LauraH|5||2367556 Mitähän Melinan sisarille kuuluu? Vuoden 474 keskikesän pelissä oli homma vähän hakusessa, paikalla kolme sisarta joista kaksi ihan uusia. Teelaa odoteltiin paikalle opastamaan, mutta hän oli ilmeisesti joutunut viivähtämään jonkun potilaan luona. Lisäksi pelinjohdolla tuntui olevan erilainen käsitys sisar-järjestön moraalisesta tiukkuudesta ja sen toteutumisesta käytännössä, kuin mitä Wiki antaa olettaa. Joten jos joku vanhempi sisar tai jopa perustajajäsen viitsisi vähän briiffata uusia pelaajia, se helpottaisi järjestön pelaamista jatkossa. Laura H. 9.7.2014 ---- Heh? Jos ei ole pomoja paikalla, niin sitten ei ole. Toimitaan oman järjen mukaan, ja kuunnellaan pomon nitinät kun hän sattuu paikalle ilmaantumaan :-). No joo, vakavasti puhuen, moraalikäsitysten ristiriidasta en tiedä, mutta setvitään asiaa.. -Pohjis ---- Tämä ei olisi ollut ongelma, jos olisin saanut sellaisen hahmon kuin halusin. Mutta pelinjohto kirjoitti hahmon, jolla ei ollut autonomiaa eikä auktoriteettiä. Jouduin tilanteeseen, jossa vaihtoehdot olivat joko "kirjoittaa" omassa päässäni hahmon taustaa lennossa uusiksi sen verran, että sain kaivettua esiin persoonallisuuspiirteen, joka pystyi vastaamaan tähän; tai pelata enemmän omaa itseäni kuin hahmoa. Lopputuloksena hahmoni oli jokseenkin hämmentynyt koko tilanteesta, eikä minullakaan ollut kovin hauskaa. Mainittakoon myös, että tämä oli järjestyksessä toinen larppikokemukseni ikinä. Mikä oli kyllä kaikkien tiedossa. Mitä moraalikysymykseen tulee, Derecas-artikkeli kyllä puhuu yhtä sun toista kohtuudesta, mutta mainitsee myös, että "Väärintekijöiden pimeyttä tulee ymmärtää" ja "heitä ei tule tuomita suoralta kädeltä". En löytänyt Melinan sisaret -artikkelista mitään mainintaa siitä, että sisarjärjestö olisi näiltä osin eri linjoilla uskonnon kanssa. Kuitenkin sain pelinjohdolta melko suoran kehotuksen, että sisarten pitäisi olla tiukkoja, tuomitsevia ja motkottaa epäilyttävästä käytöksestä. Muun muassa tällaisiin tulkintaeroihin haluaisin Melinan sisaria enemmän pelanneilta kannanottoja. -L.H.