Rsihvo ((Paikka on Suomurajan kaupunki ja sen ympäristö. Ajankohta sijoittuu vuoteen 327. Tällöin Henrias tovereineen on vielä nuori oppipoika Derecasin temppelissä. Tarinassa esiintyvä Gerotitoksen opettaja on Deinosan jalokivikillan jäsen ja Balanto on illusionisti.)) Kirjoittettu syyskuussa 1995. Kirjoittaja: Juha Pere Riipuksen kutsu Osa1: Noviisit Suurehkon kaupungin yltä alkaa hiljalleen yön pimeys haihtua ja aamu tehdä tuloaan. Kaupungin kiviset ja puiset matalat talot vielä uinuvat yöuntaan ja suurehkossa temppelissäkin on vielä hyvin hiljaista. Ratsutallien edessä verkkaisesti käyskentelevä yövahti suuntaa hiljalleen kohti sepänpajaa ja siitä eteenpäin torille, jossa päivisin on hyvinkin vilkasta, mutta näin varhain ei edes torimyyjät ole vielä saapuneet. Ainoa talo, jossa selvästi on elämää on kapean kujan varressa oleva taverna. Sen ikkunoista kajastaa lämmin elävä valo, mutta talosta ei kuulu juuri mitään ääniä. Sisällä huoneessa on paikan omistaja luuttuamassa hiljaleen lattiaa. Ohi mennen hän hieman vihaisesti mulkoilee aika ajoin kulmapöytään, jossa on linnoittautuneena kolme paikallista opiskelijaa, jotka ovat tämän illan viimeiset asiakkaat. Hyvin ilmeisesti omistaja haluaisi päästä jo eroon lopuistakin illan vieraista, mutta viimeisille veijareille näyttää olut käyvän ehkä hieman liiankin tuttavallisesti kaupaksi. Korkealle kohottaen olutmukiaan he lyövät tuoppeja yhteen ilmassa ja ottavat jälleen pitkään, kunnes he lyövät yksi toisensa jälkeen tuopit tyhjinä pöytään. Kulmassa oleva tukevin miehistä heittää oluen päälle kunnon röyhtäisyn ja saa osakseen hieman naurun röhötystä. Hetken tyytyväisinä hymyillen ja täyttä vatsaansa pidellen selkä huoneeseen päin istuva pitkä parrakas kaveri tuumii: -Jaa-a . . . mitäs tehdään? Kulmassa oleva tukevampi kaveri juurikaan ajattelematta mukinsa pöydästä kaapaten: -Otetan vielä yhdet ja sitten mietitään. HOI - Paappa vielä yhdet mukilliset!! Lattiaa luuttuava omistaja nostaa päätään ja oikaisee itsensä pyöritellen päätään: -Ei ei - kyllä teidänkin on nyt aika mennä nukkumaan. Pöydässä syntyy hetkessä jäätävä hiljaisuus. Kulmassa istuva mies läjäyttää hiljaa tuoppinsa pöytään ja käsi kahvassa jää katsomaan eteensä hyvin tyrmistyneen näköisenä: -Ei tule kaljaa. Pettyneen oloisena hän ottaa toisellakin kädellä kiinni tuopista ja työntää nenänsä tuoppiin ja alkaa tuopin kautta hiljaa äännellä kuin musisoiden: -Puu... puu... puu... puu... Selkä huoneeseen päin oleva ottaa vasemmalla kädellä tuopin sivusta kiinni ja alkaa toisella kädellä pyöritellä sormeaan kenollaan olevassa tyhjässä tuopissaan. Kolmas miehistä ei ensin hetkeen juuri reagoi, mutta sitten alkaa hieman hermostuneesti naputtaa sormen päillään pöytää huoaten: -Hy hy . . . hm . . . Hetken pohdittuaan mies kuitenkin tuumii selkä huoneeseen päin istuvalle: -Henrias kuule...mitäs luulet toisiko tuo isäntä meille vielä kannullisen vettä? Selkä huoneeseen päin istuva Henrias tähän ovelasti silmäänsä iskien: -Jaa-a...saattaisikohan tuoda. Kulmassa istuva lihavampi kaveri tähän hölmönä ja hieman vihaisena katsahtaa seinän vieressä istuvaan kaveriin: -Kiljan - mitä ihmettä sinä vedellä teet? Saahan sitä sitten taas kun mennään takaisin ihan tarpeekseen. Seinän vieressä istuva Kiljan tähän: -Saapi nähdä - Hoi kuule, jos kaljaa ei saa enää, niin voisitki vielä tuoda kannullisen vettä meille. Tavernan omistaja, joka oli taas aloittanut luuttuamisen lopettaa ja tuumii hetken: -Hyvä - minä tuon vielä kannullisen vettä, mutta sitten tekin jo saatte mennä ja päästää myös minut nukkumaan. Kiljan toinen silmä kiinni käsiään hieroen tuumii tovereillensa omistajan lähtiessä hakemaan kannua: -Hmmmmm...vesi on vanhin voitehista. Kulmassa istuva mies tähän kuin huonoa vitsiä soimaten tai tyhmälle jutulle ivaten: -no niinpä on. Henrias ivallisesti etusormeaan heristäen kulmassa olevalle: -Älä sinä Gerotitose aina rähjää joka asiasta... Samalla