Kirjaudu rajakatsetunnuksella

Iivin auringonlasku


Kirjoitettu 8-97
Juha Pere
Rajakatse Fantasia ry

Aika Rajakatsemaailmassa on 255 jälkeen Mahtivuoren ensimmäisen
kuninkaan kruunauksen.




Iivin auringonlasku


0.Temppelin kuvaus

Pohjoisen Baak-järven itärannan maisemaa värittää kaunis osittain kivestä
rakennettu mutta suurimmaksi osaksi puurakenteinen matala temppelirakennelma,
joka suureksi osaksi peittyy rannan korkeiden havupuiden varjoon.
Temppelin rakennusvaiheessa rakentajille on mahdollisesti tullut pieni
laskelmavirhe, sillä tamppelin pohjoispääty on lähes kokonaan vajonnut
maan sisälle, mutta tämä osuus temppelistä on kokonaan kivirakenteinen,
joten mätänemisvaaraa ei tällöin ole. Temppelirakennelman silmiinpistävänä
tunnusmerkkinä on kauniit koristeet lähes kaikissa puisissa osissa, mutta
kiviset ovat jääneet työstämättä ja ovat kutakuinkin tasaisen
muotoisia. Temppelin katolla on leveä puurakenteinen neliötasanne muuten
temppeliä peittävän puisen viistokaton jatkona. Tasanteen keskellä on
kivinen pöytä, mikä lienee uhrialttari Iiv-pappien salaisissa menoissa.
Tasanteen reunoilla on kivitolppia ikäänkuin pieninä pöytinä symmetrisesti
aseteltuna aina jokaiseen kulmaan ja kaksi sivun keskelle. Pääsy
tasanteelle tulee alhaalta lattialuukun kautta, joka on sijoitettu pohjoiseen
päätyyn tasannetta. Temppelin alaosaan johtaa kaksi suurehkoa puuovea, jotka
ovat nyt suljetut. Alaosaa ympäröi laajahko puutolpilla tuettu
ulkoilmatila, jonka katto keskittyy keskeltä juuri uhritasanteeseen
temppelin keskelle. Temppeliä ympäröi laajahko puutarha kauniine pensaineen
ja puustoineen, mitä ympäröi hirsistä tehty varustusmuuri, jonka korkeus
on kuitenkin vain noin kaksi metriä. Hirsivarustuksesta etelään lähtee kapea
tie, joka menee temppeliltä Vuoriniityn kaupunkiin.


1.Aamuhämärä

Tyvenen Baak-järven ylle alkaa hiljalleen aamu valjeta. Aurinko ei ole
vielä noussut, mutta valonsäteet jo hiljalleen valaisevat kesäistä maisemaa.
Itäisellä rannalla puuston varjossa rauhaisasti lepäävä temppelirakennelma
alkaa myös hitaasti valaistua auringon säteistä omien soihtuvalaistusten
lisäksi, joita näkyy siellä täällä pitkin temppeliä ja temppelin puutarhaa.
Osa soihduista etenkin puutarhan puolella näyttäisi liikkuvan, mikä kielii
temppelissä olevan jo ennen auringon nousua vilkasta toimintaa. Paikan
lähempi tarkastelu osoittaa harmaisiin kaapuihin pukeutuneiden miesten ja myös
muutamien naisten liikuskelevan ripeästi pitkin puutarhaa ja temppelialuetta
reunustavaa hirsimuuria korjailemassa ja pönkittämässä hätäisesti paikkoja
kuntoon ikään kuin paikkaa varustettaisiin hyökkäystä vastaanottamaan.
Toiminta on kuumeisen oloista ja kukaan paikalla olevista muutamasta
kymmenestä ihmisestä ei näytä hetkeäkään olevan jouten. Temppelin etuosassa
olevassa ulkoilmakatoksessa on myös muutamia miehiä hääräilemässä kahden
suuren nuolikoneen äärellä hätäisesti varmistelemassa laitteiden
toimintavarmuutta tositilanteen sattuessa.

