Rsihvo|3 ==Rajakatse XXIV - Veitsen terällä== '''Tarkempaa selostusta alkukevään tapahtumista, katso vuoden [[460]] aikakirjat.''' Eräänä myöhäiskeväisenä päivänä Rajakatseessa tapahtuikin kaikenlaista monenlaisten kulkijoiden saapuessa taverna [[Vanha pipari|Vanhalle Piparille]] niin läheltä kuin kaukaakin ('''Rajakatse 24'''). Päivästä oli tulossa erikoinen ja tapahtumatäyteinen, mitä tuntui ennakoivan jo se, että päivää edeltäneenä yönä alueen metsiin nousi salaperäinen ja paksu usva, jonka pyörteily maanpinnan päällä vaikutti kaikin puolin luonnottomalta. Aamun tullessa sumu kuitenkin väistyi ja teki tilaa vilkkaalle päivälle. Tuona päivänä Rajakatseen linnakkeet sotilaat kävivät tavernalla viimeinkin tarkastamassa, pitivätkö epäilyt Kempuran omistamien tavaroiden hämärästä alkuperästä paikkansa. Ratsian tuloksena saatiin kokoon kasaan säkillinen tavaraa, joka oli aiemmin kadonnut linnakkeelta ja lähimailta. Sotilaat eivät kuitenkaan sen kummemmin kommentoineet asiaa ja kovistelleet Kempuraa, vaan hymyssäsuin totesivat tavaroiden kertymisen johtuneen "väärinkäsityksistä." Virkavalta oli muutenkin aktiivista tuona päivänä. Rajakatseen sotilaat järjestivät tavernan lähellä Rajakatseen taistelun muistopäivän kunniaksi taisteluharjoituksen, johon saivat myös muut soturintaitoja omaavat osallistua kykyjään kokeillakseen. Myös muut tahot olivat aktiivisia. Väitetään, että samana iltana tavernan tuntumassa olisi liikuskellut useitakin Vardakovin kapinallistalonpoikien edustajia apua kerjäämässä. Ainakin tiedetään, että Weldoonin sotilaat saman illan kuluessa vielä tulivat tavernalle [[Konstantin]]-upseerin johdolla ja oikein Rajakatseen linnanherran [[Wilhard|Wilhardin]] antaman luvan kanssa kapinallisia vangitsemaan. Eipä löytynyt, ei, vaikka näitä oli selvästi päivän aikana tavernalla käyskennellyt. Sen sijaan eräs paikan päällä oleskellut nainen paljastui [[Kaaoslähde|Kaaoslähteen]] vakoojaksi ja toimitettiin Rajakatseen tyrmiin. Saman kohtalon sai jakaa outo ja hullu mustanpuhuva mies, joka syötti valkosipuleitaan monellekin ja vampyyrinmetsästäjänä esiintyen vainosi erityisesti [[Marcus Ballendorf|Marcus Ballendorfia]] ja koetti saada tätä suostumaan kaksintaisteluun. Paikan päältä tavattiin monia muitakin huomiotaherättäviä kulkijoita, mm. maineikas oppinut [[Fil Gilamon]] saapui [[Aleksi]]-palkkasoturinsa ja lemmikkipeikkonsa kanssa tavernalle kyselemään seurueeseensa täydennystä ennen pohjoiseen suuntautuvaa matkaansa. Tavernalle saapuivat myös nohvatovilaiset [[Rudolf Ballendorf| Rudolf]]-kauppias ja hänen tyttärensä [[Henrika Ballendorf|Henrika]] ja nämä käyttivät päivänsä Marcuksen tapaamiseen ja kauppajuttujensa edistämiseen. Henrika jäikin tuon päivän jälkeen vielä pidemmäksikin ajaksi Rajakatseeseen isäänsä edustamaan ja kauppaa käymään. Paikan päälle saapui myös matkaajia hyvin kaukaa lännestä ja nämä herättivät Rajakatseessa huomiota outoine tapoineen, kasvomaalauksineen ja vieraine kielineen. Mitään erityisempää haittaa näistä pääosin naispuolisista "[[Lännen barbaarit|barbaareista]]" ei kuitenkaan ollut. Tuon päivän jälkeenkin