tavernanpitäjä saapaa kannun kanssa paikalle ja tuumii: -Ottakaa nyt sitten ja menkää pian. Miehen mentyä Kiljan tarttuu kannuun ja tarjoaa Gerotitokselle ensin: -Saisiko olla hieman vettä vielä näin illan päätteeksi? Gerotitos tähän kädellään torjuen kääntyen hieman penkissään sivulle: -Ota vaan itse ensin. Kiljan kääntyy Henriaksen puoleen ja kysyy tältä: -No mitenkän sinne, saisikos teille olla hieman vettä näin illan lopuksi? Henrias tähän yhtä ylikohteliaasti: -Kyllä kiitos, minä voisin erittäin mielelläni ottaa hieman vettä. Naamallaan leveä hymy Kiljan kaataa Henriaksen mukiin vettä ja saatuaan mukiin tarpeeksi Kiljan kaataa vielä itselleenkin. Saatuaan mukinsa täyteen kaksi veijaria nostavat mukinsa ilmaan ja ottavat siemaillen suulliset ja hyvin tyytyväisen näköisinä laskevat mukin pöydälle. Gerotitos kääntyy hieman nyrpeä ilme kasvoillaan: -Hyvää vettä vai? Henrias tähän jälleen yhtä ylikohteliaasti: -Kerrassaan erinomaista. Kiljan myös typerän ylikohteliaasti: -Ettekö vielä hieman harkitsisi? Vesi on tänään erittäin mainiota. Gerotitos ottaa mukin käteensä ja tuumaa: -No - ei kai se pahaakaan tee. Huomenna sitä joutuu vettä kuitenkin juomaan tolkuttomasti. Kiljanin kaadettua mukillisen Gerotitos nostaa mukin huulilleen ja juuri ennen suullisen ottamista otsa kohoaa ja koko mies on kuin lamppu olisi sytytetty pimeään mieleen. Gerotitos ottaa pitkän nuuhkaisun mukin yltä ja tuumaa: -Vesi on kuin onkin ihmeellistä. Hyvin pitkän ryypyn jälkeen Gerotitos ei laske mukiaan pöydälle vaan pitää sitä kädessään innostuneesti virkkoen: -Kerrassaan mielenkiintoista Gerotitos ottaa uuden ryypyn ja jää katsomaan mukiinsa hieman ihmeissään: -Tämä on mielenkiintoista... Kiljan ottaa itsekin ryypyn ja hiljaa tuumii itsekseen sivulle katsoen: -Kaikkea sitä oppii, kun pitää silmänsä ja korvansa auki. Henri tähän ryyppynsä päätteeksi lyöden mukinsa pöytään: -Jep - eikä tällä kertaa mitään turhan turhaa. Tyytyväisinä kaikki kolme kohottavat tuoppejaan ja ovat juuri ottamassa ryyppyä, kun tavernan omistaja yllättäen tupsahtaa pöydän viereen vihaisena pauhaten: -Ja vesikin tuntuu maistuvan. Miten ihmeessä tavallinen vesi voi innostaa noin paljon... Ryyppy jää ottamatta ja jokainen laittaa oman mukinsa pöydän seinän puoleiselle sivulle kuin mahdollisimman kauaksi tavernan omistajasta. Isäntä kaappaa vesikannun pöydästä ja katsoo sinne. Pöydän ympärillä olevat miehet katsovat toisiaan kuin hälyytyksen saaneina. Tavernan omistaja nuuhkaisee kannuun ja on kuin sätkyn saanut: -Mikä ihme... Gerotitos äkkiä nousee penkiltään ja nappaa kannun tavernanpitäjän käsistä tokaisten muiden hävitessä tavernanpitäjän seläntakaa ulos ovesta: -Vesi oli todellakin pilaantunutta, mutta onneksi me huomasimme asian... Lyöden kannun pöydän reunalle Gerotitos kaivaa lantin toisella kädellä taskustaan ja kilauttaa sen pöydälle kannun viereen tavernanpitäjän ollessa hieman jäljessä olevan näköinen. Gerotitos tuumii mietteliään näköisenä hiippaillen tavernanpitäjän ohitse ovea kohti: -Mitenkäs se olikaan...hmm... Tavernanpitäjän kääntäessä selkänsä Gerotitokselle ottaakseen uteliaana kannun pöydästä uudelleen käteensä Gerotitos vilahtaa ovesta ulos muiden perään. Tavernanpitäjän huomatessa asiakkaidensa kadonneen hän nopeasti avaa oven ja katselee kadulle joka suuntaan kuitenkaan enää näkemättä ketään. Kannu kädessään hän ihmeissään hetken töllistelee tyhjää katua ja astian sisältöä astuen vihdoin takaisin sisälle tavernaasa. Osa2: Lähtö Kolme kaverusta tallustelevat sarastavassa aamussa suuren puun alle ja käyvät sen alle istuskelemaan. Ympärilleen katsellen he seurailevat hetken nousevaa päivää ja vielä hiljaa uinuvaa kaupunkia. Kukaan ei juurikaan puhu mitään, ellei pientä röyhtäilyä lasketa, kunnes Gerotitos avaa suunsa kysymykseen mietteliäänä: -Kuules Kilian, mitäs sinä äsken oikein teit sille vedelle tuolla tavernassa? Kilian ottaa muikean ilmeen naamalleen ja tuumii: -Pieni