Temppelin suuren toiminnan ja kiireen keskellä ainoana poikkeuksena lienevät
kaksi täysissä haarniskoissa olevaa miestä, jotka seisovat vierekkäin kaikessa
rauhassa tekemättä mitään temppelin katolla olevalla tasolla kumpikin yhden
noin metrin korkuisen kivitolpan ääressä. Ikää mustiin haarniskoihin
pukeutuneilla miehillä alkaa olla jo ainakin viisikymmentä vuotta, mutta
raskaan oloiset haarniskat eivät silti näytä heitä liiemmin rasittavan
painollaan, vaikka haarniskaan kuuluu lisäksi vielä julman näköinen suuri
miekka, joka roikkuu haarniskan lannevyöllä. Varustukseen näyttää myös
kuuluvan suuri pyöreä kilpi, jotka ovat nojallaan kivitolppaan siten, että
kädensijaan on nopea tarttua tarvittaessa. Kivitolpat näyttävät olevan kuin
pieniä pöytiä, mutta niillä ei tällä hetkellä ole mitään. Miesten takana
olevalla uhrauspöydällä on suuri metallipata, jossa on hiljalleen hiipuva
hiillos, mikä todennäköisesti on yöllä roihunnut valaisten koko mystisen
alttaritasanteen.

Kaksi mustaan haarniskaan pukeutunutta soturia tuijottavat rauhallisina
ja hyvin ilmeettöminä etelään, missä Vuoriniittyyn menevä tie häviää tiheän
metsän sekaan. Metsän reunan ja temppelin väliin jää noin sadan metrin
kaistale, missä kasvaa vain heinää ja pensaita, sekä muutama korkeampi puu,
mutta ei mitään, mihin voisi sen paremmin piiloutua. Metsän reunassa ei
tällä hetkellä ole mitään, mutta selvästi voisi kuvitella, että temppelin
katolla kauan hiljaisuudessa seisoneet miehet odottavat sieltä tulevan kohta
jotakin. Aiheen pitkään jatkuneen hiljaisuuden katkaisuun tuo tielle ilmestyvä
raskaasti aseistettu noin kymmenen miehen ratsumiesjoukko, jotka
pysähtyvät metsän reunaan odottelemaan jotakin. Temppelin katolla olevista
miehistä itäpuolella seisova rikkoo tunteja kestäneen hiljaisuuden
ilmoittamalla:
-Olan, kohtalo on saapunut.
Olan hiukan päätään kohti toveriaan kääntäen toteaa:
-Niin, meidän kohtalomme, mutta tuskin kuitenkaan heidän. Tämä taistelu on jo
ennalta ratkaistu.
Hiljaisuuden rikkonut mies kääntämättä päätään hiljaa toteaa:
-Näin se lienee, mutta olisiko meidän sitten pitänyt kuitenkin
kumartaa Geofriusta?
Olan vastaa rauhallisesti katsoen jälleen metsän laitaan, missä ratsumiesten
määrä näyttäisi kasvaneen kymmenestä kahteen kymmeneen:
-Neto, jos olisimme kumartaneen Geofriusta, olisimme osoittaneet hänen
olevan meille suurempi herra kuin Iiv. Tiedät, että silloin olisimme
myyneet kaiken sen, mihin uskomme. Mitä me sen jälkeen olisimme olleet...
tyhjiä mitättömyyksiä vailla merkitystä ja uskoa.
Neto mustaan metallihaarniskaan peitetyllä kädellään pöytään hiukan
nojaten hiljaa vastaa:
-Olisimme olleet kuten Derecasin papit, jotka opettavat ihmisiä olemaan
sovussa kuninkaan ja hänen edustajien kanssa, vaan miksi Geofrius
ei käskenyt heidän kumartaa itseään vaan hyväksyi heiltä vain lupauksen
yhteistyöstä. Ehkä mekin olisimme voineet hyväksyä Geofriuksen, mutta
emme näin jyrkillä ehdoilla.
Tulee hetken hiljaisuus ja metsän reunaan on syntynyt noin neljänkymmenen
ratsumiehen muodostama ryhmä, jotka näyttävät kaikessa rauhassa jalkautuvan
ratsujensa selästä. Hiljaisuuden rikkoo Olan tuumauksellaan:
-On totta, että nimemme on mustempi kuin Derecasin. Täytyy muistaa, että
ei ole kauaa siitä, kun Latoniko likasi Iivin nimeä raskaasti teoillaan,
millaisia ei Derecasin riveistä liene koskaan löytynyt. Meistä on helpompi
tehdä vallankäytön esimerkki kaikille muille, kuten Derecasille, Deinosalle,
