Rsihvo(Vieras)|2||5393077 HUHUPAKETTI PELIIN RAJAKATSE 45: VÄÄRENTÄJIÄ JA VARKAITA Aiemman pelin Rajakatse 44: Väreitä - 16.5. tapahtumien lyhyt kuvaus: Keväisenä päivänä taverna Vanhalla Piparilla tavattiin omituisia kulkijoita. Melinan sisaret olivat kuljetelleet tavaroita rajan yli ja weldoonilaiset sotilaat palauttivat nämä takaisin Piparille. Sisarten lastin perässä oli myös rosvoja, jotka Rajakatseen sotilaat tapasivat supassa. Tappelutta rosvot eivät kuitenkaan antautuneet, vaan kuolivat miekkaan. Sotilas Hartta näyttikin tavernalla taistelussa syntynyttä pitkää viiltoa kädensyrjässään. Virkavallalta eivät kuitenkaan tähän loppuneet tehtävät, vaan linnakkeelle aiemmin tuodut vangit oli joku auttanut karkuun. Vangit saatiin kuitenkin kiinni, kiitos herbertinvartija Sinikan. Hieman häiriötä aiheutti myös lepikossa kasvonsa verille juossut nainen, joka jäi linnakkeen huostaan. Tavernalla kokoontui myös jalokivikiltojen edustajia, jopa ruhtinas Jaaman serkku, sotavelho Armas Jaama, tuli paikalle. Jaamaa monet naiset ihailivat ja tituleerasivat herra ritariksi. Mitäköhän jalokivikiltojen edustajat puhuivat? Ainakin taverna oli suljettuna jopa kahteen otteeseen näiden keskustellessa asioista keskenään. Kerrotaan myös, että Aarnen talolta olisi löydetty kellarista salaseinä ja sen takaa jotain outoa. Virkavalta ei puhu, mutta teräväkielisimmät ovat pohtineet, liittyisikö löytö jotenkin viime kesän outoihin tapahtumiin? UUSIA HUHUJA MAAILMALTA: -Naapurivaltakunnan Nohvatovin puolella on Vardakovin maakuntaa terrorisoinut jo pidempään Petja "Kolkkaaja" -niminen rosvo. Hänen ilmeisesti pahin tekonsa oli viime keväänä erään seurueen kimppuun suoritettu isku, jossa hänen koplansa tappoi ryhmän matkaajia. Tuon jälkeen hänen kerrotaan ryövänneen ainakin kolmen maatilan ruokavarastoja. Nyt kyseinen kopla on kadonnut kuin maan nielemänä Vardakovin maakunnasta. Olisiko rosvo pelästynyt laajoja etsintöjä, joita Weldoonin linnake ja Valtamäen suvun sotamiehet ovat suorittaneet kevään aikana? Kopla lienee kadonnut joko Rajakatseen alueelle Mahtivuoren valtakunnan puolelle tai sitten syvälle erämaahan metsäläisalueille. Metsäläisalueita ei tosin pidetä todennäköisenä, sillä koplan jäsenet ovat kuulemma alkujaan kaupunkilaisia ja eivät välttämättä omaa kovin hyviä erämiestaitoja. -Vardakovin alueella on kertoman mukaan liikkeellä myös murhamies, joka on tulossa Nohvatovin eteläisiltä alueilta. Mies tappoi etelässä jonkun varakkaan talon taloudenhoitajan, ilmeisesti murtautumisen ja ryöstön yhteydessä. Miehen kasvot nähtiin vartioston saapuessa paikalle, kuulemma ihan tavallisen oloinen keski-ikäinen mies. Piiroskuvalla varustettuja etsintäkuulutuksia on jaettu Vardakovissa. Myös Rajakatseen alueen väkeä on varoitettu tästä hiipparista, sillä mies on joidenkin havaintojen mukaan ollut liikkeessä Rajakatsetta kohden. -Mahtivuoren kuninkaan rahauudistus on ilmeisesti vähän vastatuulessa. Rahapajat ovat saaneet talvella ja keväällä uusia