JaVi|0|1|info=
Syksy oli saapunut ja 30 vuotta oli kulunut Rajakatseen taistelusta. Tätä juhlistettiin kuulemma linnakkeella, mutta tavernalla asia ei juuri näkynyt, kuin korkeintaan muutaman arvokkaan vieraan käväisyn muodossa. Vardakovin raja oli taas auki, joten matkustavaisia oli liikkeellä enemmänkin, myös Nohvatovin puolelta.
 
Kauppiaita nähtiin taas tavernalla paljonkin. Tilalliset kehuivat, että pitkästä aikaa sadosta oli tulossa pitkästä aikaa hyvä; eivätpä tällä kertaa kauppiaat pääsisi riistämään muita kalliilla viljalla. Kauppiailla vaikutti olevan paljon liikeasioita tästä huolimatta.
 
Paikalla liikkui paljon oudon näköistä porukkaa. Heidän kerrottiin olevan pohjoisten siirtokuntien alueelta saapuneita barbaareja. Mitä he oikeastaan Rajakatseesta olivat hakemassa? Ainakin osa kauppiaista vaikutti kuitenkin olevan kiinnostuneita kaupankäynnistä heidän kanssaan.

Kempura oli jälleen vihainen Savihaaralle. Kempura oli käynyt taas viinimatkalla Hurjaviinissä. Hän matkusti sinne ilman Savihaaraa, mutta kauppias Vilho matkusti myös Hurjaviiniin ja toi Savihaaran mukanaan. Savihaara oli sitten kuljeskellut pitkin kaupunkia huudellen jotain: "Ai äm Kaarlo Kempura. Ai äm tief. Ai stoul from mai soon." Tarkoitti kuulemma, että Kempura on varastanut pojaltaan. Savihaara sanoi Vilhon maksaneen tästrä, eikä hänellä kuulemma ollut mitään aavistusta, mitä tuo tarkoitti.

Myöhemmin Vilho selvitteli asioita Kempuran ja Savihaaran kanssa. Ilmeisesti Kaarlon poika Halju Kempura oli palkannut Vilhon järjestämään tämän Savihaara-esityksen. Savihaara ja Kempura ilmeisesti sopivat asian. Kaarlo kuitenkin sanoi, että hän vielä antaisi pojalleen takaisin.  

Kauppias Vilho ehti illan aikana naimisiin: Kauppias Vilho ja Hellevi Johanneksentytär, sekä samalla myös sotilas Naali ja Kempuran sukulaistyttö Hilpi vihittiin. Vihkimisen suoritti pappi Turo, hyvin nopeasti ja lyhyesti. Eivät edes kutsuneet väkeä katsomaan, vaan pikemminkin tuntuivat toivovan, että muut eivät huomaisi mitään.

Keskikesän tragedia ja levottomuudet puhuttivat myös ihmisiä edelleen. Päivä meni kuitenkin hyvinkin rauhallisesti. Yksi metsäläinen kävi tavernalla, mutta hänkään ei aiheuttanut ongelmia.
 
Kuten tavallista, rauhallisena päivänä tavernalla oli suuri määrä sotilaita paikalla; sotilaita oli siis jälleen paikalla, kun heitä ei tarvittu. Aliupseeri Gabriel käskytti miehiään enemmän kuin moneen vuoteen on Tavernan alueella nähty. Kyllä ne Rajakatseen sotilaatkin osasivat asennossa seisoa, tai ainakin melkein. Päivän suurin tragedia keskittyikin Rajakatseen sotilaisiin, sillä sotamies Anselmi Seinäpuro hukkasi kypäränsä ja hän sai melkoiset haukut aliupseeri Gabrielilta.

Illalla linnakkeitten välisten peltojen ja niittyjen eli vanhan Rajakatseen taistelun varsinaisen taistelupaikan ylitse lensi lukuisia kurkiauroja suurena saattueena. Oli se vaan juhlallinen ja komea näky, ja kurkien huudot kuultiin kauas. Veteraanien ja muunkin kansan keskuudessa puhellaan, että olisikohan taistelussa menehtyneiden sielut näin käyneet vielä tervehtimässä eläviä ja kunnioittamassa tuota tärkeää päivää