Kirjaudu rajakatsetunnuksella

RK XXIV



Rajakatse XXIV - Veitsen terällä



Tarkempaa selostusta alkukevään tapahtumista, katso vuoden 460 aikakirjat.


Eräänä myöhäiskeväisenä päivänä Rajakatseessa tapahtuikin kaikenlaista monenlaisten
kulkijoiden saapuessa taverna Vanhalle Piparille niin läheltä kuin
kaukaakin (Rajakatse 24). Päivästä oli tulossa erikoinen ja tapahtumatäyteinen,
mitä tuntui ennakoivan jo se, että päivää edeltäneenä yönä alueen metsiin nousi
salaperäinen ja paksu usva, jonka pyörteily maanpinnan päällä vaikutti kaikin puolin
luonnottomalta.

Aamun tullessa sumu kuitenkin väistyi ja teki tilaa vilkkaalle päivälle. Tuona päivänä
Rajakatseen linnakkeet sotilaat kävivät tavernalla viimeinkin tarkastamassa, pitivätkö
epäilyt Kempuran omistamien tavaroiden hämärästä alkuperästä paikkansa. Ratsian tuloksena
saatiin kokoon kasaan säkillinen tavaraa, joka oli aiemmin kadonnut linnakkeelta ja
lähimailta. Sotilaat eivät kuitenkaan sen kummemmin kommentoineet asiaa ja kovistelleet
Kempuraa, vaan hymyssäsuin totesivat tavaroiden kertymisen johtuneen "väärinkäsityksistä."

Virkavalta oli muutenkin aktiivista tuona päivänä. Rajakatseen sotilaat järjestivät
tavernan lähellä Rajakatseen taistelun muistopäivän kunniaksi taisteluharjoituksen, johon
saivat myös muut soturintaitoja omaavat osallistua kykyjään kokeillakseen. Myös muut
tahot olivat aktiivisia. Väitetään, että samana iltana tavernan tuntumassa olisi
liikuskellut useitakin Vardakovin kapinallistalonpoikien edustajia apua kerjäämässä.
Ainakin tiedetään, että Weldoonin sotilaat saman illan kuluessa vielä tulivat tavernalle
Konstantin-upseerin johdolla ja oikein Rajakatseen linnanherran Wilhardin
antaman luvan kanssa kapinallisia vangitsemaan.

Eipä löytynyt, ei, vaikka näitä oli selvästi päivän aikana tavernalla käyskennellyt.
Sen sijaan eräs paikan päällä oleskellut nainen paljastui Kaaoslähteen
vakoojaksi ja toimitettiin Rajakatseen tyrmiin. Saman kohtalon sai jakaa outo ja hullu
mustanpuhuva mies, joka syötti valkosipuleitaan monellekin ja vampyyrinmetsästäjänä
esiintyen vainosi erityisesti Marcus Ballendorfia ja koetti saada
tätä suostumaan kaksintaisteluun. Paikan päältä tavattiin monia muitakin
huomiotaherättäviä kulkijoita, mm. maineikas oppinut Fil Gilamon saapui
Aleksi-palkkasoturinsa ja lemmikkipeikkonsa kanssa tavernalle kyselemään seurueeseensa
täydennystä ennen pohjoiseen suuntautuvaa matkaansa.

Tavernalle saapuivat myös nohvatovilaiset Rudolf-kauppias ja hänen
tyttärensä Henrika ja nämä käyttivät päivänsä Marcuksen tapaamiseen
ja kauppajuttujensa edistämiseen. Henrika jäikin tuon päivän jälkeen vielä pidemmäksikin
ajaksi Rajakatseeseen isäänsä edustamaan ja kauppaa käymään. Paikan päälle saapui myös
matkaajia hyvin kaukaa lännestä ja nämä herättivät Rajakatseessa huomiota outoine
tapoineen, kasvomaalauksineen ja vieraine kielineen. Mitään erityisempää haittaa näistä
pääosin naispuolisista "barbaareista" ei kuitenkaan ollut.

