Sami M.(Vieras)|2||3231747 Uusin muokkaus tehty 22.9.2015, Lauran luvalla. Kyse lähinnä ihan pikkujutuista, mm. sijaintimääritykseen. -SM ==Miksi tämä mallinnus?== Koska kiinnostaa. Ja koska tällaisen pitäisi olla yleistietoa maaseudulla asuville, eikä tätä tietoa Wikistä ennestään löytynyt. Ja koska tämä voisi syventää pelin tavishahmoja melkoisesti. Olisi esimerkiksi kiehtovaa saada tavernalla aikaan keskustelu itsenäisen tilallisen ja vaikkapa Koskalan mailla monin tavoin säännellympää elämää elävän viljelijän kesken. Perustoiminnot ovat samanlaisia, mutta niihin voi liittyä hyvinkin paljon organisatorisia eroja – Ja täysin erilainen elämänkokemus. Luovutan tekstin kommentteineen Rajakatseen käyttöön. Jos pelinjohto haluaa pimittää siitä osan need-to-know -taustaksi, siitä vaan. Julkisesti näytettävää osaa saa myös minun puolestani muokata suoraan Wikiin. Itselläni on tallessa alkuperäinen teksti, joka on itse asiassa tätä julkaisuversiota laajempi. L.H. Espoossa 28.4.2015 ==Yleistä taustaa== ===Pari sanaa vuosiluvuista=== Rajakatseen vanhasta hautausmaasta päätellen seudulla on ollut asutusta ainakin jo vuonna 260. Lienee perusteltua olettaa, että Vuoriniityssäkin on tuohon aikaan jo perustettu muutama ensimmäisistä tiloista, jotka ovat aluksi olleet pieniä yhden perheen viljelyksiä. Kaikki alkuperäiset tilat tuskin ovat enää toiminnassa. Mutta 300-luvulta juontavia voi hyvinkin olla useitakin. Rajakatseen nykyinen linnake on rakennettu 415, mikä vihjaa, että maakunnassa oli ainakin tuolloin jo sen verran merkittävää asutusta, että se tarvitsi suojelua aggressiiviselta naapurilta. (Todennäköisemmin kuitenkin suojeltiin tuottoisia kaivoksia kuin muutamaa maajussia...) ===Kummallisia mittayksiköitä!=== '''Eekkeri '''(acre) = 40,47 aaria eli n. 4047 neliömetriä, eli n. 0,004047 neliökilometriä. Siis eri asia kuin hehtaari, hectare, joka on n. 2,47 eekkeriä. Vastaavasti Aari (are) = 10x10m, 100 neliömetriä. Nykyaikana tyypillinen vuokraviljelypalstan eli puutarhan alue, mutta ei mitenkään riitä todelliseen ruoantuotantoon. Sadan eekkerin maatilan pinta-ala olisi noin 0,4 neliökilometriä. Siis mitoiltaan tällainen voisi olla esimerkiksi 500 x 800 metriä. Laskemista helpottaa esim. http://onlineconversion.com/area.htm '''Vakka '''(bushel) = n. 36 litraa Vilja säilöttiin ja kuljetettiin yleensä vakkoina, joille ajan saatossa vakiintui tietyt mitat. Tämä on sikäli pulmallinen mittayksikkö, että esim. englantilaiset ja yhdysvaltalaiset vakkamitat ovat erilaisia. Heittoa voi helposti olla yli litran. Ja toisaalta, välillä käytetään pyyhkäistyä vakkamittaa, välillä kukkurapäistä. Kaupantekijöiden on oltava tarkkana ja sovittava etukäteen, mistä mitasta maksetaan. ==Mihin nämä tiedot perustuvat?