JaVi|0|1|info= Syksy oli saapunut ja 30 vuotta oli kulunut Rajakatseen taistelusta. Tätä juhlistettiin kuulemma linnakkeella, mutta tavernalla asia ei juuri näkynyt, kuin korkeintaan muutaman arvokkaan vieraan käväisyn muodossa. Vardakovin raja oli taas auki, joten matkustavaisia oli liikkeellä enemmänkin, myös Nohvatovin puolelta. Kauppiaita nähtiin taas tavernalla paljonkin. Tilalliset kehuivat, että pitkästä aikaa sadosta oli tulossa pitkästä aikaa hyvä; eivätpä tällä kertaa kauppiaat pääsisi riistämään muita kalliilla viljalla. Kauppiailla vaikutti olevan paljon liikeasioita tästä huolimatta. Paikalla liikkui paljon oudon näköistä porukkaa. Heidän kerrottiin olevan pohjoisten siirtokuntien alueelta saapuneita barbaareja. Mitä he oikeastaan Rajakatseesta olivat hakemassa? Ainakin osa kauppiaista vaikutti kuitenkin olevan kiinnostuneita kaupankäynnistä heidän kanssaan. Keskikesän tragedia ja levottomuudet puhuttivat myös ihmisiä edelleen. Päivä meni kuitenkin hyvinkin rauhallisesti. Yksi metsäläinen kävi tavernalla, mutta hänkään ei aiheuttanut ongelmia. Kuten tavallista, rauhallisena päivänä tavernalla oli suuri määrä sotilaita paikalla; sotilaita oli siis jälleen paikalla, kun heitä ei tarvittu. Aliupseeri Gabriel käskytti miehiään enemmän kuin moneen vuoteen on Tavernan alueella nähty. Kyllä ne Rajakatseen sotilaatkin osasivat asennossa seisoa, tai ainakin melkein. Päivän suurin tragedia keskittyikin Rajakatseen sotilaisiin, sillä sotamies Anselmi Seinäpuro hukkasi kypäränsä ja hän sai melkoiset haukut aliupseeri Gabrielilta.