Karhukoille ja muille mitä täällä sitten onkaan.
Neto vastaa hiukan päätään nyökyttäen:
-Niin, meidät lyödään ja sanotaan muille, "katsokaa miten käy heille, jotka
vastustavat mahtavaa Geofriusta". Meidän temppelimme hajoitetaan ja
poltetaan, mutta joukkomme ei tuhoudu. Jään vain ihmettelemään, että
kuinka käy vastaisuudessa, jos Latonikolle ilmestyy seuraajia. Kuka
pitää heidät kurissa, kun me emme ole enää kertomassa ihmisille Iivin
tahtoa ja tietoa. Kuinka lyödään Iivin nimen tahraajat vastaisuudessa,
koska varmaa on se, että pahanteko ei tähän päivään lopu.
Olan jatkaa siitä, mihin Neto ajatuksensa lopetti:
-Niin - he, joiden on määrä paeta täältä kohtaavat Ratajan tilalla. Mihin
he sieltä menevät! Kuka mihinkin, vaikka osa jääkin sinne. Miten sitten
valvotaan toimintaa. Kaikki voivat alkaa hommailla mitä ikinä haluavatkin
ilman, että heitä voidaan pysäyttää ajoissa, jolloin Iivin antama
tieto ja voima voi joutua Latonikon tavoin väärille teille. Mistä tietää,
vaikka Latonikolle ilmaantuisi paljonkin seuraajia, mistä Iiv meitä
varjelkoon.
Hetken ajateltuaan Neto laskee kätensä pöydältä ja toteaa:
-Selvää on nyt, että Iivin seuraajien usko ei tule pysymään samanlaisena,
kuin se on ollut nyt. Nuorempia kiinnostaa enemmän oppia sotaan ja
voimankäyttöön liittyviä asioita, kuin todellista viisautta, jota
tarvitaan elämän oikeanlaiseen elämiseen. He tahtovat kaiken nopeasti,
vaikka oikean papin tulee olla kärsivällinen ja ahkera. Pitää jaksaa
malttaa, vaikka työtä on edessä paljon ja taas paljon.
Olan katsellen hiukan ympärilleen toteaa:
-Näin lienee. Vaikka pyhät kirjoitukset saadaankin turvaan, ei ole sanottua,
kuinka oikein niitä tulkitaan ja kuinka tuleva ylipappi niitä haluaa tulkia
tuleville seuraajille. Ainakin luulen, että Gerotan alkaa opettaa, että
Iivin vihollisilta saa varastaa, vaikka varastamista ei muutoin suvaita.
Luulen myös, että uhrauskäytäntö muuttuu, sillä saattaa olla, että
jotkut seuraajat alkavat uhrata myös muille kuin Iiville, koska
muita vaikutteita tulee paljon väkisinkin seuraajille.
Neto jatkaa Olanin ajatusta hiukan innostuneella äänensävyllä, vaikka
mies muutoin onkin täysin tasainen ja rauhallinen:
-Niin, tämä päivä on meille vain muutoksen päivä, eikä tuhon päivä, kuten
Geofrius saattaa päiväunissaan kuvitella. Me pysymme, mutta kuka osaa
sanoa, miksikä me muutumme tämän päivän jälkeen.
Miesten puhelun keskeyttää nuori poika, joka kipuaa avoinaisesta
lattialuukusta ylätasanteelle pitäen kädessään kahta savikippoa, sekä
kannua. Miehet kääntyvät katsomaan poikaa ja Olan tuumii hänelle:
-Poika, pidä kiirettä. Sinun täytyy päästä pois täältä ja aika on
vähissä.
Poika katsoo haarniskoituja miehiä suuri kunnioitus silmissään, mutta
ei kuitenkaan jää ihmettelemään ylimääräisiä aikoja. Nopeasti hän kiikuttaa
savimukit miesten edessä oleville pöydille ja kaataa kannusta mukeihin
jotain nestettä. Olan kysyy pojalta:
-Ovatko pyhät kirjoitukset jo turvassa?
Poika vastaa:
-Oi viisas Olan - Toivoisin, että voisin taistella rinnallasi tänä
päivänä täällä.
Poika polvistuu Olanin eteen ja päänsä alas painaen vastaa:
-Pyhät kirjoitukset ovat jo veneessä, joka on pappi Gerotan mukana
jo matkalla pohjoiseen.
Olan koskettaa kädellään poikaa olkapäähän ja toteaa:
-Pidä kiirettä, ettet myöhästy. Sinun täytyy jo mennä.
Poika nousee kumartaen ja nopeasti kävelee alas menevälle lattialuukulle
ja katoaa alas.