== Pääasiallisena lähteenä olen käyttänyt Britannian myöhäiskeskiajan kartanoiden ja tilojen kirjanpidoista koottua tietokantaa ja erästä sen pohjalta valmiiksi koottua artikkelia: http://www.cropyields.ac.uk/project.php http://www.ibiblio.org/london/agriculture/general/1/msg00070.html Koska näissä on kyseessä maantieteellisesti ja ilmastollisesti eri alue, ja ajallisesti Rajakatsemaailmaa hieman myöhäisempi jakso, olen laskennallisesti hieman pienentänyt melkein kaikkia arvoja. Paitsi verotusastetta! Se saattaa Rajakatseessa erota tässä esitetystä 15%:sta. ===Yleistä maanviljelyksen kehityksestä ja siitä, missä pisteessä keskiajalla oltiin:=== http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_agriculture http://www.historyforkids.org/learn/economy/farming/#! http://fi.wikipedia.org/wiki/Neoliittinen_kausi http://archaeology.about.com/od/historyofagriculture/qt/History-Of-Agriculture.htm http://www.localhistories.org/farming.html http://www.historyforkids.org/learn/economy/farming/organization.htm#! http://www.timeref.com/life/countrylife.htm Monissa ylläolevista on myös tietoa yhteiskuntarakenteista ja maatalouden niveltymisestä muuhun elämään. Listan viimeisessä erityisesti kyläyhteisöistä, kartanoista, myllyistä ja sen sellaisesta. ===Syventävää tietoa vedestä ja vesioikeuksista:=== http://www.castelnau-pegayrols.fr/adduc/aduca.htm http://en.wikipedia.org/wiki/Water_right#History_of_water_rights http://libro.uca.edu/irrigation/irrigation.htm (Näin pitkälle rakennettua vesi-infrastruktuuria tuskin on kuin korkeintaan eteläisimmässä Mahtivuoressa. Huomaa myös, että veden pyörittämien myllyjen käyttö öljyn tuotantoon tarkoittaa tässä oliiviöljyä, ei poltettavaksi käytettävää mineraalöljyä.) ===Eläintalouden tuottavuudesta:=== http://www.wellfedhomestead.com/how-many-eggs-does-a-chicken-lay-per-day http://www.milkingsheep.com/sheep-milk-production/ Noissa esitetyt luvut eivät ole erityisen keskiaikaisia. Skaalasin niitäkin alaspäin, mutta jouduin mallissa nerffaamaan vielä lisää, koska alkoi näyttää siltä että tilayhteisö tulisi aivan hyvin toimeen täysin ilman viljan viljelyäkin! :D ===Muita mielenkiintoisia yksityiskohtia aikakaudelta:=== http://en.wikipedia.org/wiki/Open_field_system (Sarkajako. On saattanut Rajakatseessakin olla käytössä aivan kaupunkien kupeessa olevilla pelloilla. Tilallisten omilla ”valtauksilla” sitä tuskin tarvittiin, ellei sitten joku isäntä osittanut maita torppareidensa kanssa tällä perusteella.) http://www.medieval-life-and-times.info/medieval-england/medieval-farming.htm (Mm. maininta siitä, miten paljon työtä sadonkorjuu vaatii) http://www.thefinertimes.com/middle-ages/farming-in-the-middle-ages.html (Huom! Talvisato ei sovellu Suomen olosuhteisiin, mutta vuorovuosina voitiin viljellä esim. juureksia ja viljaa.) Paljon lisää maatalouden tuottavuudesta. Spekulaatiota mm. lannoitteiden käytöstä, mitä Rajakatseessa tuskin kauheasti harjoitetaan. Näitä en siis kauheasti käyttänyt tämän tekstin lähteenä, mutta ovatpa mielenkiintoisia silti: http://scholar.google.fi/scholar?q=crop+yield+of+a+medieval+farm&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart&sa=X&ei=6zg7Vf2OMMu3swG4noHYAw&ved=0CCEQgQMwAA ---- Vapaata keskustelua: (Saa kommentoida myös ylemmäs tekstin väliin, mutta erotathan oman postauksesi vaikka nimikirjaimin alkuperäisestä!)