trikki, pieni trikki. Henrias nousee istumaan nurmelta ja tuumii katselle puun oksiin: -Ei mitään kauhean ihmeellistä. Gerotitos tähän vähättelystä hieman tympeänä: -Ei trikkiä ihmeellisempää vai?! Kilian hieman vakavampana: -No jos sinäkin opiskelisit joskus jotakin, niin oppisitkin jotain. Tuo äskeinen ei ollut kuitenkaan mitään kovin vakavaa. Gerotitos ottaa huomattavasti vakavamman ilmeen ja alkaa mietteliäästi puhua: -Niinpä niin. Me olemme jo olleet muutaman vuoden tuolla, eikä ole opittu vielä mitään kovin vakavaa - koska me opimme jotakin hyödyllistä? Kuinka monta vuotta on odotettava, että voimme osoittaa olevamme hyödyllisempiä kuin pellon kuokkijat? Kilian tähän vähemmän vakavana: -Jaa-a Gerotitos hieman aiheesta hiiltyneenä: -Niin, mutta minä ainakin aion oppia tekemään suuria ja voimmakkaita tekoja, enkä aio olla vanhuuttani valmis hautaan ne vasta osatessani. Minä olen tehnyt ratkaisuni ja lopetan kouluni täällä. Henrias ja Kilian katselevat hieman humalaisina, mutta hieman tyrmistyneinä puheensa lopettanutta Gerotitosta. Kilian ei humalaltaan aivan kykene vakavuuttaan pitämään, mutta Henrias tuumii mietteliäänä ja vakavana: -Mihinkäs sitten tiesi vie täältä? Gerotitos pitää pienehkön luovan tauon ja alkaa: -Veljelleni Belotinelle olen jo tehnyt asiani selväksi. Hän jää opiskelemaan, vaikka minä lähden. Hän ei kuitenkaan pidä suunnistelmistani, eikä halunnut näin ollen edes lähteä tänään seuraksemme. Minä lähden tänään matkaan, enkä enää palaa, ainakaan vähään aikaan. Te saatte huomenna sanoa mestarille, että minä olen lähtenyt, enkä enää palaa. Henrias tähän hieman hiljaisena: -Mihin sanomme mestarille sinun lähteneen? Gerotitos jämeränä: -Paikkaa en sano, mutta teille tiedoksi, että minä menen erää salatieteiden suuren hallitsijan oppiin. Henrias pahaa enteillen: -Suunnitelmasi on vaarallinen - Etkö tiedä, kuinka kieroa väkeä monet salatieteiden harjoittajat ovat. Gerotitos kääntää päätään pois torjuen kaikki puheet mielestään kädellään. Henrias kuitenkin jatkaa painavammalla äänensävyllä, vaikka kuuntelija näyttääkin olevat jo mielensä päättänyt: -Etkö tiedä kuinka heidän välillään on aikoinaan sodittu. Salamurhaajien ja varkaiden käyttö ei ole harvinaisuus ja monesti oppipojat kuolevat siinä sivussa, kun mestari suojelee aarteitaan anastajilta. Vaikka oppisitkin ikuisen nuoruudenkin salaisuuden, et sillä tee mitään, sillä väkivaltainen kuolema odottaa helposti sillä tiellä. Gerotitos hetken hiljaisuuden jälkeen: -Nyt ei ole sotaa, eikä minulla tule olemaan hätää. Pelkosi on suuresti liioiteltu. Päämääräni on päästä kuninkaan tai jonkin ruhtinaan palvelukseen. Jos taitoni ovat edes keskivertaiset on palkkioni tuleva olemaan ylitsevuotava. Henrias laskien kätensä alas rauhallisena: -Nyt ei ole sotaa, mutta entäs kun sellainen on. Teidät lähetetään armeijoiden mukana sotaan, jos olette ruhtinaiden palveluksessa. Jos ette joudut joko varkaaksi tai salatieteiden seuran jäseneksi, jolla ei ole hyvä maine. Gerotitos rauhallisena: -Minä olen päätökseni tehnyt. Tahdon muuta, kuin tämä paikka minulle voi tarjota. Salatieteiden seuran kanssa voin joutua tekemisiin oppipoika- aikanani, mutta tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole liittyä siihen. Jos muuta en voi menen sitten muualle. Henrias rauhoittuneena: -Sinä valitset nopean tien voimaan ja rikkauksiin. Tee sitten niin. Kaikki ovat hiljaa, kunnes Kilijan tuumii: -Me menemme ainakin takaisin. Tee sinä mitä teet. Kilijan ja Henrias nousevat katsoen maassa istuvaa Getotitosta. Henrias sanoo lähtiessään: -Jos et liian kauas mene, niin saatamme vielä tavatakin. Getoritos katsoen tovereihinsa: -Me tapaamme vielä. Osa 3:Kutsu Pienen kammion ovella kuuluu koputus. Mitään ei tapahdu, joten koputus kuuluu uudelleen kovempana ja vaativampana. Kun vieläkään ei tapahdu mitään, alkaa oven takaa kuulua hiljaista huhuilua: -Henrias...herää... Sisällä huoneessa nukkuva Henrias