Manun tila Vuoriniityssä


Manun tila on mallinnus keskiaikaisesta maatilasta. Koska Vuoriniitty on kuitenkin rajaseutua, Manun tila on noin neljänneksen aikakauden eteläisempää keskiarvoa pienempi. Mikä siis vuoriniittyläisittäin lienee kuitenkin kohtalaisen iso. Todennäköisesti isompi kuin Rajakatseen pikkutilat, aivan vanhimpia lukuunottamatta.

Huomaa, että tämä ei ole ainakaan vielä pelinjohdon tarkastamaa tekstiä, eikä sikäli virallista Rajakatseen maailmakuvausta, vaan pelaajakohtaista spekulaatiota siitä, miten jotkut tarkemmin määrittelemättömät asiat todennäköisesti voisivat olla.

Kommentteja ja kysymyksiä saa mielellään jättää Keskustelu -osuuteen. Siellä on myös tiedot käyttämistäni lähteistä.



Tilan koko ja sijainti



Pinta-alaa Manun tilalla on nykyisellään 92 eekkeriä (0,37 neliökilometriä). Tila sijaitsee noin tunnin patikkamatkan päässä Vuoriniityn kaupungista, sen luonaispuolella. Tila on epäsäännöllisen muotoinen ja pitkulainen. Kaksi kolmasosaa sen rajoista on muita naapuritiloja vastaan, mutta yksi kolmasosa katsoo erämaahan päin. Reunamaiden silmälläpito metsäläisten ja muiden pahantekijöiden varalta on siis jatkuva huolenaihe. Koska alue on tiheään viljeltyä, naapuritilojen ja torppien asuinrakennukset ovat melkein kylämäisesti vain parin kilometrin päässä toisistaan, ja kanssakäymistä on paljon.

Yksi naapuritiloista on varakkaan kauppiaan, Gynter "Hurjaviiniläisen" omistama. Gynter hankki mainitun tilan omistukseensa kevättalvella 475, sen edellisiltä omistajilta. Kyseinen Gynterin maatila on hivenen lähempänä kaupunkia, rajautuen Vuoriniityn kaupungin ulkopuolisiin kaivosalueisiin. Manun maatilalla on siis myös muita naapuritiloja kuin Gynterin tila.


Maapintaa käytetään seuraavasti:
60 eekkeriä peltoa viljelyksessä
28 eekkeriä peltomaata vuorollaan kesannolla
Vajaa 2 eekkeriä laidunta ja saman verran metsää.

Pelloilla viljellään vuorotellen viljakasveja ja juureksia, ja pienempiä määriä muita kasveja. Kesantopelloilta ja laidunmaalta kerätään jonkin verran heinää ja rehukasveja eläinten talviruo'aksi. Kolmisen vuotta on jo kokeiltu pienessä määrin papujen taikka herneiden viljelyä kesantokasveina, ja tulokset vaikuttavat lupaavilta.

Tilan halki virtaa yhdestä kohtaa pieni joki, josta nousee pikkukalaa ruokavalion täydennykseksi. Ei kuitenkaan mitään isompaa myyntikelpoista, kuten lohta.

Osa pelloista on entistä laidunmaata, jonka tuotto ei ole yhtä hyvä kuin parhaiden joenvarsipeltojen.



Tilan väki



Tilalla asuu:
- isäntäperhe palvelusväkineen: 2 aikuista, 2 lasta, piika, 2 renkiä
- torpparina isännän sisko Eerika nuoren poikansa ja yhden piian kanssa
- toisella torpalla isäntä, emäntä, 1 lapsi ja renki
Yhteensä siis 10 aikuista ja 4 lasta.

Manun tila ottaa nimensä nykyisen isännän, Manu Maununpojan (synt. 433) mukaan. Manun perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Kolmas on tuloillaan. Vanhaisäntä Maunu kuoli vuonna 473 pitkään sairasteltuaan. Manu ei asiasta juuri puhu, keskittyy mieluummin käytännön toimiin. Olihan hän toiminut isäntänä jo vuosikaudet, ja hallitsee hommansa hyvin.



Tilan historiasta ja rakennuksista



Tila on perustettu vuonna 338. Se on ollut suvun hallussa vuodesta 382 asti, jolloin Manun isoisä osti sen perijältä, jota viljely ei kiinnostanut. Uusissa käsissä tilaa parannettiin ja laajennettiin. Toimeen tultiin alusta asti hyvin, mutta varsinaisesti rikastumaan ei ole päästy. Kertynyt vauraus on kaukonäköisesti sijoitettu mm. rautaiseen auraan ja eläimiin. Ja sillä on tietysti tasoitettu huonojen vuosien taloutta.

