Kirjaudu rajakatsetunnuksella

Huhut:RajakatseLXXXIV


1. Paikallisia huhuja Rajakatseesta, sekä huhuja kauempaa Vuoriniitystä ja Mahtivuoresta

Keskikesällä vietettiin Rajakatseessa perinteisiä keskikesän juhlia. Juhlat sujuivat rauhallisesti... juu ei, kaikki oli taas mullin mallin. Metsäläiset mellastivat ja hyökkäilivät ihmisten kimppuun, metsässä kulki outoja olentoja ja niin edelleen.

Keskikesän juhla Rajakatseessa sai tavallistakin karmaisevamman käänteen, kun aiemmin aamusta Rajakatseen parantolasta vapaapäivälle päässyt Tiltu-Liina oikein tempaisikin ja kunnolla ja viimeisen kerran. Tiltu-Liina ja joukko muita Paltamonin kannattajia saapui metsän kautta uhrikivelle, joka on tavernan lähellä, ja he aloittivat siellä valtavan itsensä silpomisen. He siis tappoivat itsensä - huudellen Paltamonmielisiä iskulauseita ja sitä kuinka uhrikivi on pyhitettävä. Henkiin tapahtumasta jäi vain Petra Naskalin vauva, joka siis tavallaan syntyi tämän tapahtuman yhteydessä. Petrakin lienee suunnitellut tällaista äärimmäisen veristä synnytystä jo hyvän aikaa.

Uhrikiven tultua "pyhitetyksi" jyrähti taivas ja alkoi sataa ja vettä tulikin valtoimenaan. Tavernalla puhui väki, papiston läsnäolosta huolimatta, melko avoimesti, että nyt Myrskyjumala suuttui uhrikivensä töhrimisestä ja että nyt Myrskyjumala pesee kiven puhtaaksi sateellaan. Tällaiset puheet kuitenkin vaimenivat pian ja ei papiston silmän alla näitä uskallettu puhella sitten enää kuitenkaan, mutta muuten asia on ollut yleisenä puheenaiheena pitkin maakuntaa.

Tiltu-Liinalle jäi leski aviomies Einari, joka oli nahkatöitä tekemässä muualla. Petra Naskalin ja hänen isänsä kuoltua Naskaleiden torpalle jäi Naskalin leskirouva ja neljä lasta. Petran lapsen isä on Klemens. Vauvan huoltajuudesta kohosikin välittömästi suuri melu ja vauva sekä Klemens vietiinkin linnakkeelle tapahtuman jälkeen. Klemens joutui hetkeksi arestiin linnakkeelle, mutta häntä ei siellä kauaa pidetty, sillä ei ollut mitään, mistä Klemensiä olisi varsinaisesti voitu syyttää - toisten itsemurhaa ei voida pitää Klemensin tekona, vaikka olisikin vaikuttanut Tiltu-Liinan ja muiden ajatuksiin. Klemens itse kiistää jyrkästi, että olisi käskenyt tekemään jotakin näin päätöntä. Sittemmin Klemens ja poikavauva on saatettu Vuoriniityn temppelille, missä vauvalle on etsitty imettäjä ja lastenhoitaja. Klemens saa olla lapsen läheisyydessä, mutta ei saa tätä mukaansa, lasta ei uskalleta antaa tämän huostaan. Lapsen huoltajakysymystä tulee papisto ja erilaiset oikeusistuimet pohtimaan vielä hyvän aikaa.

Itse ylipappi Paltamon on ottanut kantaa tapaukseen ja nimittänyt Tiltu-Liinan joukkion tekoa käsittämättömäksi ja turhaksi verenvuodatukseksi. Tällaiseen hirmutekoon ja hulluuteen ei kenenkään tule sortua. Näin on siis Paltamon todennut. Sitä ei vielä tiedetä, aikooko Paltamon sallia Klemensin jatkamisen alaisenaan, vai erotetaanko Klemens.

Naskalien perhe ja nahkuri Einari joutuivat keräämään kimpsunsa ja kampsunsa maatilalta, minkä torpissa olivat asuneet. Tilasta vastaava pehtoori Eerikki totesi, ettei maatilalla ole hulluille sijaa. Minne nuo ovat matkanneet, ei ole tiedossa. Eräs ilkeä juoru kertoo, että Einarin oikea sukunimi olisi Tilhevi. Eli samaa sukua kuin pahamaineinen murhaaja Rankki Tilhevi. Tiedä sitten, onko tällä mitään tekemistä joukkoitsemurhan kanssa, mutta kyllähän se varjon heittää miehen päälle.

Mieliparantolan johtajattaren Johaunan kerrotaan eronneen tehtävästään ja menneen temppelille Vuoriniittyyn. Syy eroon lienee virhearvio Tiltu-Liinan tilasta. Johauna on kuulemma todennutkin ääneen, ettei hänellä ole enää edellytyksiä jatkaa talon johdossa. Nyt parantola on sitten johtajaa vailla, ainakin toistaiseksi.

Metsäläisistä oli kovin paljon vaivaa keskikesän juhlien aikaan. Kauempaa pohjoisesta oli tullut Gohtargin poikien heimojen väkeä Rajakatseen alueelle ja nämä olivat häiriöksi ja lopulta väkivaltaisia ja oikein vaarallisia. Paikalla oli myös ainakin yksi Gohtargin pojista, joka kutsuu itseään nimellä "kuningas iso Puukko". Kuningas ilmeisesti oli juuri se, joka hyökkäsi muutaman toverinsa kanssa tavernalle ja surmasi tullisotilas Mikaelin. Tästä metsäläisestä kerrotaan, että hän on väkivahva ja metsäläiseksi todella kookas. Tästä kaverista vielä tulee ongelmia.

Kuningas Isopuukon kavereita kuoli useita päivän aikana. Ensin alueelle oli saapunut muutamia, ilmeisesti Isopuukon etujoukkoa, kiusaamaan ihmisiä. He jopa ampuivat pappi Ursulaa ja tämä vammautui pahasti, mutta selvisi vammoistaan. Kaksi metsäläistä tuossa tilanteessa kuitenkin taltutettiin, toinen kuoli sinne paikalle, toinen vangittiin ja myöhemmin surmattiin linnakkeella kirvesmestauksella. Illan edetessä metsäläiset aiheuttivat monta vaarallista tilannetta, joissa kuoli useita metsäläisiä ja "rautaväen" (kuten metsäläiset sanovat) puolelta yksi saunomaan mennyt renki, joka yllätettiin saunan edessä. Läheltä piti -tilanteita oli kuulemma paljon, mm. Otson veli sai juosta pakoon metsäläisiä tavernavuoronsa aluksi, samaten uusi Melinan sisar Hallatar sai ensikosketuksensa tavernaseutuun juoksemalla pakoon metsäläisten nuolisadetta.