ei reagoi mitenkään, vaan jatkaa nukkumistaan. Kuluu tovi, ja oveen potkaistaan voimallisesti, mutta tähänkin Henrias reagoi vain vähäisesti. Kuluu hetki aikaa, että mitään ei tapahdu. Oven takaa kuuluu jälleen kuiskivaa huhuilua: -Henrias...herää... Kun vastausta ei kuulu, tärähtää oveen valtaisa mäjähdys, kun siihen potkaistaan kaikin voimin. Tähän Henriaskin jo reagoi ja säpsähtää hereille. Oven takaa kuuluu taas kuiskiva ääni: -Henrias...avaa... Henrias nousten vuoteestaan vastaa hiljaa: -juu juu Päästessään ovelle hän avaa sen lukossa olevalla avaimella ja katsahtaa ovelle, jossa on Kilian jonkin toisen miehen kanssa. Molemmat ovat pukeutuneet ja aseistautuneet, kuin matkalle lähtöä varten. Henrias näyttäen kädellään tietä tulijoille sisälle kammioon ohjaa vieraat peremmälle huoneeseensa. Juuri kun molemmat ovat astuneet sisälle kuuluu käytävästä jonkin miehen ääni: -Ei möykätä siellä keskellä yötä! Henrias ei kiinnitä huomiota huomautuksiin, vaan sulkee oven huolellisesti. Sisällä huoneessa on kaksi miestä varustautuneena matkalle ja yksi, joka on juuri herännyt. Juuri herännyt Henrias katselee hieman kummissaan tulijoita sanoen: -No Belotine, mikä saa teidät tulemaan tänne keskellä yötä. Belotine katsoo Kiliania ja sitten Henriä sanoen vakavasti: -Asia koskee Gerotinosta. Henri istuu vuoteeleen tuumien: -Nii-in Belotine vetäen henkeä jatkaa: -Minä heräsin juuri hetki sitten pistävään kipuun vatsassani. Syy on tässä. Belotine nostaa paitansa sisästä pienen amuletin. -Olen saanut tämän riipuksen isältäni kun olin pieni poika. Gerotitoksella on samanlainen. -Isämme kielsi meitä koskaan ottamasta riipuksia pois niin kauan kuin meistä molemmat eläisivät. En ole ennen arvannut miksi näin, kunnes nyt syy on selvääkin selvempi. -Epäilen Gerotitoksen kuolleen. Henrias juuri hätkähtämättä: -Jaaha - vai niin...ei siinä sitten kauaa mennyt. Vasta viikko sittenhän hän lähti ja nyt on jo selvä peli. -Mitäs sitten. Mitäs sitten tehdään? Mitä tämä tieto auttaa? Belotine hieman kiirehtien kätensä nyrkkiin puristaen: -Minä tiedän mihin mennä. Minä tunnen tien. Minä näen suunnan. -Meidän täytyy lähteä heti. Henrias nousee vuoteelta seisomaan tuumien: -Ei auta sitten mikään. Sotisopa päälle ja matkaan. Belotine loukkaantuneena Henriaksen kevyestä suhtautumisesta: -Eikö sinua liikuta yhtään. Gerotitos on ollut sinun hyvä ystäväsi? Henrias jo penkoen jousta esiin huoneensa nurkasta kääntyy Belotineen ja Kilianiin päin hetken katsoen heitä kuin valiten tarkasti sanojaan: -Jaa-a, en minä jaksa parkumaankaan ruveta. Osa 4:Salamurha Aamuhämärissä seisoo kolme aseistautunutta miestä valmiina lähtemään matkaan. Yksi heistä pitelee kädessään kaulastaan riippuvan riipuksen kiveä ja katselee horisonttiin mietteliäänä sanoen: -Hän ei ole kaukana. Seuratkaa te minua, niin löydämme perille. Kilian tähän hyvin vähäisessä määrin vakavana ottaen huomioon tilanteen vakavuuden: -Selvä, eiköhän me seurata. Belotine katsahtaa vielä Henriakseen, joka ei sano mitään ja joukko lähtee Belotine edellä eteenpäin. Mitään puhumatta he vaeltavat metsään ja päivän jo noustua he saapuvat metsän reunaan, mistä he näkevät puisen talon nousevan aukion toisella puolella metsän reunassa. Heti nähtyään talon Belotine pidellen riipuksen kärkeä kädessään hieman innostuneesti hihkaisee: -Tuo talo sen täytyy olla. En voi erehtyä. Henrias katsahtaa Kilianiin, mutta kumpikaan ei sano mitään. Belotine jatkaa: -mennään äkkiä. Belotine on jo menossa, kun Kilian ottaa häntä olkapäästä kiinni tuumien: -Aukiolla meidät nähdään. Belotine pysähtyy ja kääntyy katsomaan Kiliania ja sanoo hyvin lyhyen ajatuksen jälkeen: -Niin - parempi mennä metsänreunaa ja kiertää aukio. Joukko jatkaa Kilian edellä, Belotine keskellä ja viimeisenä Henrias aukion reunasta takaisin metsän sisään taittaakseen matkaansa viimeisen osuuden näkymättömänä. Sopivan matkan päässä talosta joukko pysähtyy ja asettuu kyyrylleen