Kaksi mustaan haarniskaan pukeutunutta soturia seisovat temppelin
katolla olevalla tasanteella edessään savinen kuppi. Miehet katselevat
metsän reunaan, jossa noin neljäkymmentä ratsumiestä jalkautuneina
sytyttelevät tulia kaikessa rauhassa. Paikalle on myös saapunut noin 20
ratsumiestä lisää, mutta nämä eivät näytä laskeutuvan ratsujensa selästä alas.
Temppelin sisällä ulkoilmakatoksen alla harmaisiin kaapuihin puetut miehet ja
myös muutamat naiset ovat kuumeisesti haarniskoimassa itseään mustiin
haarniskoihin, jotka eivät kuitenkaan ole yhtä hyvän ja kattavan näköisiä,
kuin katolla olevilla miehillä. Katolla korkea-arvoiset miehet Olan ja Neto
eivät hetkeen puhu mitään, kunnes Neto avaa jälleen keskustelun:
-Vaikka Latonikoakaan ei olisi ollut, luulen, että Geofrius olisi silti
valinnut meidät esimerkiksi.
Olan katsahtaa toveriaan hyvin tyynen ja tasaisen näköisenä tuumien:
-Ehkä
Neto jatkaa:
-Katso nyt meitä. Kuka osaisi sanoa, että me olemme pappeja. Meillä
on vahvat mustat haarniskat ja kilvet. Sano minulle joku toinen temppeli,
missä papit käyttävät miekkoja, kuten me teemme. Lisäksi seikka, josta
Derecasin papit ovat meitä aina soimanneet on meidän voimankäyttömme,
joka on hyvin vahvasti suuntautunut mustien voimien käyttöön.
Olan jälleen katsoen metsän raunaan toteaa:
-Näistä asioitahan Derecasin ja Zadan papistot ovat meitä soimanneet
aina meidän alusta lähtien, vaikka ovatpa he soimanneet meitä paljosta
muustakin, kuten meidän tekemistä metsäläisuhrauksista, orjien käytön
sallimisesta, hautaustavoista, useista salaisista toimituksista ja
lisäksi tietysti myös miekkojen käytöstä ja muusta semmoisesta.
Neto jatkaa hyvin tasaisesti:
-Niin, Derecasin ja Zadan on ollut helppo aina meitä soimata isoveljen
oikeudella, sillä ovatpa he olleet täällä jo ainakin tuhat vuotta
kauemmin kuin me. Meidän olemassaolomme on aina ollut piikki näiden
vanhusten lihassa, jotka niin helposti aina ovat muistuttamassa olevansa
hyvin hyvin paljon vanhempi kuin me. Silti, kuka voi sanoa, että he
ovat parempia kuin me tai enemmän oikeassa kuin me kansaa opettaessaan?
Olan pudistaa päätään ja toteaa:
-Eivätpä kukaan, mutta sanomalla "minä olen vanhempi" aina pyrkii
asettamaan itsensä toisen yläpuolelle, vaikka sillä ei muutoin olisikaan
mitään totuudenpohjaa.
Neto katsellen edelleen tarkkaavaisesti metsänreunaa toteaa:
-Niin, mutta nyt meidät lyödään hajalle ja Geofrius todistaa olevansa
meistä kaikista voimakkain, vaikka onkin vasta tänä vuonna saapunut
alueelle kuninkaan nimissä. Siispä kaikkein nuorin olikin kaikkein
vahvin, vaan mitäpä se meitä enää lohduttaa. Meidät lyödään Geofriuksen
toimesta ja Derecasin papit opettavat kansalle meidän olevan täysiä mätiä
ja pahoja ja me emme voi siihen millään tavalla vastata, sillä meidän
puheitamme ei enää kuulla missään.
Olan toteaa tasaisesti:
-Niin, totuus ei voita tänään, mutta sitä ei voi lopullisesti voittaa asein.
Syntyy hetken hiljaisuus, jonka katkaisee Neton toteamus:
-On todennäköistä, että Derecasin ja ehkä Zadankin papit alkavat voimakkaasti
mustamaalata meitä, mutta auttaako meitä enää, vaikka totuus liioitteluista
tulisikin joskus julki, sillä totuus on myös se, että me olemme nyt
Geofriuksen ja samalla siis kuninkaan vihollisia. Emme ole pelkästään
Mahtivuoren kuninkaan vihollisia, vaan myös Nohvatovin kuninkaan vihollisia,
koska Zada-papitkaan eivät halua meitä alueelleen ja Nohvatovin kuningas
kuuntelee Zada-pappeja. Meidän seuraajista tulee väistämättä hyljeksyttyjä
ja vihattujankin ihmispoloja, joiden on vetäydyttävä maan alle koloihin,
jotta voivat palvella Iiviä.
Olan jatkaa Neton vuodatusta:
-Siispä, vaikka totuus tulisikin julki, eli että emme ole sen kummempia
kuin Derecasin tai Zadankaan papit, jää aina olemaan se seikka, että
me olemme sekä Nohvatovin että Mahtivuoren kuninkaiden vihollisia ja
siten täysin auttamattomassa tilanteessa.
Neto katsahtaen Olaniin toteaa vielä:
-Niin, vaikka ehkei tilanne ole silti niin selkeä. Jää vielä ristiriita
Derecasin ja Zadan pappien oppien kanssa. Lienee mahdoton ajatus, että
me voisimme vaikuttaa samalla alueella heidän kanssaan raskaiden
oppiristiriitojen vuoksi. Täytyy muistaa, että he eivät salli
vihollisten uhraamista, orjien käyttöä, miekkojen käyttöä papeilla
ja monissa muissakin asioissa meillä on kestämättömän syviä ristiriitoja,
kuten kuninkaaseen suhtautumisessa. On myös totta, että mustamaalaus
ei tule olemaan täysin valhettakaan, sillä Latonikon varjo lankeaa
yhä meidän yllemme kauheana, vaikka hänen ja hänen seuraajiensa
surmaamisesta onkin jo yli kaksikymmentä vuotta aikaa.
Olan synkkänä katselee metsän reunaan sanoen:
-Lienee siis niin, että mikään ei enää meitä auta. Me kuitenkin taistelemme
viimeiseen hengenvetoon, kuten Iiv meiltä odottaa.

