Rsihvo|5||2353063 Eri säätyjä voi olla vaikea erottaa toisistaan ja asettaa niitä arvokkuusjärjestykseen. Sen vuoksi ne on jaoteltu tässä pikemminkin sen mukaan, miten valta on jakautunut. Sisäisen arvojärjestyksen noudattaminen on erittäin tapauskohtaista janiihin liittyy paljon henkilökohtaisia sopimuksia ja sitoumuksia. Yleisesti voidaan sanoa, että ryhmät puolustavat jäseniään ainakin henkisellä tasolla ja muodostavat sisäisiä kiltoja. ==Aateli== -Aatelisen (vanhin)poika perii isänsä arvonimen kartanon mukana. Muut pojat ovat veronmaksusta vapautettuja herroja tai kykyjen ja taitojen mukaan ritareita. -Tavallisen aatelin eli herrojen ja ritarien arvot eivät ole periytyviä. -Suurruhtinaan arvon voi kuningas aina halutessaan muuttaa ruhtinaan arvoksi ja halutessaan nimetä uuden suurruhtinaan. Mahtivuoren valtakunnassa näin ei vain ole käynyt koskaan sitten Vuoriniityn suurruhtinaan viran perustamisen eli [[Geofrius IV]] nimittämisen ja arvo on siirtynyt periytyvänä. Suurruhtinaan arvo on siis ehkä pikemminkin virka kuin arvonimi. Nohvatovin valtakunnassa Vardakovin suurruhtinaan arvo ei periydy vaan edellisen kuoltua kuningas nimittää yleensä virkaan veljensä. -Maaherra on myös pikemminkin virka kuin arvonimi. Maaherra on vapaaherra, jolle on annettu virka maaherra. Maaherrat auttavat ylenpiä aatelisia veronkannossa ja alueen johtamisessa. Myös jos jonkin rajalinnakkeen päällikkö on vapaaherra, on hän silloin virassa nimeltä linnanherra ja tällöin periaatteessa hiukan ylenpänä kuin tavallinen vapaaherra, mutta aavistuksen alempana kuin maaherra. Rajalinnat ja varustukset ovat kuitenkin usein tavallisten upseerien johtamia, jolloin tämä johtajuus on myös ollut joissakin tapauksissa periytyvä. Tätä ei kuitenkaan missään tapauksessa katsota aatelisarvoksi. Vapaaherraa ei ole koskaan ylennetty suoraan ruhtinaaksi, vaan aina on ollut välissä maaherran tai linnanherran toimi. -Ylhäisaatelilla veronkanto-oikeus. -Alempisäätyisillä kaksintaisteluun haastokielto. -Aatelisarvoa kantavalla alhaisempien naimakielto. Avioitua saa toisen aatelissuvun jäsenen kanssa. Aatelissukuun kuuluvilla ei-ylhäisaatelisilla on myös vähäisempi alhaisempien naimakielto, mutta tämä ei ole niin tarkka. He saavat avioitua myös papiston jäsenen kanssa jos tämä on riittävän korkea arvoinen ja oikeastaan kenen tahansa riittävän rikkaan kanssa. -Aatelisarvoa kantavalla on lupa käydä ulkomaankauppaa. -Rahvas puhuttelee aatelisia tittelillä "herra" ja varsinaista arvonimeä harvemmin käytetään. '''Sisäinen arvojärjestys:''' A) Ylhäisaateli I -kuningas -suurruhtinas esim. [[Geofrius]] II -prinssit -ruhtinaat III -maaherrat esim. [[Koskala]] -vapaaherrat B) Tavallinen aateli I -herrat II -ritarit ==Papisto== -Pitää sisällään vain viralliset [[Derecas]]- ja [[Zada]]-pappiskunnat. -Muilla ja omalla säädyllä kaksintaisteluihin haastokielto. (ei ole naimakieltoa) '''Sisäinen arvojärjestys:''' I -ylipappi -temppeliherrat II -papit -Oppilaat III -maallikot -apulaiset ==Killat== -Yksinoikeus kaupunkielinkeinojen harjoittamiseen -Lupa käydä kauppaa kaupunkien välillä '''Sisäinen arvojärjestys:''' I -laivanvarustajat -tukkukauppiaat -[[Jalokivikillat|jalokivikauppiaat]] ovat