Tuon päivän jälkeenkin Rajakatseessa tehtiin mieleenjääviä havaintoja.
Aleksei Maprovin sukulainen, Ivan Maprov löydettiin alkukesästä
kuolleena taverna Vanhan Piparin takaisesta metsästä metsäläisshamaanin majan suunnasta.
Läheltä löytyi toinenkin kuollut mies, joka tunnistettiin tarvikkeistaan päätellen
Bokean illusionistiksi, yhdeksi tuon killan oppilaista.

Ivanin on arveltu koettaneen loikata Aleksei ja Dimitro Maprovin tavoin pois Nohvatovista,
mutta tuo toinen mies esti aikeet. Mutta kuka taas tappoi illusionistin, pohdittiin.
Lopuksi viranomaiset päätyivät siihen, että mahdollisen loitsijan oli tappanut kahakasta
hengissä selvinnyt Ivanin henkivartija Nikolaus, jonka selitykset itsepuolustuksesta
hyväksyttiin. Nikolaus saikin jatkaa matkaa Vuoriniittyyn. Fil Gilamon taas aloitti
seurueineen pitkän pohjoisenmatkansa.
Salaperäinen vampyyrinmetsästäjänä häärännyt hullu pääsi vapaaksi
linnakkeen tyrmistä jonkun tuntemattoman miehen maksaessa hänen takuunsa. Miehet menivät
menojaan, eikä heitä vähään aikaan näkynyt.

Samoihin aikoihin alkukesästä kuultiin myös huhuja, joiden mukaan tietyt tahot
Vuoriniityn maakunnan puolelta, mm. eräs nimeltä mainitsematon aatelissuku, olisivat
järjestäneet juuri noihin aikoihin ase- ja tarvikekuljetuksia Vardakovin maakuntaan
kapinallisten puolelle näiden auttamiseksi Valtamäkiä ja muita Vardakovin vallanpitäjiä
vastaan. Ainakin Weldoonin linnakkeen lisääntynyt rajavalvonta viittaa siihen, että
tällaista liikehdintää tapahtui, vaikka ketään ei todistettavasti saatukaan itse teosta
kiinni. Myös Rajakatseen ja Weldoonin linnakkeiden välit olivat jossain määrin kireät,
suurelta osin juuri talonpoikaiskapinan vuoksi.

Vardakovilaiset ylipäätään syyttivät vuoriniittyläisiä siitä, että tietyt
vuoriniittyläiset tahot koettivat puuttua levottomuuksiin ja välittää apua kapinallisille.
Vuoriniityn viranomaiset taas jyrkästi kiistivät tällaisten väitteiden todenmukaisuuden.
Kesän edetessä linnakkeitten välit kuitenkin taas parantuivat, vaikka kapina rajan takana
Vardakovissa jatkuikin. Yhteenotot kapinallisten ja Valtamäkien soturien välillä pysyivät
kuitenkin vähäisinä kummankin osapuolen keskittyessä lähinnä joukkojen ja tukijoitten
kokoamiseen.

Uutisia kuultiin myös itse kaupungeista. Vardakovista saatiin kuulla, että
sikäläinen kaupunginvartiosto oli joidenkin vihjeiden perusteella tehnyt ratsian erään
talon kellariin, joka sitten paljastui Kaaoslähteen piilopaikaksi, tosin
hiljattain aiemmin hylätyksi sellaiseksi. Kellari oli myöskin ennen hylkäämistä muokattu
kuolemanloukuksi, joka romahti paikan päälle ryntäävien vartijoiden niskaan. Rytäkässä
kuoli muutama Vardakovin vartioston sotilas. Vuoriniityssä taas puheenaiheeksi nousi uusi,
Antero-nimisen miehen perustama taverna, jonka huhuttiin olevan salainen ilotalo. Myös
Koskaloitten aatelissuvun väitettiin rahoittavan tavernaa, vaikka ainakin
jälkimmäinen huhu taisi olla kokonaan tuulesta temmattu. Vaikka epäilyksiä taloa kohtaan
kohdistuikin, eivät nämä kuitenkaan johtaneet mihinkään viranomaistoimiin. Antero antoi
myöhemmin huonomaineiselle tavernalleen nimen "Taverna Ketun Kolo." Huhutaan, että Ketun
kolosta olisi tullut jossain määrin suosittu paikka jopa joidenkin viranomaisten
keskuudessa.

