Rsihvo(Vieras)|7||1615386 '''Khazor Vulgarian''' on vuonna 1994 ilmestynyt 23 minuuttinen elokuva, joka liittyy löyhästi [[Rajakatsemaailma|Rajakatse-maailmaan]]. Elokuva sijoittuu [[Suuri aavikko|suurelle aavikolle]] ja sen reunalle, ja käsittelee [[Khazor]] nimisen paimentolaisen taistelua [[Guragi]]-nimistä pahaa velhoa vastaan. (Velho lienee [[Ghoulin kultti|Ghoulin palvoja]], sillä hän käyttää myös epäkuolleita. Ei-jokea nimisen kylän asukkaat taas uskovat haudoista päätellen Ishackaan) Elokuva: http://www.youtube.com/watch?v=AbhEJwZyxco '''Triviaa:''' -Khazorista oli aikoinaan koko aukeaman artikkeli '''Larppaaja'''-lehdessä -Khazorin käskikirjoitus on jopa kaksi A4 paperia, alkukohtaus on improvisoitu. -Kyseinen elokuvan on tuottanut ''Pyhän penningin veljeskunta'', joka edelsi Rajakatse Fantasiaa. -Se on myös ensimmäinen elokuva ja Pohjanmiehen sekä Petri Mäntylän yhteistuotanto. -Elokuva on selvä Conan the Barbarian imitaatio, vaikka ei plagioikaan kyseistä elokuvaa suoraan. -Näyttelijöitä on parhaimmillaan neljä ja useimmiten kohtauksissa kolme. -Englannin kieli on puhuttu elokuvassa ihan tahallaan poskelleen. -Musiikissa on Ennio Morriconea (jonka nimi on kirjoitettu alussa väärin) sekä elokuvasoundtrackejä kuten Conan The Barbarian, Conan 2, Red Sonja, Willow ja Burps. -Soundtrackien käytöstä on myös eksynyt ylimääräisiä ääniefektejä elokuvaan, kuten [[Eniac the Wise]]- shamaanin ja Khazorin poistuessa '[[Ei jokea]]'-nimisestä kylästä kuuluu sieltä lapsen itku. Hmm... unohtuiko jotain? -Huomattavaa on myös pienet yksityiskohdat: Sankari herää kylässä pää siteissä, vaikka ei saanut päähänsä alun taistelussa yhtään osumaa. -Kamerajalusta voidaan myös nähdä Ei jokea-kylän taistelussa. -Mika sairastuikin polskittuaan önkkinä "pohjattoman suon" suolammessa. -"Armeija" näyttäisi elokuvassa käsittävän kolme miestä. -Lopputaistelun kuvauspaikka on Aulangon satulinna Hämeenlinnassa. -Lopputaistelussa Guragin miehillä on myös varsin epälukuinen määrä jäseniä ja päitä. -Elokuvassa tapetaan 43 olentoa ja epäkuollutta, eli se on varsin Holloywood-tasoa. -Khazorille tuotettiin jatkoa "''Khazor 1.5''" nimikkeellä, mutta yksi kohtaus oli sen verran huonolaatuinen että projektia ei jatkettu. -[[Typerien ajatusten lähde|Typerien ajatusten lähteen]] ja Khazorin sankarin samankaltaisuus ei ole tarkoituksellista, joten kyseessä on todennäköisesti eri henkilö, sillä ensimmäisessä versiossa TAL:a sankari oli enemmän Tauno Palo-tyyppinen.