Myöhemmin tavernalla on käynyt metsäläisiä lähiheimoista ja he ovat kertoneet, että kuningas Iso Puukko kertoo suuresta voitosta ja siitä kuinka rautaväkeläiset ovat linnoittautuneet taloihinsa ja pelkäävät. Paikalliset heimot pelkäävät Isopuukkoa ja toivovat tuon menevän matkoihinsa.

Alueella oli keskikesällä myös Sacran linnakkeelta paenneita sotilaskarkureita, joiden ruumiit löydettiin tavernan läheltä metsästä. Lisäksi on kerrottu alueella olleen Kaaoslähteen toimintaa, jotakin kultisteja tai mitä lienee ollut. Näitä vastaan myös tavernaa puolustaneet taistelivat urhoollisesti. Tässä yhteydessä herbertinvartiolainen Sinikka sai pahasti osumaa, mutta Sinikka selvisi vammoistaan. Sinikalle paikalla olleet papit vuoron perään juottivat jotakin parantavia aineita ja Sinikka olikin aika hönössä loppuillasta. Kultisteista tai mistä lie möröistä ei jäänyt ruumiita metsään, vaan oli kuin ne olisivat ilmaan haihtuneet. Outoa ja pelottavaa.

Hönössä loppuillasta oli myös pappi Sirja, lieneekö ottanut itsekin jotakin parannusjuomaa. Pappi Jojopaninkin tiedetään itse hörppivän parantavia aineita, liekö sitten jotakin kolotusta ja vaivoja, vai onkohan se vain kivaa ... Sirjan kerrotaan olleen melko läheisen oloinen henkivartija Kendallinsa kanssa - olisikohan heillä romanssia menossa.

Kaarlo Kempuralla oli kisa "Poimi omasi", jonka järjesti Sanni Tuuri. Hyvin tuo kisa meni, vaikka jälkeenpäin hiukan tuomaripelistä puheltiinkin. Yhteiset matkat saivat Hilpi ja Naali, jotka saivat tuopillisen tavernalla. Hilpi ja Naali menivät kuulemma kihloihin ja avioliitostakin huhutaan. Vielä ei ole yhteen näitä vihitty, saapa nähdä koska. Jos naimisiin menevät, niin kai Hilpi muuttaa Naalin torpalle asumaan, sinne emännäksi.

Toinen palkintomatka oli tavernatyöntekijä Ruskan ja erään Fransin voittama yö Honkalinnalla. Tämä Frans ei koskaan saapunut paikalle palkintoa lunastamaan. Aika sälli.

Kukaan ei siis voittanut pääpalkintoa, matkaa Hurjaviiniin. Kaarlo lähti sinne itse mukanaan vaimo Kirsi, lanko Jaakko ja torpparin rouva Lauren. Savihaara oli tarkoitus kai jättää rannalle myös, mutta hänkin katosi täältä matkan ajaksi. Olisiko lähtenyt kuitenkin matkaan, joko omilla varoillaan tai jonkun muun rahoittamana?

Matkansa yhteydessä Kaarlo toimitti kosolti viinitynnyreitä ruhtinas Geofriuksen hoviin Vuoriniityssä, ja sitten matkasi Hurjaviiniin, mistä toi Honkalinnalle uuden tynnyrierän. Kaikkiaan matkaan kului seurueelta useampi viikko.

Tupru Eepoksen kerrotaan kadonneen keskikesällä Rajakatseessa, ihan tuosta vaan. Hänen vaimonsa Darian kerrotaan olevan ihan kypsä äijäänsä ja todenneen vain "tuliko jollekin yllätyksenä". Vuoriniityn seriffin miehet olivat taas kerran käyneet tutkimassa kirjasitomon, mutta tiettävästi mitään toimenpiteitä kirjasitomoa tai siellä asuvia kohtaan ei olisi tehty. Tuprusta kerrotaan, että hänestä olisi vireillä etsintäkuulutus tai useampikin, ties mistä syystä.

Daria synnytti terveen poikalapsen tuossa loppukesästä. Äiti asuu lapsineen kirjasitomolla, jonka johtaminen jäi siis taas kerran Darian käsiin. Tupru se osaa, jätti vaimonsa tuollaisella hetkellä. No, on siellä kirjasitomolla kyllä palveluskuntaakin.

Kerrotaan että Tuprun ohella myös palkkasoturi Nils osaa käydä hermoille. Tuo koetti ilmeisesti myydä jo myytyjä viljoja eteenpäin. Nilsin vaimo Impi sai lopulta siinä määrin tarpeekseen, että kokosi kamppeensa ja lapsensa ja muutti Ilmarin maatilalle piiaksi. Myöskään Nils ei ole torpalla paljoa oleskellut, vaan torppa on tätä nykyä veli Tohin hoidossa.

Keskikesän yönä rajalle Rajakatseeseen kuulemma ilmestyi Vidas Baltaros - juu - se sama mies, joka täällä oli joku vuosi sitten. Ongelma kuulemma oli siinä, että hän on karkoitettu Mahtivuoren kuningaskunnasta, mutta silti hän saapui paikalle. Kuulemma Sirja otti Vidaksen linnakkeelle, mitä miehelle sen jälkeen on tapahtunut...

Vidakselle kuulemma oli aiheuttanut ongelman se, että juuri kun hän oli tullut Nohvatovin rajalle Weldoonin linnakkeen läpi, tuli rajasulku, joka määräsi, että kukaan ei saa kulkea rajan yli mihinkään suuntaan. Vidas jäi rajavyöhykkeelle, josta ei päässyt takaisin Nohvatoviin eikä rajan yli Rajakatseeseen. Sirja ilmeisesti ratkaisi ongelman jotenkin viemällä Vidaksen linnakkeelle.

