Rsihvo Kirjoitettu syksyllä 1997 Kirjoittaja Juha Pere Rajakatse fantasia ry Paikka:Rajakatse-fantasiamaailma aika:vuosi 442 Miura on 16-vuotias nuorukainen Vuoriniityn kaupungissa. Hän joutuu mukaan hämäräporukkaan, mistä alkaa hänen uransa miekkaa käyttävänä miehenä. Aika on vuosi 442 jälkeen Mahtivuoren ensimmäisen kuninkaan kruunauksen. Väliä seuraavaan tarinaan on siis 14 vuotta. OLVAN 0.Esittely Vuoriniityn kaupunki lepää keskellä erämaata pohjoisessa karulla alueella. Sen molemmin puolin kohoavat matalat vuoret, jotka hiljaa rapautuessaan mahdollisesti joskus kokonaan katoavat niin ettei niiden olemassaoloa enää kukaan muista. Vuorten väliin jää laaja laakso, jossa muutamat kaupungin ihmiset viljelevät viljaa. Omavaraisuudesta on kuitenkin turha puhua, sillä ruokaa kaupunkiin tuodaan runsaasti hiukan etelämmästä kalastajakylistä sekä maatiloilta, joita on useita matkalla etelään. Syy Vuoriniityn kaupungin olemassaoloon näinkin karuilla alueilla on vilkas kaivostoiminta, josta hyvin monet kaupungin ihmisistä joko suoraan tai välillisesti saavat elantonsa. 1.Värväys Syksyinen ilta alkaa taas tehdä tuloaan pohjoisen Vuoriniityn kaupungin ylle. Lehdet hiljalleen leijailevat alas puista ja värikäs syksyn ruska värjää ympäristön kauniisiin väreihin. Kauneus on suuremmoinen, mutta tätä mahtavaa luonnon väriloistoa tuskin huomaavat työnsä parista kotiinsa palailevat miehet. Heidän likaisilta kasvoiltaan paistaa lähinnä väsymys muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, jotka ovat jo ehtineet avata viinipullon ja siemailleet hymyn häivän kasvoilleen. Nämä ihmiset ovat tulossa jalokivilouhoksesta, jossa he ovat tehneet taasen yhden päivän työtä itsensä ja perheensä elannon eteen. Työkaluja heillä ei ole mukanaan tai muuta työhön liittyvää, koska kaikki tarpeellinen on jätetty louhoksen rakennuksiin odottamaan seuraavaa työpäivää, joka vääjäämättä on taasen huomenna edessä. Miesten joukossa on myös nuoria poikia iältään nuorimmat ehkä 10 vuotiaita, joiden kasvoilta paistaa väsymys samoin kuin isompienkin miesten. Joukko saapuu Vuoriniityn kaduille ja suurin osa miehistä katoaa taloihinsa perheensä pariin. Osa siirtyy tavernaan ilmeisesti juomaan viiniä ja unohtamaan päivän työn rasitusta, mutta eräs joukossa jälkeen jättäytynyt ei näytä menevän mihinkään taloon vaan jää keskelle katua katselemaan ympärilleen. Hän on iältään ehkä noin 16 vuotias nuorukainen, jolla on olallaan harmaa säkki. Hän laskee säkin maahan ja jää aivan kuin odottelemaan jotakin. Pian kuuluukin ääni, jonka poika selvästi tunnistaa: -Miura! Täällä. Miura kääntyy katsomaan oikealle itsestään ja näkee erään talon kulmalla varjoisessa paikassa seinään nojailevan miehen, jolla on savinen muki kädessään. Mies ottaa ryypyn mukistaan ja astuu hiukan esiin varjostaan, jotta vielä hiukan maisemaa valaisevan auringon valo hänet tavoittaa. Miura nappaa maasta säkkinsä ja lähtee astelemaan kohti miestä, joka Miuran hiukan lähemmäksi päästyä avaa keskustelun: -Jaaha, sitä on taas tehty rankka päivä työtä rikkaiden hyödyksi. Miura vastaa vielä säkkiä kantaen: -Ja sitä ei ilmeisesti ole taas tehty yhtään mitään koko päivänä. Mies mukiaan kädessään pyöritellen hymähtäen toteaa: -No, näinkin voisi olla, mutta minun ammatissani aika ajoin tehdään ja aika ajoin ei. Nyt on taas se hetki, kun ei tehdä. Miten on Miura, oletko miettinyt kiven kovaa ehdotustani? Miura laskee säkkinsä taas maahan ja pohtii: -Olen miettinyt kovasti. On totta, että en todellakaan halua tehdä työtä louhoksessa loppua ikääni, mutta sinun ehdotuksesi on myös kovin arveluttava. Varastaa Vardakovilaisilta - vaarallista, mutta sinänsä houkuttelevaa, jos se mitä sinä olet kertonut on puoliksikaan totta. Mies kulauttaa mukinsa tyhjäksi ja puhuu toisella kädellään viittoen: -Mikä sinua sitoo tänne - ei yhtään mikään - ei sitten mikään. Ja homman vaarallisuus. Ei sinua tyhjin käsin lähetetä matkaan. Kaikki mietitään etukäteen tarkasti ja jos et munaa, et voi epäonnistua. Itse asiassa tämän helpompaa elantoa et tule tästä maailmasta löytämään, sillä edes itse höppänällä Geofrius seitsemännellä ei ole näin helppoa. Miura miettii ja toteaa sitten: -Niin, edes itse Geofriuksella - hän on mäntti ja saa silti kaiken eteensä kannettuna. Mies leikillään virkkoo: -Heh, ei voi moittia. Hän on hommansa järjestänyt mallikelpoisesti. Tai oikeastan hänen isänsä isät ovat homman hoitaneet hyvin. Mutta nyt sinun olisi rivakasti tehtävä päätöksiä, sillä olemme kohta puolin lähdössä matkaan. Oikeastaan sinun