Kirjaudu rajakatsetunnuksella

RK XXVI



Rajakatse XXVI



Talonpoikaiskapinan yksityiskohtia löytyy Rajakatseen aikakirjoista vuoden 460 kohdalla'

Talonpoikaiskapina oli siis ohi, mutta sen lukuisat jälkinäytökset jatkuivat vielä syksyn
kuluessa. Muutamat kapinallistalonpojat, jotka arvelivat olevansa aivan varmasti kovimmin
rangaistavien listalla, päättivät paeta aatelisten "oikeutta" ja loikata rajan yli
Mahtivuoren valtakuntaan. Jo aiemmin kesällä joukko maalaisia oli siis loikannut
Mahtivuoren puoleiseen korpimaahan, jonne he olivat jonnekin kadonneet. Nämä myöhemmin
pakenevat koettivat paeta ensisijaisesti luodetta ja rajantakaista
Baak-järveä kohden.

Osa näistä luultavasti onnistui, osa taas jäi Vardakovin sotilaspartioiden
kiinniottamiksi. Aikanaan pakolaisuus kuitenkin tyrehtyi, kun maalaiset ymmärsivät, ettei
talonpoikia rankaistaisi äärimmäisen ankarasti ja että toimeentulon hankkiminen seuraavana
talvena voi olla varsin hankalaa missä päin tahansa, varsinkin raivaamattomassa korvessa.

Talonpoikaiskapina jätti jälkensä myös Valtamäkien sukuun. Suvun päämies
Valdemar oli kapinan loppupuolella vielä vahvasti vallankahvassa
hulluudestaan huolimatta, kunnes sairastui samana päivänä, kun käytiin taistelu kartanon
läheisyydessä. Sairaudesta ja sen luonteesta ei tiedetty paljoa muuta kuin että se oli
vakava ja että Valdemar oli sairauden vuoksi vuoteenomana. Valdemarin sairastaessa hänen
sijaisenaan sukua johti Valdemarin veli Jalmar, joka oli luvannut
johtaa sukua ja sen alustalaisia hyvin ja tunnollisesti siihen saakka, kunnes Valdemar
olisi parantunut. Rahvas pohdiskeli, että saa nähdä, tuleeko tällaista päivää.
Maalaisille Jalmar oli ainakin hiukan mieluisempi, sillä tätä ei kalvanut hulluus ja
käsittämätön vihamielisyys rahvasta kohtaan.


Kapinan päättymisen lisäksi ihmisiä puhuttivat myös muut asiat. Saatiin kuulla, että
Fil Gilamonin apulainen, soturi Aleksi, oli juuri äskettäin palannut
pohjoisesta yksin. Aleksi oli kertonut, että pohjoisten erämaiden halki kauas kulkiessaan
oli Fil Gilamonin seurue törmännyt Gohtarg-metsäläispäällikön heimoon. Gohtargin
joukkion ja Fil Gilamonin seurueen välille oli syntynyt riitaa ja lopuksi määrällisesti
ylivoimainen Gohtargin heimo oli hyökännyt ihmisseurueen kimppuun ja tappanut sen jäsenet.
Ainoastaan Aleksi oli päässyt pakoon ja ainoana hengissäselvinneenä ei katsonut voivansa
tehdä muuta kuin lähteä synkin mielin etelää ja sivistystä kohden. Asutuille seuduille
tultuaan onkin hän kertonut tarinansa ja varoitellut Gohtargin kokoavan metsäläisiä
pohjoisessa taakseen ja mahdollisesti suunnittelevan sotaretkeä jossain vaiheessa
Vuoriniityn tai Vardakovin ihmisiä vastaan. Kovin vakavasti miehen varoituksia
Gohtargin vaarallisuudesta ei otettu.

Syksyn kuluessa koettiin vielä Rajakatseessa melko tapahtumantäyteinen päivä
(Rajakatse 26), vaikka kesän kuohunta ainakin kapinan osalta oli rauhoittumassa.
Rajakatseeseen tulleet "barbaaritkin" olivat sopeutuneet jossain määrin paikallisiin
oloihin ja erään heistä synnyttäessä tavernan saunassa pienokaisen hän sai apua ja neuvoja
paikallisiltakin. Lisäksi alueella oli jälleen outoja kuljeskelijoita.
Vampyyrinmetsästäjä tuli jälleen ihmisiä häiritsemään sillä seurauksella, että lyhyen
kahakan jälkeen murjottu mies toimitettiin taas linnakkeen tyrmiin. Myös outo
omenakauppias liikuskeli alueella ja joku metsäläinenkin taisi tavernan tuntumassa
maleksia.