Keskikesän lähestyessä kuultiin vaihteeksi iloisiakin uutisia, tällä kertaa Rajakatseesta.
Taverna Vanhan Piparin omistaja Kaarlo Kempura julisti järjestävänsä
kesän ollessa vehreimmillään tavernassaan Kaarloviisut, ainutlaatuiset laulu- ja
soittokilpailut koko Vuoriniityn maakunnassa. Kerrotaan, että tieto kilpailusta olisi
kulkeutunut peräti Geofriuksen hoviin saakka, sillä tuolta oli huhujen mukaan lähdössä
joku kisoja seuraamaan.

Keskikesän aikoihin kuultiin Vardakovissa olevasta talonpoikaiskapinasta jälleen uusia
tietoja. Osan Vardakovin kapinallistalonpojista huhuttiin väsyneen epätoivoiseen
tilanteeseensa ja on päättäneen paeta jonnekin turvaan vardakovilaisten aatelisten sortoa
ja mahdollisia kurinpalauttamistoimia. Tällaisia pieniä, muutamankymmenen pakolaisen
surkeita joukkioita nähtiinkiin siellä täällä pakenemassa erämaita ja myöskin Mahtivuoren
rajaa kohden tarkoituksenaan löytää turvapaikka. Vardakovin viranomaiset eivät
luonnollisestikaan katsoneet tällaisia loikkareita hyvällä silmällä, vaan teki kaikkensa
joukkioiden kiinnisaamiseksi ja näiden paon estämiseksi. Useimmat joukoista saatiinkiin
kiinni. Myös Rajakatsetta kohden olisi suunnistamassa tällainen pieni pakolaisjoukko, joka
oli tähän mennessä onnistunut välttämään ja väistämään sotilaspartiot. Rajakatseen
linnakkeella seurattiin tilannetta huolestuneena, sillä karkureiden tulo rajan pintaan
saattaisi jälleen kiristää linnakkeitten keskinäisiä välejä.

Vaikka muutamat perheet siis katsoivat talonpoikaiskapinallisten tilanteen toivottomaksi,
ei se aivan sitä ollut. Kapinallisten huhuttiin saaneen apua monilta tahoilta, mm.
kielletyiltä järjestöiltä ja puhkuvan puolustusintoa, jota loikkaukset eivät kykeneet
täysin tukahduttamaan. Sitten tulikin jo suuremman yhteenoton aika kapinallisten ja
esivallan välillä. Valtamäkien aatelissuvun palveluksessa olevat soturit suorittivat
voimallisen rynnäkön kapinallistalonpoikien keskuspaikkaan Jussilan tilalle aikomuksenaan
lyödä kapinalliset kertaheitolla ja päättää kapina siihen. Talonpojat monien yllätykseksi
kuitenkin selviytyivät tuon Jussilan tilan taistelun voittajiksi.
Valtamäkien sotureiden rippeet eivät voineet muuta kuin vetäytyä Valtamäkien
sukukartanolle suojaamaan sitä mahdollisilta vastahyökkäyksiltä. Olikin nimittäin
ilmeistä, että suuri osa kapinallistalonpojista tällaiseen kostohyökkäykseen ryhtyisi
tilaisuuden nyt tarjoutuessa. Ajatus kostosta itselleen
Valdemar Valtamäelle kiehtoi kapinallisia. Kapinalliset aloittivat hyökkäyksensä kohti
kartanoa...


---
Sateisessa ja koleahkossa säässä ihmeteltiin Vardakovin maakunnassa Valtamäen tiluksilla syttynyttä talonpoikaiskapinaa. Leikkisä peikko kävi tavernalla hörheltämässä ja oppinut Fil Gilamon lähti pohjoiseen etsimään merta.

Huhupaketti kyseiseen peliin.

Seuraava peli
RK XXV