pitää tietää se huomiseen mennessä. Miura huokaisee syvään ja tunnustelee rakkoisia käsiään ja toteaa sitten: -Mitä tätä enää miettimään. Minä olen kurkkua myöten täynnä tätä työtä. Minä lähden mukaan. Mies läjäyttää Miuraa olalle ja sanoo: -Se on oikean miehen puhetta. Lähde siis nyt minun mukaani läävään. Miura nostaa säkkinsä maasta ja mies jatkaa puhettaan leppoisasti: -Seuraa nyt minua. Niin, minun nimeni muuten on Olvan ja se läävä on meidän huoneemme eräässä talossa. Meidän ryhmässämme on vielä muutama muukin ja sinä olet nyt uusi jäsen. Ilta on jo hämärtynyt kaupungin ylle ja vain muutamat talojen edustoille sytytetyt lyhdyt valaisevat katua. Kuu ei ole vielä taivaalle noussut ja vain tähdet luovat valoaan puolipilviseltä taivaalta. Kaduilla on joitakin kulkijoita, joista juurikaan ei erotu mies nimeltään Olvan, jota seuraa nuorukainen nimeltään Miura. Pari poikkeaan kahden hirsistä rakennetun talon väliin jäävään kujaan, jossa vasemmalla puolella olevan talon kyljessä näyttäisi olevan matala ovi. Olvan pysähtyy oven eteen ja hiukan ympärilleen pälyillen koputtaa oveen kaksi kopausta ja sitten yhden lisää. Ovi aukeaa ja ensin Olvan ja sitten Miura astuvat sisälle lämpöä huokuvaan huoneeseen. Sisällä huoneessa on ehkä noin viisissä kymmenissä oleva mies, jolla on puukko oikeassa kädessään varmuuden vuoksi, mikäli tulijoina olisikin ollut vääriä ihmisiä. Huone on vain noin kymmenesosa koko talon koosta ja hyvin matala, joten on oletettavaa, että tämä huone on ollut alunperin jonkinlainen varastohuone. Nyt kuitenkin selvästi huomaa, että tässä huoneessa asutaan vakituisesti, koska suurimman osan lattiapinta-alasta peittää kolme vuodetta, joissa selkeästi on nukuttu viime aikoina. Sisällä ollut mies on parrakas ja rikkinäisissä vaatteissa. Lisäksi hän haisee hiukan vanhalle viinalle, mutta tämä ei kauheasti enää huoneen muusta hajusta pahenna tilannetta. Huoneen keskellä on pieni neliön muotoinen pöytä ja sen ympärillä on neljä jakkaraa. Huonetta valaisee pöydällä oleva kynttilä sekä huoneen kulmassa oleva erikoisen näköinen lyhty. Sisällä ollut mies kysyy: -Jaaha, Miura tuli sitten? Olvan istuutuu pöydän ääreen ja laskee mukinsa pöydälle. Osoittaen Miuralle paikan pöydän ääressä hän vastaa toverilleen: -Näin on. Hänestä tulee oiva apulainen, jahka hän hiukan oppii tavoille. Tahna, laitappas minulle hiukan viiniä ja pojalle vettä ja jotakin purtavaa. Tahna murahtaa myöntävän vastauksen ja verkkaisesti noutaa huoneen kulmassa olevasta hyllystä savisen pullon ja tuo sen pöydälle Olvanin eteen. Tämän jälkeen hän palaa takaisin hyllyn luo ja nappaa hyllystä puisen lautasen, millä hän kauhaisee kulmassa olevasta säkistä jotakin jauhon tai leseiden tapaista lautaselle ja tuo sen Miuran eteen. Hän miettii silmänräpäyksen verran ja toteaa sitten: -Niin, tarvitsethan sinä jotakin, millä syödä sen. Hän palaa takaisin hyllyn luo ja ottaa hyllystä puuliuskan, joka ilmeisesti tekee lusikan virkaa. Tahnan tuodessa puupalasta Miuralle kiinnittää Miura huomiota seikkaan, että huoneessa on lämmintä, vaikka mitään tulisijaa tai tulta ei ole missään nähtävissä. Miura ihmeissään katsahtaa Olvaniin ja kysyy: -Missä täällä on tulisija? Olvan naurahtaa ja kaataa itselleen mukiinsa viiniä: -Heh heh - tarkka poika. Ei meillä ole tulisijaa. No, ehkä voimme sitten aloittaa oppitunnin heti, koska tämä on sinulle perustavaa laatua oleva asia tulevaisuudessa. Miura saatuaan puupalan käteensä alkaa nälkäisenä kauhoa leseitä lautaseltaan suuhunsa. Ruoka ei välttämättä ole kovin hyvää, mutta koska nälkä on, niin kaikki kelpaa. Olvan vinkkaa Tahnalle, joka on palannut hyllyn luo kaatamaan itselleen mukiin viiniä: -Tahna hoi, heitäpä minulle yksi kivi! Tahna laittaa mukinsa ja pullon hylylle ja kaivaa taskustaan vihreän jalokiven ja heittää sen Olvanille. Olvan nappaa helposti kopin yhdellä kädellä ja nostaa Miuran silmien eteen noin senttimetrin halkaisijaltaan olevan läpikuultavan pyöreän jalokiven. Olvan kysyy: -Näyttääkö tutulta? Miura pysäyttää syömisensä noin sekunniksi katsoakseen kiveä ja vastaa: -Tuon tapaisia löytyy louhoksesta, vaikkakin ne ovat rosoisia ja likaisia, eikä niistä näy läpi hitusenkaan vertaa. Olvan katsoen kiveä toteaa: -Aivan. Näitä te olette kaivaneet rikkaille ja rikkaiden herkkua nämä ovatkin. Tämä on hienoksi hiottu ja jalokivikillan asiantuntioiden käsittelemä. Ilman asiantuntijoita nämä kivet pysyvätkin läpinäkymättöminä ja turhina. Tällä Vuoriniityssä näitä käsittelee Deinosanin jalokivikilta, mutta myös Derecasin papit