Rajakatseessa tehtiin mieleenjääviä havaintoja. [[Aleksei Maprov|Aleksei Maprovin]] sukulainen, [[Ivan Maprov]] löydettiin alkukesästä kuolleena taverna Vanhan Piparin takaisesta metsästä metsäläisshamaanin majan suunnasta. Läheltä löytyi toinenkin kuollut mies, joka tunnistettiin tarvikkeistaan päätellen Bokean illusionistiksi, yhdeksi tuon killan oppilaista. Ivanin on arveltu koettaneen loikata Aleksei ja Dimitro Maprovin tavoin pois Nohvatovista, mutta tuo toinen mies esti aikeet. Mutta kuka taas tappoi illusionistin, pohdittiin. Lopuksi viranomaiset päätyivät siihen, että mahdollisen loitsijan oli tappanut kahakasta hengissä selvinnyt Ivanin henkivartija [[Nikolaus]], jonka selitykset itsepuolustuksesta hyväksyttiin. Nikolaus saikin jatkaa matkaa Vuoriniittyyn. Fil Gilamon taas aloitti seurueineen pitkän pohjoisenmatkansa. Salaperäinen [Vampyyrinmetsästäjä|vampyyrinmetsästäjänä]] häärännyt hullu pääsi vapaaksi linnakkeen tyrmistä jonkun tuntemattoman miehen maksaessa hänen takuunsa. Miehet menivät menojaan, eikä heitä vähään aikaan näkynyt. Samoihin aikoihin alkukesästä kuultiin myös huhuja, joiden mukaan tietyt tahot Vuoriniityn maakunnan puolelta, mm. eräs nimeltä mainitsematon aatelissuku, olisivat järjestäneet juuri noihin aikoihin ase- ja tarvikekuljetuksia Vardakovin maakuntaan kapinallisten puolelle näiden auttamiseksi Valtamäkiä ja muita Vardakovin vallanpitäjiä vastaan. Ainakin Weldoonin linnakkeen lisääntynyt rajavalvonta viittaa siihen, että tällaista liikehdintää tapahtui, vaikka ketään ei todistettavasti saatukaan itse teosta kiinni. Myös Rajakatseen ja Weldoonin linnakkeiden välit olivat jossain määrin kireät, suurelta osin juuri [[Talonpoikaiskapina|talonpoikaiskapinan]] vuoksi. Vardakovilaiset ylipäätään syyttivät vuoriniittyläisiä siitä, että tietyt vuoriniittyläiset tahot koettivat puuttua levottomuuksiin ja välittää apua kapinallisille. Vuoriniityn viranomaiset taas jyrkästi kiistivät tällaisten väitteiden todenmukaisuuden. Kesän edetessä linnakkeitten välit kuitenkin taas parantuivat, vaikka kapina rajan takana Vardakovissa jatkuikin. Yhteenotot kapinallisten ja Valtamäkien soturien välillä pysyivät kuitenkin vähäisinä kummankin osapuolen keskittyessä lähinnä joukkojen ja tukijoitten kokoamiseen. Uutisia kuultiin myös itse kaupungeista. [[Vardakov|Vardakovista]] saatiin kuulla, että sikäläinen kaupunginvartiosto oli joidenkin vihjeiden perusteella tehnyt ratsian erään talon kellariin, joka sitten paljastui [[Kaaoslähde|Kaaoslähteen]] piilopaikaksi, tosin hiljattain aiemmin hylätyksi sellaiseksi. Kellari oli myöskin ennen hylkäämistä muokattu kuolemanloukuksi, joka romahti paikan päälle ryntäävien vartijoiden niskaan. Rytäkässä kuoli muutama Vardakovin vartioston sotilas. Vuoriniityssä taas puheenaiheeksi nousi uusi, Antero-nimisen miehen perustama taverna, jonka huhuttiin olevan salainen ilotalo. Myös [[Koskalat|Koskaloitten]] aatelissuvun väitettiin rahoittavan tavernaa, vaikka ainakin jälkimmäinen huhu taisi olla kokonaan tuulesta temmattu. Vaikka epäilyksiä taloa kohtaan kohdistuikin, eivät nämä kuitenkaan johtaneet