Kirjaudu rajakatsetunnuksella

Riipuksen kutsu


((Paikka on Suomurajan kaupunki ja sen ympäristö. Ajankohta sijoittuu
vuoteen 327. Tällöin Henrias tovereineen on vielä nuori oppipoika
Derecasin temppelissä. Tarinassa esiintyvä Gerotitoksen opettaja
on Deinosan jalokivikillan jäsen ja Balanto on illusionisti.))


Kirjoittettu syyskuussa 1995.
Kirjoittaja: Juha Pere

Riipuksen kutsu

Osa1: Noviisit

Suurehkon kaupungin yltä alkaa hiljalleen yön pimeys haihtua ja aamu
tehdä tuloaan. Kaupungin kiviset ja puiset matalat talot vielä uinuvat
yöuntaan ja suurehkossa temppelissäkin on vielä hyvin hiljaista.
Ratsutallien edessä verkkaisesti käyskentelevä yövahti suuntaa hiljalleen kohti
sepänpajaa ja siitä eteenpäin torille, jossa päivisin on hyvinkin vilkasta,
mutta näin varhain ei edes torimyyjät ole vielä saapuneet.
Ainoa talo, jossa selvästi on elämää on kapean kujan varressa oleva taverna.
Sen ikkunoista kajastaa lämmin elävä valo, mutta talosta ei kuulu juuri
mitään ääniä. Sisällä huoneessa on paikan omistaja luuttuamassa hiljaleen
lattiaa. Ohi mennen hän hieman vihaisesti mulkoilee aika ajoin kulmapöytään,
jossa on linnoittautuneena kolme paikallista opiskelijaa, jotka ovat
tämän illan viimeiset asiakkaat.
Hyvin ilmeisesti omistaja haluaisi päästä jo eroon lopuistakin illan
vieraista, mutta viimeisille veijareille näyttää olut käyvän ehkä hieman
liiankin tuttavallisesti kaupaksi. Korkealle kohottaen olutmukiaan he
lyövät tuoppeja yhteen ilmassa ja ottavat jälleen pitkään, kunnes he
lyövät yksi toisensa jälkeen tuopit tyhjinä pöytään. Kulmassa oleva
tukevin miehistä heittää oluen päälle kunnon röyhtäisyn ja saa osakseen
hieman naurun röhötystä. Hetken tyytyväisinä hymyillen ja täyttä vatsaansa
pidellen selkä huoneeseen päin istuva pitkä parrakas kaveri tuumii:
-Jaa-a . . . mitäs tehdään?
Kulmassa oleva tukevampi kaveri juurikaan ajattelematta mukinsa pöydästä
kaapaten:
-Otetan vielä yhdet ja sitten mietitään. HOI - Paappa vielä yhdet
mukilliset!!
Lattiaa luuttuava omistaja nostaa päätään ja oikaisee itsensä pyöritellen
päätään:
-Ei ei - kyllä teidänkin on nyt aika mennä nukkumaan.
Pöydässä syntyy hetkessä jäätävä hiljaisuus. Kulmassa istuva mies läjäyttää
hiljaa tuoppinsa pöytään ja käsi kahvassa jää katsomaan eteensä hyvin
tyrmistyneen näköisenä:
-Ei tule kaljaa.
Pettyneen oloisena hän ottaa toisellakin kädellä kiinni tuopista ja työntää
nenänsä tuoppiin ja alkaa tuopin kautta hiljaa äännellä kuin musisoiden:
-Puu... puu... puu... puu...
Selkä huoneeseen päin oleva ottaa vasemmalla kädellä tuopin sivusta kiinni
ja alkaa toisella kädellä pyöritellä sormeaan kenollaan olevassa tyhjässä
tuopissaan. Kolmas miehistä ei ensin hetkeen juuri reagoi, mutta sitten
alkaa hieman hermostuneesti naputtaa sormen päillään pöytää huoaten:
-Hy hy . . . hm . . .
Hetken pohdittuaan mies kuitenkin tuumii selkä huoneeseen päin istuvalle:
-Henrias kuule...mitäs luulet toisiko tuo isäntä meille vielä kannullisen
vettä?
Selkä huoneeseen päin istuva Henrias tähän ovelasti silmäänsä iskien:
-Jaa-a...saattaisikohan tuoda.
Kulmassa istuva lihavampi kaveri tähän hölmönä ja hieman vihaisena katsahtaa
seinän vieressä istuvaan kaveriin:
-Kiljan - mitä ihmettä sinä vedellä teet? Saahan sitä sitten taas kun
mennään takaisin ihan tarpeekseen.
Seinän vieressä istuva Kiljan tähän:
-Saapi nähdä - Hoi kuule, jos kaljaa ei saa enää, niin voisitki vielä
tuoda kannullisen vettä meille.
Tavernan omistaja, joka oli taas aloittanut luuttuamisen lopettaa ja tuumii
hetken:
-Hyvä - minä tuon vielä kannullisen vettä, mutta sitten tekin jo saatte mennä
ja päästää myös minut nukkumaan.
Kiljan toinen silmä kiinni käsiään hieroen tuumii tovereillensa omistajan
lähtiessä hakemaan kannua:
-Hmmmmm...vesi on vanhin voitehista.
Kulmassa istuva mies tähän kuin huonoa vitsiä soimaten tai tyhmälle jutulle
ivaten:
-no niinpä on.
Henrias ivallisesti etusormeaan heristäen kulmassa olevalle:
-Älä sinä Gerotitose aina rähjää joka asiasta...
Samalla tavernanpitäjä saapaa kannun kanssa paikalle ja tuumii:
-Ottakaa nyt sitten ja menkää pian.
Miehen mentyä Kiljan tarttuu kannuun ja tarjoaa Gerotitokselle ensin:
-Saisiko olla hieman vettä vielä näin illan päätteeksi?
Gerotitos tähän kädellään torjuen kääntyen hieman penkissään sivulle:
-Ota vaan itse ensin.
Kiljan kääntyy Henriaksen puoleen ja kysyy tältä:
-No mitenkän sinne, saisikos teille olla hieman vettä näin illan lopuksi?
Henrias tähän yhtä ylikohteliaasti:
-Kyllä kiitos, minä voisin erittäin mielelläni ottaa hieman vettä.
Naamallaan leveä hymy Kiljan kaataa Henriaksen mukiin vettä ja saatuaan
mukiin tarpeeksi Kiljan kaataa vielä itselleenkin. Saatuaan mukinsa täyteen
kaksi veijaria nostavat mukinsa ilmaan ja ottavat siemaillen suulliset ja
hyvin tyytyväisen näköisinä laskevat mukin pöydälle. Gerotitos kääntyy
hieman nyrpeä ilme kasvoillaan:
-Hyvää vettä vai?
Henrias tähän jälleen yhtä ylikohteliaasti:
-Kerrassaan erinomaista.
Kiljan myös typerän ylikohteliaasti:
-Ettekö vielä hieman harkitsisi? Vesi on tänään erittäin mainiota.
Gerotitos ottaa mukin käteensä ja tuumaa:
-No - ei kai se pahaakaan tee. Huomenna sitä joutuu vettä kuitenkin
juomaan tolkuttomasti.
Kiljanin kaadettua mukillisen Gerotitos nostaa mukin huulilleen ja juuri
ennen suullisen ottamista otsa kohoaa ja koko mies on kuin lamppu olisi
sytytetty pimeään mieleen. Gerotitos ottaa pitkän nuuhkaisun mukin yltä ja
tuumaa:
-Vesi on kuin onkin ihmeellistä.
Hyvin pitkän ryypyn jälkeen Gerotitos ei laske mukiaan pöydälle vaan pitää
sitä kädessään innostuneesti virkkoen:
-Kerrassaan mielenkiintoista
Gerotitos ottaa uuden ryypyn ja jää katsomaan mukiinsa hieman ihmeissään:
-Tämä on mielenkiintoista...
Kiljan ottaa itsekin ryypyn ja hiljaa tuumii itsekseen sivulle katsoen:
-Kaikkea sitä oppii, kun pitää silmänsä ja korvansa auki.
Henri tähän ryyppynsä päätteeksi lyöden mukinsa pöytään:
-Jep - eikä tällä kertaa mitään turhan turhaa.
Tyytyväisinä kaikki kolme kohottavat tuoppejaan ja ovat juuri ottamassa
ryyppyä, kun tavernan omistaja yllättäen tupsahtaa pöydän viereen
vihaisena pauhaten:
-Ja vesikin tuntuu maistuvan. Miten ihmeessä tavallinen vesi voi innostaa
noin paljon...
Ryyppy jää ottamatta ja jokainen laittaa oman mukinsa pöydän seinän
puoleiselle sivulle kuin mahdollisimman kauaksi tavernan omistajasta.
Isäntä kaappaa vesikannun pöydästä ja katsoo sinne. Pöydän ympärillä olevat
miehet katsovat toisiaan kuin hälyytyksen saaneina. Tavernan omistaja
nuuhkaisee kannuun ja on kuin sätkyn saanut:
-Mikä ihme...
Gerotitos äkkiä nousee penkiltään ja nappaa kannun tavernanpitäjän käsistä
tokaisten muiden hävitessä tavernanpitäjän seläntakaa ulos ovesta:
-Vesi oli todellakin pilaantunutta, mutta onneksi me huomasimme asian...
Lyöden kannun pöydän reunalle Gerotitos kaivaa lantin toisella kädellä
taskustaan ja kilauttaa sen pöydälle kannun viereen tavernanpitäjän ollessa
hieman jäljessä olevan näköinen. Gerotitos tuumii mietteliään näköisenä
hiippaillen tavernanpitäjän ohitse ovea kohti:
-Mitenkäs se olikaan...hmm...
Tavernanpitäjän kääntäessä selkänsä Gerotitokselle ottaakseen uteliaana kannun
pöydästä uudelleen käteensä Gerotitos vilahtaa ovesta ulos muiden perään.
Tavernanpitäjän huomatessa asiakkaidensa kadonneen hän nopeasti avaa oven ja
katselee kadulle joka suuntaan kuitenkaan enää näkemättä ketään. Kannu
kädessään hän ihmeissään hetken töllistelee tyhjää katua ja astian sisältöä
astuen vihdoin takaisin sisälle tavernaasa.

