Rajawiki

Ohjesivu



Sivun muokkausohjeet


Muotoilu


Tässä wikissä on haluttu jättää tekstin muotoilumahdollisuus kirjoittajalle. Eli rivivaihdot näkyvät artikkelissa aivan samoin kuin lähdekoodissa. Kappaleita ei pitäisi muotoilla rivivaihdolla, vaan koko kappale kirjoitetaan siis yhteen pätkään. Mikäli tekstiä on katkottu enterillä ja sivua halutaan leventää, eivät katkotut rivit leviä sivun mukana. Sivua on tietysti mahdollisuus palstoittaa ja osittaa mielin määrin muilla keinoin.

Kaksi rivivaihtoa kappaleiden väliin, ensimmäinen katkaisee viimeisen rivin ja toinen antaa tyhjän rivin.Eri asia on sitten tarkoitukselliset luettelonomaiset rivivaihdot tyyliin:
-Eka asia [enter]
-Toinen asia [enter]

Tekstin tyylit:
Voidaan kirjoittaa vahvennettua (bold) tai kallistettua (italic)
Nämä saadaan ympäröimällä vahvennettu sana kolmella heittomerkillä ja kallistettu kahdella heittomerkillä.

Otsakkeet



Pääotsake ja alaotsake
Otsakkeita on kahden tasoisia, pääotsakkeet ja alaotsakkeet. Pääotsake antaa sisällyluetteloon päänumeron. Alaotsakkeet näkyvät sisällysluettelossa tyyliin 1.4 1.5. Otsakkeet merkitään kahdella ja alaotsakkeet kolmella yhtäläisyysmerkillä otsikon nimen ympärille seuraavasti:
==Pääotsake==
===Alaotsake===
Väliviiva, mikäli halutaan erottaa kaksi eri osioita toisistaan, mutta ei haluta tehdä otsikkoa onnistuu neljällä väliviivalla:
----

Linkitys toisille sivuille


Linkit tapahtuu yksinkertaisesti kaksoishakasuluilla linkitettävän sanan ympärille. Esimerkiksi halutaan linkittää tekstistä sana Rajakatseen varustus, onnistuu se seuraavalla tavalla.
[[Rajakatseen varustus]] ->Näkyy sivulla seuraavasti. Rajakatseen varustus

Sitten pitäisi saada lause:-Me lähdimme varustukselle. linkitettyä oikein. Tarvitaan linkin laajennettua muotoa seuraavasti.
Me lähdimme [[Rajakatseen varustus|varustukselle]]. ->Näkymä sivulla: Me lähdimme varustukselle.
Pystyviiva siis erottaa linkin ja lukijalle näkyvän osan toisistaan.

Mikäli linkki johtaa artikkeliin, jota ei ole, tulee sen linkki punaisena Qoidfjvoklscva

Mikäli halutaan linkittää jotakin tämän wikin ulkoiseen sivuun, kirjoitetaan vain www-osoite muodossa http://www.rajakatsefantasia.fi . Eli siis koko url-osoite tarvitaan http-mukaanlukien.

Artikkelien nimet


Nimen kirjoitusasu on erittäin merkitsevässä asemassa. Eli artikkelit Rajakatse, rajakatse ja rAjAkAtse ovat todellisuudessa kaikki eri sivuja. Pääsääntöisesti kaikki artikkelit pyritään kirjoittamaan isolla alkukirjaimella ja erisnimet oikeinkirjoitettuna.

On myös joitakin kiellettyjä merkkejä joita artikkelin nimeen ei voi laittaa:
Kauttaviiva, Kenoviiva, Pystytolppa ja Lainausmerkki
Eli lainausmerkin korvikkeena artikkelin nimessä käytetään heittomerkkiä. Esim. Armas 'Tenukupu'


Muotoilukomennot


Sivun taittoon vaikuttavat komennot ovat aina tuplakaarisuluilla erotettuna muusta tekstistä.

Palstat


torstenjaversten.jpg

torstenjaversten.jpg

Joskus voi olla kätevää jakaa asia kahteen palstaan

Toinen palsta viereen:

Tätä hallinnoidaan muotoilukomennoilla {{palsta}} ja {{/palsta}}.
SIIS:
{{palsta}}
Sen jälkeen vasemman palstan sisältö
{{palsta}}
Oikean palstan sisältö
{{/palsta}} - eli lopeta palstoitus.