käsittelevät ja käyttävät näitä. Osa näistä tulevat käsittelyn jälkeen tällaisiksi läpikuultaviksi kiviksi, joissa on VOIMAA. Miura lakkaa taas hetkeksi syömästä ja kysyy: -Voimaa? Siis joku käsittely tekee näistä kivistä voimakkaita? Olan heittää kiven takaisin Tahnalle ja virkkoo: -En tiedä tarkkaan. En tiedä mitään näiden käsittelyjutuista, mitä asiaa osaavat näille tekevät, mutta tiedän näiden käytöstä. Näissä on voimaa ja jokainen hiukankaan älykäs oppii kyllä tekemään yhden asian näillä. Näistä saa nimittäin lämpöä. Miura vastaa ja jatkaa sitten taas syömistä: -Siis te lämmitätte kivillä! Olan ottaa mukinsa käteen ja vastaa: -Aivan. Joskus kun kahta oikeanlaista kiveä hankaa vastakkain, ne alkavat lämmetä. Tuollainen kivi, jonka näit, pitää tämän huoneen lämpimänä talvipakkasella usean viikon ihan mainiosti. On olemassa myös erilaisia lampun tapaisia, joihin voi laittaa voimakiven ja se lämmittää. Miura jatkaa syömistään mitään sanomatta ja Tahna tuo hänelle savimukin, missä lienee vettä. Tahna laittaessaan mukin pöydälle toteaa otsa rypyssä: -Tällä pohjoisessa nämä lämpökivet ovat hyvin tarpeen, vaikka he, jotka niitä maasta kaivavat, eivät koskaan saa niiden lämmöstä nauttia. Rikkaat niitä käyttävät. Papit ja muut ylhäiset. Tiedän myös, että jotkut kivet ovat parempia kuin toiset ja niistä tehdään jotakin muuta kuin lämmitystä. Näin olen kuullut. Olvan otettuaan ryypyn virkkoo: -Aivan - ainakin aseiden paranteluun niitä tiedän käytetyn. En tiedä sitten miten se niitä parantaa, mutta ehkäpä jotekin. Miura jatkaen syömistään kysäisee: -Ainakin arvokaita nuo ovat. Te olette varasteneet nuo Vardakovilaisilta vai kuinka? Olvan katsahtaa Tahnaa, joka katsahtaa Miuraa. Olvan kääntyy kuitenkin kohti Miuraan ja hiukan naureskellen virkkoo veitikka silmäkulmassaan: -Aivan aivan. Tälaisia herkkuja saat sinäkin, kunhan teet työsi mallikelpoisesti. Yleisesti ottaen nämä kivet ovat pääkohde. Sinun tulee vain oppia, kellä näitä yleensä on ja miten ne otetaan heiltä pois. Miura syömisensä lomassa toteaa: -Siis miten varastetaan jalokiviä vihollisilta. Olvan korjaten edellistä lausuntoa: -Siis miten otetaan omaan hyötykäyttöön vihollisten voimakivet. Kansa puhuu jalokivistä, koska he eivät yleensä koskaan näe niiden voimapuolta. Me puhumme voimakivistä, koska me tiedämme asian. Tiedä ero. On olemassa voimaa sisältäviä kiviä, mutta täältäkin löytyvistä jalokivistä suurin osa on tavallisia jalokiviä, joista ei voimaa löydy hitusen vertaa. Älä sekoita asioita. Noilla tavallisilla jalokivillä ei ole juuri mitään arvoa voimakiviin nähden. Niitä viedään etelään ja myydään pilkkahintaan. Niitä ostetaan koruiksi, vaikka paljon enemmän heitä kiinnostaisikin kulta tai hopea, mitä täältä ei paljoja löydy. Tahna oikaisten itsensä vuoteelleen virkkoo: -Niin, tiedä ero, ettei käy kuten Olvanille. Hih hih. Olvan nojaten hiukan taakse vaivautuneena toteaa: -No kerro nyt sitten se juttu taas jos välttämättä tahdot. Tahda hiukan kohottautuen katsomaan Miuraa kertoo: -Olvan tehdessään ensimmäisen ryöstönsä voimakiviurallaan varastikin pussillisen tavallisia jalokiviä ja kuvitteli tehneensä todellisen nousun. Kivet olivat vielä kaiken lisäksi hiomattomia, joten niiden arvo oli todella alhainen. Saithan sinä muutaman lantin niistä sitten vai miten se oli. Olvan hypistellen mukiaan pöydällä vastaa ilveilyyn: -Sain minä niistä useita kymmeniä lantteja, jotka sitten ryyppäsin innoissani Sacran eräässä tavernassa. Sitten kävikin käry, kun eräs mies tunnisti minut ja Sacrasta lähdettiin todella liukkaasti yön selkään. Eivät saaneet kiinni. Tahna veltostuen jälleen vuoteensa pohjalle jatkaa vielä hiukan: -Ja jos olisit jäänyt kiinni, niin olisit päässyt itse kaivamaan Vardakovin louhoksiin kiviä, joita niin monesti olet ominut. Olvan vastaa tähän hörppäisten mukistaan: -Jos olisin suostunut menemään kaivokseen... En tiedä, kuinka paljon siellä työnteko lyhentää tuomiota, mutta ainakin paremmat olot saa, jos tekee työtä. Voi olla, että olisinkin valinnut työnteon pitkän, pimeän ja kylmän vankilatuomion sijaan. Jos olisivat edes antaneet valita. Voi olla, että koska olen Vuoriniitystä, olisivat vain tappaneet, koska on jonkinlainen sotatilan tapainen olemassa. Miura keskeyttäen lautasensa pohjan kaapimisen virkkoo hiukan innostuen puheenaiheesta: -Meilläkin tuolla louhoksessa on vankeja ollut työssä. Kuulin, että se ainakin puolittaa tuomion pituuden, eikä tarvitse mennä linnan kellariin kärsimään pimeään tuomiota. Ihmettelen vain, koska kuulin myös, että