pensaan taakse. Kukaan ei alkuu puhu mitään, kunnes Henrias alkaa: -Mitäs nyt tehdään? Belotine lyhyen mietinnän jälkeen: -Emme edes tiedä, ketä talossa on, jos siellä on ketään hengissä. Parasta on kai vain mennä pääovesta. Belotine katsahtaa tovereihinsa, joista kumpainenkaan ei sano mitään. Hiljaisuuden hyväksymänä hän lähtee edellä viemään joukkoa kohti hiljaista taloa, joka ulkoasustaan päätellen on kuitenkin ollut hiljan asuttu. Talolle päästessään joukko yrittää kulkea mahdollisimman hiljaa ja vältellen näkymästä talon ikkunoihin. Pian on kuitenkin aika astua ulko-oven eteen. Tullessaan etuseinän kulmalle Belotine näyttää kahdelle toverilleen käsimerkin, jotta nämä jäisivät kulman taakse piiloon. Itse hän saatuaan toverinsa ymmärtämään viestin lähtee kävelemään ovelle ryhdikkäästi selkä suorana. Ovella hän koputtaa kuuluvasti oveen ja jää odottamaan. Kun toisenkaan koputuksen jälkee ei mitään kuulu, hän kokeilee kädellään oven kahvaa, eikä ovi tunnu olevan lukossa. Belotine viittaa kädellään uudelleen tovereilleen nurkalla ja avaa oven sisälle taloon. Belotinen eteen avautuva huone ei ole kovin kummoisesti kalustettu, mutta pöydillä ja hyllyillä olevat esineet eivät kuulu jokaisen talon perustarpeisiin. Itse asiassa huoneessa on mitä erikoisempia esineitä ja vanhoja kirjoja. Hyllyillä on paljon erilaisia pulloja, joissa on värikkäitä nesteitä ja myös paljon muuta ihmeellistä ja värikästä tavaraa. Belotine ei kuitenkaan jää ihastelemaan talon esineistöä, vaan ottaa askeleen sisälle nähdäkseen, onko huoneessa ketään. Nopeasti hänen katseensa kiinnittyy huoneen nurkassa makaavaan mieheen, joka on erittäin värikkäästi puettu. Hyvällä omallatunnolla voi sanoa ensi silmäyksellä, että kyseessä on jonkinlainen taikuri, sillä tavallinen mies ei noin naurettavasti pukeutuisi iki maailmassa. Tämä taikuri kuitenkin makaa vatsallaan ja näyttää kovin kuolleelta ja liikkumattomalta. Toinen silmäys huoneeseen paljastaa lattialla makaavan Gerotitoksen, joka on myös hyvin liikkumaton. Hetkeäkään miettimättä Belotine loikkaa Gerotitoksen luo koettaen sormellaan tämän kaulavaltimoa. Havaittuaan tämän kuitenkin olevan elossa Belotine alkaa ravistella maassa makaavaa veljeään läpsäyttäen kasvoihin kämmenellä: -Gerotitos...ei ole aikaa nukkua. Gerotitos avaa silmänsä ja tuumii vaimeasti: -Älä ravista... Belotine herkeää ravistamasta. Toisessa nurkassa Kilian tuumii tasaisesti koettaessaan taikurin pulssia tämän kaulasta: -Tämä ei elä. Belotine kääntyy katsomaan Kiliania, joka pitää vielä sormeaan taikurin kaulalla nähdäkseen, kuinka nuoli jostakin huoneen pimennosta iskeytyy Kilianin selkään varmasti ja huolella. Kilian huoahtaa vaimeasti ja kaatuu lattialle taikurin viereen nuoli selässään. Pientä liikettä on vielä ehkä havaittavissa, mutta nuoli on ammattitaidolla ammuttu. Huoneessa syntyy paniikki. Belotine syöksyy kohti paikkaa, mistä nuoli on tullut. Gerotitos alkaa kompuroida ylös maasta pidellen vatsaansa toisella kädellä. Henrias ei oikein ole tilanteen tasalla, vaan oven suussa katsoo kuolevaa Kiliania lyhytjousi kädessään. Gerotitos pääsee ylös ja lähtee kohti huoneen kulmassa olevaa toista ovea huutaen: -Tänne... Henrias tottelee nopeasti ja lähtee Gerotitoksen perään, mutta Belotine ei ole kuulevinaan ja jatkaa takaa-ajoa kohti huoneen toista nurkkaa. Hän ei kuitenkaan ehdi löytää nurkasta ketään ja saa nopeasti nuolen rintaansa, joka on aivan yhtä ammattitaodolla tähdätty, kuin ensimmäinenkin. Belotina kaatuu lattialle ja jää aivan liikkumatta makaamaan. Huoneen toisessa nurkassa Henrias on ehtinyt ovelle ensin ja työntää sen auki hätäisesti. Lähes yhtä aikaa molemmat jäljellä olevat miehet sujahtavat ovesta sisälle pieneen huoneeseen. Ovi on sisälle aukeavaa tyyppiä ja vankan oloinen, mutta huoneesta ei löydy mitään, jolla oven voisi teljetä kiinni. Näin ollen Henrias jää oven suuhun pönkäten jalkaterällään oven kiinni. Jousensa hän laittaa