Kirjaudu rajakatsetunnuksella

Nievana


Kylä: Nievana
Väkimäärä: noin 100 ihmistä
Päätoimenkuva: metsästäjiä ja mainareita
Valtakunta: Nohvatov
Kieli: Nohvatov
Yhteydet: polkuja Nohvatovin tielle.
Muuta: Kylä sijaitsee korkeammalla kohdalla korven keskellä mäellä.

Kylän ympärillä on pientä varustusta, jossa itse talot muodostavat suuren osan muodostelmaa. Ainakin sudet yms pitäisi pysyä ulkopuolella. Hyökkäyksen varalle on kylässä kokko valmiina, jotta voidaan antaa merkki muille kylille. Kylän lähimaastossa on ollut useita kaivosluolia, joista kolme on sortunut ajan saatossa ja kaksi on vieläkin käytössä. Näistä ei paljoja enää löydy ja varsinaisia voimakiviä ei laisinkaan, mutta joitakin jalokiviä löytyy. Kuitenkin nykyisin tärkeämmäksi on muodostunut metallit kuten kupari, jota löytyy aluelta merkittävästi. Tämä ei ole valtakunnallisesti ajatellen kovin merkittävä metallinlouhintapaikka, koska Nohvatovin vierestä löytyy esim. kuparia ihan riittävästi. (Huom.Kultaa ei löydy näiltä alueilta)

Nievanan kaivokset olivat aikanaan koko voimakivihistorian suurimmat voimakivikaivokset (ja mainarit eivät juuri tienneet kaivavansa kuin jalokiviä rikkaille, voimakivien todellinen luonne ei ole kovin selkeä kaivosmiehillekään. Harvat tietää, useimmat ei välitä.) Voimakivien loputtua kylä pieneni hyvin nopeasti. Parhaimmillaan, ennen vuotta 100, kylässä oli väkeä yli 500 ihmistä.

Kylässä kaikki talot hirsistä tehtyjä lukuunottamatta muutamaa kivistä kaivosrakennusta.


Nohvatovin kylät