ohjeita mm. olla lyömättä yli 10 kuparirahan arvoisia leimattuja rahoja. Leimarahathan ovat alkujaan 1/2 kuparin kolikoita, joissa on kuninkaan leima, joka kertoo rahan arvon. Suurin leimaraha on ollut 100 kuparin suuruinen, mutta näitä ei ole enää lyöty hetkeen. Naapurivaltioiden kauppiaat ovat suhtautuneet näihin leimarahoihin hyvin nuivasti, ihan varmasti esim. 10 kuparin leimarahalla ei Hurjaviinissä ole 10 kuparin edestä arvoa. Yli 10 kuparin suuruisia leimarahoja kuulemma on ryhdytty lunastamaan takaisin valtiolle ja ne kuulemma sulatetaan ja leimataan uudestaan pienemmiksi. -Jotkut ilmeisesti raharikkaat ulkomaalaiset ovat suhtautuneet näihin leimarahoihin jopa niin ylimielisesti, että ovat tuhlanneet niitä yltiöpäisesti tavernoissa ja ostaneet kaikkea älytöntä samalla polkien rahan arvoa. Kuulemma jopa 10 kuparin leimarahoja on levitetty kuparirahan arvoisina Nohvatovin raja-alueilla. -Mahtivuoren pääkaupungissa Suomurajassa paljastui taannoin törkeä väärennöstapaus. Erään korusepän kisälli oli päättänyt pistää rahoiksi ja valmistanut taidokkaan rahanleimasimen, jolla leimatut rahat eivät juuri eronneet oikeista. (Todelliset leimarahat pelimaailmassa ovat paljon taidokkaammin ja yksityiskohtaisemmin leimattuja kuin nämä meidän pelirahat ja kuka tahansa ei osaa näitä rahoja väärentää.) Tavallinen ihminen ei näiden taitavien väärennösten ja oikeiden välistä eroa huomaa. Kisälli jäi kiinni, kun korumestari tuli epäileväiseksi tämän kisällinsä nopean vaurastumisen vuoksi. Kisälli on nyt vankilassa ja pitkään, saapahan ajankulukseen tehdä kaltereista ja kahleistaan taidokkaan koristeellisia. -Mahtivuoren kuninkaan uudet tullimääräykset myös pienempien tavaraerien tullauksesta ja taksojen tarkistamisesta ovat aiheuttaneet yleistä tullimaksujen nousua, jotta uudet tulliupseerien virat saadaan kannattaviksi. Lähteville tavaraerille kaupungissa annettavat tullaustodistukset ovat ilmeisesti myös tulossa aikanaan pakollisiksi. Epäselvyyksiä on rajoilla ollut etenkin valtakuntaan sisäänpäin tulevan tavaran kanssa. Monet tavaraerät, jotka ennen ovat olleet vapaasti siirrettäviä, ovatkin nyt törmänneet tullaukseen. Myös sakkoja on jaeltu väärinkäytöksistä. -Uudet tullimääräykset ovat aiheuttaneet närää etenkin Vardakovin maakunnan puolella. Paljon tavaraa on vanhastaan kulkenut Vardakoviin reittiä Olyi - Bokeajärvi - Nohvatovin puolen Bokean kylä. Nyt tämän reitin kannattavuus suhteessa pitkään maareittiin Nohvatovin puolella on kyseenalaistumassa. Varmasti sapettaa kauppiaita. -Korkea-arvoinen aatelinen, maaherra Fredrik Koskala on luvannut 1000 kuparirahan palkkion pappi Melinan hautapaikan löytymiseen johtavasta vihjeestä. Varmaa tietoa ei ole, miksi herra Koskala näin toimii. Huhutaan, että hankkeessa olisivat mukana Derecas-papisto ja Melinan sukulaiset. Melinan haudan sijainti on siis edelleen tuntematon. UUSIA PAIKALLISIA HUHUJA: -Derecas-pappi Nevin oli kuulemma keväällä aika kovasti tuiskeessa taverna Vanhalla