Paikan päällä käväisi myös joku ylhäistä syntyperää ollut miekkonen, joka kävi
päivän kuluessa metsäläisshamaania tapaamassa. Miehen halu
shamaanin tapaamiseen luonnollisestikin herätti huomiota, olihan vielä hyvin muistissa
huhut shamaanin taidosta potenssiaineen valmistajana, vaikka shamaani
itsepintaisesti kiistikin osaavansa tehdä mitään sellaista. Päivän aikana tehtiin myös
huolestuttavia havaintoja. Metsistä löytyi kaksi pahoin tuhoutunutta ruumista ja jotkut
arvelivat, että nyt on paha merrassa. Myös Maru Rysenin, Rajakatseen
linnakkeen aliupseerin, outo ja salaperäinen katoaminen herätti huolta.

Ilmeisesti jopa tavernalla käynyt seriffi Edgar de Älliskö arvioi ilmapiirin
uhkaavaksi, sillä hän suostui lainaamaan linnakkeen hiljattain takaisinsaatua
"Sotasankarin tikaria" Deinosanvelho Simur Diilexille tuoksi päiväksi.
Mitään kovin kamalaa ei kuitenkaan päivän kääntyessä iltaankaan tapahtunut, ellei
sellaiseksi lasketa salaperäisen ja ilmeisen kuolleen miehen harppomista taverna Vanhalle
Piparille. Tavernaan asteli nimittäin Herak gor Ugrak, joka hetken aikaa tiskin
ääressä seistyään asteli takaisin ulos ja jatkoi matkaansa korpeen.

Herakilla oli ollut mukanaan kädessään hyvin suuri jalokivi, jonka joku tämän kädestä
ohimennen nappasi Herakin huomaamatta tai ainakaan tajuamatta yhtään mitään. Herakin
perään lähti pari soturia sekä Simur Diilex tätä jäljittämään, mutta takaa-ajajista
piittaamaton epäkuollut kulki sillä nopeudella, että takaa-ajajat eivät perässä pysyneet,
vaan joutuivat palaamaan tyhjin toimin takaisin tavernalle. Muutoin loppuilta kului
rauhallisesti ja seuraavinakaan päivinä ei mitään hälyyttävää tapahtunut. Myös
Maru Rysen palaili takaisin linnakkeelle ja kertoi joutuneensa erikoisen, mutta
epäonnistuneen kaappausyrityksen kohteeksi.

Syksyn edetessä saatiin kuulla ikäviä uutisia Bokeajärven etelärannalta.
Ekspanjin kylän Pekkalan tilalta kotoisin ollut
veljesjoukko oli jo aiemmin kesällä perustanut rosvokoplan, joka sitten oli ryöstellyt
matkalaisia ja pikkutiloja rannikkokylien liepeillä. Syksyllä tuo joukko murtautui
Karjun kylässä eräälle maatilalle, jossa jouduttuaan yllätetyiksi he
tappoivat kolme talonpoikaa.

Ryöstö oli siihenastisista väkivaltaisin ja toden teolla herätti huolta niin rahvaan kuin
viranomaistenkin parissa. Viranomaiset aloittivat näissä eteläisissä kylissä
perusteellisen rosvojahdin, mutta joukko oli kuitenkin hävinnyt kuin maan nielemänä.
Kerrotaan, että joukkio olisi katsonut tarpeelliseksi vaihtaa seutua ja siirtyneen
veneitse Bokeajärven pohjoispuolelle. Havainnot pohjoisrannalta
osoittivatkin, että näin oli tapahtunut. Joukon johtajana kerrottiin toimivan
Pekko-nimisen miehen, joka oli Pekkalan veljeksistä vanhin. Joukkoon oli liittynyt
myös muita rikollisia ja joukon koko oli kertomusten mukaan lähestymässä kymmentä.
Rosvojoukko kutsui itseään "Bokean ryöväreiksi" ja rahvas ja
kauppiaat pelkäsivätkin, että tästä joukkiosta kehittyisi Tiepuukkojen
kaltainen suuren luokan rosvojoukko, jonka vaaniessa teiden varsilla ja kylien
liepeillä ei kukaan kulkija voisi olla turvassa.




Eräänä koleahkona syyspäivänä olikin sattumia kerrakseen. Eräskin hullu pyöri taasen valkosipulien ja myrkkyjen kanssa. Jokin outo kävi tavernassa kaljalla. Metsäläinen ampui vahingossa nuolella Rajakatseen Kuner sotilasta selkään, ovatkohan nuo metsäläiset jo todellinen uhka? Heh ei kai? Pelinjohtajana oli Aki Loponen

Huhupaketti kyseiseen peliin.

Seuraava peli
RK XXVIb