Rsihvo|5 ==Rajakatse XX== Kevään kuluessa Vuoriniityn maakunnantuomari [[Aljo Koskala]] saapui pitämään käräjiä [[Rajakatse|Rajakatseeseenkin]]. Alueelle oli nimittäin kevään kuluessa muuttanut paljon ihmisiä ja oli odotettavissa, että maalaisten välille olisi noussut paljon riitoja, joita olisi tarpeen ratkoa oikeudenkin avulla. Viranomaisten yllätykseksi maanomistajat, maalaiset ja muut paikalliset kykenivät sopimaan riitansa niin hyvin keskenään, ettei tuomarin välitystehtävää kovin paljoa tarvittukaan. Tuona päivänä, jolloin Aljo Koskala vieraili Rajakatseessa, tapahtui kuitenkin kaikenlaista muutakin ('''Rajakatse 20'''). Tuona päivänä vietettiin kaatuneitten muistopäivää erityisesti kymmenen vuotta sitten olleen paikallisen taistelun uhrien muistoksi. Päivän rauhallisuutta häiritsi salaperäiset huhut sekä kammottava löytö paikalliselta hautausmaalta. Erään hautakiven takaa löytyi puinen kirstu, joka oli täynnä ihmisten mädäntyneitä päitä ja pääkalloja. Tämä järkytti monia ja latisti juhlatunnelmaa, mutta päivän kääntyessä iltaan ihmisten mieliala alkoi taas kohota kohti juhlatunnelmaa. Tähän vaikutti erityisesti kahdet varsin spontaanisti järjestetyt häät, jotka tulivat yllätyksenä paikallisille ja melkein vihittäville itselleenkin. Viranomaisetkin saattoivat seurata melko tyytyväisinä rahvaan juhlintaa. Oudot käynnit hautausmaalla huolestuttivat, mutta toimenpiteisiin ei virallisesti ryhdytty. Kevään juhlatunnelma sai kuitenkin lopun seuraavien viikkojen kuluessa. Huhuttiin, että Rajakatseessa olisi tekeillä jotakin hämärää ja kammottavaa. Liikkui huhuja lentävistä lehmistä, maan syvyyksistä nousevista kristalleista ja vaikka mistä. Samaan aikaan myös muualla tapahtui mieleenjääviä tapahtumia. Vardakovin kaupungissa joku tuntemattomaksi jäänyt varas murtautui yöllä rikkaana kauppiaana tunnetun [[Serethos|Serethoksen]] taloon. Serethoksen tiedetään kuuluvan Bokean illusionisteihin ja omaavan killassaan kohtalaisen vaikutusvallan. Ei ole tietoa, mitä varas saaliikseen sai, mutta ainakin Vardakovin kaupungissa aloitettiin laajat etsinnät varkaan kiinnisaamiseksi. Varasta ei tiettävästi kuitenkaan saatu kiinni. Valtamäkien hallinnoimilla maa-alueilla huonoon kohteluun kyllästyneet talonpojat olivat kuluvan vuoden aikana useaan kertaan ajautumassa kapinaan, mutta tämän sai joka kerralla estettyä suvun päämiehen Valdemarin alaisena toimiva tilamestari [[Juntola]], joka suostuttelutaitoisena ja rahvaanmielisenä sai osapuolet sietämään vielä toisiaan. Rajakatseessa seurattiin huolestuneina Weldoonin linnakkeelta kantautuvia uutisia, joiden mukaan siellä olisi rakenteilla jokin suurehko sotakone. Kesän kuluessa huhuihin saatiin täsmennystä linnakkeella kävijöiden kautta ja saatiin selville, että linnakkeella rakennettiin trebusetti-nimistä jättimäistä heittokonetta, joka oli uhkaavasti nimetty Rajatuhoksi. Rajakatseen alueella tapahtui kaikenlaisia outoja, selittämättömiä asioita, jotka herättivät kummastusta ja järkyttivät paikallisia. [[Kaaoslähde]]- ja [[Iiv]]-papisto- järjestöjen huhuttiin riitaantuneen toden teolla ja ryhtyneen sotimaan toisiaan vastaan. Keskikesän lähestyessä tilanne muuttui entistä huolestuttavammaksi, kun lämpiminä päivinä alueella levisi jonkinlainen kuumetauti, joka kuitenkin kaatoi monet Rajakatseen linnakkeen sotilaat vuoteisiinsa muutamaksi päiväksi. Näinä muutamana päivänä minkälainen selkkaus tahansa olisi voinut olla kohtalokas. --- Tuomarin vihdoin saavuttua Rajakatseella käräjöitiin. Edesmenneitä omaisia muisteltaessa löydettiin hautuumaalta laatikollinen irvokkaita irtopäitä, mutta kaksien yllätyshäiden huumassa unohtuivat huolet ja jopa papiston saarnat heltyivät. Mikan (ynnä Maaretin) peli. [[Huhut:RK XX|Huhupaketti]] kyseiseen peliin. Seuraava peli [[RK XXI]]