Molemmat miehet katselevat metsän raunaan, mihin on alkanut saapua suuri
joukko jalkaväkeä. Kolmannes miehistä näyttäisi olevan aseistautunut jousin
ja loput miekoin ja kilvin sekä kevyin haarniskoin. Jalkaväen edellä
on ratsastanut viisi ratsumiestä, joista keskimmäinen on pukeutunut
kiiltävään vahvaan haarniskaan ja päässä on erikoinen kypärä, joka
poikkeaa koreudessaan kaikkien muiden sotureiden kypäristä. Lisäksi
Tämän korean soturin mukana ratsastavat neljä muuta soturia ovat
pukeutuneet koreammin, kuin aikaisemmin saapuneet kuusikymmentä ratsumiestä.
Yhteensä paikalla on jo yli sata soturia, kun Neto toteaa toverilleen:
-Itse Geofriuskin suvaitsi saapua paikalle.
Olan katsoo Netoa sanoen:
-Hän lienee maineensa mittainen mies. Sitä ei voine kieltää.-Toveri, me
olemme kulkeneet pitkän matkan yhdessä. Nyt on tullut aika tyhjentää
viimeinen malja.
Neto vastaa kääntyen kohti Olania:
-Ystävä, -minulla on ollut suuri kunnia tuntea sinut. Nyt minulla on suuri
kunnia kaatua rinnallasi. Me olemme kokeneet paljon matkallamme, mutta
meidänkin tiemme päättyvät tänään.
Neto tarttuu Olania olkapäästä ja puhuu synkällä sävyllä:
-Olan, olet ollut hyvä ystävä.
Olan vastaa normaalin tasaiseen sävyyn hiukan hymyillen:
-Kuten myös sinua parempaa ystävää ei ihminen voi toivoa matkalleen. Nyt
Neto, nyt on tullut aika.
Miehet kääntyvät kohti metsän reunaa auringon jo hiukan tullessa esiin
kaukaisen metsän takaa. Molemmat tarttuvat edessään olevaan maljaan ja
tyhjentävät sen yhdellä kulauksella. Maljat juotuaan molemmat laskevat
savimukin takaisin pöydälle ja Neto vielä toteaa:
-yäk, olisivat saaneet tehdä tästä edes paremman makuisen.


