Rsihvo|1||7614676 Ohjelma [[Larpmaster]] arpoo taikuutta osaaville hahmoille mm. hahmonluonnin yhteydessä loitsuja. Jos pelaaja haluaa vaikuttaa, mitä loitsuja tai taitoja hahmolla on, voi hän kertoa toiveistaan pelinjohdolle, joka voi niin katsoessaan säätää loitsulistaa ja myös tuoda uusia loitsuja Larpmasterin ulkopuolelta. Pelissä loitsut suoritetaan loitsun yhteydessä olevan kuvauksen mukaisesti. Yhteen tekstiriviin puhetta tulisi käyttää noin 2-2.5 sekuntia aikaa. Koska loitsuissa on 1-5 puheriviä, niin loitsut vievät siten 2-12 sekuntia aikaa ellei loitsussa muuta mainita. Hahmolomakkeella vain ilman sulkeita merkityt loitsut hahmo voi suorittaa pelissä. Sulkeissa olevia loitsuja ei sinällään voi suorittaa näytelmäroolipelin puitteissa. (Kuitenkin voi esim. tuntemansa salaman suorittaa nolona kipinäloitsuna, joka ei tee vauriota mihinkään.) Väritasot kuvaavat hahmon kykyä lukea ja ymmärtää kyseisen osa-alueen asioita ja suurimmillaan arvo voi olla noin 25, mutta jo 13 riittää kaikkeen keskeiseen. Arvo kuvastaa myös tietoja, joita hahmolla on tältä osa-alueelta. Värejä on 6, joista papeilla on käytössään vain valkea ja musta. Velhoilla on pääasiassa käytössään neljä muuta eli punainen, sininen, vihreä ja harmaa. Velhoilla on siis taikakilloissaan esim. sinisen taikavärin taikakirjoja, joissa on sinisen taikavärin loitsuja. Loitsun osaa lukea oikein kirjasta, jos tuntee loitsun vaatimuksen verran kyseistä taikaväriä eli jos hahmolla on riittävästi kyseistä väriä. Valkean värin voidaan katsoa käsittelevän valoa/elämää/hyvää ja mustan vastaavasti pimeyttä/kuolemaa/pahaa. Velhojen väreistä voidaan löytää vastaavuutta elementtiajatuksen kanssa eli punaisen voidaan katsoa käsittelevän tulta, sinisen vettä, harmaan ilmaa ja vihreän maata. Hahmolomakkeella on lisäksi taikuritieto, joka on yleistä taikureiden alan tietoa ja jonka avulla voi esim. koettaa tunnistaa jonkun taikaesineen ja arvioida sen arvon. Hahmolomakkeella on lisäksi 5 muuta tietopistettä, pappitieto, taistelijatieto, varastieto, yleistieto ja kirjatieto. Yleisesti ottaen tietomääriä tulee tulkita epälineaarisesti siten, että tietopisteiden kasvaessa saatu hyöty seuraavasta pisteestä vähenee. (Pappitietoon vaikuttaa, onko tieto tullut papin, shamaanin vai parantajan hahmoluokasta. Sisältö riippuu siis hahmoluokasta.) Velhon tai papin hahmoluokan taso kertoo hahmon mahdista. Tasojen kasvu tuo lisää mm. papeille voimaa ja velhoille manaa. Loitsujen suorittaminen kuluttaa velhoilta manaa ja papeilta voimaa. Papit saavat voimansa takaisin tunnissa ja velhot saavat manansa takaisin nukkuessaan. (Velhoilla on lisäksi taitona 1 paljasta taikuus päivässä.) Voimakivistä voi hahmo täydentää mana- tai voimapisteitään, joita on kuluttanut. Kiven pitää tätä varten olla kädessä tai varta vasten tätä varten tehdyssä sormuksessa tai riipuksessa. Papit ja velhot voivat käyttää samoja kiviä ja saavat niistä yhtä paljon energiaa irti. Manan tai voiman ammentaminen on hyvin nopea tapahtuma.