Seriffi Maru Rysen laittoi Vidaksen tyrmään ja totesi "ole siellä." Kun raja avautui viikon kuluttua, mies päästettiin pois ja vietiin rajalle. Joistakin tämä oli lievä ratkaisu, Vuoriniityn seriffi olisi saattanut laittaa miehen tyrmään koko loppukarkoitusajaksi. Vidaksen kerrotaan auttaneen joskus kamppailuissa salaseuroja ja muita vastaan, ja tämä tieto varmaan vaikutti seriffi Maru Rysenin päätökseen. Seriffin huhutaan myös todenneen lopuksi Vidakselle "Kunnioitetaan sitä karkotuspäätöstä loppuun asti, jookos." Karkotuksen kerrotaan kestävän tämän vuoden loppuun.

Rajasulku valtakuntien välille oli julistettu ilmeisesti siksi, että Vardakovin seriffi oli keskikesän edellä murhattu ja murhatutkimus johti jälkiä Mahtivuoren puolelle. Sulku kesti viikon, sitten raja avautui jälleen ja tavarakuljetukset molempiin suuntiin saattoivat jatkua, samoin matkustajaliikenne.

Rajakatseessa oli keskikesällä myös ryhmä "Hirttämättömät" Nohvatovista. Nuo ilmeisesti ehtivät lähteä ennen rajasulkua, koska ovat kadonneet Rajakatseesta. Toisaalta huhu väittää, että olisivat oleskelleet jonkun isännän torpalla sen viikon ajan. Ei ole tietoa, että kenen torpalla olisivat olleet. Ainakaan ei Ilmarilla.

Oma ongelmansa lienee ollut kauppiailla, joiden piti viedä tavaraa rajan yli - eivät sitten vieneetkään, kun raja meni kiinni. No, viikko meni nopeasti, mutta kalvava epätietoisuus koetteli senkin aikaa monen mieliä.

Apulaisseriffi Alpon tytär Kerttu oli keskikesällä tovereineen tavernalla, ei ole Kerttua paljon tavernalla aiemmin nähty - lieneekö Alpo sitä mieltä, että tytär on riittävän vanha nyt jo käymään tavernalla.

Salamavaras iski jälleen keskikesällä. Tällä kertaa kohteena oli renki Väinö Vilkastus, joka oli tuomassa rahakukkaroa Savihaaralta Kaarlolle eli linnakkeelta tavernalle. Salamavaras jopa heitti lipat tavernan mäessä, mutta ei silti jäänyt kiinni. Saalis oli 20 kuparia. Väinön sadattelulle ei tahtonut tulla loppua, vasta sitten kun Sirja oli kehottanut Väinöä siistimään suunsa.

Tullisotilas Mikael kuoli metsäläisten iskuihin keskikesällä. Mies on haudattu kunnioittavasti Rajakatseen uudelle hautausmaalle. Kyllä tullimiehen virka osaakin olla vaarallinen. Myös tullisotilas Hartta kuoli Rajakatseessa muutama vuosi aiemmin, ja myös tulliupseeri Severi, parantaja Marian aviomies, oli vähällä kuolla Rajakatseessa jo monta vuotta sitten. Tällä hetkellä väliaikaisena tullimiehenä toimii Anselmi Seinäpuro. Haluaakohan jäädä ilmeisen vaaralliseen virkaan ihan pysyvästi?

Kerrotaan, että metsästäjä Sinna kokosi kesällä pienen eränkävijäryhmän ja lähti pohjoiseen Isonpuukon perään. Ties millä aikein. Nähdäänköhän Sinnaa ja tämän miestä Olavia enää elossa...

Myös pappi Nevin on ollut keväästä lähtien poissa, ties missä. Huhujen mukaan pohjoisessa metsäläisten mailla.

Rajakatseessa, kuten muuallakin maailmassa, on koittanut sadonkorjuun aika. Ja mikä helpotus onkaan ollut, että sato ei jäänytkään heikoksi, vaan sadosta tuli kohtuullisen hyvä. Kuivuus kiusasi ensin kesällä, mutta sadettakin saatiin lopulta ja oikeaan aikaan. Eli ei tullut katovuotta ja niin surkeaa talvea kuin mitä ensin pelättiin. Sadonkorjuu on käynnissä Rajakatseen alueen maatiloilla ja työväki työn touhussa. Nyt juhlapäiväksi työn teko taukosi kokonaisuudessaan.

Lähiviikkoina tai lähipäivinä, kun sadonkorjuu saadaan päätökseensä, seriffi Maru ja kirjuri Teri kiertänevät jälleen läpi alueen maatilat veroluetteloiden ja sotilaiden kanssa.

Rajakatseessa on keväästä lähtien toiminut uusi tuulimylly, jota käyttää mylläri Jaakko. Sinne on siis viety viljaa tarpeen mukaan, ja on saatu jauhoja. Kymmenesosa jauhoista on otettu linnakkeelle jauhatusmaksuna. Nyt sitten huhutaan, että mitä tapahtuu niille maatiloilla sijaitseville jauhinkiville. Saako niitä jatkossa enää omistaa tai varsinkaan käyttää, vai tullaanko ne keräämään jossakin vaiheessa pois?

Yksin ei Jaakko ole myllyllä työskennellyt, vaan viljan siirtoja on ollut vahtimassa ja turvaamassa myös kaksi linnakkeen sotilasta, toinen on ollut Wilsta.

Vuoriniityn maakunnassa on liikkunut tänä kesänä paljon Simonidejen ritarikunnan edustajia. Mm. rajalinnakkeilla ovat nuo käyneet. Joku saattaa tietää tähän syynkin.

Rajakatseen uusi saha tarvitsee puuta, ja useat isännät ovatkin toimittaneet puuta omista metsistään sahalle, reilua korvausta vastaan. Isännät ovat miehineen ja sahan työntekijän kanssa kulkeneet metsiä, ja sahuri on näyttänyt metsissä, mitkä puut kelpaavat. Puita onkin viety monelta maatilalta useita runkoja, kovaa hommaa. Nyt tietysti on herännyt kysymys, että mistä tiedetään, missä kohtaa kulkee maatilojen omistamien metsien rajat. Vanhastaanhan rajoja ei ole metsiin niin tarkasti määritelty, ei ole ollut tarvis.

Kauppias Vilho on saanut uudelle sahalle kesällä mestarin ja rahanteon käyntiin, kun nyt on jo uusi hanke menossa. Mies on tuottanut Vuoriniitystä joukon mainareita ja kaivontekijöitä etsimään sopivia paikkoja mekaaniselle kaivolle. Hurjaviinissä tälläiset härkävoimalla toimivat laitteet kastelevat suuriakin peltoja. Vilho on kuullut, että Rajakatseessa on paljon pohjavettä ja niinpä hän päätti kokeilla löytyisikö sopivaa paikkaa kaivolle. Sahalla on veistetty tukipuita ja muita osia kuin viimeistä päivää samalla kun kaivajat porautuvat maahan kuin mitkäkin myyrät. Ensimmäinen kuoppa on jo kuulemma valmis ja vesisuonikin löytyi, mutta miksi tälläistä edes tehdään? Sitä pitänee kysyä Vilholta.

