Rsihvo|5 Derecas-papiston entinen ylipappi, joka vallassa ollessaan vaikutti Suomurajan kaupungista käsin. Paltamon ryhtyi papiston johtoon noustuaan kovin keinoin muuttamaan papistoa ja sen toimintatapoja mieleisikseen. Paltamon otti mm. käyttöön uusia maksuja, jotka kansan suussa saivat nimen [[Derecas-vero]]. Paltamon myös ryhtyi suitsemaan harhaoppeja ja näiden seuraajia kovin ottein, lähettäen aseistautuneita ryhmiä eri puolille Mahtivuoren valtakuntaa oikeaa oppia vakiinnuttamaan. Mm. Vuonna [[463]] Vuoriniityssä lopetettiin [[Myrskynjumalan palvojat|Myrskynjumalan palvojien]] pyhäkön toiminta ja [[Voitto]]-niminen MJ-palvojien johtaja surmattiin tämän puolustaessa temppeliään. Näitä Paltamonille lojaaleja joukkoja kutsuttiin kansan suussa yleisesti "pamppukaarteiksi", koska ryhmien jäsenet näyttivät nauttivan työstään, joka oli oikean uskon pamputtamista maalaisiin. Pohjoinen papisto sai kesällä [[465]] näistä toimista tarpeekseen ja nousi kapinaan Paltamonia vastaan, pappi Melinan aloitteesta. Tämä kapinahanke sai Paltamonin raivoihinsa ja hän alkoi koota sotajoukkoja kapinan lopettamiseksi. Vuonna [[467]] Paltamon lähetti kokoamansa joukot pohjoiseen, Vuoriniityn maakuntaan ja kapinan lyöminen näytti ensin onnistuvan. Retki kuitenkin epäonnistui täysin useista syistä johtuen, ja myös Suomurajassa tilanne kehittyi Paltamonille epäsuotuisaan suuntaan. Peläten oman henkensä olevan uhattuna Paltamon lähti loppukesästä [[467]] oma-aloitteisesti maanpakoon. Paltamon on yhä edelleen maanpaossa, eikä hänen olinpaikkansa ole yleisessä tiedossa. Paltamonilla on myös sisar [[Adela]], joka on häntä nuorempi.