takaisin selkäänsä. Huoneessa ei ole yhtään huonekalua, hyllyä eikä muutakaan tavallisen oloista. Ainoa asia, mikä huoneesta löytyy, on kirkas levy lattiassa, jossa kaikkia ihmeellisiä kiviä ja kaiverruksia. Kivi on kooltaan niin suuri, että kaksi ihmistä sopii sen päälle yhtä aikaa ja sen edestä tulvii huoneeseen voimakas vihreä valo. Valo näyttää tulevan edessä olevasta suuresta kivestä, joka näyttää olevan mahdollisesti laiteen liikkuva osa. Gerotitos nojaten seinään ja pidellen toisella kädellä vatsaansa: -Tämä on siirrinlaite. Henrias kääntyy katsomaan laitetta edelleen jalallaan pönkäten ovea kiinni. Gerotitos jatkaa lakaten nojaamasta seinään: -Ainoa vika on, että en tiedä, kuinka sen päämäärä asetetaan. Samassa oveen tärähtää voimakas isku, mutta se ei paljoa hievauta ovea Henriaksen pitäessä sitä pönkättynä. Toinen ja kolmaskin isku osuu oveen, mutta ne eivät myöskään tee mitään vaikutusta. Kolmannen iskun jälkeen oven toiselta puolelta kuuluu heikko voihkaisu ja sadattelua. Henrias tuumaa tähän: -Ei taida päästä läpi. Seuraa pienen hetken hiljaisuus. Henrias silmäilee huonetta löytääkseen keinon oven sulkemiseksi. Gerotitos huomaa tämän ja ottaen varovasti muutaman askeleen tuumii: -Ei kannata etsiä keinoa oven sulkemiseksi. Ovea ei saa tältä puolelta tarkoituksella suljettua siirtolaitteen takia. Gerotitos ottaa kaulassaan roikkuvan riipuksen käteensä pidellen edelleen vatsaansa kädellään. Roikuttaen edelleen kaulansa ympärillä olevaa riipusta ilmassa hän katselee siinä olevaa kiveä, josta tippuu punaista nestettä lattialle: -Belotine on kuollut... -Kilianista ei osaa sanoa, mutta hänkin sai huolella osumaa. Henrias edelleen ovea jalallaan pönkäten: -Belotinekin väitti sinun kuolleen, mutta etpäs ollutkaan. Miten nyt voit olla varma? Gerotitos ottaa riipuksen kaulastaan ja roikottaa sitä Henriaksen edessä. Riipuksesta putoaa edelleen muutama pisara punaista nestettä lattialle, kunnes se loppuu. Gerotitos sanoo hiljaa: -Tämä vuotaa! Henrias tähän: -Jaha - Belotitoksen riipus ei vuotanut. Hän sanoi vain tunteneensa kipua vatsassaan. Gerotitos ottaa varovasti kätensä vatsassa olevan haavansa päältä tuumien: -Ja aika hyvä reikä minun läskissä onkin. Henrias vaihtaa pönkäävää jalkaansa oveen ja samalla kääntyy katsomaan eri suuntaan. Gerotitos kuivaa riipuksen kärjen jo tahriintuneeseen paitaansa ja laittaa riipuksen takaisin kaulaansa. Henrias mietteissään tuumii: -Belotine sanoi, että riipusta täytyy pitää niin kauan, kun molemmat ovat hengissä. Gerotitos kääntyy Henriakseen päin: -Näin on. Henrias jatkaa mietteitään: -Mitenkäs asia on nyt? Gerotitos pitäen riipuksen kiveä kädessään mietteliäänä: -No - ajattelin silti pitää tämän muistoesineenä, vaikka tällä ei liene enää merkitystä. Henrias pienen miettimisen jälkeen: -Entäpä jos joku ottaa Belotinen riipuksen. Eikö hän tällöin voisikin paikantaa sinut? Gerotitos mietteliäänä: -Se voi olla. -En osaa sanoa. Henrias hieman kähisten, jotta oven toisella puolella oleva ei kuulisi: -Meille ei ole mitään hyötyä tietää jonkun tuntemattoman henkilön olinpaikkaa, mutta tuntemattomalle murhaajalle voisi olla suuri hyöty tietää meidän paikkamme. -Eikö totta? Gerotitos mietteliäänä: -Nii-in. Henrias osoittaen sormellaan seinässä olevaa naulaa tuumii kuiskien: -Laita riipus pois, sillä on mahdollista että meitä voidaan seurata sen avulla. Gerotitos mietteliäänä: -En tiedä. En usko, että tällä on enää mitään merkitystä. Gerotitos ottaa kuitenkin riipuksen kaulastaan. Pitäen riipuksen kiveä kämmenellään hän miettii: -Voi kuitenkin olla hyvä tehdä näin... Hetken kuin punniten riipusta kädessään Gerotitos laittaa riipuksen roikkumaan seinässä olevaan naulaan. Henrias nyökkää hyväksyvästi, kun Gerotitos on laittanut riipuksensa pois. Pienen tauon jälkeen herää Henriaksen mieleen kuitenkin kaikkein tärkein kysymys: -Entäpäs mitä sitten tehdään? Molemmat katsovat siirtolaitetta miettien. Gerotitos