Osa2: Lähtö

Kolme kaverusta tallustelevat sarastavassa aamussa suuren puun alle ja
käyvät sen alle istuskelemaan. Ympärilleen katsellen he seurailevat
hetken nousevaa päivää ja vielä hiljaa uinuvaa kaupunkia. Kukaan ei
juurikaan puhu mitään, ellei pientä röyhtäilyä lasketa, kunnes Gerotitos
avaa suunsa kysymykseen mietteliäänä:
-Kuules Kilian, mitäs sinä äsken oikein teit sille vedelle tuolla tavernassa?
Kilian ottaa muikean ilmeen naamalleen ja tuumii:
-Pieni trikki, pieni trikki.
Henrias nousee istumaan nurmelta ja tuumii katselle puun oksiin:
-Ei mitään kauhean ihmeellistä.
Gerotitos tähän vähättelystä hieman tympeänä:
-Ei trikkiä ihmeellisempää vai?!
Kilian hieman vakavampana:
-No jos sinäkin opiskelisit joskus jotakin, niin oppisitkin jotain.
Tuo äskeinen ei ollut kuitenkaan mitään kovin vakavaa.
Gerotitos ottaa huomattavasti vakavamman ilmeen ja alkaa mietteliäästi
puhua:
-Niinpä niin. Me olemme jo olleet muutaman vuoden tuolla, eikä ole opittu
vielä mitään kovin vakavaa - koska me opimme jotakin hyödyllistä? Kuinka
monta vuotta on odotettava, että voimme osoittaa olevamme hyödyllisempiä
kuin pellon kuokkijat?
Kilian tähän vähemmän vakavana:
-Jaa-a
Gerotitos hieman aiheesta hiiltyneenä:
-Niin, mutta minä ainakin aion oppia tekemään suuria ja voimmakkaita tekoja,
enkä aio olla vanhuuttani valmis hautaan ne vasta osatessani. Minä olen
tehnyt ratkaisuni ja lopetan kouluni täällä.
Henrias ja Kilian katselevat hieman humalaisina, mutta hieman tyrmistyneinä
puheensa lopettanutta Gerotitosta. Kilian ei humalaltaan aivan kykene
vakavuuttaan pitämään, mutta Henrias tuumii mietteliäänä ja vakavana:
-Mihinkäs sitten tiesi vie täältä?
Gerotitos pitää pienehkön luovan tauon ja alkaa:
-Veljelleni Belotinelle olen jo tehnyt asiani selväksi. Hän jää opiskelemaan,
vaikka minä lähden. Hän ei kuitenkaan pidä suunnistelmistani, eikä halunnut
näin ollen edes lähteä tänään seuraksemme. Minä lähden tänään matkaan,
enkä enää palaa, ainakaan vähään aikaan. Te saatte huomenna sanoa
mestarille, että minä olen lähtenyt, enkä enää palaa.
Henrias tähän hieman hiljaisena:
-Mihin sanomme mestarille sinun lähteneen?
Gerotitos jämeränä:
-Paikkaa en sano, mutta teille tiedoksi, että minä menen erää salatieteiden
suuren hallitsijan oppiin.
Henrias pahaa enteillen:
-Suunnitelmasi on vaarallinen - Etkö tiedä, kuinka kieroa väkeä monet
salatieteiden harjoittajat ovat.
Gerotitos kääntää päätään pois torjuen kaikki puheet mielestään kädellään.
Henrias kuitenkin jatkaa painavammalla äänensävyllä, vaikka kuuntelija
näyttääkin olevat jo mielensä päättänyt:
-Etkö tiedä kuinka heidän välillään on aikoinaan sodittu. Salamurhaajien ja
varkaiden käyttö ei ole harvinaisuus ja monesti oppipojat kuolevat siinä
sivussa, kun mestari suojelee aarteitaan anastajilta. Vaikka oppisitkin
ikuisen nuoruudenkin salaisuuden, et sillä tee mitään, sillä väkivaltainen
kuolema odottaa helposti sillä tiellä.
Gerotitos hetken hiljaisuuden jälkeen:
-Nyt ei ole sotaa, eikä minulla tule olemaan hätää. Pelkosi on suuresti
liioiteltu. Päämääräni on päästä kuninkaan tai jonkin ruhtinaan
palvelukseen. Jos taitoni ovat edes keskivertaiset on palkkioni tuleva
olemaan ylitsevuotava.
Henrias laskien kätensä alas rauhallisena:
-Nyt ei ole sotaa, mutta entäs kun sellainen on. Teidät lähetetään
armeijoiden mukana sotaan, jos olette ruhtinaiden palveluksessa. Jos ette
joudut joko varkaaksi tai salatieteiden seuran jäseneksi, jolla ei ole
hyvä maine.
Gerotitos rauhallisena:
-Minä olen päätökseni tehnyt. Tahdon muuta, kuin tämä paikka minulle voi
tarjota. Salatieteiden seuran kanssa voin joutua tekemisiin oppipoika-
aikanani, mutta tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole liittyä siihen.
Jos muuta en voi menen sitten muualle.
Henrias rauhoittuneena:
-Sinä valitset nopean tien voimaan ja rikkauksiin. Tee sitten niin.
Kaikki ovat hiljaa, kunnes Kilijan tuumii:
-Me menemme ainakin takaisin. Tee sinä mitä teet.
Kilijan ja Henrias nousevat katsoen maassa istuvaa Getotitosta. Henrias
sanoo lähtiessään:
-Jos et liian kauas mene, niin saatamme vielä tavatakin.
Getoritos katsoen tovereihinsa:
-Me tapaamme vielä.