Piparilla. No - metsissä viihtyvä erakko tietysti ottaa kai kunnolla, kun kerran tavernalle tulee. -Rajakatseen linnakkeen sepällä eli Armas "Tenukuvulla" on ollut keväästä lähtien uusi kisälli, Samuel "Vasamanpoika". Tuo on ilmeisesti ihan osaava seppä. Samuelilla on morsian Tanya, pari meni keväällä naimisiin. Tanya on viime aikoina työskennellyt piikana linnakkeella, miehen viihtyessä yleensä joko pajalla tai erämetsällä. -Tuo ei ollut ainoa avioliitto näillä seuduin, myös apulaisseriffi Frederic Seus ja tavernalla työskennellyt nainen, Minerva nimeltään, menivät alkukesästä naimisiin. Liittoa juhlistettiin ilmeisesti aika pienessä piirissä, toisaalta moniko paikallinen olisi edes halunnut mennä muutenkin epäsuosittua Fredericiä katselemaan ja onnittelemaan? -Rajakatseen linnakkeelle pitäisi varmaan saada uusi aliupseeri tai sitten komentava upseeri, mahdollisesti jopa molemmat. Linnanherra Wilhard on höperö, joten seriffi Maru Rysen joutuu tekemään komentavan upseerin työt. Apulaisseriffi Frederic Seus ei hoida hommiaan ja tiedustelualiupseeri Alpo on lähes jatkuvasti metsässä nuuskimassa, joten tavernalla ei oikein ole ketään sotilaita komentavaa. Linnakkeen uusi tulliupseeri Severi ei oikein kuulu toimenkuvansa puolesta sotilaita komentavaan joukkoon. -Kerrotaan, että Weldoonin lähiseutujen metsistä olisi keväällä löytynyt outo hiiltynyt metsäaukio, jonka kasvillisuus ja reunapuut olisivat palaneet karrelle. Paikka on siis metsässä Nohvatovin puolella. Mitä outoa tuossa muka on, jotkut eränkävijät sanovat tuhahtaen, kyllä niitä ukonilman ja metsäpalojen tuotoksia on ennenkin nähty. -Myös Rajakatseesta on paljastunut oma väärentäjä melko äskettäin. Rutama "Näpsä" (Näpsä on siis liikanimi) -niminen paikallinen renki oli yllättäen tullut turhan varakkaaksi ja 10 kuparirahan leimarahoilla asioinut leveilevin elkein taverna Vanhalla Piparilla. Tulliupseeri Severi oli tullut epäluuloiseksi ja mennyt muutaman sotilaan kanssa tutkimaan Rutaman mökkiä. Severi löysi kuulemma paikalta väärennöksen alla olevia lantteja kymmenittäin. Rutama itse sattui palailemaan kotiinpäin, mutta näki sotilaat jo kaukaa ja pakeni. Nyt Rutama on ollut siis kateissa kaksi päivää. Myös Rutaman tilan isäntä Emil "Lonttiposki" (Lonttiposki on liikanimi) on kadonnut samana päivänä. Emilin vaimo on huolestunut ja vaitonainen. Emil on juurikin se isäntä, jonka mailla mm. viime kesänä kuolleen torpparin Aarnen talo sijaitsee. (Rutamaa pelaa Markku Kilpeläinen ja Emiliä Ville Saranpää.) -Emilin katoamisesta liikkuu monenlaisia hurjia huhuja Rajakatseen linnakkeen pyykkituvalla. Huh - ei ne totta voi olla. Esimerkiksi kerrotaan mm., että miehelle olisi kasvanut sarvet päähän ja nahkasiivet selkään ja siksi mies olisi karannut pois ihmisten ilmoilta. Huh. -Paikallisella metsästäjällä Taistolla (pelaajana Rami Sihvo) on sisarenpoika vaimoineen kylässä, tai ainakin paikalliset pyykkärit olettavat tuon naisen olevan sisarenpojan vaimo. Taisto on isäntä Emil "Lonttiposken" torppareita. Taiston tuntevat kaikki paikalliset, on sen verran pitkään mies ollut Rajakatseen alueella. Metsissä tosin tuo enimmäkseen viihtyy, no - metsästäjä kun on. -Eri maatiloilla peltotyöt ja muut puuhat ovat nyt keskikesällä jo vähenemään päin, ja väki ryhtyy viettämään keskikesän juhlaa. Vanhastaan eli aikoinaan juhlan kerrotaan olleen Myrskyjumalan juhla, jonka Derecas-papisto on muuttanut omaksi juhlakseen. Useat maalaiset silti yhä edelleenkin salaa tai puolisalaa käyvät illalla tai yöllä metsässä, Myrskyjumalalle ja muille luonnonhengille uhraamassa. -Rajakatseen taverna Vanhalle Piparille odotetaan saapuvaksi keskikesän juhlaa viettämään varsin suurta ihmismäärää, tulijoita saapunee sekä lähitiloilta Rajakatseesta että kukaties kulkijoita paljon kauempaakin. Mm. monenlaisia kaupustelijoita ja kulkureita lienee liikkeellä, kuten aiemminkin. Vältyttäisiinköhän näiden juhlien aikana vakavilta järjestyshäiriöiltä, hankala sanoa ennalta. Erityisesti vuoden takaisia kauhistuttavia tapahtumia muistellaan vielä nieleskellen. -Naisjärjestö "Melinan sisaret" ovat pitäneet tavernan läheisyydessä sijaitsevaa Melinan pyhäkköään jälleen käytössä keväästä lähtien. Pyhäköllä onkin vieraillut useita ihmisiä muistamassa ja kunnioittamassa Melinaa. Tämä keskikesän juhla lienee mm. Melinan sisarille tärkeä päivä, tuleehan pappi Melinan kuolemasta nyt tarkalleen kaksi vuotta. Melinan viimeisimmästä varmuudella todetusta haamuna esiintymisestä on puolestaan vuosi. -Kyllähän joku satunnainen juoppo on väittänyt aina ajoittain vielä myöhemminkin Melinan haamun nähneensä, mutta se on eri asia. Vuosi sitten taverna Vanhalla Piparilla oli ihan liikaa todistajia paikalla, että puheita vuoden takaisesta ilmestymisestä voisi väittää humpuukiksi. -Keväällä Rajakatseeseen oli kokoontunut ilmeisesti arvovaltaista väkeä eri papistoista ja jalokivikilloista, jonkinlaista kokousta pitämään. Mistä tuo seurue oikein puheli, ei juurikaan tiedetä, arvoväki varasi tavernan illaksi omaan käyttöönsä ja muille ovi oli suljettu, sisälle ei ollut asiaa. Paikallisia toki harmittaa moinen tärkeily, tavernan juomien ääreen kun ei ollut hetkeen pääsyä herrasväen ansiosta. Huhutaan, että kyseiset killat olisivat sopineet jostakin uudesta kokoontumisesta, joka olisi nyt keskikesän juhlien aikaan samassa paikassa. Aikovatkohan taas laittaa ovet kiinni muiden nenän edestä, parhaaseen juhla-aikaan? -Eräs keväällä Rajakatseessa nähty arvoväen edustaja oli ritari Armas Jaama Vardakovista, Vardakovin sotavelhojen keskeisiä henkilöitä. Mies oli kuulemma kovin happaman näköinen, olisiko tuollaiset arvohenkilöt sitten luonnostaan pahantuulisia ja koppavia? Muutakin arvovaltaista väkeä kuulemma nähtiin, ei kaikkia edes muista. Myös vuoriniittyläinen oikeusasioiden käsittelijä Armas Juupeli nähtiin Rajakatseessa lyhykäisesti, varsinainen tuomari ei kuitenkaan paikalla käynyt. -Kerrotaan, että alkusyksystä tulee kuluneeksi 20 vuotta Rajakatseen