Taverna-alueelle on istutettu kaikessa hiljaisuudessa uusi muistopuu Rajakatseen taistelun lähestyvän vuosipäivän innostamana. Sotaveteraanit ovat lahjoittaneet tammen, jolla muistetaan kaikkia tavernan lähimaastossa virantoimituksessa kaatuneita sotilaita ja pappeja. Puu on saanut jo lempinimenkin: ?Kunerin risu?.

Syksyllä taverna Vanha Pipari tullaan sulkemaan jossakin vaiheessa, kun matkanteko vähenee ja tiet hiljenevät. Sitä ennen ehtiikin olla vielä hyvin vilkkaita matkustuspäiviä. Linnakkeella on erityisesti tänään kovasti väkeä liikkeellä, ja paljon on väkeä tavernallakin. Johtuu ennen kaikkea muistojuhlasta, mutta myös kauppiaita on liikkeellä aika lailla. Mm. Silavikakset, viinikauppias Ernest Krylli, Dapivien väkeä ja Daniel Ivarson on havaittu täällä. Myös kauppias Vilho on luonnollisesti paikalla. Kauppoja varmaan tehdäänkin urakalla. Myös Melinan sisarten pyhäkkö on vielä hetken avoinna, ehkä muistopäivän vuoksi. Näihin aikoihinhan se on yleensä suljettu. Tänä vuonna pyhäköllä taitaa olla ollut tavallista hiljaisempaa, kuka sisar sinne uskaltaa mennä, joku metsäläinen voi vielä yllättää metsästä takaapäin. Sirjallakin on henkivartija mukanaan kaiken aikaa.

Sirjalla ja henkivartija Kendallilla on rakenteilla oma talo Rajakatseeseen, siten että kummallakin on oma huone. Talon perusta on jo valmis ja talo on määrä saada pystyyn loppuvuoden aikana. Puuseppä Petrus sitä rakentaa.

Aivan viime aikoina on lähimetsissä tavattu metsäläisiä, jotka ovat kulkeneet kirkkaanvärisiin kankaisiin kietoutuneina. Mistä metsäläiset ovat sellaisia saaneet käsiinsä, ei ole tietoa.

Syksyllä on saatu myös iloisia perheuutisia. Shastra Karhukoi on synnyttänyt pojan. Vielä isompi ja odotetumpi uutinen koskee Koskalan sukua. Jessica "Geofriuksentytär" Koskala on synnyttänyt miehelleen Fredericille perillisen. Kauan tätä odotettiinkin, monta keskenmenoa olikin ollut. Lapsi on tyttö. Odotettavissa on suuret juhlat Koskaloiden kartanolla.

Bokeajärvellä on kadonnut taas veneilijöitä kuulemma, järven itäpäässä siis. Loppukesän myrskyt ovat kaataneet veneitä ja siirtäneet poijuja. Viranomaiset eivät tee mitään, koska ei ole muka selvää, kumman valtakunnan vastuulla on järven sisävedet. Lisäksi ei liene yllätys, ettei Vardakovin viranomaisista ole tähän valvomishommaan keskellä poliittisia melskeitä.

Vuoriniityssä syrjäisestä Deinosan-varastosta varastetut aseet ovat vieläkin kateissa. Huomattavan suuri lasti aseita, nuolenkärkiä ja muuta sotilastavaraa katosi jäljettömiin alkukesästä. Aseet oli määrä toimittaa myöhemmin Pohjatuulen linnakkeelle ja Deinosan joutui korvaamaan jo maksetut varusteet pitkin hampain. Kuka on saanut haltuunsa kärrylastillisen tapporautoja? Toivottavasti eivät ole päätyneet Kaoslähteen verentahrimiin käsiin, tai metsäläisille.

Huhutaan myös, että Vuoriniityn kaupungin läheiselle Gynterin maatilalle oli kesällä murtauduttu yöllä. Gynter kuoli siis viime syksynä ilmeisesti ja maatilaa hallinnoi Gynterin leski. Hautakammio oli nyt avattu ja vainajalle oli tehty jotain jäynää. Mitä jäynää, ei ole laajemmin tiedossa. Eikös tuo maatila ollut Rautahansikkaan miesten vartioima?

Etelän suurella paloaukealla pelättiin jo talvea. Metsään muuttaneet porvarit ja muut kaupunkilaiset olivat hätää kärsimässä ilman kunnon selviytymistaitoja. Mutta nyt on kuulemma tapahtunut ?paloaukion ihme?! Ruhtinas Simoniden poika, suurmestari Simonide sai ilmeisesti puhuttua jyrkän isänsä osoittamaan armoa luvatta paloaukealle muuttaneille ja lähetti aukealle joukon omia miehiään järjestämään asioita ja huolehtimaan tulevan talven ruokahuollosta ja hätämajoituksesta. Tämä laupeudenosoitus innosti muitakin ja sekä Hajavirstasta että Suomurajasta on lähetetty apukaravaanit paloaukealle sadonkorjuun onnistuttua hyvin. Läheisen Hukanmaan pitäjän mylly on jauhanut jauhoja uusille naapureille ja läheinen kestikievari on toiminut paloaukean huoltojoukkojen tukikohtana.




2. Huhuja Vardakovista ja Nohvatovista

Nohvatovin kuningas Anselmi Ensimmäinen on kuollut! Tämä tapahtui loppukesästä, huhu väittää että kuolema tuli yöllä kuningasparin makuuhuoneessa. Uusi kuningas on edellisen vanhin poika. Poika on jo aloittanut uuden virkansa hoidon. Kruunajaiset pidetään talvella Suomurajassa ja aatelissukujen päämiehet sekä paronit on kutsuttu. Kruununprinssi, siis tuleva kuningas Anselmi II hakee ilmeisesti rauhaa ja sovintoa valtakuntaan, mutta millä hinnalla? Kruununprinssiltä on varsin ovela liike järjestää kruunajaiset keskellä talvea, koska tällöin sukujen päämiehet ja valtakunnan silmäätekevät ovat samaan aikaan samassa paikassa ja koska kyse on talvesta, eivät Vardakovin asukit pääse helposti palaamaan ennen kevättä. Ja samallahan on uudella kuninkaalla tilaisuus varmistaa, että lievästi kapinalliset suvutkin tunnustavat kuninkaan päämiehekseen, vaikka riitoja olisikin. Kovimmin kapinalliset tuskin taitavat kruunajaisiin edes saapua, sairauteen tai ties mihin vedoten...