Vuohitorppa rakennettiin naimattoman tai leskeksi jääneen tädin asuinpaikaksi joskus 430-luvulla. Nykyään sitä asustaa Eerika Maununtytär. Torppaa on laajennettu niin, että se on L-kirjaimen muotoinen. Toisessa päässä on juustola, ja toista pitempää sivua vasten eläinsuoja.

Rantatorppa ja joen toisen puolen pellot ostettiin laajennuksena vuonna 393. Alunperin rakennus oli ollut toinen itsenäinen tila, mutta osaamattomissa käsissä se ei ollut menestynyt ja joutui myyntiin. Tilukset ostettiin osaksi silloista Maunun tilaa, ja näin saatua torppaa asuttamaan asettui entinen renki vaimonsa kanssa. Torppaan kuuluu erillinen karjasuoja ja varastorakennus.

Päätilalla on pirtti, palkollisten makuuaitta, vilja-aitta, eläinsuoja ja lato, jossa säilytetään työvälineitä ja eläinten rehua. Pikkuloita, maakellareita ja puuvajoja ei ole erikseen listattu, mutta niitäkin löytyy.

Kaikki pihapiirit on aidattu. Aidat eivät ole niinkään puolustusvarustuksia, kuin estämässä eläimiä kuljeksimasta sisään ja pikkulapsia kuljeksimasta ulos holtittomasti. Päätilan aitaus on hiukan tukevampi kuin torppien, onhan sitä hoidettu pisimpään.



Maanviljelys ja sen tuottavuus



Pelloilla viljeltäviin kasveihin kuuluvat viljakasveista vehnä, ohra, kaura ja ruis; juureksista nauriit, porkkanat ja potut. Kaalia ja sipulia viljellään joka vuosi vähän omiksi tarpeiksi. Sipulia kuivataan myös talven varalle, mutta näitä ei silti riitä myyntiin asti, kun käsittely ja säilytys on hankalampaa. Lisäksi viljellään kesantopelloilla papua ja hernettä, ja jonkin verran pellavia.

Maatilatalouden rungon muodostaa viljan viljely. Osa viljasta ajetaan kärryillä myllylle jauhettavaksi ja myytäväksi. Suurin osa sadosta myydään jauho- ja mallasviljaksi. Sato kuitenkin säilyy paremmin jyvinä kuin valmiiksi jauhettuna, ja siksi kaikkea ei jauheta syksyllä. Juureksia säilötään maakellareihin, papuja kuivataan. Molempia sekä käytetään että myydään ympäri vuoden (siis jos on mitä myydä). Ruokavarastoja myös vaihdetaan naapuritilojen kanssa, jotta ravinto säilyy monipuolisempana talvellakin.

Eläinten pito, metsästys ja kalastus, kuten myös pienissä määrin puutarhan viljely, tuovat vaihtelua tilan väen ruokavalioon ja säästävät parhaiten säilyvää viljaa myyntiin. Siksi huonoinakin satovuosina maatilalla harvoin joudutaan kiristämään vyötä, vaikka kaupungeissa saatetaan nähdä nälkää.

60 eekkerin pellot tuottavat keskimäärin 8 vakallista viljaa per eekkeri, eli yhteensä 480 vakallista.
Seuraavan vuoden siemenviljaksi tarvitaan yksi vakallinen per eekkeri eli 60 vakallista.
Kirkolle menee kymmenykset, eli tämän kokoisesta sadosta 48 vakallista. Sen lisäksi maksetaan veroja, yleensä ruokana, määrä joka vastaa suunnilleen ”yhtä possua tai lammasta seitsemästä” eli jopa 70 vakallista viljaa!

Jos mitään muita ruoanlähteitä ei olisi, tilan väen ruokkimiseen tarvittaisiin vuodessa 336 vakallista viljaa. Verojen jälkeen ei jäisi mitään, ja siemenviljastakin osa luultavasti pilaantuu varastoinnissa (hyvä syy yrittää myydä mahdollisimman paljon viljaa jo syksyllä). Mutta koska keskivertovuonnakin halutaan käyttää ainakin ohramaltaita oluen panemiseen, tilan väki syö varsinkin kesällä paljon muuta kuin viljatuotteita.