2.Taistelu

Aamuhämärä on ohi ja aurinko on jo osittain näkyvissä kaukaisen metsän
reunassa. Baak-järven rannassa olevan temppelin hirsimuurille on noussut
noin 50 miestä ja joitakin naisia mustissa haarniskoissaan valmiina
vastaanottamaan noin 250 miehen armeijan, joista noin 60 on ratsujen
selässä valmiina ratsastamaan taisteluun herransa Geofriuksen puolesta.
Jalkaväen sotilailla on lisäksi mukanaan 15 noin kolmemetristä
tikapuuta, joilla on tarkoitus päästä nopeasti yli hirsimuurista.
Temppelin ulkoilmakatoksen alla on kaksi suurta nuolikonetta, joilla voi
ampua pitkän keihään kerrallaan ja temppelin katolla on kaksi mustaan
haarniskaan pukeutunutta synkkää hahmoa. Asetelmassa ei ole kovinkaan
suurta epäilystä, kumpi osapuoli tulee voittamaan taistelussa, koska
hyökkääjällä on moninkertainen ylivoima, mutta puolustajalla on luja
tahto, eikä perääntymisestä ole tietoakaan.

Geofriuksen vieressä oleva ratsastaja kopauttaa hevostaan muutaman
askeleen eteenpäin ja huutaa kovaan ääneen:
-Herra Geofrius antaa nyt mahdollisuuden antautua. He, jotka tulevat
nyt ulos aseettomina linnoituksen portista, eivät joudu teloitetuiksi!
Syntyy murhaava hiljaisuus, eikä kukaan temppelissä vastaa, eikä liikahda
kuulutuksen vaikutuksesta. Kuluu tovi ja mies jatkaa huutamista:
-He, jotka eivät antaudu tapetaan armotta ja välittöm....!
Miehen ääni tarttuu kurkkuun ja muuttuu pihinäksi. Geofrius kääntyy katsomaan
häntä ja toteaa miehelle jotakin. Tämän jälkeen Geofrius katselee ympärilleen
joukkojensa tilaa, mikä lienee häntä miellyttävä, koska hän ei sen kummemmin
puutu tilanteeseen. Kuluu tovi, eikä mitään tapahdu, mutta hetken kuluttua
itse Geofrius huutaa kovalla äänellä omille joukoilleen:
-Teillä on tänään kunnia olla todistamassa valheellisten ja mädännäisten
Iivin palvojien tuhoa. Hän, joka tuo minulle ylipapin pään ja todetaan
itse teon tehneeksi, saa palkkioksi 50 kuparirahaa, kun palaamme Vuoriniittyyn!
Geofrius lopettaa huutamisen ja katsoo jälleen oikealla puolella olevaa
esihuutajaansa, joka alkaa huutaa jälleen, mutta nyt omille joikoille:
-Kaikki, jotka eivät antaudu välittömästi ja ehdoitta, tapetaan!
Syntyy hetken hiljaisuus. Kaikki niin temppelissä kuin metsän reunassakin
ovat täydessä valmiustilassa, mutta hiljaisuuden rikkoo vain hevosten
satunnainen ääntely ja kopistelu, sekä tuulen hiljainen suhina puiden
lehdissä.