Osa 3:Kutsu

Pienen kammion ovella kuuluu koputus. Mitään ei tapahdu, joten koputus
kuuluu uudelleen kovempana ja vaativampana. Kun vieläkään ei tapahdu
mitään, alkaa oven takaa kuulua hiljaista huhuilua:
-Henrias...herää...
Sisällä huoneessa nukkuva Henrias ei reagoi mitenkään, vaan jatkaa
nukkumistaan. Kuluu tovi, ja oveen potkaistaan voimallisesti, mutta
tähänkin Henrias reagoi vain vähäisesti. Kuluu hetki aikaa, että
mitään ei tapahdu. Oven takaa kuuluu jälleen kuiskivaa huhuilua:
-Henrias...herää...
Kun vastausta ei kuulu, tärähtää oveen valtaisa mäjähdys, kun siihen
potkaistaan kaikin voimin. Tähän Henriaskin jo reagoi ja säpsähtää
hereille. Oven takaa kuuluu taas kuiskiva ääni:
-Henrias...avaa...
Henrias nousten vuoteestaan vastaa hiljaa:
-juu juu
Päästessään ovelle hän avaa sen lukossa olevalla avaimella ja katsahtaa
ovelle, jossa on Kilian jonkin toisen miehen kanssa. Molemmat ovat
pukeutuneet ja aseistautuneet, kuin matkalle lähtöä varten. Henrias
näyttäen kädellään tietä tulijoille sisälle kammioon ohjaa vieraat
peremmälle huoneeseensa. Juuri kun molemmat ovat astuneet sisälle kuuluu
käytävästä jonkin miehen ääni:
-Ei möykätä siellä keskellä yötä!
Henrias ei kiinnitä huomiota huomautuksiin, vaan sulkee oven huolellisesti.

Sisällä huoneessa on kaksi miestä varustautuneena matkalle ja yksi, joka
on juuri herännyt. Juuri herännyt Henrias katselee hieman kummissaan
tulijoita sanoen:
-No Belotine, mikä saa teidät tulemaan tänne keskellä yötä.
Belotine katsoo Kiliania ja sitten Henriä sanoen vakavasti:
-Asia koskee Gerotinosta.
Henri istuu vuoteeleen tuumien:
-Nii-in
Belotine vetäen henkeä jatkaa:
-Minä heräsin juuri hetki sitten pistävään kipuun vatsassani. Syy on
tässä.
Belotine nostaa paitansa sisästä pienen amuletin.
-Olen saanut tämän riipuksen isältäni kun olin pieni poika. Gerotitoksella
on samanlainen. -Isämme kielsi meitä koskaan ottamasta riipuksia pois
niin kauan kuin meistä molemmat eläisivät. En ole ennen arvannut miksi
näin, kunnes nyt syy on selvääkin selvempi. -Epäilen Gerotitoksen
kuolleen.
Henrias juuri hätkähtämättä:
-Jaaha - vai niin...ei siinä sitten kauaa mennyt. Vasta viikko sittenhän
hän lähti ja nyt on jo selvä peli. -Mitäs sitten. Mitäs sitten tehdään?
Mitä tämä tieto auttaa?
Belotine hieman kiirehtien kätensä nyrkkiin puristaen:
-Minä tiedän mihin mennä. Minä tunnen tien. Minä näen suunnan. -Meidän
täytyy lähteä heti.
Henrias nousee vuoteelta seisomaan tuumien:
-Ei auta sitten mikään. Sotisopa päälle ja matkaan.
Belotine loukkaantuneena Henriaksen kevyestä suhtautumisesta:
-Eikö sinua liikuta yhtään. Gerotitos on ollut sinun hyvä ystäväsi?
Henrias jo penkoen jousta esiin huoneensa nurkasta kääntyy Belotineen ja
Kilianiin päin hetken katsoen heitä kuin valiten tarkasti sanojaan:
-Jaa-a, en minä jaksa parkumaankaan ruveta.