jotkut, jotka olisivat ihan kykeneviä työhön, valitsevat kuitenkin pitkän tuomion pimeässä vankisellissä. Olvan katsoen yläviistoon katonrajaan vastaa edelliseen hitaan miettien: -Niin, vankeuteen tuomitaan monesta syystä ja monenlaisia ihmisiä. Tahna vuoteensa pohjalta virkkoo: -Se kaveri, jonka kanssa urasi aloit ei ainakaan olisi tehnyt päivääkään työtä missään, jos olisi jäänyt kiinni. Olvan vastaa tähän tasaiseen sävyyn: -Ei varmaan niin, mutta hän olikin ihan kaheli. Hullu mies - luuli voivansa riehua mielensä mukaan ja läpsiä minua, miten mielii. Hän oli paljon minua isompi ja vahvempi, mutta minun puukonisku hänetkin taltutti. No, täytyy tunnustaa, että olisin voinut olla pitkämielisempi häntä kohtaan, mutta kun en ollut. Tahna vastaa tähän hiukan asentoaan korjaillen vuoteen pohjalla: -No - hän oli paska jätkä joka tapauksessa. Sellainen ihminen, josta ei olisi tullut kunnollista ihmistä, vaikka olisi syntynyt papin pojaksi. Varas jo syntyessään. Ei mitään kunnioitusta mitään kohtaan. Miura saa lautasensa kaavittua pohjaa myöten tyhjäksi ja virkkoo keskusteluun oman sanansa: -Niin, toisista tulee mätiä ihmisiä joka tapauksessa ja toisista köyhyys tekee varkaita. Olvan hiukan vakavana jatkaa: -Ja jos ei kotona kasvateta niin maailmalla kasvatetaan. Hänen kohdallaan vain maailman kasvatus vei häneltä hengen. Tahnaja vuoteen pohjalta virkkoo: -No, mistäs näistä. Ei kai vain omatunto vaivaa. Eikös se niin ollut, että moraali ei kuulu varkaan ja kauppamiehen ajatusmaailmaan. Olvan alkaa raukeaan sävyyn puheen: -Minä se vasta olen moraalittomasti osannutkin elää, mutta joudun toteamaan, että moraaliton elämä tekee ihmisestä varsin väsyneen. Tahna edelleen vetelänä vuoteensa pohjalla maaten vastaa hymyillen: -Mutta hauskaa on, hauskaa on. Olvan päätään puistellen vaikuttaa olevan mielipiteeltään varsin vastainen: -Turhaa hommaa -missä ovat nyt ne kaikki naiset ja kaikki humalat, jotka olen kokenut! Missä ovat nyt kaikki ne rahat ja arvotavarat, jotka olen varastanut! Kaikki ne on muutettu hauskaksi -jäljellä ei ole mitään. Tahna hiukan ilkkuen Olvanille: -Taas sinun höppänää maailmankatsomusajattelujasi. Varkaan ei sovi puhua moraalista, sillä se vain sekoittaa päämäärät ja pian et tiedä, pitikö sinun ottaa vai antaa. Olvan katonrajaan katsellen vastaa: -Niin -helpompi olisi varastaa jos ei tietäisi tekevänsä väärin. Tahna alkaa ottaa kenkiään jalastaan ja miettii: -Oli miten oli ja asiasta toiseen, missähän Vento on? Olvan katsahtaen ovea ja sitten Miuraa tuumii: -Jaa-a, hänenhän piti olla katselemassa hevosia meille, mutta eihän niitä pitänyt vielä hankkia. Miura hiukan katsahtaa ylös Olvaniin ihmetellen: -Hankkimassa? Ette kai te varasta täällä Vuoriniityssäkin? Olvan naurahtaa ja toteaa: -Eihän toki. Nämä hevoset ostetaan rahalla. Hommiin aletaan vasta naapurivaltakunnan puolella. Miura jää hiukan epäileväisen näköisenä katsomaan Olvania, jonka kasvoilla ei pieninkään ilme paljasta mitään erikoista. Kaikessa rauhassa Olvan ottaa viiniä mukistaan ja virkkoo Miuralle: -Sinun on sitten parasta jäädä tänne, koska huomenna illalla lähdemme kohti Vardakovia. Jos halua tavata vielä ihmisiä, niin voit tehdä sen huomenna aamulla. Nyt voit joko viettää yösi täällä tai sitten jossain muualla. Suosittelen kuitenkin täällä. Miura nyökkää ja toteaa: -Mitäs minä - ei minun tarvitse nähdä ketään enää. Sanoin jo kaverilleni Taavolle, että jos minua ei näy, olen mennyt. Muille minulla ei ole mitään asiaa. Olvan tyytyväisen näköisenä ottaa hörpyn mukistaan ja tuumaa Miuralle: -Hyvä - voit nukkua Venton vuoteessa. 2.Hevosvaras Pienessä hirsisessä huoneessa, joka selvästi on osa suurempaa taloa, on kolme miestä sikeässä unessa. Vasemmalla ulko-ovesta nähden nukkuu nuorukainen nimeltään Miura. Lattialla hänen vieressään on saappaat sekä hänen säkkinsä, jonka hän toi louhostyömaalta illalla mukanaan. Keskellä vastapäätä ovea nukkuu Olvan, joka on myös potkaissut kenkänsä vuoteen viereen odottamaan seuraavaa päivää. Oikealla nukkuu Tahna kovasti kuorsaten, mutta ääni ei näytä muita kovin häiritsevän. Huonetta valaisee erikoisen näköinen lamppu oikealla olevan hyllyn päällä. Yötä lienee jo kulunut jonkun matkaa, kun oven ulkopuolelta alkaa kuulua kopinaa ja hevosten ääntelyä. Äänet pysähtyvät oven eteen, jolloin Olvan avaa silmänsä, mutta ei liiku vuoteelta mihinkään. Kuuluu selkeä tömähdys, kun joku astuu ratsun selästä alas maahan ja tätä seuraa oveen kaksi nopeaa koputusta ja kolmas kopaus niiden jälkeen. Tämän kuultuaan Olvan ampaisee ylös