Vardakovin ruhtinas Mikael ei ole tavannut kesällä suurruhtinas Vetanoa maakunnan etelärajalla, vaan jäikin Vardakoviin. Vaikka miehellä olisi ollut tilaisuus sovitella kriisiä, niin jätti näin tekemättä, miksi. Mikaelia oletettiin valtakunnan yhtenäisyyden kannattajaksi ja kapinan vastustajaksi. Jokin tässä kyllä haisee. Miksei ruhtinas lähde tapaamaan kuninkaan edustajaa ja Vardakovin suurruhtinasta? Haluaako ruhtinas Mikael sotaa pohjoiseen ehdoin tahdoin?

Ilmeisesti ruhtinas Mikael on lisännyt omia turvatoimiaan, sillä ruhtinaan julkiset esiintymiset ovat viime aikoina jonkin verran vähentyneet ja hän on ottanut kirjaimellisesti etäisyyttä kansaan siirrettyään julkisemmat esiintymisensä esimerkiksi asunnon parvekkeelle tai muureille ja vähentäen melko paljon erilaisten tilaisuuksien järjestämistä.

Mikaelin myös kerrotaan olevan kaupunkikartanollaan sinne eristäytyneenä, ei juurikaan näyttäydy vardakovilaisille. Huhutaan myös, että mies potee pahaa kesäflunssaa, tai mitä lie sairautta. Mikaelin poika Joonatan hoitaa monia hallinnollisia asioita isänsä puolesta, ja on kuulemma hermostunut ja kireä.

Eräs uskalias huhu väittää, että entä jos Mikael ei olekaan tuolla Vardakovissa, vaan hänet on kaapattu sillä matkalla kun mies oli menossa Vetanoa tapaamaan. Eli mies olisi kadoksissa tai ties kenen vankina? Tai eksynyt sumuisiin metsiin Vardakovin itäpuolella? Tai sitten tippunut yöllä veneestä ja hukkunut Varda-järveen? Eri teorioita on monia... Mutta Mikael on etäältä nähty Vardakovissa, miten tuo olisi mahdollista. Joku palkattu näyttelijä vai?

Elonkorjuu on Vardakovissakin onnistunut kohtuullisesti, sillä maakunta ei jäänyt sodankäynnin jalkoihin. Edellisten vuosien nälänhätä toki on tyhjentänyt laarit, joten viljaa tarvittaneen lisää joka tapauksessa. Tosin millä rahalla viljaa kohta enää ostaa, sillä pohjoisen maakunnan rahavarat ovat huvenneet, kun ei kauppakaan enää kunnolla toimi ja kulje.

Nohvatovissa ei ole ollut isoja sotatoimia, tosin Vardakovin maakunnan eteläisissä osissa on pikkukyliä poltettu, maatiloja ryöstelty ja asukkaita tapettu ja naisia raiskattu jne. Asialla on ollut kurittomat joukot. Pääosin näitä satunnaisia hyökkäyksiä on ollut Romannedista Sacraan ja Bokeaan, mutta vähäisissä määrin myös toisin päin eli kuninkaalle uskollisten alueille.

Sacran kylässä ja linnoituksella on kuulemma kaaottinen tilanne, väkeä karkailee kaiken aikaa sekä myös katoilee oudosti. Vastapäiselle Keskimannun linnakkeellekin on lisätty väkeä vähän katsomaan, että levottomuudet eivät ulottuisi Vuoriniityn maakunnan puolelle. Muutama karkuri onkin saatu kiinni, ja nämä ovat kertoneet että Sacra tulee romahtamaan pian.

Vardakovissa leviää myös huhu, että Sotavelhot olisivat jatkaneet talven aikaisia hyökkäyksiään matkalaisia vastaan, kesällä tosin paljon pienemmässä mittakaavassa. Mikä noitakin riivaa? Onko koko järjestö kääntynyt sittenkin Primasin palvojiksi, vai onko tässä takana jotain muuta mystistä?

Vardakovin maakunta on kohta pahassa taantumassa, ja tarvitsee kauppayhteyksiä tai ulkopuolista apua selvitäkseen edes jotenkin kuivin jaloin. Pelkkä viljanostelu ei enää auta, vaikka pelastikin maakunnan tänä vuonna joukkokuolemilta ja kaaokselta.

Huhutaan, että Vardakovissa Kaaoslähde olisi voimistumassa ja ottamassa taas aktiivisempaa asemaa maakunnan hajaannuksen turvin. Entä jos koko kuohunta onkin osa heidän suunnitelmaansa ja heidän räätälöimää? Eikös muutamia Kaaoslähteen johtajia kutsuttu räätäleiksi? Toisaalta hulluiksi, narreiksi ja pelleiksi heitä on kutsuttu myös, ja ties kuinka monella muullakin haukkumanimellä.

Vardakovin Sotavelhot ja Zada-papisto ovat edelleen rauhanvälittäjinä. Yllättävän kauan on molemmilla tahoilla rivit kestäneet kasassa. Huhutaan jonkinlaisista sisäisistä riidoista molemmilla tahoilla.

Edellisen Vardakovin seriffin salamurha rauhoitti Vardakovin kaupunkia. Kaikki ovat varpaillaan ja tilanne edelleen tulenarka, mutta vakaa.

Uusi sheriffi on ruhtinas Mikaelin toimesta nimitetty ja hän on Norbert Svannäs, 39 -vuotias naimaton mies, joka on sotilaasta aliupseeriksi ja nyt seriffiksi noussut sotilas. Aliupseerin asemassa hän varsin hyvää arvostusta nauttii.

Tuleva kuningas, Anselmi II, on tunnettu rauhallisesta, filosofisesta suhtautumisestaan valtakunnan asioihin, mutta hänen tiedetään myös tukeneen voimakkaasti prinssi Ivarin johtamaa sotaretkeä läntisiin siirtokuntiin vuonna 472. Anselmi II:n tiedetään myös tukeneen äitipuoltaan monissa asioissa ja myrskyissä, joita hänen puheistaan on aiheutunut.