suurtaistelusta. Mitä ilmeisimmin asiaa juhlistetaan tuolloin Rajakatseessa jollakin tavoin. Huhutaan muun muassa, että useat menneen taistelun konkarit tai näiden sukulaiset olisivat tulossa noihin aikoihin Rajakatseeseen taistelun muistopäivää viettämään. MYÖS AIEMMAN KEVÄTPELIN (RK44) HUHUT ON HYVÄ KERRATA, NÄMÄ LÖYTYVÄT KOTISIVUILTAMME RAJAWIKISTÄ, OSOITTEESTA: http://www.rajakatsefantasia.fi/rkwiki/index.php?p=Huhut%3ARK%20XLIV Avioitumisohjeet: -On yleisenä käytäntönä, että mies ja nainen voivat avioitua keskenään nopeallakin varoitusajalla. Tällöin pari hakeutuu papin luokse ja puheille, joka näiden kanssa keskusteltuaan ja aviollisen esteettömyyden todettuaan voi vihkiä parin yhteen. Vihkiminen voi olla yksityisempi tapahtuma, tai sitten julkinen tapahtuma, jota väkijoukko voi yhdessä seurata ja juhlistaa. Usein avioitumista juhlistetaan viettämällä myös varsinaiset häät, jotka yleensä vietetään vihkimisen jälkeen. Häät ovat siis suuri tapahtuma, joihin osallistuu väkeä kummankin osapuolen suvusta ja tuttavapiiristä. Häiden vietto on yleistä, mutta ei aina välttämätöntä, ja erityisesti vakavaraisille ja rikkaille suvuille häät ovat tärkeä tapahtuma. Vähävaraisemmat ja muutkin henkilöt saattavat toisinaan jättää häät väliinkin ja tyytyä pelkkään papin vihkimiseen ilman suuria juhlallisuuksia. Jotta avioliitto saa lainvoiman, pitää siitä tulla merkintä papin suureen kirjaan. Rajakatseen papinvirkaa pitää tällä hetkellä Serpent. Jojopan voi vihkiä nohvatovilaisten avioliittoja. Kaksintaistelu-ohjeet: -Yleiset ohjeet kaksintaistelua silmällä pitäen. Laki sanoo seuraavaa: Mies voi haastaa kaksintaisteluun toisen miehen, mikäli (huom. naiset ja lapset siis eivät kaksintaistele koskaan) a) on hyvä syy b) haastettu ei ole esim. raajarikko, sokea tms. heiveröinen c) haastettu tai haastaja ei voi olla pappi, kuninkaan virkamies tai lähettiläs d) aatelista ei alempiarvoinen voi haastaa kaksintaisteluun. Laki ei käytännössä sano muuta. Lisäksi muutamia käytännön sanelemia juttuja: Kaksintaisteluun kelpaa hienosti syyksi esim. sanallinen kunnianloukkaus. Mikäli joku on esim. saattanut neidon raskaaksi häpeällisesti ja ei suostu avioliittoon neidon kanssa, niin tällöin neidon sukulaisten olisi jopa velvollisuus kaksintaisteluun haastaa. Kaksintaistelusta pakeneminen on luonnollisesti iso häpeä ja lopun ikäänsä saa kantaa pelkurin mainetta. Lisäksi ei olisi mahdotonta, että haastaja katsoisi oikeudekseen tappaa tavattaessa paennut pelkuri. Kielistä: -Mahtivuoren kieltä mallinnetaan pelissä suomella, hurjaviiniä taas englannilla. Kaikki pelihahmot osaavat mahtivuorta, ellei hahmoselosteessa toisin ilmoiteta. Hurjaviinin kieltä hahmot osaavat vain, jos asiasta on hahmoselosteessa erikseen mainittu. -Nohvatovin kieltä mallinnetaan ruotsilla, mutta erityisesti Vardakovin maakunnassa puhutaan yleisesti mahtivuorta, vaikka Vardakov Nohvatovin osa onkin. Hahmo osaa nohvatovia vain, jos hahmoselosteessa on asiasta erikseen mainittu. ----- -----