Pohjis|1 ==Rajakatse XL - Kenen puolesta, ketä vastaan== Aika 7-8.7.2007 Rajakatseessa ja taverna Vanhalla Piparilla vietettiin keskikesän juhlallisuuksia levottomissa tunnelmissa. Jo pidemmän aikaa pelolla odotetut ylipappi Paltamonin miehet saapuivat viimein Rajakatseeseen, jolloin vangittaessa vastarintaa tehnyt kapinallispappi Melina sai surmansa. Pamppukaartilaisten mukaan Melinan olisi surmannut yksi joukon jäsenistä vastoin ennakko-ohjeita, mutta uskoako nyt heitä. Melinan kuoltua pamppukaarti asetti Rajakatseen uudeksi papiksi suurruhtinas Geofriuksen sukulaisen, "maineikkaan" Verstenin. Uskonnolliset kuohunnat eivät juhlien aikana päättyneet tähän, kerrotaan että Melinan ruumista Vuoriniittyyn kuljettamaan lähteneet pamppukaartilaiset joutuivat väijytetyiksi ja tuntemattomien hyökkääjien surmaamiksi. Myös Melinan ruumis varastettiin ja se päätyikin teille tietymättömille. Loppujoukko pamppukaartista ei rohjennutkaan vielä juhlien aikaan lähteä Rajakatseesta, vaan nämä vetäytyivät keskikesän viettoon Rajakatseen linnakkeelle. Derecas-papiston sisäisten kuohuntojen ohella muutakin järkyttävää ja mieliä kuohuttavaa tapahtui. Mm. myöhään yöllä tavernalle saapui pieni mutta vihamielinen metsäläisjoukko mellastamaan ja ennen surmatuksi tulemistaan nämä ehtivät tappaa mukanansa kuljettamat kaksi vankia. Seuraavana päivänä kahakoitiin jälleen, kun virkavalta otti yhteen epäilyttävältä vaikuttaneen kauppiaan ja hänen henkivartijoidensa kanssa. Oliko kyseessä jopa pahamaineinen "Haukka" vai joku muu alamaailman tekijä? Pieni rajaloukkaus Weldoonin puolellekin ehdittiin tässä taistelun tiimellyksessä suorittaa. Kahakointien ja levottomuuksien ohella myös paljon muuta tapahtui. Erityisesti huomiota herätti nohvatovilaisen aatelisneidon Sandra Peinarin ei-niin-aatelismainen toiminta taverna Vanhalla Piparilla. Saapi nähdä, mitä tästä kaikesta vielä seuraa... Seuraava peli [[RK XLI]]