jonkinlaisessa erityisasemassa valtakunnan sisällä, sillä he eivät ole aatelisten käskettävissä, mutta eivät myöskään voi käskeä kuin oman kiltansa alempia. *Periaatteessa ovat paikallisen ruhtinaan tai kuninkaan käskyn alamaisia, mutta kuningas tai ruhtinas ovat nähneet parhaaksi antaa jalokivikauppiaiden olla omissa oloissaan niin kauan, kun eivät aiheuta ongelmia ja maksavat veronsa kiltisti. *Poikkeuksen tekee Vardakovin sotavelhot, joka on Vardakovin armeijan osa, mutta tämän killan täysjäsenistä lähes kaikki ovatkin Nohvatovin aatelissukujen jälkikasvua. *[[Jalokivikillat|Jalokivikauppiaskillat]] eivät ole käyttäneet erityisasemaansa väärin, vaan yleensä koettavat elää sopuisasti sen valtakunnan kanssa, missä sijaitsevat. *Jalokivikillat saavat käydä kauppaa niin kotimaassa kuin ulkomailla. II -rihkamakauppiaat -elintarvikekauppiaat III -käsityöläiset kuten sepät -kapakoitsijat -kalastajat ==Talonpojat== -Oikeus omistaa maata ja omaisuutta ==Muu väestö== -Tähän kuuluu kaikki edellä mainitsemattomat. Luokkaan I kuuluvilla on oikeus omistaa maata ja muuta huomattavaa omaisuutta. Luokka I on arvostetumpaa kuin esim. talonpojat tai II luokan killat, vaikka tulevatkin tässä listassa jäljessä. -Kaikkien muiden luokkien ja ryhmien taholta arvostus luokkia III ja IV kohtaan on heikkoa. '''Sisäinen arvojärjestys''': I -Armeijan upseerit (ovat usein aatelissukujen jotakin jäseniä) -virkamiehet kuten kirjurit II -palkkasotilaat (miehistö ja alin upseeristo) -palkolliset III -maankiertäjät -rangaistustyöläiset (kivenhakkaajat) * -kerjäläiset IV -rikolliset Huom!Yleensä kaupungissa käytävässä kaupassa on tarkat säännöt siitä, mitä saa myydä ja kuka. Esimerkiksi sepillä, teurastajilla, kapakoitsijoilla, kauppiailla jne. on omat killat, jotka pitävät huolta, ettei alalle tule liikaa yrittäjiä. Kiltojen jäsenet ovat luonnollisesti alan yrittäjät. Elintarvikkeet ja alkeellinen käsityö, kuten korit, ovat tuotteita, joita saa myydä suhteellisen vapaasti kaupungin torilla. *Tuomitut rikolliset voivat lyhentää tuomiotaan tekemällä työtä ==Naisten asema== -[[[Derecas]]-papiston ja jalokivikiltojen ([[Deinosan]],[[Zharin mestarit]],[[Bokean illusion]])sisällä on suuri tasa-arvo, vaikkakaan korkeinpiin virkoihin ei valita käytännössä kuin miehiä. Myös [[Zada]]-papistossa on naismaallikoita ja temppelipalvelijoita, mutta papiksi naisia ei pääse. -Ylhäisaateliin nainen ei voi kuulua kuin ehkä ihan poikkeustapauksessa. Näin ei ole koskaan tapahtunut. -Armeijan sisällä naisilla on sijaa vain joissakin erikoistapauksissa, kuten vakoojina taikka tiedustelijoina. -Killoissa on kiltojen jäseninä joissakin alemmissa killoissa myös naisia, mutta hyvin vähän. -valtion virkakoneistoissa naisia on esim. kirjurien apulaisina, mutta ei juuri sen korkeammissa viroissa. -Pääasiassa naisten tehtävä on olla kotiemäntänä taikka piikana tai palvelijana -Avioliiton yhteydessä nainen yleensä muuttaa miehen kotiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yhteydet naisen kotiin katkeaisivat, vaan ne säilyvät, jos etäisyys mitenkään antaa myöten pitää yhteyksiä. Mies voi muuttaa naisen kotiin, jos nainen on ollut talon ainoa lapsi ja siten talon perijä.