silittäen puhtaalla kädellään partaansa tuumii: -Mestari sanoi, ettei itsekään tiedä, kuinka tämä laite toimii, mutta suurien ponnistuksien jälkeen sanoi oppineensa jokseenkin käyttämään sitä. Minä en osaa asentaa paikkaa, mihin tästä pääsee, mutta tiedän sen olevan asennettu tällä hetkellä Salatieteiden seuran tiloihin. Henrias tähän hieman ivaten kohtaloaan: -Jaa-ha - se siitä sitten. Gerotitos tähän miettien: -Ei taida kannattaa ihan äkkiä. -Hän, joka järjesti tämän väijytyksen on taatusti seuran jäsenistöä. Miesten mietiskellessä kaikessa rauhassa laitteen mahdollisuuksia, alkaa oven alta hiljaa tulla savua huoneeseen. Tämän huomatessaan syntyy hieman kiirettä toiminnassa. Henrias huomatessaan savun hätäisesti tuumii: -Meidät savustetaan. Gerotitos tähän hätäisesti miettien: -Jos astumme sisälle siirtimeen me menemme seuran alueelle. On kuitenkin järjestettävä niin, että seuraava ei pääse samaan paikkaan, kun mihin me olemme menneet, jotta meitä ei voida seurata. Siirrin tuhoutuu kyllä tulessa, mutta ei ole sanottua, etteikö joku voisi pujahtaa meidän jälkee myös tänne. Henrias kysäisee hätäisesti: -Etkö voi säätää sitä satunaiseen paikkaan? Gerotitos tähän aivan yhtä hätäisesti: -Mielummin en, sillä päämäärä voi olla vaikka vuoren sisällä. Oven takaa alkaa kuulua hiljaista ja vaimeaa liikehdintää sekä tulen rätinää, joka pian peittää kaiken muun metelin. Gerotitos astuu siirtimen päälle ottaen suurehkon kolikon taskustaan: -Hyvä - kun olet valmis, hyppää siirtimeen. Heti kun olet paikalla laite käynistyy ja minä pudotan kolikon kiven päälle, jolloin siirto- paikka voi muuttua seuraavalle tulijalle. Henrias nyökkää ja pitää lyhyen tauon. Oveen kuuluu kolahdus, mutta Henrias ei enää käänny ihmettelemään sitä, vaan yhdellä loikalla hän hyppää siirtimen viereen ja astuu sisälle. Samassa, kun siirrin tuntuu käynnistyvän, pudottaa Gerotitos kolikon. Viimeinen asia, jonka Henrias ja Gerotitos näkevät vielä kolikon pudotessa, on oven aukeavan, mutta he eivät ehdi nähdä mitään muuta. Osa 5: Salatieteiden seura Gerotitos ja Henrias seisovat keskellä salia, joka on kuin temppeli, mutta paikasta puuttuvat pyhät symboolit. Paikassa ei myöskään ole yhtään tuoleja, eikä penkkejä, eikä kivisiä seiniä korista mitkään kauniit eikä rumat esineet. Miehet lähtevät hiljaa hiipimään eri suuntiin. Henri ottaa jousen selästään ja alkaa hiljaa viritellä siihen nuolta. Gerotitos ei ota mitään asetta, vaan jää katselemaan salin perällä olevaa alttarin tapaista rakennelmaa. Henrin ehdittyä salin sivulla olevaan sivuhuoneeseen kuuluu toiselta ovelta huuto: -Gerotitos - Raventin hupsu oppipoika. Olisit pysytellyt erossa mestarisi toimista. Tulija on pukeutunut hyvin värikkäästi ja kädessään hänellä on kirja. Epäilystäkään ei ole, etteikö hänkin olisi jokin salatieteiden harjoittaja, mutta ilmeisesti hän ei ole vielä nähnyt Henriä, joka on sivuhouneen pimennossa. Tulija alkaa hitaasti kävellä lämpimän tuttavallisesti kohti Gerotitosta kädet levällään, kuin lämpimästi syleillen koko maailmaa. Kasvoilta loistava lämmin hymy ei kuitenkaan peitä sitä totuutta, että iloisen ilmaan ja hymyn takana on vain itsevarmuus ja tieto siitä, ettei aseeton Gerotitos ole kovin varteen otettava vastustaja. Tulija pysähtyy keskelle salia kädet levällään kirja toisessa kädessä lämpimän oloisesti virkkoen kuin opettaen Gerotitosta: -Niinhän se on -viisaus on hyvä, mutta jos sitä ei ole niin ketä siitä voidaan syyttääkään. Gerotitos seisoo alttarin edessä kädet tyhjinä täysin neuvottomana. Tulija on sen sijaan täysissä voimissaan sanoessaan: -Suonet anteeksi malttamattomuuteni. Minä olen tietysti Balanto. Balanto laskee kätensä ja laittaa kirjansa kainaloon tullen hyvin mietteliään näköiseksi. Otsa rypyssä hän taputtaa käsiään ja tuumii: -Sinun ei todellakaan olisi pitänyt puuttua näihin tapahtumiin. Kolmannelle ovelle ilmestyy taputuksen jälkeen kaksi todellista kummajaista. Ne ovat