Rsihvo|6||4421218 [[kuva:deinosan.jpg|Deinosanin tunnus]] '''Deinosan'''-jalokivikilta on ryhmä ihmisiä, joka tuottaa raakajalokiviä kaivoksista, hiotuttaa niitä käsityöläisillä ja itse käsittelee niitä käyttökelpoisiksi voimakiviksi. Killassa on varsinaisia jäseniä noin 30, mutta kilta työllistää heidän lisäkseen paljon käsityöläisiä, apulaisia, kirjureita, vartiosotureita, oppilaita ja palvelijoita, joista etenkin monet oppilaat pääsevät eräänä päivänä varsinaisiksi jäseniksi. Killan varsinaiset jäsenet ovat käytännössä velhoja, mutta tavallinen kansa tietää lähes poikkeuksetta vain heidän jalokiviin suuntautuvan toimintansa. Myös oppilaat ovat velhoja, mutta he eivät vielä osaa mitään niin ihmeellistä, että heitä voisi hyvällä omallatunnolla sanoa velhoksi. Deinosan-kilta toimii pääasiassa Mahtivuoren puolella, mutta myös [[Vardakov|Vardakovissa]] on vasta vuonna [[452]] perustettu killan osa, jota johtaa mies nimeltään [[Vetan Atori]]. Deinosan killan johtopaikka on nykyisin Vuoriniityssä, mitä johtaa mies nimeltään '''[[Datojan]]'''. Killan pääpaikka siirrettiin pohjoiseen [[Suomuraja| Suomurajan]] kaupungista vuonna [[411]], koska voimakivet sieltä ehtyivät jo joitakin satoja vuosia sitten. Deinosan-kiltoja on vuonna [[457]] [[Suomuraja| Suomurajassa]], [[Hajavirsta| Hajavirstassa]](pieni), [[Vuoriniitty| Vuoriniityssä]] ja [[Vardakov| Vardakovissa]]. Deinosan-jalokivikillan velhot ovat mihinkään sen kummemmin erikoistumattomia velhoja ja näin ollen ovat kiinnostuneita aivan kaikesta velhoiluun liittyvästä ja usein myös muistakin asioista. Deinosan killan osuus jalokivituotannosta Mahtivuoren puolella on noin 50%. ===Muutamia tunnettuja Deinosan-killan jäseniä=== Deinosan-nimitys tulee killan perustajan nimen mukaan, joka rantautui nykyisen [[Taltara|Taltaran]] alueelle tarinoiden mukaan noin 2000 vuotta sitten. Nainen kertoi entisen kotimaansa tuhoutuneen, massiivisessa mullistuksessa. -[[Datojan]], killan johtaja -[[Vetan Atori]], Vardakovin toimintojen johtaja -[[Emilio Therassus]], Deinosanin killan velhoja, jo vanha mies -[[Tenho]], killan velhoja -[[Malath]], killan velhoja -[[Ambal]], killan velhoja -[[Gul Thoniel]], oli [[RK VIII|Rajakatseessa]] vuonna [[457]] murhattu sairaalloinen velho. (PH) -[[Simur Diilex]], Rajakatseessa v.[[461]] ([[RK XXIX]]) outojen hirviöiden tappamaksi joutunut muikea velho. (PH) -[[Alma Diilex]], Simurin sukulainen ja tämän kuoltua toimi jonkin aikaa Rajakatseen linnakkeen Deinosan-edustajana. (PH) -[[Elissa]], ennustustaitoiseksi huhuttu nainen, myös töissä Deinosanin killassa. (PH) -[[Anelma Koskala]], Koskaloiden aatelissuvun jäsen ja Deinosan-killan jäsen. Myös Anelma toimi muutaman vuoden Rajakatseessa killan edustajana. (PH)