Osa 4:Salamurha

Aamuhämärissä seisoo kolme aseistautunutta miestä valmiina lähtemään
matkaan. Yksi heistä pitelee kädessään kaulastaan riippuvan riipuksen
kiveä ja katselee horisonttiin mietteliäänä sanoen:
-Hän ei ole kaukana. Seuratkaa te minua, niin löydämme perille.
Kilian tähän hyvin vähäisessä määrin vakavana ottaen huomioon tilanteen
vakavuuden:
-Selvä, eiköhän me seurata.
Belotine katsahtaa vielä Henriakseen, joka ei sano mitään ja joukko
lähtee Belotine edellä eteenpäin. Mitään puhumatta he vaeltavat metsään
ja päivän jo noustua he saapuvat metsän reunaan, mistä he näkevät puisen
talon nousevan aukion toisella puolella metsän reunassa. Heti nähtyään
talon Belotine pidellen riipuksen kärkeä kädessään hieman innostuneesti
hihkaisee:
-Tuo talo sen täytyy olla. En voi erehtyä.
Henrias katsahtaa Kilianiin, mutta kumpikaan ei sano mitään. Belotine
jatkaa:
-mennään äkkiä.
Belotine on jo menossa, kun Kilian ottaa häntä olkapäästä kiinni tuumien:
-Aukiolla meidät nähdään.
Belotine pysähtyy ja kääntyy katsomaan Kiliania ja sanoo hyvin lyhyen
ajatuksen jälkeen:
-Niin - parempi mennä metsänreunaa ja kiertää aukio.
Joukko jatkaa Kilian edellä, Belotine keskellä ja viimeisenä Henrias
aukion reunasta takaisin metsän sisään taittaakseen matkaansa viimeisen
osuuden näkymättömänä.
Sopivan matkan päässä talosta joukko pysähtyy ja asettuu kyyrylleen
pensaan taakse. Kukaan ei alkuu puhu mitään, kunnes Henrias alkaa:
-Mitäs nyt tehdään?
Belotine lyhyen mietinnän jälkeen:
-Emme edes tiedä, ketä talossa on, jos siellä on ketään hengissä.
Parasta on kai vain mennä pääovesta.
Belotine katsahtaa tovereihinsa, joista kumpainenkaan ei sano mitään.
Hiljaisuuden hyväksymänä hän lähtee edellä viemään joukkoa kohti
hiljaista taloa, joka ulkoasustaan päätellen on kuitenkin ollut hiljan
asuttu.
Talolle päästessään joukko yrittää kulkea mahdollisimman hiljaa ja
vältellen näkymästä talon ikkunoihin. Pian on kuitenkin aika astua
ulko-oven eteen. Tullessaan etuseinän kulmalle Belotine näyttää kahdelle
toverilleen käsimerkin, jotta nämä jäisivät kulman taakse piiloon. Itse
hän saatuaan toverinsa ymmärtämään viestin lähtee kävelemään ovelle
ryhdikkäästi selkä suorana. Ovella hän koputtaa kuuluvasti oveen ja jää
odottamaan. Kun toisenkaan koputuksen jälkee ei mitään kuulu, hän kokeilee
kädellään oven kahvaa, eikä ovi tunnu olevan lukossa. Belotine viittaa
kädellään uudelleen tovereilleen nurkalla ja avaa oven sisälle taloon.
Belotinen eteen avautuva huone ei ole kovin kummoisesti kalustettu, mutta
pöydillä ja hyllyillä olevat esineet eivät kuulu jokaisen talon
perustarpeisiin. Itse asiassa huoneessa on mitä erikoisempia esineitä ja
vanhoja kirjoja. Hyllyillä on paljon erilaisia pulloja, joissa on värikkäitä
nesteitä ja myös paljon muuta ihmeellistä ja värikästä tavaraa. Belotine
ei kuitenkaan jää ihastelemaan talon esineistöä, vaan ottaa askeleen
sisälle nähdäkseen, onko huoneessa ketään. Nopeasti hänen katseensa
kiinnittyy huoneen nurkassa makaavaan mieheen, joka on erittäin värikkäästi
puettu. Hyvällä omallatunnolla voi sanoa ensi silmäyksellä, että kyseessä
on jonkinlainen taikuri, sillä tavallinen mies ei noin naurettavasti
pukeutuisi iki maailmassa. Tämä taikuri kuitenkin makaa vatsallaan ja
näyttää kovin kuolleelta ja liikkumattomalta. Toinen silmäys huoneeseen
paljastaa lattialla makaavan Gerotitoksen, joka on myös hyvin liikkumaton.
Hetkeäkään miettimättä Belotine loikkaa Gerotitoksen luo koettaen
sormellaan tämän kaulavaltimoa. Havaittuaan tämän kuitenkin olevan
elossa Belotine alkaa ravistella maassa makaavaa veljeään läpsäyttäen
kasvoihin kämmenellä:
-Gerotitos...ei ole aikaa nukkua.
Gerotitos avaa silmänsä ja tuumii vaimeasti:
-Älä ravista...
Belotine herkeää ravistamasta. Toisessa nurkassa Kilian tuumii tasaisesti