Myyntiin jää sadon onnistuessa 30-230 vakallista viljaa joka vuosi. Huonona vuonna suurin osa viljasta päätyy olueksi, talviravinnoksi ja siemenviljan riittävyyden varmistamiseen, eikä myyntiin välttämättä jää yhtään.

Vilja myydään pääosin Vuoriniityn kaupunkiin ja siellä toimiville kiltojen ja muiden tahojen ostajille. Osa myydään suoraan idän suunnalla olevaan kaivoskylään, koska sikäläisten on lyhyempi matka hakea suoraan tilalta kuin kiertää Vuoriniityn kautta.

Vuoriniityn kaupungin väkiluvun ollessa noin 6000, ei ole ihme, että maakunnan ruokatalous ei ole omavarainen. Tarvittaisiin pitkälti yli 400 tämän kokoista tilaa, jotta kaikki saataisiin ruokittua ilman tuontia etelästä!



Vuohitalous



Manu-isännän leskeksi jäänyt sisar, Eerika Maununtytär (synt. 436), hoitaa vuohia ja tuottaa niiden maidosta juustoa. Eerika asustaa tilalla torpassa yhdessä 12-vuotiaan Rieti-poikansa (synt. 463) ja vuohipiian kanssa.

Vuohien (ja osin muidenkin eläinten) laidun sijaitsee kivikkoisella mäenrinteellä, joka rajoittuu metsään. Tämä alue on rauta-auran kanssakin jokseenkin viljelykelvotonta. Ajatus vuohien pitämisestä lieneekin lähtenyt alunperin turhana maanneen alueen saamisesta hyötykäyttöön.

Osa kukkulan metsästä kuuluu myös Manun tilaan. Sieltä kerätään poltto- ja rakennuspuuta. Metsäläisiä nähdään harva se vuosi, joten ihan turvallista vuohien pito ei ole. Tuottaapa kuitenkin piimää ja viiliä tilan väen käyttöön, ja juustoa myyntiinkin asti. Laiduntavien härkien ja lehmän hoitovastuussa olevalla rengillä on tapana pitää silmällä torpan elämää ihan varmuuden vuoksi. Vuohien paimennusta vuorottelevat piika ja Rieti.

Eerika käy Vuoriniityn torilla myymässä juustoa ja siinä sivussa muitakin maatilan tuotteita. Häntä auttaa kaupungissa asuva sisko, joka lienee naimisissa jonkun käsityöläisen kanssa. Varsinkin markkinapäivinä sisarukset saattavat vuorotella myyntiä niin, että koju on avoinna aamusta iltaan asti. Tai ainakin niin kauan, kuin tavaraa riittää.



Muu eläintalous liitännäisineen



Manun tila on varsin varakas. Irtorahaa ei kauheasti ole, mutta hyvin hoidettua käyttöomaisuutta kylläkin. Tilalla on peräti kaksi vetohärkää ja yksi lehmä. Lehmän maidosta erotetaan kerma ja siitä kirnutaan myös voita pöytään. (Vuohenmaidosta kerma ei noin vain irtoa. Siksi siitä tulee parempaa juustoa.)

Manu-isännällä on tapana keväisin jättää rengit kyntämään omia peltoja vanhalla puuauralla. Itse hän valjastaa toisen härän rauta-auran eteen ja käy maksua vastaan kyntämässä naapureiden peltoja. Hän on tullut Vuoriniityn maaseudulla tunnetuksi autettuaan jo aika monen tilan viljelysmaan parantamisessa tai laajentamisessa. Rauta-auralla kun saa kynnettyä syvemmältä, ja kivisemmänkin maan pari kertaa muokattua niin, että kiviä saa kerättyä pois ja seuraavana keväänä voikin jatkaa puuauralla.

Tilalla pidetään muutamaa porsasta. Sikoja on eniten kesällä. Talven yli pidetään pari, kolme emakkoa, jotka on luultavasti käytetty naapurissa karjulla, jotta seuraavana keväänä on taas porsaita. Ylimääräiset possut pistetään lihoiksi, ja niiden rasva otetaan talteen mm. kynttilöitä varten. Talot kuitenkin valaistaan useammin päreillä. Kynttilöitä on vähän, ja niitä säästetään erikois- ja hätätilanteisiin sekä Ishacalle pyhitettyihin rukoushetkiin.

Sekä tilalla että molemmilla torpilla pidetään muutamaa kanaa. Niiden munia käytetään ravinnoksi sellaisenaan, ja Eerika tekee joskus munajuustoa. Munat eivät säily niin hyvin, että niillä olisi paljon muuta käyttöä.