mihinkään viranomaistoimiin. Antero antoi myöhemmin huonomaineiselle tavernalleen nimen "[[Ketun kolo]]." Huhutaan, että Ketun kolosta olisi tullut jossain määrin suosittu paikka jopa joidenkin viranomaisten keskuudessa. Keskikesän lähestyessä kuultiin vaihteeksi iloisiakin uutisia, tällä kertaa Rajakatseesta. Taverna [[Vanha pipari|Vanhan Piparin]] omistaja [[Kaarlo Kempura]] julisti järjestävänsä kesän ollessa vehreimmillään tavernassaan Kaarloviisut, ainutlaatuiset laulu- ja soittokilpailut koko Vuoriniityn maakunnassa. Kerrotaan, että tieto kilpailusta olisi kulkeutunut peräti Geofriuksen hoviin saakka, sillä tuolta oli huhujen mukaan lähdössä joku kisoja seuraamaan. Keskikesän aikoihin kuultiin Vardakovissa olevasta talonpoikaiskapinasta jälleen uusia tietoja. Osan Vardakovin kapinallistalonpojista huhuttiin väsyneen epätoivoiseen tilanteeseensa ja on päättäneen paeta jonnekin turvaan vardakovilaisten aatelisten sortoa ja mahdollisia kurinpalauttamistoimia. Tällaisia pieniä, muutamankymmenen pakolaisen surkeita joukkioita nähtiinkiin siellä täällä pakenemassa erämaita ja myöskin Mahtivuoren rajaa kohden tarkoituksenaan löytää turvapaikka. Vardakovin viranomaiset eivät luonnollisestikaan katsoneet tällaisia loikkareita hyvällä silmällä, vaan teki kaikkensa joukkioiden kiinnisaamiseksi ja näiden paon estämiseksi. Useimmat joukoista saatiinkiin kiinni. Myös Rajakatsetta kohden olisi suunnistamassa tällainen pieni pakolaisjoukko, joka oli tähän mennessä onnistunut välttämään ja väistämään sotilaspartiot. Rajakatseen linnakkeella seurattiin tilannetta huolestuneena, sillä karkureiden tulo rajan pintaan saattaisi jälleen kiristää linnakkeitten keskinäisiä välejä. Vaikka muutamat perheet siis katsoivat talonpoikaiskapinallisten tilanteen toivottomaksi, ei se aivan sitä ollut. Kapinallisten huhuttiin saaneen apua monilta tahoilta, mm. kielletyiltä järjestöiltä ja puhkuvan puolustusintoa, jota loikkaukset eivät kykeneet täysin tukahduttamaan. Sitten tulikin jo suuremman yhteenoton aika kapinallisten ja esivallan välillä. Valtamäkien aatelissuvun palveluksessa olevat soturit suorittivat voimallisen rynnäkön kapinallistalonpoikien keskuspaikkaan Jussilan tilalle aikomuksenaan lyödä kapinalliset kertaheitolla ja päättää kapina siihen. Talonpojat monien yllätykseksi kuitenkin selviytyivät tuon [[Jussilan tila|Jussilan tilan]] taistelun voittajiksi. Valtamäkien sotureiden rippeet eivät voineet muuta kuin vetäytyä Valtamäkien sukukartanolle suojaamaan sitä mahdollisilta vastahyökkäyksiltä. Olikin nimittäin ilmeistä, että suuri osa kapinallistalonpojista tällaiseen kostohyökkäykseen ryhtyisi tilaisuuden nyt tarjoutuessa. Ajatus kostosta itselleen [[Valdemar Valtamäki|Valdemar Valtamäelle]] kiehtoi kapinallisia. Kapinalliset aloittivat hyökkäyksensä kohti kartanoa... --- Sateisessa ja koleahkossa säässä ihmeteltiin Vardakovin maakunnassa Valtamäen tiluksilla syttynyttä talonpoikaiskapinaa. Leikkisä peikko kävi tavernalla hörheltämässä ja oppinut Fil Gilamon lähti pohjoiseen etsimään merta. [[Huhut:RK XXIV|Huhupaketti]] kyseiseen peliin. Seuraava peli [[RK XXV]]