koettaessaan taikurin pulssia tämän kaulasta:
-Tämä ei elä.
Belotine kääntyy katsomaan Kiliania, joka pitää vielä sormeaan taikurin
kaulalla nähdäkseen, kuinka nuoli jostakin huoneen pimennosta iskeytyy
Kilianin selkään varmasti ja huolella. Kilian huoahtaa vaimeasti ja
kaatuu lattialle taikurin viereen nuoli selässään. Pientä liikettä on
vielä ehkä havaittavissa, mutta nuoli on ammattitaidolla ammuttu.
Huoneessa syntyy paniikki. Belotine syöksyy kohti paikkaa, mistä
nuoli on tullut. Gerotitos alkaa kompuroida ylös maasta pidellen vatsaansa
toisella kädellä. Henrias ei oikein ole tilanteen tasalla, vaan oven suussa
katsoo kuolevaa Kiliania lyhytjousi kädessään. Gerotitos pääsee ylös ja
lähtee kohti huoneen kulmassa olevaa toista ovea huutaen:
-Tänne...
Henrias tottelee nopeasti ja lähtee Gerotitoksen perään, mutta Belotine
ei ole kuulevinaan ja jatkaa takaa-ajoa kohti huoneen toista nurkkaa.
Hän ei kuitenkaan ehdi löytää nurkasta ketään ja saa nopeasti nuolen
rintaansa, joka on aivan yhtä ammattitaodolla tähdätty, kuin ensimmäinenkin.
Belotina kaatuu lattialle ja jää aivan liikkumatta makaamaan.
Huoneen toisessa nurkassa Henrias on ehtinyt ovelle ensin ja työntää sen
auki hätäisesti. Lähes yhtä aikaa molemmat jäljellä olevat miehet
sujahtavat ovesta sisälle pieneen huoneeseen. Ovi on sisälle aukeavaa
tyyppiä ja vankan oloinen, mutta huoneesta ei löydy mitään, jolla
oven voisi teljetä kiinni. Näin ollen Henrias jää oven suuhun pönkäten
jalkaterällään oven kiinni. Jousensa hän laittaa takaisin selkäänsä.
Huoneessa ei ole yhtään huonekalua, hyllyä eikä muutakaan tavallisen
oloista. Ainoa asia, mikä huoneesta löytyy, on kirkas levy lattiassa, jossa
kaikkia ihmeellisiä kiviä ja kaiverruksia. Kivi on kooltaan niin suuri,
että kaksi ihmistä sopii sen päälle yhtä aikaa ja sen edestä tulvii
huoneeseen voimakas vihreä valo. Valo näyttää tulevan edessä olevasta
suuresta kivestä, joka näyttää olevan mahdollisesti laiteen liikkuva osa.
Gerotitos nojaten seinään ja pidellen toisella kädellä vatsaansa:
-Tämä on siirrinlaite.
Henrias kääntyy katsomaan laitetta edelleen jalallaan pönkäten ovea
kiinni. Gerotitos jatkaa lakaten nojaamasta seinään:
-Ainoa vika on, että en tiedä, kuinka sen päämäärä asetetaan.
Samassa oveen tärähtää voimakas isku, mutta se ei paljoa hievauta ovea
Henriaksen pitäessä sitä pönkättynä. Toinen ja kolmaskin isku osuu
oveen, mutta ne eivät myöskään tee mitään vaikutusta. Kolmannen iskun
jälkeen oven toiselta puolelta kuuluu heikko voihkaisu ja sadattelua.
Henrias tuumaa tähän:
-Ei taida päästä läpi.
Seuraa pienen hetken hiljaisuus. Henrias silmäilee huonetta löytääkseen
keinon oven sulkemiseksi. Gerotitos huomaa tämän ja ottaen varovasti
muutaman askeleen tuumii:
-Ei kannata etsiä keinoa oven sulkemiseksi. Ovea ei saa tältä puolelta
tarkoituksella suljettua siirtolaitteen takia.
Gerotitos ottaa kaulassaan roikkuvan riipuksen käteensä pidellen edelleen
vatsaansa kädellään. Roikuttaen edelleen kaulansa ympärillä olevaa riipusta
ilmassa hän katselee siinä olevaa kiveä, josta tippuu punaista nestettä
lattialle:
-Belotine on kuollut... -Kilianista ei osaa sanoa, mutta hänkin sai
huolella osumaa.
Henrias edelleen ovea jalallaan pönkäten:
-Belotinekin väitti sinun kuolleen, mutta etpäs ollutkaan. Miten nyt voit
olla varma?
Gerotitos ottaa riipuksen kaulastaan ja roikottaa sitä Henriaksen
edessä. Riipuksesta putoaa edelleen muutama pisara punaista nestettä
lattialle, kunnes se loppuu. Gerotitos sanoo hiljaa:
-Tämä vuotaa!
Henrias tähän:
-Jaha - Belotitoksen riipus ei vuotanut. Hän sanoi vain tunteneensa kipua
vatsassaan.
Gerotitos ottaa varovasti kätensä vatsassa olevan haavansa päältä tuumien:
-Ja aika hyvä reikä minun läskissä onkin.