Samoin joka asuinrakennuksella asustaa myös ainakin yksi kissa ja koira. Kissojen tehtävänä on pitää vilja- ja ruokavarastojen houkuttelemia hiiriä kurissa, koirien vahtia tiluksia ja varoittaa asiattomista liikuskelijoista. Rantatorpan renki on kouluttanut omaa vahtiaan myös metsästykseen, ja piski noutaakin näppärästi jousella ammuttuja lintuja sekä jäniksiä.



Vaate- ja välinetuotanto Manun tilalla



Jokainen osaa jotain, viljelyn ja eläinhoitotöiden lisäksi. Manu-isäntäkin mieluusti nikkaroi penkkejä ja kiuluja. Mutta yksi rengeistä on varsin mestarillinen puuseppä, jonka käsissä syntyvät niin koristeelliset arkut kuin pellavaloukut ja kangaspuutkin!

Miesväki nikkaroi tarvekaluja, huoltaa välineitä ja rakennuksia silloin kun ehtii. Naisväki puolestaan hoitaa pieniä puutarhatilkkuja talojen yhteydessä, kerää metsästä marjoja ja sieniä käytettäväksi ja kuivattavaksi, sekä valmistaa vaatteita.

Manun tila ei ole omavarainen vaatteiden suhteen. Tilalla kasvatetaan ja työstetään jonkin verran pellavaa, mutta villaa ei tuoteta kun ei ole omia lampaita. Villaa, villatuotteita ja lisää pellavaa, sellaisenaan tai valmiina kankaana, vaihdetaan naapuritiloilta tai ostetaan kaupungista killan käsityöläisiltä. Maatilojen keskinäisessä vaihdannassa harvemmin käytetään rahaa. Sen sijaan tuotteita vaihdetaan toisiin tuotteisiin tai työsuorituksiin.

Sepän takomat ostetaan myös tilan ulkopuolelta. Pienempiä tarvekaluja, kuten puukkoja ja viikatteen teriä, Eerika saattaa tarvittaessa tuoda kaupunkireissultaan, kun niitä on usein valmiina saatavilla. Isommat ostokset, kuten pellavaloukun leuat tai kärryn akselit, Manu-isäntä käy itse tilaamassa ensin.



Muut kauppasuhteet



Maaseudulla kiertää toisinaan käsityöläisiä, jotka tarjoavat tuotteitaan ja palveluksiaan. Sellaisiin kuuluu kutojia ja värjäreitä, jotka hoitavat tuotantoa kesäkuukausina, jolloin tilan väellä ei välttämättä ole aikaa moiseen; suutareita ja nahkureita; sekä seppien ja puuseppien oppipoikia. Seppämestari itse harvemmin lähtee tien päälle ahjonsa luota, kun joka talossa ei kuitenkaan ole tiloja ja välineitä tuottamiseen paikan päällä. Joskus vieraileva samooja tulee tarjoamaan turkiksia, riistanlihaa tai sarvia puukonkahvoiksi.

Nuoremmat papit ja parantajat kiertävät myös joskus alueen tiloja, kaitsemassa laumaansa ja tarjoamassa palveluksiaan. Heille ovet ovat aina avoinna, ja kiireen keskelläkin löytyy tilaa ja aikaa siihen, että joku talon väestä emännöi tai isännöi, ja kukin asukkaista saa vuorollaan irrottautua töistä käymään vieraan puheilla.

Manulla ja Eerikalla on Vuoriniityssä myös eno, Aarne Savenvalaja, joka on käsityöläisten killan jäsen. Sukulaisuussuhde pitää huolen siitä, että tilalla ei tule puutetta kohtuuhintaisista saviastioista. Eikä Aarnen kaupunkitalouden pöydässä kärsitä katovuosina kovasti. Mutta siitä ollaan vaivihkaa, etteivät kateelliset naapurit aiheuttaisi hankaluuksia.



Väen ja työn määrästä



Tämän kokoisen tilan pyörittämisessä on kymmenellä aikuisella täysi työ. Kenellekään ei riitä vapaita päiviä joka viikko. Puuhissa on toki vaihtelua, ja kukin pääsee välillä tekemään töitä, joista pitää eniten. Se on kuin lepoa parhaimmillaan! Noin kerran kuunkierrossa on kuitenkin tapana antaa palvelusväelle, kukin vuorollaan tai pari kerrallaan, lupa viettää kokonainen päivä oman päänsä mukaan. Rengit ja piiat vierailevat mieluusti naapuritaloissa ja -torpissa, juhlapäivinä paikallisessa kievarissakin. Isäntä, emäntä ja Eerika saattavat piipahtaa Vuoriniityssä sukulaisia tapaamassa.

