Rajawiki

Rajakatse LIX: Lantin kääntöpuoli


Rajakatse LIX: Lantin kääntöpuoli (6-7.7.2013)

Keskikesän juhlan aikaa vietettiin Rajakatseessa melko rauhallisesti, ainakin useaan aiempaan vuoteen verrattuna. Olihan toki järjestyshäiriöitä, mutta ei mitään mahdottoman vakavaa. Erityisesti viranomaisia työllisti tavanomaisen vartioinnin ja järjestyksenvalvonnan ohella vuoriniittyläisen varaskoplan kiinniotto ja joukon jäsenten syyllisyyden selvittely. Kiinni jäi siis Vihtori, Hille "Hopeakieli" ja Tuomas. Toinen töitä viranomaisille tuottanut asia oli tavernalle saapunut villinoloinen metsäläisjoukko. Kiviketuiksi nuo metsäläiset itseään kutsuivat. Näiltä saadut arvotavarat aikaansaivat sen, että metsäläiset saivat hetkiseksi jäädä tavernallekin, vaikka asiaa yleisesti paheksuttiinkin. Metsäläisten matkaan lähti yllättäen myös tavernapiika Sohvi, joko vapaaehtoisesti tai kaapattuna. Tästä seuraa vielä ikävyyksiä... Myös samooja Samuel ja soturi Bertil nähtiin Rajakatseessa, olivat siellä käymässä. Molemmat olivat aikanaan jättäneet vaimonsa kuin nauriin kalliolle.

Keskikesällä käytiin jälleen myös neuvotteluita jalokivikiltojen, pappiskuntien ja maallisen vallan edustajien kesken. Asiat koskivat etupäässä siirtokuntia, ja paikan päälle oli saapunut siirtokunta-alueilta myös barbaariheimojen edustajia, jonkinlaisia johtajia. Nämä olivat aviopari Bryce ja Brietta sekä Simoniden Pojaksi esittäytynyt henkilö. Kokoukseen osallistui kertoman mukaan mm. Zharin mestari Lotus ja Vardakovin sotavelho Armas Jaama. Jaama oli jälleen yhtä hyväntuulinen kuin yleensä, mutta kovaa sanaharkkaa ei kertoman mukaan kokouspaikalta kantautunut. Se tiedetään, että Konstantin Romannedin kokouksen jälkeen tavernalla toimeenpanema tuolileikki sai nolon ja yllättävän lopun, kun Lotus tainnutti kisailijat ja istui itse tuoliin. Lotus voitti siis, noin tavallaan.

Loput nohvatovilaisten vangiksi aikoinaan jääneet mahtivuorelaiset veteraanit oli myös vapautettu keskikesällä. Sodan aikana kadonnutta hopea-aarretta koetti osa kai etsiskellä myös, sitä toistaiseksi löytämättä.