vuoteestaan. Hänellä näyttää olevan kaikki vaatteet päällään, mitkä hänellä oli päivälläkin, mutta oikeassa kädessään hänellä on tikari, joka ilmeisesti on ollut koko yön hänellä peitteen alla varalla. Miura näyttää myös heränneen tapahtumiin, mutta Tahna vain jatkaa kuorsaustaan. Olvan mitään kyselemättä avaa oven ja katsahtaa ulos tulijaa. Ulkopuolella on mies, jolla on kolme satuloitua hevosta oven ulkopuolella ja hän hymyssä suin astuu huoneen kynnykselle pidellen hevosten suitsista kiinni: -Terve Olvan - sain kolme hevosta varastettua. Miura astuu vuoteestaan ylös ja kysyy aavistuksen kiukustuneena: -Varastettua? Olvan katsahtaa jämerästi Miuraan osoittaen tätä etusormellaan: -Niin - mitäs sitten. Sitten hän kääntyy katsomaan tulijaa ja vihaisena kähisee: -Eikö sinun pitänyt vain mennä katselemaan hevosia, eikä vielä varastaa niitä. Tulija hiukan levittelee käsiään ja toteaa: -Joo - mutta kun tuli niin hyvä paikka - ja katso kuinka hienoja hevoset ovat. Olvan puristaa itseään otsasta ja vaikeroi: -Voi sinua Vento. Etkö sinä koskaan osaa tehdä asioita oikein. Vento viittaa kämmenellään ilmaa ja hiukan närkästyneenä katsahtaa ulos: -No mitä väliä tällä nyt on? Olvan terästäytyy ja potkaisee Tahnaa jalkaan: -Ei siinä sitten mitään. Meidän täytyy lähteä heti. Tahna ei herää ensimmäiseen potkuun, mutta hänen kuorsausrytminsä muuttuu. Toinen potku aiheuttaa kyljen kääntelyä ja sitten voimallisempi vaivaaminen viimein herättää Tahnan nousemaan unenpöpperöisenä istumaan ylös vuoteelleen: -Mikä nyt taas on hätänä? Olvan selittää nopeasti: -Vento vei jo hevoset. Todennäköisesti vartijat ovat täällä kohta, sillä kolmea sotaratsua on helppo seurata tässä kaupunginosassa. Ylös äkkiä ja arvotavara mukaan. Tahna hiukan venytelleen kaivautuu vuoteestaan ylös ja vetäisee kenkänsä jalkaan lattialta. Hän nappaa säkin ja tupessa olevan miekan seinustalta ja tuumaa: -Valmis. Myös Olvan on napannut miekan vuoteensa takaa ja vastaa tähän: -Selvä - Miura tulee mukaan. Miura toteaa tähän: -Selvä Tahna ruuvaa vielä jotakin nappulaa hyllyn päällä olevasta lampusta, joka sammuu ja hetkessä joukko on jo pihalla ihmettelemässä Venton tuomia hevosia. Ratsut ovat komeita ja selkeästi varakkaampien sotureiden omistamia. Tahna ei voi olla ihastelematta: -No voi sun. En ole komeammalla ratsulla koskaan ratsastanut. Osaako poika ratsastaa? Miura vastaa terhakaasti: -Tottahan toki minä osaan! Olvan nopeasti jo kivutessaan keskimmäisen ratsun selkään toteaa: -Miura ratsastaa minun kanssani, koska hevosia on vain kolme. Olvan pääseen helposti hevosensa selkään ja auttaa Miuraa, jonka on hiukan vaikeampi päästä hevosen selkään, missä on jo joku. Tahnalla on selvästi hiukan kankeutensa vuoksi vaikeuksia päästä satulaan ja Vento ei näytä muuten vain pitävän kauheaa kiirettä. Tilanteessa tapahtuu kuitenkin nopeasti käänne, sillä nurkan takaa ilmestyy metalliseen rengashaarniskaan pukeutunut soturi miekkaa kantaen. Nähdessään ratsut sekä miehet kujalla hän nopeasti karjaisee: -Täällä, hälyytys! Tahna karauttaa hevosensa liikkeelle siitä paikasta ja Olvan epäröi aavistuksen, koska Vento on vasta pääsemässä hevosensa selkään. Miekkaa pitävän haarniskoidun miehen viereen ilmestyy pian palvelijan näköinen mies jousta kantaen. Olvan nähdessään jousimiehen ei enää epäröi karauttaa hevostaan liikkeelle, mutta Venton liikkeellelähtö menee liian hitaaksi, sillä tarkasti tähdätty nuoli uppoaa hänen selkäänsä. Olvan ja Tahna eivät juuri ehdi taakseen katsella, mutta Miura Olvanin selästä kiinni pitäen ehtii vilkaista selkänsä taakse, missä Venton hevonen astelee hermostuneen näköisenä kujaa eteenpäin, mutta itse ratsastaja ei näytä kovin voimissaan olevalta. Viimeinen kuva, minkä Miura näkee Ventosta on, kun tämä putoaa hevosen selästä alas saatuaan toisen osuman selkäänsä ilmeisesti samaisesta jousesta. 3.Oppitunti Syksyn pimeydessä vain tähtien valon valaisemalla tiellä Vuoriniitystä kaakkoon matkaa kaksi ratsua, joista toisen ratsun selässä on kaksi ratsastajaa. Ratsastajat sekä ratsut lienevät jo tottuneet hyvin pimeään, koska vauhti on suuri ottaen huomioon yön hämäryyden. Toisaalta tie on leveä ja hyvä, eikä tien varressa ole kuin ihan harvakseltaan puita, koska tie halkaisee peltoaluetta. Hiljalleen ratsut hiljentävät vautia normaalimpaan kulkunopeuteen ja ratsastajat pääsevät keskustelemaan paremmin toisilleen. Olvan puhuu tiukalla sävyllä Tahnalle hiukan hengästyneenä: -Vento jäi. En tiedä kuoliko, mutta todennäköisesti nyt meistä tiedetään. Voi olla parempi, ettemme