Nuoremmat lapset pääsevät toisinaan Eerikan mukana kaupunkiin ihmettelemään torihulinaa päiväksi. Eerika kulkee yleensä käsin työnnettävän kaksipyöräisen kärryn kanssa, eikä häntä haittaa työntää väsyneitä lapsia kärryssä kotimatkalla, kun mukana tuodut tavarat on jo myyty. Vanhempaa nuorisoa saattaa Manu ottaa avuksi omille kyntö- ja kauppareissuilleen. Varsinkin myllylle mentäessä käytetään härkävankkuria, ja on hyvä että ajurin lisäksi löytyy joku vahtimassa, ettei kärryn takaa putoa (tai tule pihistetyksi) mitään.

Kaikkein rankin työrupeama on sadonkorjuu. Koska pellot on kylvetty eri aikoihin ja eri kasvit kypsyvät eri tahtiin, kaikkea ei onneksi tarvitse tehdä kerralla. Jos säät eivät viivästytä aloitusta ja lopetusta, sadonkorjuukausi tarkoittaa kaikille tilalla – niin aikuisille kuin lapsillekin – pitkiä päiviä melkein kolme viikkoa yhtäjaksoisesti. Oikein hyvinä satovuosina (tai sateen uhatessa lakoonnuttaa viljavainiot) saatetaan palkata sesonkityöläisiä tähän hommaan. Ja jos oma sato on jo korjattu, käydään auttamassa naapuria. Mistä yleensä saadaan vaihdossa jotakin omaan taskuun ja pöytään.

Muuten tilan työt jaksottuvatkin tasaisesti vuodenaikojen vaihtelun mukaan.



Turvallisuuskysymyksiä



Maaseudulla harvemmin esiintyy järjestyshäiriöitä, mahdollista yksittäistä humalaista töhöä lukuunottamatta. Erämaan reuna ja metsä sen sijaan houkuttelevat epäilyttäviä kulkijoita.

Metsäläiset liikkuvat seudulla harvakseltaan ja heitä nähdään myös tilan väen omin silmin ainakin vilaukselta ainakin kerran joka vuosi. Heistä villeimmät käyvät joskus varastamassa vuohen tai kanan. Mitään keskittynyttä riesaa ei ole ollut muutamaan vuoteen, mutta uhka on olemassa ja naapureiden kesken jaetaan aktiivisesti juttuja havainnoista. Eerikan on kuultu tuumailevan, että näinköhän Manusta olisi niin tunnollista isäntää tullutkaan ilman tätä ulkopuolista uhkaa!

Yksittäisiä rosvoja tai rosvojoukkoja esiintyy tällä nurkalla harvoin. Sellaiset yleensä liikkuvat lähellä rajaa. Joskus kuitenkin saattaa kaivoksilta olla lähtenyt joku mainarielämään kyllästynyt raasu, jolla ei ole mitään menetettävää. Maanviljelijät ovat yleensä vieraanvaraista väkeä ja ruokkisivat kyllä sitä pyytävän kulkijan, mutta vuoristolaiset eivät välttämättä ole tottuneita sellaiseen. Eivät osaa pyytää, hiipivät mieluummin nurkissa toivoen saavansa jotain napattua. Kummallista elämää mahtavat siellä kaivoksilla elää!

Kotieläimille ja vähän ihmisillekin vaaraa aiheuttavat myös villieläimet. Ketut eivät kovin usein uskaltaudu kanavarkaisiin, jos talossa on koira. Muutkin eläimet mieluummin kiertävät asutuksen, mutta joskus talviuniltaan herätetty karhu tai yksinäinen susi saattaa törmätä lähelle. Ja yön hiljaisuudessa hirvikin saattaa käydä tallomassa viljelyksiä. Seudun taloja ja paimenpaikkoja onkin suunniteltu sen mukaan, että erämaan rajan silmälläpitäminen olisi helpompaa. Yhden talon päivärutiinit puolestaan sen mukaan, että valvomatonta aikaa olisi mahdollisimman vähän. Suoranaisia vahtivuoroja ei kuitenkaan ole ollut tarpeen järjestää.