Herra Geofriuksen metallinen hansikas nousee ilmaan ja tovin oltuaan
paikallaan nopealla sivalluksella laukaisee hyökkäyksen käyntiin.
Jalkaväen miekkamiehet lähtevät etenemään sotahuudon säestämänä koko rintaman
leveydeltä kantaen mukanaan myös tikkaita. Jousimiehet etenevät myös koko
rintamana miekkamiesten perässä jättäen kuitenkin keskelle selkeän raon,
mistä ratsumiehet kohta pääsevät kulkemaan. Hyökkäys lienee tarkasti etukäteen
harkittu, sillä ratsuväki ei lähde suinpäin hyökkäykseen, vaan jää vielä tässä
vaiheessa paikalleen. Useilla ratsastajilla on kädessään palava soihtu miekan
tai peitsen sijaan. Pian hyökkäyksen alettua laukeavat nuolikoneet temppelistä,
mutta lentävät keihäät eivät tavoita ketään, sillä ne lentävät monta metriä
sivuun paikallaan olevista ratsumiehistä. Jalkaväen edettyä noin puolitiehen
lähtee hirsimuurilta ensimmäiset nuolet, jotka katkaisevat kahdelta hyökkäävältä
sotilaalta matkan. Tämä ei kuitenkaan näytä haittaavan hyökkäyksen etenemistä
millään tavalla. Ensimmäisen nuoli-iskun jälkeen jokseenkin piilossa pysyvät
puolustajat laukovat satunnaisesti nuolia varustuksen raoista, jotka ovat
pudottaneet jo viisi hyökkäävää sotilasta lyhyen ajan sisällä. Itse Geofrius
on muun ratsuväen kanssa vielä metsän reunassa, eikä näytä mitään merkkejä,
että aikoisi vielä osallistua hyökkäykseen. Hyökkäyksen ehdittyä muurille asti
heilauttaa Geofrius metallista hansikastaan ja laukaisee ratsuväen etenemään
päin pääporttia keskellä. 15 tikapuut nousevat puiselle noin kaksi metriä
korkealle varustukselle, jolloin hyökkäävät jousimiehet pysähtyvät ja alkavat
satunnaisesti ampuilla muurille ilmestyviä puolustajia. Kentälle on tässä
vaiheessa jäänyt jo noin kymmenen hyökkäävää sotilasta. Puolustajat nousevat
raivoisina muurille ja onnistuvat kaatamaan kahdeksan viidestätoista
tikkaista hyökkääjien nuolien iskiessä armotta esiin nouseviin puolustajiin.
Puolustajia putoaa useita nuolien iskiessä ja hyökkäyksen raivoa on
mahdoton pysäyttää sotilaiden jo päästessä hirsimuurin päälle. Muutamat
ensimmäiset muurille ehtineet sotilaat saavat osakseen useita puolustajien
nuolia, mutta vain yksi näyttäisi putoavan muurilta alas ulkopuolelle. Valtava
huuto kaikuu temppelin päältä:
-SISÄÄN!
Äänen kuullessaan kaikki puolustajat lähtevät kiireesti juoksemaan kohti
temppelin pääovia, missä kaksi nuolikonetta ovat jo uudelleen ladatut.
Yksi pitkä keihäs lennähtää kohti muuria, missä se osuu yhden soturin
kilpeen ja pudottaa miehen alas muurilta ulkopuolelle. Syy, miksi kahta
nuolta ei lähtenyt on se, että toisen nuolikoneen jousi on katkennut.
Osalla hyökkäävistä sotureista on aseenaan kirves, joilla he alkavat
raivoisasti rikkoa hirsimuurin porttiin tehtyjä esteitä. Samalla muut
sotilaat lähtevät raivoisaan takaa-ajoon jousimiesten vasta asettautuessa
muurille ampuma-asemiin. Ratsumiesten ehtiessä portille ei portti ole vielä
auki, mutta sotilaat ovat saaneet jo suurimman osan esteistä raivattua
pois tieltä. Jousimiehet ampuvat pakoon juoksevia puolustajia, mutta
vain yhden karkuun juoksevan naisen tie katkeaa ja hän kaatuu maahan
nuoli jalassaan. Pian temppelin pääportti sulkeutuu ja lentävät nuolet
eivät enää tavoita ketään. Hetkessä hyökkäävät sotilaat tavoittavat
kaatuneen naisen ja etummaisena juokseva mies muitta mutkitta iskee
suuren miekkansa maassa olevan naisen selkään, joka kuolee välittömästi.
Puiselle muurille näyttäisi myös jääneen noin kymmenen puolustajan ruumiit,
joista suurin osa lienee kaatuneen nuoliin, mutta hyökkäävät sotilaat ovat
sittenmmin lopettaneet heidän kärsimyksensä edetessään muurin yli.
Hyvin nopeasti koko temppelin piha-alue on hyökkääjien hallussa ja portti
pihalle auki, jolloin ratsuväki soihtuineen pääsee muitta mutkitta
sisälle Geofrius ratsastaen ensimmäisenä.