Pahat kielet väittävät Kuningas Anselmin kuolleen makuukammarissa, kun on ollut siellä viettämässä aikaa nuoren kuningattaren kanssa. Kuolinsyy olisi siis ollut sydämen pysähtyminen kesken... no sen. Ihmekö tuo, nuori vaimo ja vanha kuningas. Tämä huhu kuoleman syystä on kiistetty jyrkästi.

Zharin mestarit ostivat valtavan määrän viljaa keskikesällä. Tästä lastista ei riittänyt jyvääkään Vardakovin kaupungille.

Romanned, joka siis on ainoa ehdoton kuninkaan tukija Vardakovissa, on kuuleman mukaan onnistunut keräämään valtavan sotajoukon mailleen. Ei sinne liene kukaan hetkeen hyökkäämässä.




3. Rajakatseen taistelun 30-vuotismuistojuhla

Nyt syksyllä tulee kuluneeksi 30 vuotta Rajakatseen suuresta taistelusta, joka käytiin Rajakatseen ja Weldoonin linnakkeitten välimaastossa. Ja taasen on viime viikkoina Rajakatseessa ollut liikkeellä ihmisiä, jotka ovat saapuneet katselemaan näitä maita ja mantuja ja muistelemaan menneitä tapahtumia. Suurin ihmisvilinä on silti ollut tänään päivällä, kun sekä Rajakatseen että Weldoonin linnakkeilla on vietetty muistojuhlia, joissa on muisteltu kolmenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia. Vieraita onkin Rajakatseen seudulla ja muistojuhlissa riittänyt, alueelle on tullut suuri määrä ihmisiä, kukaties lähemmäs puolitoistasataa jo pelkästään Rajakatseen linnakkeen juhlia seuraamaan. Kummankin linnakkeen edustalle onkin noussut viime päivinä pieni telttaleiri, joihin suurin osa vieraista on asettunut, sillä itse linnakkeet tai läheiset maatilat eivät pysty tuollaisia ihmismääriä majoittamaan.

Monelle veteraanille eli taisteluun osallistuneelle muistojuhla on tärkeä, sillä edellisestä isosta muistojuhlasta on kymmenen vuotta. Ja koska taistelusta on jo kolme vuosikymmentä, niin taistelun veteraaneilla alkaa olla jo ikää. Osalle veteraaneista tämä tasavuosijuhla onkin viimeinen, kaikki eivät välttämättä enää seuraaviin pääse, syystä tai toisesta. Toisaalta kun maailma on täynnä nälänhätää, sairauksia ja monenlaisia vitsauksia ja vaaroja, niin kymmenen vuoden päästä elossaolo ei ole muutenkaan mitenkään varma juttu, oli kyseessä iäkäs tai nuorempi ihminen. Joten juhlasta päätettiin ottaa se ilo irti, mikä olisi mahdollista ja myös sopivaa.

Mitään verrattoman äänekästä riemujuhlaa ei silti vietettäisi kummallakaan linnakkeella, sillä taistelussa kumpikin osapuoli koki suuria menetyksiä. Ja muutenkaan ilmapiiri kummassakaan valtakunnassa ei ole tällä hetkellä kovin juhlava, katovuodet ja Nohvatovin levottomuudet löivät oman jälkensä myös juhlallisuuksiin. Mitä vanhaan taisteluun tulee, taistelussahan ei kumpaakaan linnaketta saatu vallattua. Kumpikaan osapuoli ei toki suoranaisesti myönnä taistelua hävinneensä. Rajakatseelaiset katsovat pienemmillä tappioillaan selviytyneensä ja turvanneensa koko maakunnan kohtalon, vastaavasti weldoonilaiset pitävät taistelua kunniakkaana tapahtumana, eli ei häviönä tai voittonakaan. Juhlat tulisivat olemaan siis tälläkin kertaa varsin hillityt ja arvokkaat. Kummallakin puolella siis arvostetaan edesmenneitä henkilöitä ja näiden tekemiä uhrauksia oman valtakunnan puolesta. Vastalinnakkeen väkeen taas suhtaudutaan kansan ja joidenkin sotilaidenkin keskuudessa toki hivenen karsaasti, epäluuloisesti ja kyräillen, mutta yleisesti ei kostoa tai muuten sen suurempaa kaunaa enää haudota. Toki mistä sitä tietää, vaikka tällaisiakin henkilöitä olisi vielä taistelun kokeneiden ja heidän omaistensa joukossa. Virallisella ja käytännön tasollakaan ei kostomieltä tai vihollisuuksia ruokita, pikemminkin koetetaan olla hyvissä väleissä vastapuolen kanssa.

Muistojuhlaa on molemmilla naapurilinnakkeilla valmisteltu jo useiden viikkojen ajan, seuraava kuvaus keskittyy lähinnä Rajakatseen linnakkeeseen. Rajakatseen linnakkeen yleensä kovin höperö ja omissa maailmoissaan viihtyvä linnanherra Wilhardkin oli valmisteluissa paikalla, mutta hän ei enää osallistunut missään määrin juhlavalmistelujen johtamiseen, toisin kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Seisoi vain omissa oloissaan kävelykeppeihinsä nojaten ja seurasi juhlatelttojen pystytystä joko haikean tai poissaolevan näköisenä. Vahtikin Wilhardilla oli mukana palvelijana, varmistamassa ettei Willhard saa kohtausta ja "lähde taas taisteluun".

Rajakatseen linnaketta on monin paikoin kunnostettu ja siivottu, jotta se olisi edustuskelpoinen ottamaan vieraat ja juhlaväen vastaan. Tällä kertaa sotilaita ei erikseen koulittu ja koulutettu juhlallisuuksia varten, kuten muistetaan kymmenen vuotta sitten tapahtuneen. Tuolloin käynyt Vuoriniityn armeijan esikunnan sotilastarkastaja Johannes Puronkohina ei ollut tällä kertaa mukana laittamassa sotilaita kuriin ja järjestykseen. Ilmeisesti luotto linnakkeen johtoon ja sotilaisiin oli tällä kertaa paljon vahvempi, onhan täällä nykyisin seriffin ohella pätevä sotilaskomentaja Hannu Mäntyhovi sekä aliupseeri Gabriel. Jotkut muistavat vielä kymmenen vuotta sitten "vaikuttaneen" epäpätevän apulaisseriffin Frederic Seuksen. Miehen osaamattomuus ja kyvyttömyys oli laulujen arvoista, ja mies saikin virastaan kenkää kymmenen vuotta sitten. Nyt tänä syksynä ei ollut tarvetta enää kurinpalautuksile, linnakkeen toiminta on paljon kohentunut vuosien varrella ja linnakettakin on kunnostettu ja laajennettu tuntuvasti. Toki siivoamista ja pientä korjailua sekä koristelua tehtiin tänäkin vuonna.