Korostus


Laatikoitua sisältöä


Tätä on käytetty lähinnä mallineissa, mutta voi sillä olla muutakin käyttöä.
Laatikko syntyy seuraavasti:
{{korosta}}Laatikoitua sisältöä{{/korosta}}


Kuvat ja äänet


Kuvien käyttö


Toisella tolpalla toinen rivi

Kuvatekstin voi lisätä tähän

Kuvatekstin voi lisätä tähän



Kuvien käyttöön on kaksi tapaa:

1. tapa (Kuva on wikin tiedostolistalla)
Kuva on kopioitu tämän sivuston käyttöön, onnistuu kuvan lisääminen sivulle yksinkertaisesti kaksoishakasulkulinkillä [[kuva:kuvanimi.jpg|Kuvateksti]]. Jälleen pystytolppa erottaa kuvan nimen ja kuvatekstin toisistaan.

Kuvakokoa voi muuttaa yhdistelmällä [[kuva:kuvanimi.jpg|200 px|Kuvateksti]].
Eli - kuvan nimi | korkeus pixeleinä | kuvateksti. (Huom. samalla sivulla samaa kuvaa voi käyttää kuitenkin vain yhdenkokoisena!)

Kuvaa voi myös käyttää pienenä kuvakkeena tähän tapaan, silloin komento on seuraava: [[kuvake:kuvanimi.jpg]]

Kuvan voi myös liittää sivuun täysikokoisena komennolla:
[[isokuva:kuvanimi.jpg]]
Tällöin kuvan koko tulee olla sivuun suhteutettuna mielekäs, koska sitä ei skaalata mitenkään.

2. tapa (kuva on kuvagalleriassa)


Galleria 2008


Kuva kuvagalleriasta

Kuva kuvagalleriasta

Kuva on Larpkuvagalleriassa, josta sitä ei pidä kopioida tänne, vaan pidetään ne siellä galleriassa.
[[kuvagalleria:2008/R3677versten_sateessa.jpg|Kuva kuvagalleriasta]]
Toimintaohjeet:
Gallerian kuvanimi koostuu vuodesta ja tiedoston nimestä. Katso tarkkaan tiedoston nimi, joka yleensä päättyy .jpg Lisää kauttaviivalla vuosi esim. 2015/ja tiedostonimi.jpg

Äänet (mp3)


Mp3 on tällä hetkellä ainoa tuettu äänimuoto, sen lisääminen artikkelisivulle tapahtuu seuraavalla komennolla.
[[ääni:vuosi.mp3]] ->

Luokat


Luokilla voi jakaa sivun sisältöä aihepiireihin.
Sivun liittäminen onnistuu seuravalla tavalla. [luokka:Esimerkkiluokka] Taasen esimerkissä käytetty yhtä hakasulkua, vaan oikeasti tarvitaan kaksoishakasulut..
Luokkahakemisto ei päivity aina reaaliaikaisesti, ennemmin tai myöhemmin sivu on kuitenkin luokiteltu oikeisiin luokkiinsa.

Mallineet



tynkä: Voi käyttää merkitsemään keskeneräistä sivua (Huom. Kaikki mallineet ovat tehty pienellä kirjaimella).
MALLINE: tynkä
Mallinetta (tynkä) ei löydy
huolto: Huomiota kaipaaviin artikkeleihin.
MALLINE: huolto

Tämä artikkeli kaipaa tarkastusta


rajakatsemaailma: Maailmaa täsmällisesti määrittäviin sivuihin.
MALLINE: rajakatsemaailma

Tämä artikkeli on hyväksytty Rajakatse fantasia ry:n pelimaailmaan


rajakatsehahmo: Rajakatse maailman henkilöhahmo.
MALLINE: rajakatsehahmo


huhuja: Tarinoihin tai muihin kirjoitelmiin, jotka kuitenkin liittyvät Rajakatsemaailmaan.
MALLINE: huhuja

Huhuja Tämä artikkeli sisältää huhuja Rajakatsemaailmasta



Mallineita voi tehdä tarvittaessa lisääkin hyvin helposti. Ne ovat itseasiassa tavallisia sivuja joiden tarkka muoto on seuraava: _(malline)uusimalline




Erikoistoiminnot



Henkilöiden ikä

=
Henkilöiden ikä voidaan automatisoida, siten että oikea maailmanaikainen ikä näkyy oikein reaaliajassa.
Esim. Risto Reipas on [[ikä:32|460]] vuotias. Näkymä sivulla:
Risto Reipas on 56 vuotias.

Sivuhaku (Uudellenohjaus)


Sivuhaku toiseen artikkeliin (Wikipediassa on #REDIRECT) Täällä se toimii hiukan toisin. Sivulta voi hakea toisen sivun kokonaisuudessaan kuten tässä esimerkissä haetaan etusivu.
[sivuhaku:_etusivu]


Huoltoa vaativat sivut Rajakatsemaailma Rajakatse maailman pelihahmo Rajakatse maailman huhuja