Temppelin pihamaalla on noin kahdensadanviidenkymmenen sotilaan armeija
valmiina tuhoamaan osittain kivestä, mutta suurimmaksi osaksi puusta
rakennetun temppelin, jonka sisällä on vielä ainakin 50 miestä ja naista
aseissa valmiina puolustamaan temppeliään viimeiseen hengenvetoon asti.
Kirvein aseistetut sotilaat ovat nopeasti jykevän puisen pääoven kimpussa
työstämässä ovea rikki, kun osa ratsumiehistä jo koettaa sytytellä
kaikkia mahdollisia paikkoja tuleen niin hirsimuurista, kuin temppelistäkin.
Puolustajien keinot eivät ole vielä kuitenkaan käytetyt, sillä oven
yläpuolelta aukeaa useita luukkuja, mistä puolustajat alkavat ampuilla
hyökkääjiä nuolilla. Yksi sotilas kaatuu maahan nuoli kaulassaan, jolloin
muutamat hyökkääjien jousimiehet vastaavat ampumiseen ja muut sotilaat
kirvesmiehet mukaanlukien vetäytyvät ampumaluukkujen näköalueelta pois. Pian
koko hyökkääjien armeija on vetäytynyt pois pääoven luota ja nuolien lentäminen
ovelta on lakannut. Koska pääovelle ei voi mennä, alkavat kirvesmiehet hakata
poikki läntisestä kulmasta kannatintolppaa ja muu armeija vetäytyy
huomattavan kauas temppelistä. Ei aikaakaan, kun ensimmäinen kulmatolppa
katkeaa ja rymisten kaatuu päin temppeliä kirvesmiesten juostessa
karkuun tapahtumaa. Kaatuva tolppa tekee yllättävän pahaa jälkeä temppelissä,
koska koko ylätasanteen läntinen puolikas romahtaa alas, jolloin Neto putoaa
alas vyöryn mukana hautautuen puoliksi hirsien ja kiviaineksen alle paikkaan,
missä on niin paljon hirttä ja muuta puuainesta peittona, ettei kukaan häntä
sieltä ihan heti löytäisi. Olan näkee Neton putoavan, mutta ei ehdi tehdä
mitään. Romahduksen seurauksena myös pääoven läntinen puolikas on repsahtanut
hiukan raolleen. Hyökkäysarmeija odottelee henkeään pidätellen ja ratsumiehet
ovat jalkautuneet ratsujensa selästä. Geofrius viittoo kirvesmiehille,
jotka lähestyvät jälleen läntistä kulmaa, jossa vielä muutama tolppa on
pystyssä.


3.Olan ja Neto

Olan katselee puoliksi romahtanutta ylätasannetta, missä juuri oli
hänen paras ystävänsä, mutta nyt vain tyhjää. Hän näkee pihamaalla
suuren hyökkäysarmeijan, jonka hän tietää varmasti voittavan hänen
vähäisemmät joukkonsa, jotka ovat sisällä osittain romahtaneessa temppelissä.
Temppelin lopullinen romahtaminen lienee myös edessä, koska kirvesmiehet
ovat juuri kaatamassa toista tolppaa temppelin länsikulmasta, mikä voisi
tietää myös Olanille putoamista. Olan lähtee lattialuukulle, joka vielä
on ehjä huutaen:
-Neto, minä tulen.
Pian mies on kadonnut alas luukusta ja ylätasanteelle ei jää enää ketään.

Neto makaa hiljaa hirsien ja kiviaineksen puoliksi peittämänä täysin
kyvyttömänä liikkumaan. Hän koettaa liikuttaa itseään, mutta havaitsee
sen täysin mahdottomaksi suuren painolastin vuoksi. Hänen oikea kätensä
on hirren alle peittyneenä, mutta vasen on liikkumiskykyinen. Hetken
Neto yrittää käännellä ja väännellä päällään olevia hirsiä, mutta yksikään
niistä ei edes liikahda hänen ähistessään. Pian vapautumisyrityksen
mielekkyys alkaa haihtua ja hän mielummin alkaa kuunnella ympärillä
olevia ääniä. Pian hän kuulee aivan selkänsä takaa pääoven aukeamisen
ja kauhean sotahuudon. Täysin rauhallisena hän jää kuuntelemaan nuolien
iskeytymistä, kirkumisia, huutoja ja taas huutoja ja huutoja aina
loputtomasti, kunnes äänet loppuvat ja tulee hiljaisuus.