Monenlaiset salkot, kankaat ja viirit ilmaantuivat linnakkeelle, telttaleiriin ja linnakkeen edustalla olevalle juhla-aukealle. Sen sijaan tavernaseutu ei saanut tänä vuonna viirikoristelua, kuten kymmenen vuotta sitten. Kaikki viirit oli keskitetty linnakkeelle ja sen edustalle. Muistojuhlaa varten oli Rajakatseen linnakkeelle toimitettu myös huomattava määrä ruokaa ja juomaa. Olutta ja simaa tuotiin paljon, ja viiniäkin huomattava määrä. Osa viinistä jopa aivan priimatavaraa, sillä viinikauppias Ernest Kryllin kerrotaan järjestäneen Rajakatseen linnakkeelle ritari Gaggin tilaamana kaksi tynnyrillistä laadukasta viiniä, samaten olutta tuotettiin linnakkeelle suuret määrät. Juhlien ruokatarjoiluita varten oli hankittu ruokatarpeita sekä monilta maatiloilta että muualtakin maakunnasta, mm. Vuoriniitystä ja Bokeasta.

Varhain tänä aamuna kaikki olikin valmista vuosipäivää ja sen juhlallista viettoa varten. Suuri vieraitten saapumisaalto koettiin Rajakatseessa jo eilen, kun alueelle saapui Vuoriniityn kaupungin suunnalta ja muualtakin huomattava joukko juhlavieraita. Suurin osa ihan tavallista rahvasta, mutta myös useita arvohenkilöitä oli saapunut paikalle. Myös armeijan sotilasjohtoa saapui seurueineen paikalle, samaten useita vanhan taistelun entisiä, hengissäselvinneitä ja vielä elossa olevia johtajia. Sen sijaan vain hyvin harvoja Vuoriniityn maakunnan aatelisia ja hoviherroja Rajakatseeseen saapui, lähinnä siis sellaista väkeä, joka oli osallistunut taisteluun ja koki taistelun omakohtaisestikin merkittäväksi. Joka tapauksessa aika nimekästä väkeä saapuikin paikalle Rajakatseeseen. Mahtivuoren valtakunnasta paikan päälle muistojuhlaa viettämään olivat saapuneet taistelun johtohenkilöistä mm. ritari Gaggi, ritari Edgar Älliskö, komentaja Juntanto sekä Derecas-papiston lähettiläs pappi Otviz. Komentaja Rehuma ei tullut, kuten vielä kymmenen vuotta sitten, hän kuoli muutama vuosi sitten. Rajakatseen linnanherra Wilhard oli tietysti myös paikalla, mutta hänestä ei ollut juhlia isännöimään. Ja ehkä arvovaltaisin ja mahtavin vieras oli itse ruhtinas Simonide. Simonideja oli toki kulkenut viime viikkoina pohjoisessa, mutta sitä ei tiedetty odottaa että tällainen mahtimies olisi myös paikalla. Myös soturijärjestö Herbertinvartion jäseniä saapui omana ryhmänään Rajakatseeseen taistelun muistoa kunnioittamaan, vaikka kyseistä järjestöä ei ollutkaan vielä taistelun aikoihin olemassa. Itse Herbert Karhukoi ei ollut tällä kertaa paikalla, sen sijaan ritari Älliskö johti Herbertinvartiota. Osa vieraista oli tuonut paikalle myös sukulaisiaan, mm. komentaja Juntantolla oli mukanaan kolme aikuista tytärtään. Juhlaan osallistui myös monia vuoriniittyläisiä sotilaita, samaten Rajakatseen linnakkeen väki. Vuoriniityn armeijan soittokunta ei tällä kertaa saapunut Rajakatseeseen, sen sijaan muuten soittajia oli hankittu. Heidän joukostaan tunnistettiin mm. rajakatseelaisillekin tuttu "Rautabardi" eli Lisbeth Kalato.

Myös "vanhan vihollisen", naapurivaltakunnan Nohvatovin edustajia eli heidän johtajiaan oli myös kutsuttu juhlapäiväksi paikalle Rajakatseen puolelle, hieman jännitettiinkin, vastaisivatko he taaskin kutsuun. Tällaisten johtohenkilöiden ohella oli paikan päälle tietysti saapunut myös suuret määrät ihan tavallisia ihmisiä. Monet vanhan taistelun veteraanit olivat saapuneet matkojen päästä Rajakatseen linnakkeelle, monenlaisista vammoistaan ja vaivoistaan huolimatta. Osa veteraaneista oli vielä ihan hyvässä kunnossa, osa toimi siis vielä sotilainakin, mm. sotilas Sakari, osa puolestaan oli jo melko raihnaisiakin, toki tapauksesta riippuen. Näiden veteraanien lisäksi myös muutamia entisiä parantajia sekä myös taisteluun osallistuneiden ja siinä kuolleiden omaisia oli saapunut paikalle. Kovin kirjavaa ja monenlaista väkeä oli linnakkeitten läheisyyteen saapunut.

Rajakatseen taistelun muistojuhla vietettiin Rajakatseen linnakkeen edustalla, siihen tarkoitetulla aukealla. Väkeä taisi olla paikalla lähes kaksisataa ihmistä Rajakatseen sotilaat mukaanlukien, vaikka kukaan ei lukumääriä kai laskenutkaan. Paikan päälle oli lisäksi saapunut kutsun mukaisesti myös edustajia Weldoonin eli Nohvatovin puolelta, nimittäin komentaja Roker, Zada-papit Jojopan ja Aoru sekä Vardakovin sotavelho Armas Jaama. Juhlallisuuksien aluksi suoritettiin Rajakatseen linnakkeen sotilaiden katselmus, eli Rajakatseen linnakkeen sotilaskomentaja Hannu Mäntyhovi ja herra Simonide Vanhempi tarkastivat sotaväen. Huomautettavaa ei kai ollut, toki riviin oli laitettu ryhdikkäämmät sotilaat. Itse juhla olikin sitten kovin puhe- ja musiikkipitoinen. Eli muutamakin arvohenkilö toisensa jälkeen piti kokoontuneelle juhlaväelle puheen, jossa muisteli taistelua, ylisti siinä kuolleiden soturien urhoollisuutta ja korosti taistelun merkitystä Vuoriniityn maakunnalle ja Mahtivuoren valtakunnalle. Näiden puheiden välillä soitettiin musiikkia ja vierähtipä siinä muutamaltakin kyynel. Puheita pitivät kovin harmaantunut ja iäkäs, mutta vieläkin ihan arvokkaan ja terävän oloinen ritari Gaggi, komentaja Juntanto sekä herra Simonide. Myös Vuoriniityn temppelin lähettiläs pappi Otviz piti puheen juhlaväelle. Ylennyksiä tai mitaleja ei tällä kertaa jaettu veteraaneille tai sotilaille, kuten ei kymmenen vuotta sittenkään. Tällä kertaa ei myöskään paljastettu mitään veistoksia tai muitakaan taideteoksia, vuosien takainen töppäys oli kai edelleen joidenkin järjestäjien muistissa. Mitään Kistopatsasta ei siis nähty tällä kertaa.

