Rsihvo|1 ==Rajakatse II== Kevään tullessa Rajakatseen linnakkeen viranomaiset puuttuivat jo jonkin aikaa ongelmana pitämäänsä asiaan. Taverna Vanha Pipari sijaitsi miltei rajan kohdalla Rajakatseen linnakkeen ja vastapuolen Weldoonin linnakkeen välillä, jolloin taverna olisi kummankin paikan sotilaiden käytössä. Tästä arveltiin aiheutuvan vielä tulevaisuudessa ongelmia ja riitoja ja varsinkin järjestyshäiriöitä tavallisten sotilaiden tasolla. Tästä syystä Rajakatseen linnanherra Wilhard määräsi tavernan omistajan Kaarlo Kempuran purkamaan tavernan ja siirtämään sen jonnekin vähemmän kiistanalaiseen paikkaan. Wilhard mm. mainitsi, että uuden sodan mahdollisesti syttyessä Mahtivuoren ja Nohvatovin välillä olisi linnakkeiden välillä sijaitseva taverna tahtomattaan kenties ensimmäinen sodan kohde. Kempura teki työtä käskettyä ja siirsi tavernansa selvemmin Rajakatseen puolelle. Taverna Vanha Pipari on kuitenkin yhä varsin lähellä rajaa kulkureittien varrella ja alueen läpi kulkevien matkalaisten suosiossa. Kummallisempia asioita tapahtui kevään koittaessa etelämmässä Bokeajärven rannalla ('''Rajakatse 2'''). [[Bokea-kylä (Mahtivuori|Bokea-kylän]] lähellä sijaitsevalle tavernalle [[Bokean tonttu|Bokean Tontulle]] oli saapunut vähäisempi aatelismies [[Mikael Valtamäki]] Nohvatovin puolelta. Mikael lähti tavernalta metsiin jotain salaista tapaamista varten. Tuolloin paikalla ollut Rajakatseen upseeri [[Edgar de Älliskö]] kiinnostui asiasta ja sekaantui miehen hankkeisiin, mutta menetti melkein itsekin henkensä joutuessaan lähimetsissä taisteluun aseellista ylivoimaa vastaan. Edgar onnistui pakenemaan tavernalle verta vuotavana, minne vastustajat eivät uskaltaneet tätä seurata. Älliskö oli vaitonainen tapahtuneesta, mutta jotkut paikalliset väittivät nähneensä myöhemmin jonkun miehen paenneen kovalla kiireellä pohjoista kohden Weldoonin linnakkeen asepuvussa. Pian Älliskön tavernalle tulon jälkeen metsästä saapui kuitenkin taverna Bokean Tontulle seikkailija [[Jabran Ett]], joka kertoi pakottavista syistä joutuneensa tappamaan Mikael Valtamäen. Älliskö oli jostain syystä avoimen kaunainen Ettiä kohtaan, mutta ei puuttunut Mikael Valtamäen kuolemaan. Mikael julistettiin vehkeilijäksi ja rikolliseksi, jonka tappajaa ei ole tarpeen rangaista. Metsästä löytyi myös maahan joltain pudonnut viestikäärö, jonka Älliskö nopeasti takavarikoi itselleen. Samana päivänä tapahtui muutakin poikkeuksellista. Paikan päältä saatiin kiinni [[Karvana]]-nimellä tunnettu surullisenkuuluisa metsäläisvaras, joka kuoli tehtyään vastarintaa pidätettäessä. Päivää seuranneena iltana eräs aiemmin rauhallisena ollut metsästäjä sai hulluuskohtauksen ja hyökkäsi ihmisten kimppuun, jolloin hänet lyötiin maahan tavernan lähistöllä. Ruumista tutkittaessa havaittiin sillä olevan epätavallisen suuret ja vahvat kulmahampaat. Kun ruumis jätettiin hetkeksi yksikseen, huomattiin tämän sillä välin kadonneen. Tieto Mikael Valtamäen kuolemasta kulkeutui nopeasti ympäriinsä, myös naapurivaltioon Valtamäkien suvulle. Mikael Valtamäki oli ilmeisesti liikkunut Mahtivuoren puolella niin arveluttavissa asioissa, että Valtamäkien suku kiisti virallisesti tietäneensä mitään tämän toimista. Suku ei myöskään vaatinut tappajan virallista rankaisemista toivoen kenties peittelevänsä tapauksen. Samoihin aikoihin liikkui kuitenkin huhuja, että Jabran Ettin perään olisi lähetetty palkkamurhaaja Valtamäkien toimesta, mutta mitään varmaa asiasta ei tiedetty. Tämä peli pelattiin Bokean tontulla. Seuraava peli [[RK III|Rajakatse III]]