ihan heti palaa takaisin Vuoriniittyyn. Tahna katsellen tarkkaavaisesti tietä edessään vilkaisee kuitenkin hiukan Olvaniin vastatessaan tälle: -Ventohan se tässä munasi, joten hän sai ansionsa mukaan. Mitäs oli typerä. Eikös se niin ollut, että tyhmät saa aina kärsiä. Olvan vastaa tasaiseen sävyyn: -En voi kieltää tuota. Olvan muuttaa sävyään ja puhuu olkansa yli Miuralle: -Tällaista sattuu. Nyt Vento on joko kuollut tai sitten kuulusteltavana. Mutta myös sinä tiedät nyt totuuden. Tiedät, ettemme katso niin tarkkaan, mistä varastamme. Itse asiassa kaikki, mitä meillä on nyt tässä, on varastettu Vuoriniitystä. Miura vastaa hiukan pala kurkussaan: -Kyllä Vento taisi kuolla. Luulisin niin. Olvan hiukan iloisella sävyllä vastaa: -Hm - hyvä niin. Hyvä hänelle ja hyvä meille. Nyt saattaa olla, ettei meitä ole etsintäkuulutettu. Tahna vastaa tähän hiukan karskimmin: -Voi olla, mutta ei liene meille terveellistä kuitenkaan tulla takaisin ihan heti. Vardakovissa kukaan ei ole kiinnostunut näiden hevosten alkuperästä eikä muunkaan varastamamme, joten helpompi on siellä tulla nyt hetki toimeen. Olvan tuumii: -Totta, mutta etsintäkuulutus voisi olla nyt tuhoisa, koska etsintäkuulutettuina olisi aika vaikeaa pyrkiä yli rajasta Rajakatseen kohdalta. Voi olla tietysti, että sana ei ehdi Rajakatseelle ennen meitä missään tapauksessa, vaikka joutuisimmekin pysähtymään. Etsintäkuulutuksen palkkio voi kuitenkin aina aiheuttaa takaa-ajajia. Tahna vastaa tuumintaan tasaisesti: -Joo - voisihan sitä toisaalta koettaa rajan yli korpea pitkinkin, mutta ainahan sitä tietä pitkin on mukavampi. Olvan tarkkaavaisesti miettien kertaa: -Joka tapauksessa - nyt yritämme rajan yli Rajakatseen kohdalta luottaen siihen, että emme ole etsintäkuulutettuja. Jos jaksaisimme ratsastaa yhtämittaisesti, pitäisi meidän olla Rajakatseen rajalinnakkeella huomenna iltapäivistä. Tahna muistuttaa Olvania: -Olen kuullut, että nykyään on Nohvatovinkin puolella rajaa linnoitus. Taitaa olla vasta viime vuonna valmistunut. Se tietää sitä, että joudumme myös sillä puolella rajaa tarkemman tarkastuksen kohteeksi. Ehkä olisi sittenkin parempi koettaa ylittää raja korven kautta. On myös muistettava seikka, että näillä hevosilla emme ratsasta iltapäivään, sillä ne näyttävät olevan nyt jo väsyneet. Olvan miettii: -En usko, että kannattaa mennä korpeen. Rajakatseen puolella se olisi vielä ihan mahdollistakin, koska vartio on kuulemma linnoituksen perämetsissä heikohkoa, mutta tietääkseni Weldoonin linnakkeen puolella vartiointia harrastetaan yötä päivää tarkemmin myös linnoitusta ympäröivissä metsissä jopa suhteellisen laajalla alueella. Jos jäämme kiinni lähimetsässä hiippailusta, tulee kysymys, mitä teemme siellä! Emme kai vain ole laittomasti ylittämässä rajaa! Jos sen sijaa yritämme laillista tietä linnoitusten kautta ihan kylmän rauhallisesti, en usko, että kukaan kiinnittää mitään erityistä huomiota meihin. Tahna vastaa: -Voi olla, mutta joka tapauksessa joudun ehdottamaan, että leiriydymme lopuksi yötä ja ylitämme sitten illan suussa rajan, koska hevoset vaikuttavat voipuneilta. Olvan katsellen hiukan ympärilleen hämärässä yössä miettii: -Mikäs siinä, pitää vain löytää jostakin sopiva paikka, mistä meitä ei ohi ratsastajat näe. Ainoa on se seikka, että nyt leiriytyessämme menetämme etumatkan ja viestinviejät voivat viedä Rajakatseelle tiedon meistä, vaikka heillä ei luultavasti ole mitään tietoa meidän päämäärästämme. Yhtä hyvin voisimme olla matkalla Bokeaan ja sitä kautta etelään Olyihin ja siitä eteenpäin Suomurajaan. Itse asiassa se olisi kaikkein todennäköisin reitti ja luultavasti sieltä meitä etsitäänkin, jos etsitään yleensä mistään. Tahna tähyilee ympärilleen hämärässä ja pian toteaa: -Tuolla kauempana on pieni metsätupas. Sen takaa ei meitä tielle näy edes aamun sarastaessa. Lisäksi pellolta löytyy kuitenkin sen verran heinää, että hevoset saavat tarvitsemansa. Eiköhän mennä sinne lopuksi yötä. Olvan katselee Tahnan näyttämään suuntaan ja mietiskelee ääneen: -Voisi olla hyvä. En usko, että tässä nyt parempaakaan ratkaisua ihan heti löytyy. Ei kai tässä muuta kuin sitten sinne. Puolikas kuu alkaa tehdä hiljalleen nousua yölliselle taivaalle, mitä on muuten valaissut repaleisen pilvipeitteen lomasta vain tähdet. Tämä lisävalo lienee helpotus pakomatkaa tekeville ratsastajille, jotka etsivät suojaista lepopaikkaa hevosilleen ja itselleen peltojen keskellä olevasta metsäsaarekkeesta. Uuden valaistuksen avulla parhaan leiripaikan löytäminen on lasten leikkiä ja