Kaiken juhlakansan ja kaikkien juhlatelttojen ja viirien yläpuolella tapahtumia seuraili Rajakatseen aina valpas vartiomies Väinö Vilkastus, kiiltävine kypärineen ja valtavine keihäineen. Aitiopaikalta on hyvä seurata juhlatapahtumia...

Oli siis vain lisää puheita ja musiikkia, kunnes juhlallisuudet päättyivät Vuoriniityn armeijan edustajien ja Weldoonista tulleiden lähettiläiden sovinnolliseen kättelyyn. Tämän jälkeen seurasi lopuksi vielä musiikkia ja väkijoukko alkoi hajaantua ympäriinsä. Osa väestä palaili telttaleiriin, valmistelemaan kotiinpäin matkaamista, osa jäi vielä pyörimään ympäri linnakkeen seutuja, katsellakseen tuttuja paikkoja. Osa taas asettui tukevasti siihen tarjoiluteltaan, joka oli linnakkeen edustalle pystytetty. Eli ilmeisesti tarjoiluteltta ei tyhjenisi ihmisistä, ennen kuin kaikki ruoat ja juomat olisi sieltä nautittu. Arvovieraat puolestaan suuntasivat ritarien Älliskö ja Gaggi sekä seriffi Maru Rysenin johdolla sisälle Rajakatseen linnakkeelle, siellä heille olisi ilmeisesti tarjolla jonkinlainen juhla-ateria viinitarjoiluineen. Wilhard saatettiin linnakkeelle. Myös Roker palasi useine tovereineen Weldoonin linnakkeelle. Ihan osattomaksi ei tavallinen rahvaskaan ja sotaveteraanit kyllä jääneet, kun tarjoilutelttakin oli olemassa. Joku ääneen kai lausuikin, että mitä Kaarlo Kempura mahtaa tuumata tästä, kilpaileva juomatupa samalla alueella. Tosin vain hetken, ehkä Kaarlo ei tuosta hermostu.

Kaikki eivät toki suinkaan teltoilleen vielä palailleet tai linnakkeelle jääneet, osa suuntasi näiden enimpien juhlallisuuksien päätyttyä askeleensa taverna Vanhaa Piparia kohden. Sielläkin olisi tiedossa vielä sekä juhlallisuuksia että neuvotteluitakin, osa juhlavieraista oli lähdössä sinne, jopa itse herra Simonide, Armas Jaama, Zada-papit sekä monia muitakin. Jokunen veteraani myöskin oli lähdössä haahuilemaan Rajakatseen ja Weldoonin linnakkeitten välisille niityille, kai vanhaa taistelupaikkaa katsoakseen, mutta nämä ehdittiin saada rajalta kiinni ja opastettua ystävällisesti takaisin omalle puolelle. "Eiköhän ne kunnian niityt ja kentät näe täältä linnakkeeltakin", veteraaneille sanottiin tiukasti, mutta ystävällisesti.

Enimmät julkiset juhlallisuudet linnakkeella ovat siis tämän päivän osalta jo päättyneet, toki linnakkeen sisällä ateriointi ja muu ohjelma jatkuu niillä silmäätekevillä. Ja tavernalle suunnanneet, heilläkin on jotain ohjelmaa mielessään. Voikin olla, että useampikin juhliin osallistuneista veteraaneista ja juhlallisuuksia seuranneista ihmisistä päätyy tänään kuljeskelemaan ja aikaa viettämään vielä taverna Vanhalle Piparillekin, menneitä muistellakseen ja näitä tienoita pitkästä aikaa katsellakseen. Huhutaan myös, että taistelun veteraaneille ja muillekin olisi tarjolla vielä tavernallakin jonkinlainen ruokatarjoilu, joko jonkun arvohenkilön tai sitten tavernaväen puolesta.




Kolmenkymmenen vuoden takaisesta taistelusta:

-Kolmekymmentä vuotta sitten käydystä Rajakatseen taistelusta kerrotaan Rajawikissä, taistelun kulku löytyy wikistä hakusanalla "Rajakatseen taistelu." Tuo kuvaus on suositeltavaa luettavaa erityisesti veteraaneja pelaaville, mutta toki muillekin. Kaikkia pikkujoukkojen johtajia, liikkeitä ja manöövereitä ei kuvailla, vaan kuvaus keskittyy taistelun päälinjojen kuvailuun. Lisäksi taisteluun osallistuneiden ja siitä mahdollisesti juttelevien ja siitä kertovien hahmojen on hyvä tiedostaa, minkälaisia suuret aseelliset taistelut (näennäis)keskiaikaisessa maailmassa ovat. Kukin taistelujoukko näki tilanteen lähinnä omalta kannaltaan, ja taistelusta on jäänyt mieleen lähinnä vahvoja muistikuvia merkkitorvien soitannasta, aseiden metallisesta kalkkeesta, hevosten hirnahduksista, kavioiden kopseesta, ajoittaisesta sekasorrosta sekä nenää pistelevästä nahan, tomun ja veren voimakkaasta hajusta. Kokemukset taistelusta ovatkin monella kokijalla ennen kaikkea vahvoja aistihavaintoja, ja harvoilla hahmoilla oli mahdollisuus saada taistelun yleiskulusta selkeä käsitys samantien jo tapahtumahetkellä, kokonaiskuva taistelun vaiheista, seurauksista ja mm. haavoittuneista ja kuolleista selvisi osanottajille vähitellen, taistelun jo päätyttyä.