Henrias vaihtaa pönkäävää jalkaansa oveen ja samalla kääntyy katsomaan
eri suuntaan. Gerotitos kuivaa riipuksen kärjen jo tahriintuneeseen
paitaansa ja laittaa riipuksen takaisin kaulaansa. Henrias mietteissään
tuumii:
-Belotine sanoi, että riipusta täytyy pitää niin kauan, kun molemmat
ovat hengissä.
Gerotitos kääntyy Henriakseen päin:
-Näin on.
Henrias jatkaa mietteitään:
-Mitenkäs asia on nyt?
Gerotitos pitäen riipuksen kiveä kädessään mietteliäänä:
-No - ajattelin silti pitää tämän muistoesineenä, vaikka tällä ei liene
enää merkitystä.
Henrias pienen miettimisen jälkeen:
-Entäpä jos joku ottaa Belotinen riipuksen. Eikö hän tällöin voisikin
paikantaa sinut?
Gerotitos mietteliäänä:
-Se voi olla. -En osaa sanoa.
Henrias hieman kähisten, jotta oven toisella puolella oleva ei kuulisi:
-Meille ei ole mitään hyötyä tietää jonkun tuntemattoman henkilön
olinpaikkaa, mutta tuntemattomalle murhaajalle voisi olla suuri
hyöty tietää meidän paikkamme. -Eikö totta?
Gerotitos mietteliäänä:
-Nii-in.
Henrias osoittaen sormellaan seinässä olevaa naulaa tuumii kuiskien:
-Laita riipus pois, sillä on mahdollista että meitä voidaan seurata
sen avulla.
Gerotitos mietteliäänä:
-En tiedä. En usko, että tällä on enää mitään merkitystä.
Gerotitos ottaa kuitenkin riipuksen kaulastaan. Pitäen riipuksen
kiveä kämmenellään hän miettii:
-Voi kuitenkin olla hyvä tehdä näin...
Hetken kuin punniten riipusta kädessään Gerotitos laittaa riipuksen
roikkumaan seinässä olevaan naulaan. Henrias nyökkää hyväksyvästi, kun
Gerotitos on laittanut riipuksensa pois. Pienen tauon jälkeen herää
Henriaksen mieleen kuitenkin kaikkein tärkein kysymys:
-Entäpäs mitä sitten tehdään?
Molemmat katsovat siirtolaitetta miettien. Gerotitos silittäen puhtaalla
kädellään partaansa tuumii:
-Mestari sanoi, ettei itsekään tiedä, kuinka tämä laite toimii, mutta
suurien ponnistuksien jälkeen sanoi oppineensa jokseenkin käyttämään
sitä. Minä en osaa asentaa paikkaa, mihin tästä pääsee, mutta tiedän
sen olevan asennettu tällä hetkellä Salatieteiden seuran tiloihin.
Henrias tähän hieman ivaten kohtaloaan:
-Jaa-ha - se siitä sitten.
Gerotitos tähän miettien:
-Ei taida kannattaa ihan äkkiä. -Hän, joka järjesti tämän väijytyksen
on taatusti seuran jäsenistöä.
Miesten mietiskellessä kaikessa rauhassa laitteen mahdollisuuksia, alkaa
oven alta hiljaa tulla savua huoneeseen. Tämän huomatessaan syntyy
hieman kiirettä toiminnassa. Henrias huomatessaan savun hätäisesti
tuumii:
-Meidät savustetaan.
Gerotitos tähän hätäisesti miettien:
-Jos astumme sisälle siirtimeen me menemme seuran alueelle. On kuitenkin
järjestettävä niin, että seuraava ei pääse samaan paikkaan, kun mihin
me olemme menneet, jotta meitä ei voida seurata. Siirrin tuhoutuu
kyllä tulessa, mutta ei ole sanottua, etteikö joku voisi pujahtaa
meidän jälkee myös tänne.
Henrias kysäisee hätäisesti:
-Etkö voi säätää sitä satunaiseen paikkaan?
Gerotitos tähän aivan yhtä hätäisesti:
-Mielummin en, sillä päämäärä voi olla vaikka vuoren sisällä.
Oven takaa alkaa kuulua hiljaista ja vaimeaa liikehdintää sekä tulen
rätinää, joka pian peittää kaiken muun metelin. Gerotitos astuu siirtimen
päälle ottaen suurehkon kolikon taskustaan:
-Hyvä - kun olet valmis, hyppää siirtimeen. Heti kun olet paikalla
laite käynistyy ja minä pudotan kolikon kiven päälle, jolloin siirto-
paikka voi muuttua seuraavalle tulijalle.
Henrias nyökkää ja pitää lyhyen tauon. Oveen kuuluu kolahdus, mutta
Henrias ei enää käänny ihmettelemään sitä, vaan yhdellä loikalla hän hyppää
siirtimen viereen ja astuu sisälle. Samassa, kun siirrin tuntuu käynnistyvän,
pudottaa Gerotitos kolikon. Viimeinen asia, jonka Henrias ja Gerotitos
näkevät vielä kolikon pudotessa, on oven aukeavan, mutta he eivät ehdi
nähdä mitään muuta.