pian kaikki kolme matkaajaa ovat jalkautuneet ja hevoset päästetty syömään ruohoa metsän reunassa olevasta heinikosta. Laukustaan köyttä kaivaen Olvan tuumii: -Kaippa sitä itsekin voi tässä nukkua. Vahtivuoroja voi olla turha tehdä, sillä tuskinpa me ihan aamuun asti nukumme. Tahna tuumaa: -Minä ainakin aion nukkua. Jos joku menee ohi tuolla tiellä, niin he eivät meitä täällä näe. Näin on, jos hevoset vain pysyvät kiinni, eivätkä lähde seikkailemaan itsekseen pellolle. Olvan vastaa samalla, kun liekaa hevostaan köydellä puunrunkoon: -Kyllä ne pysyy, kun sitoo kunnolla. Tehdään niin, että ensimmäisenä heräävä herättää muutkin. Luultavasti silloin aamu voi jo sarastaa ja hevoset saaneet silloin riittävästi syödäkseen ja levättyä. Tahna tuumii haukotellen: -Tehdään niin. Hyviä öitä vain. Tahna laskeutuu levittämälleen huovalle ja alkaa pian hengittää tasaisesti ja raskaasti. Olvan ja Miura laskevat myös levolle ja pian ainoana liikkeessä ovat hevoset, jotka vielä syövät heinää metsäsaarekkeen reunasta. Tovin nukuttuaan Olvan herää mäjäykseen ja Miuran rääkäisyyn. Mies ponnahtaa ripeästi ylös huovaltaan miekkaansa hiukan tupesta esiin vetäen. Ensimmäisenä näkynä näkyy maassa kasvojaan pitelevä Miura ja toisena Tahna, joka nyrkkiään hioen vihaisena puhuu Olvanille: -Poika meinasi viedä hevosen. Miuran vaikeroiden huutaa maasta puolustuksekseen: -Te olette varkaita! Minä en tahdo matkata kanssanne. Olvan katsoo jännittyneenä vuoroin maassa olevaa Miuraa ja vuoroin Tahnaa, joka hivelee vyöllään olevaa miekkansa kahvaa. Miura alkaa päästä ylös maasta poskeaan vielä pidellen, kun Tahna tarttuu poikaa olkapäästä ja meinaa retuuttaa häntä lisää. Olvan keskeyttää tilanteen huutamalla: -Seis -jos poika haluaa mennä, niin menköön, mutta hevosta ei saa. Tahna tarraa tiukemmin Miuran nutusta kiinni ja vetää hiukan miekkaansa tupesta: -Poika kielii meistä ja sitten tulee etsintäkuulutukset perään ja sitten ei ole enää mitään asiaa Mahtivuoren puolelle koskaan. Minä sanon, että poika tapetaan ja sillä hyvä. Ties vaikka innostuisi jahtaamaan meitä Vardakoviin asti, jos meistä luvataan palkkio. Olvan hiukan miekkaansa tupesta esiin vetäen hyvin painokkaalla ja tasaisella äänellä vannoo: -Sinä tapat Miuran vain minun kuolleen ruumiini yli! Tahna kääntyy alta kulmansa katsomaan Olvania, joka vakaana seisoo kuutamon valossa noin viiden metrin päässä hänestä ja Miurasta. Hetken punnittuaan tilannetta hän sanoo miettivällä äänellä: -Olen aina kunnioittanut sinun päätöksiäsi ja suunnitelmiasi, koska olet ollut erinomainen ryöväyksien suunnittelija, mutta nyt sanon sinun tekevän virheellisen päätöksen. Olvan vetää hiukan miekkaansa lisää ulos tupesta ja agressiivisen oloisena selittää: -Vielä ehkä vuosi sitten olisinkin ollut kanssasi samaa mieltä, mutta maailmani on muuttunut. En voi sallia enää tätä, sillä sydämeni huutaa jo nyt kaikkea tätä kauheutta. Tahna vilkaisee ensin Miuraa, jolla kasvoista veren lisäksi valuu hikeä. Hetken katsottuaan poikaa hän kääntyy katsomaan Olvania, jolla miekka on puoliksi vedettynä tupesta esille ja toteaa tälle asiallisesti: -Voit joko olla varas tai pitää korkeaa moraalia, mutta et molempia. Katso minua. Minä tapan pojan ja ilman mitään tuskaa ja taakkaa asiasta. Ylihuomenna jo Vardakovissa juon pääni täyteen ja unohdan koko asian. Jos sinä et halua olla osallisena tappoon, katso muualle sen aikaa. Olvan täysin vakaana ilmoittaa: -Ei käy! Tahna katsahtaa Miuraa ja uhkuu: -En tarvi sinun suostumustasi Olvan! Olvan nopeammin kuin Tahna ehtii edes liikahtaa, nappaa tikarin niskansa takaa ja sinkoaa sen Tahnaa kohden. Tikari ei kuitenkaan osu Tahnaan, vaan jää törröttämään puuhun Tahnan taakse. Tahna jähmettyy hetkeksi katsomaan sivulleen, josta juuri tikari viilsi hänen päänsä ohi ja ei hetkeen sano mitään, mutta kiukku näkyy selvästi keräytyvän hänen kasvoilleen. Olvan puhuu irvistäen: -Olisin voinut tappaa sinut! Tahna vastaa hyvin suuttuneena: -Vaan et tappanut. Tahna läimäyttää Miuraa uudelleen, joka lennähtää heinikkoon rähmälleen. Tämän nähdessään Olvan vetää miekkansa esille tupesta ja ottaa kaksi nopeaa askelta kohti Tahnaa. Miekat lyövät yhteen kuutamon valaisemassa yössä ja miehet jäävät seisomaan paikalleen toisiaan miekallaan työntäen. Syntyy muutama lyönti lisää, mutta kolmannella lyönnillä Olvan onnistuu sivaltamaan viillon Tahnan vasempaan käsivarteen. Tahna perääntyy muutaman askeleen ja hiukan tunnustelee saamaansa haavaa. Olvan toteaa miekkansa takaa katsoen: -Sinä häviät vielä...pitää vain osua