmo osaa nohvatovia vain, jos hahmoselosteessa on asiasta erikseen mainittu.