Osa 5: Salatieteiden seura

Gerotitos ja Henrias seisovat keskellä salia, joka on kuin temppeli, mutta
paikasta puuttuvat pyhät symboolit. Paikassa ei myöskään ole yhtään
tuoleja, eikä penkkejä, eikä kivisiä seiniä korista mitkään kauniit
eikä rumat esineet. Miehet lähtevät hiljaa hiipimään eri suuntiin.
Henri ottaa jousen selästään ja alkaa hiljaa viritellä siihen nuolta.
Gerotitos ei ota mitään asetta, vaan jää katselemaan salin perällä
olevaa alttarin tapaista rakennelmaa. Henrin ehdittyä salin sivulla
olevaan sivuhuoneeseen kuuluu toiselta ovelta huuto:
-Gerotitos - Raventin hupsu oppipoika. Olisit pysytellyt erossa
mestarisi toimista.
Tulija on pukeutunut hyvin värikkäästi ja kädessään hänellä on kirja.
Epäilystäkään ei ole, etteikö hänkin olisi jokin salatieteiden harjoittaja,
mutta ilmeisesti hän ei ole vielä nähnyt Henriä, joka on sivuhouneen
pimennossa. Tulija alkaa hitaasti kävellä lämpimän tuttavallisesti
kohti Gerotitosta kädet levällään, kuin lämpimästi syleillen
koko maailmaa. Kasvoilta loistava lämmin hymy ei kuitenkaan peitä
sitä totuutta, että iloisen ilmaan ja hymyn takana on vain itsevarmuus
ja tieto siitä, ettei aseeton Gerotitos ole kovin varteen otettava
vastustaja. Tulija pysähtyy keskelle salia kädet levällään kirja
toisessa kädessä lämpimän oloisesti virkkoen kuin opettaen Gerotitosta:
-Niinhän se on -viisaus on hyvä, mutta jos sitä ei ole niin ketä siitä
voidaan syyttääkään.
Gerotitos seisoo alttarin edessä kädet tyhjinä täysin neuvottomana. Tulija
on sen sijaan täysissä voimissaan sanoessaan:
-Suonet anteeksi malttamattomuuteni. Minä olen tietysti Balanto.
Balanto laskee kätensä ja laittaa kirjansa kainaloon tullen hyvin mietteliään
näköiseksi. Otsa rypyssä hän taputtaa käsiään ja tuumii:
-Sinun ei todellakaan olisi pitänyt puuttua näihin tapahtumiin.
Kolmannelle ovelle ilmestyy taputuksen jälkeen kaksi todellista kummajaista.
Ne ovat ruumiinsa rakenteelta kuin ihmisiä, mutta kasvot ovat rumat ja
vihertävät väriltään. Ne näyttävät paljon rotevammilta kuin Gerotitos,
mutta päästä ei näytä paljon hohtavan järjen valoa.
Gerotitos katselee vuoroin huoneeseen ilmestyneitä kummajaisia ja
salin keskellä seisovaa taikuria. Pian kuitenkin toinen ötököistä alkaa
liikkua kohti Gerotitosta kasvavalla nopeudella toisen kuitenkin jääden
paikalleen. Yllättäen hyökkäys jostakin syystä pysähtyy ja otus jää muutaman
metrin päähän Gerotitoksesta. Molemmat katsovat toisiaan silmä kovana, mutta
mitään ei sanota. Hetken tuijotettuaan otus kääntyy taikuriin päin ja
jättää Gerotitoksen takaviistoonsa. Gerotitos katsoo ihmeissään tätä toimitusta
ötökän öristessä jotakin taikurille, eikä tätä tilaisuutta voi jättää
käyttämättä. Gerotitos ryntää päin otusta suurella voimalla, mutta juuri
kun kosketus tapahtuisi ötökkä katoaa hänen edestään ja Gerotitos lentää
rähmälleen maahan. Balanto hohottaa taputtaen käsiään:
-Näkihän sen heti, ettet ole kovin viisas.
Taputus merkkinään toinen ötökkä lähtee kohti Gerotitosta, joka ylös
kompuroiden hätäisesti huudahtaa:
-Et kai kuvittele minun menevät uudestaa typerään trikkiisi!
Balanto ei sano mitään vaan ainoastaan kohauttaa olkapäitään virnistäen
naamaansa.
Gerotitos on valmiusasennossa pidellen vatsaansa kädellään otuksen
lähestyessä. Jälleen otus kääntyy katsomaan taikuria ollessaan Gerotitoksen
vieressä, mutta tällä kertaa Gerotitos epäröi tehdä mitään. Taikurin
nyökätessä otukselle tämä yllättäen kääntyy nopeasti ympäri ja mäjäyttää
Gerotitosta naamaan niin että veri roiskuaa suusta. Gerotitoksen lentäessä
maahan taikuri tuumaa tasaisesti:
-En!
Otuksen lähestyessä maassa rähmällään makaavaa Gerotitosta lävähtää
pimennosta pelastava nuoli suoraan otuksen rintaan. Taikurin iloinen ja
hymyilevä ilme muuttuu hetkessä vakavaksi ja hän jää ihmetyksestä katselemaan
maahan vajoavaa hirviötään. Gerotitos ei liiku maassa, mutta pian maassa on
myös taikurin hirviö, ja kamppailu on ohi.
Pimeästä kulmahuoneesta astuu esille Henrias jousi viritettynä kohti
taikuria. Hetkeäkään epäröimättä taikuri huudahtaa osoittaen kolmatta ovea:
-Et kai minua osoita?!
Kolmannelle ovelle on ilmestynyt toinen Balanto, joka on täsmällinen
kopio ensimmäisestä. Henrias edelleen osoittaen nuolella ensimmäistä
katsahtaa toiseen, joka huudahtaa osoittaen Henriaksen taakse:
-Kuka minä olen, tai sitten hän.
Henrias kuulee takaansa huudon:
-Niin minä -entäs tuo tuolla.
Ensimmäiselle ovelle ilmestyy jälleen kopio Balantosta, joka huutaa.
-Entäs tuo tuolla.
Jälleen kuuluu huuto Henriaksen takaa:
-niin minä täällä, entäs tuo tuolla.
Balanton kopioita ilmestyy kaikkialle nopeaan tahtiin, mutta Henrias
ei anna trikin haitata, vaan ampuu nuolensa salin keskellä olevaan
ensimmäiseen Balanton ilmestykseen. Nuolen osuessa Balantoon kaikki
kopiot katoavat silmän räpäyksessä ja Balanto pudottaa kirjansa maahan
koristen:
-Dex...
Sanojensa jääden kesken Taikuri kaatuu keskelle salia. Henrias ei vaivaudu
uudelleen lataamaan joustaan, vaan jää katsomaan salissa olevia kuolleita.

Osa 6: Paluu

Henrias ja Gerotitos seisovat salin uloskäynnin vieressä. Gerotitoksella
on kädessään Taikurilta otettu kirja ja toisella kädellä hän vielä
pitelee vatsassa olevaa haavaansa. Henrias katsellee horisonttiin tuumien:
-Emme ole kovin kaukana. Luulen pääseväni takaisin muutamassa päivässä.
Gerotitos istuen alas kivelle katsahtaa Henriakseen:
-En aio kuitenkaan palata takaisin.
Henrias nyökäten:
-Niin arvelinkin.
Gerotitos pidellen kirjaansa ilmassa:
-Luulen, että tämä paikka ei ole seuran pääpaikkoja, vaan Balanton
ikioma pesä.
Henrias tähän:
-Niin varmasti on, sillä ketään muitakaan ei ole näkynyt.
Gerotitos mietteliäänä:
-En palaa takaisin vaan aion jatkaa ilman mestarini opastusta.
Henrias tähän katsahtaen Gerotitokseen:
-Jaa-a, mahtaakohan siitä tulla mitään?!
Gerotitos tähän vaimeana punniten kädessään kirjaa:
-Sen näkee.