ruumiinsa rakenteelta kuin ihmisiä, mutta kasvot ovat rumat ja vihertävät väriltään. Ne näyttävät paljon rotevammilta kuin Gerotitos, mutta päästä ei näytä paljon hohtavan järjen valoa. Gerotitos katselee vuoroin huoneeseen ilmestyneitä kummajaisia ja salin keskellä seisovaa taikuria. Pian kuitenkin toinen ötököistä alkaa liikkua kohti Gerotitosta kasvavalla nopeudella toisen kuitenkin jääden paikalleen. Yllättäen hyökkäys jostakin syystä pysähtyy ja otus jää muutaman metrin päähän Gerotitoksesta. Molemmat katsovat toisiaan silmä kovana, mutta mitään ei sanota. Hetken tuijotettuaan otus kääntyy taikuriin päin ja jättää Gerotitoksen takaviistoonsa. Gerotitos katsoo ihmeissään tätä toimitusta ötökän öristessä jotakin taikurille, eikä tätä tilaisuutta voi jättää käyttämättä. Gerotitos ryntää päin otusta suurella voimalla, mutta juuri kun kosketus tapahtuisi ötökkä katoaa hänen edestään ja Gerotitos lentää rähmälleen maahan. Balanto hohottaa taputtaen käsiään: -Näkihän sen heti, ettet ole kovin viisas. Taputus merkkinään toinen ötökkä lähtee kohti Gerotitosta, joka ylös kompuroiden hätäisesti huudahtaa: -Et kai kuvittele minun menevät uudestaa typerään trikkiisi! Balanto ei sano mitään vaan ainoastaan kohauttaa olkapäitään virnistäen naamaansa. Gerotitos on valmiusasennossa pidellen vatsaansa kädellään otuksen lähestyessä. Jälleen otus kääntyy katsomaan taikuria ollessaan Gerotitoksen vieressä, mutta tällä kertaa Gerotitos epäröi tehdä mitään. Taikurin nyökätessä otukselle tämä yllättäen kääntyy nopeasti ympäri ja mäjäyttää Gerotitosta naamaan niin että veri roiskuaa suusta. Gerotitoksen lentäessä maahan taikuri tuumaa tasaisesti: -En! Otuksen lähestyessä maassa rähmällään makaavaa Gerotitosta lävähtää pimennosta pelastava nuoli suoraan otuksen rintaan. Taikurin iloinen ja hymyilevä ilme muuttuu hetkessä vakavaksi ja hän jää ihmetyksestä katselemaan maahan vajoavaa hirviötään. Gerotitos ei liiku maassa, mutta pian maassa on myös taikurin hirviö, ja kamppailu on ohi. Pimeästä kulmahuoneesta astuu esille Henrias jousi viritettynä kohti taikuria. Hetkeäkään epäröimättä taikuri huudahtaa osoittaen kolmatta ovea: -Et kai minua osoita?! Kolmannelle ovelle on ilmestynyt toinen Balanto, joka on täsmällinen kopio ensimmäisestä. Henrias edelleen osoittaen nuolella ensimmäistä katsahtaa toiseen, joka huudahtaa osoittaen Henriaksen taakse: -Kuka minä olen, tai sitten hän. Henrias kuulee takaansa huudon: -Niin minä -entäs tuo tuolla. Ensimmäiselle ovelle ilmestyy jälleen kopio Balantosta, joka huutaa. -Entäs tuo tuolla. Jälleen kuuluu huuto Henriaksen takaa: -niin minä täällä, entäs tuo tuolla. Balanton kopioita ilmestyy kaikkialle nopeaan tahtiin, mutta Henrias ei anna trikin haitata, vaan ampuu nuolensa salin keskellä olevaan ensimmäiseen Balanton ilmestykseen. Nuolen osuessa Balantoon kaikki kopiot katoavat silmän räpäyksessä ja Balanto pudottaa kirjansa maahan koristen: -Dex... Sanojensa jääden kesken Taikuri kaatuu keskelle salia. Henrias ei vaivaudu uudelleen lataamaan joustaan, vaan jää katsomaan salissa olevia kuolleita. Osa 6: Paluu Henrias ja Gerotitos seisovat salin uloskäynnin vieressä. Gerotitoksella on kädessään Taikurilta otettu kirja ja toisella kädellä hän vielä pitelee vatsassa olevaa haavaansa. Henrias katsellee horisonttiin tuumien: -Emme ole kovin kaukana. Luulen pääseväni takaisin muutamassa päivässä. Gerotitos istuen alas kivelle katsahtaa Henriakseen: -En aio kuitenkaan palata takaisin. Henrias nyökäten: -Niin arvelinkin. Gerotitos pidellen kirjaansa ilmassa: -Luulen, että tämä paikka ei ole seuran pääpaikkoja, vaan Balanton ikioma pesä. Henrias tähän: -Niin varmasti on, sillä ketään muitakaan ei ole näkynyt. Gerotitos mietteliäänä: -En palaa takaisin vaan aion jatkaa ilman mestarini opastusta. Henrias tähän katsahtaen Gerotitokseen: -Jaa-a, mahtaakohan siitä tulla mitään?! Gerotitos tähän vaimeana punniten kädessään kirjaa: -Sen näkee.