tarkemmin. Luovu jo ja päästä poika menemään. Tahna sylkäisten maahan sähisee: -Olisit heittänyt sillä tikarilla osuman, kun kerran olisit voinut. Olvan singahtaa taasen kohti Tahnaa ja miekat lyövät taas yhteen. Syntyy kaksi lyöntiä lisää ja miehet ottavat taasen hiukan etäisyyttä toisistaan ilman, että kumpaankaan olisi osunut. Miura on tällä välin noussut ylös maasta pahimpia roiskeita kasvoistaan pyyhkien. Hän katselee ympärilleen varovaisesti huomaten pian puussa törröttävän tikarin, jonka Olvan oli juuri sinne singonnut. Olvan ja Tahna lyövät taas yhteen ja miekat kilahtavat voimakkaasti. Kuuluu toinen kilahdus ja sitten Tahna ähkäisten vetäytyy muutaman askeleen taakse huutaen: -Etkö sinä osaa lyödä kunnolla! Taidat vain haluta nautiskella. Olvan näyttää selvästi tyytyväiseltä viimeisen onnistuneen osumansa johdosta ja itsevarmuus kasvaa hetki hetkeltä. Hän astuu askeleen kohti Tahnaa tokaisten: -En edelleenkään voi sallia sinun aikeitasi tappaa poikaa. Tahna kiukustuneena sähisee pidellen uutta haavaansa vasemmassa kyljessään: -Äsken sanoit, että sydämesi huutaa tätä kauheutta, mutta edelleen taistelu saa hymyn kasvoillesi. Et sinä ole muuttunut! Olvan intonsa kasvaessa huudahtaa: -Sinunlaisesi kauheuden tappaminen ei voi olla mitään moraalisääntöjä vastaan! -Sitäpaitsi tämä puhe lienee turhaa, sillä tämä asia on jo henkilökohtainen. Miehet singahtavat taas yhteen ja miekat lyövät voimalla. Syntyy toinen lyönti, mutta kolmas lyönti ei tuota kilausta vaan Olvanin vaimean ähkäisyn. Miehet jähmettyvät taistelukentälle ja Olvanin miekka putoaa maahan. Hetken kuluttua koko mies alkaa vajota pitkin Tahnan miekan vartta maahan värjäten miekan terän mennessään eri väriseksi kuin kuutamossa välkkyvä kiiltävä terä. Tahnan kasvoille leviää leveä hymy, joka yllättäen jähmettyy paikalleen ja kääntyy alaspäin hämmentyneeksi ilmeeksi. Olvan romahtaa maahan Tahnan päästäessä irti miekastaan ja alkaessa tarkastella rinnastaan esiin pistävää veristä tikarin terän kärkeä. Miehen kasvoille leviää kuitenkin vielä vaimea hymy, mutta hän ei enää sano mitään. Uransa juuri päättänyt varas romahtaa maahan ja ainoana seisomaan jää Miura pidellen kädessään verta tippuvaa tikaria. 4.Nuori soturi Nuorukainen kuun valossa kädessään tikaria pidellen katselee hiljaisena kahta ruumista maassa. Mies, joka oli nimeltään Olvan, katselee tyhjällä katseellaan kohti taivasta pidellen vatsaansa, joka on paljon veren tahrima. Mies, joka oli nimeltään Tahna, on maassa rähmällään ja on yhtä hiljainen, kuin entinen varastoverinsakin. Rauhallisesti ja hitaasti Miura kumartuu hiljaa tarkastelemaan ruumiita ja hetken katseltuaan sulkee Olvanin tuijottavat silmät. Sen sijaan Tahnan ruumiiseen hän ei koske. Nuorukainen nousee ylös ja nostaa katseensa taivaalle ja on hetken hiljaa. Hänen miettimisensä katkaisee hevosten ääntely ja Miura palaa taasen tarkastelemaan tilannetta ympärillään. Hän katsoo säkkiään, joka on tohinassa pudonnut maahan. Hetken tarkasteltuaan asioita ympärillään hän kumartuu takaisin ruumiiden puoleen. Nuorukainen tarttuu maassa lojuvaan Tahnan miekkaan ja puhuu hiljaisella äänellä ruumiille: -Et sinä varas rassu enää tätä miekkaa tarvitse, joten minä voin sen ihan hyvin ottaa itselleni. Tarvitsen sitä näet, koska taidan olla ihan riittävästi tehnyt louhoksessa töitä. Luulisin, että Vuoriniittyyn ei enää minun kannata mennä, joten taidan ottaa sinun hevosenkin, vaikka eiväthän ne teidän oikeastaan ole, kun varastaneet ne olette. Miura pyyhkii miekan terän omistajansa vaatteisiin ja laittaa sen takaisin tuppeen. Hän ottaa vielä vyönkin Olvanilta, missä on Olvanin miekan tuppi, ja sitoo vyön itselleen. Tämän jälkeen hän hiukan katselee ja ottaa vielä Olvaninkin miekan virkkoen ruumiille: -Taidan ottaa vielä sinunkin miekkasi, vaikka mistä minä tiedän, kuka on tämänkään oikea omistaja. Taidan ottaa sinunkin hevosen, koska siitä voi saada rahaa Vardakovissa, kuten miekastasikin. Molemmat miekat anastettuaan Miura alkaa kopeloida ruumiiden taskuja ja löytääkin pian etsimiään vihreitä kiviä kaksi kappaletta. Kiviä kädessään punniten hän miettii: -Näitä voin tarvita talvella. Taidan ottaa nämäkin, koska te ette niitä enää tarvitse. Et voi Olvan kieltää, ettenkö olisi oppituntiani oppinut - voimakiviä. Nämä ovat arvokkaita. Miura nousee ylös ja suoristaa itsensä katsoakseen läpikuultavia kiviä kuun valoa vasten tarkkaan: -Luulisin, että uusi elämä odottaa minua. Ei - ei Olvan - en minä varkaaksi rupea - hiukan lainkuuliaisempi elämä on paljon helpompaa.