Rsihvo|2||4947174 Yleismateriaalia sekä huhuja: ---- 1. Olyistä ja sen asukkaista ---- Olyi on Bokea-joen varrella sijaitseva pieni kaupunki, jossa asuu noin 1000 ihmistä. Pienuutensa vuoksi jotkut ihmiset pitävätkin sitä enemmän kylänä kuin kaupunkina. Olyi on kuitenkin vilkas kauppapaikka ja taloudellisesti kukoistava pikkukaupunki, sillä se sijaitsee tärkeän, Vuoriniityn maakunnan ja Mahtivuoren valtakunnan eteläisempien osien välisen kulkureitin varrella. Elämänmeno Olyissä on ollut jokseenkin rauhallista siitä huolimatta, että vilkkaan kulkureitin varrella sijaitsevana kaupungin kautta kulkee vuosittain huomattava määrä mm. kauppiaita, matkamiehiä ja sekalaisia onnenonkijoita. Kaupungin vartiokaarti on kyennyt takaamaan järjestyksen säilymisen eikä huomattavia tai kohua herättäneitä laittomuuksia ole viime aikoina juuri tapahtunut. Pienet tappelut ja nujakoinnit ovat kaupungin sataman läheisissä tavernoissa tosin kohtalaisen yleisiä, samoin pienet varkaudet kaupungissa. Vakavia ja kohua nostattaneita rikoksia ei siis ole vähään aikaan kaupungissa tapahtunut. Tietoja muutamista olyiläisistä kauppiaista, käsityöläisistä ja tunnetuista henkilöistä: [[Nyyrikki|NYYRIKKI]] Olyiläinen kauppias ja kaupunginneuvoston puhemies Nyyrikki omistaa sekatavaraliikkeen Olyin keskustassa sekä pari pientä varastoa. Arvostettu ja kunnioitettu mies, joka johtaa nykyisin myöskin Olyin kaupunginneuvostoa. Nyyrikki on keski-ikäinen mies, jolla on vaimo Piritta ja kaksi lasta. TOPIAS ”JAUHOPARTA” - JUHA-HEIKKI LEHTONEN Olyiläinen käsityöläinen/kauppias (mylläri) Topias omistaa suurehkon myllyn kaupungin reunamilla, minkä lisäksi mies omistaa myös hevosia ja toimii ajurinakin, kauppiaitten ja käsityöläisten tavaroita kuljetellen. Topiaksen vanhemmiltaan perimä mylly on kaupungin muutamista myllyistä suurin. Miehellä on puolitoista vuotta sitten hankkima sangen kaunis ja viehättävä vaimo Virpi, joka on erään käsityöläisen tytär. Avioparilla ei ole vielä lapsia. Viime syksynä mylläri hankki palvelukseensa henkivartijan Vernerin, joka ei ole paikallisia, vaan alkujaan lähtöisin Bokea-järven eteläpuolelta. Syytä henkivartijan hankkimiseen ei olla kaupungissa oikein ymmärretty.. Toisaalta, onhan Topiaksella toki omaisuutta ja ajatkin ovat maakunnassa melko levottomat. HUUGO JA HELLEVI - OUTI PILTONEN Olyiläisiä käsityöläisiä (tynnyrit) Huugo on olyiläinen käsityöläinen, joka valmistaa työpajassaan tynnyreitä. Hän avioitui muutama vuosi sitten savenvalaja Johanneksen tyttären Hellevin kanssa. Huugolla ja Hellevillä ei ole toistaiseksi lapsia. Perhe on melko vauras ja toimeentuleva, vaikka onkin kilpailuasetelmassa Hulpertin kanssa. Hellevi tunnetaan mm. siitä, että tämä kuuluu erääseen kaupungin rouvien "maineikkaimmista" juorupiireistä. HULPERTTI Olyiläinen käsityöläinen (tynnyrit) Olyiläinen tynnyrintekijä, omistaa työpajan kaupungissa. Hulpertti avioitui viime vuoden keväällä Vella-nimisen maalaisen kanssa, joka ei ole alkujaan paikallisia, vaan lähtöisin muualta maakunnasta. Muutamien kaupunkilaisten mielestä Hulpertti teki tyhmästi, kun ei etsinyt itselleen tuon varakkaampaa puolisoa, mutta minkäs teet. Vella on nykyään kuulemma raskaana. Hulpertti on kilpailuasetelmassa Huugon kanssa. [[Hulkko Rysen|HULKKO RYSEN]] Olyiläinen tavernanpitäjä Olyissä on useita tavernoita, joista eräs on Hulkko Rysenin pitämä taverna "Matkamiehen onni". Kerrotaan, että viime vuosina Hulkolla olisi ollut vaikeuksia sukulaisensa Kristiina Rysenin saattamisessa asiaankuuluviin naimisiin, mutta nyt näin lienee viimein tapahtunut. [[Rankki Tilhevi|RANKKI TILHEVI]] - AKI LOPONEN Olyiläinen kauppias (alkoholijuomat) Rankki Tilhevi on Olyin kaupungissa asuva ja sieltä käsin vaikuttava varakas kauppias, joka on erikoistunut erityisesti oluiden, viinien ja muiden alkoholijuomien välittämiseen ja kauppaamiseen. Hän onkin merkittävä alkoholien toimittaja, vaikka ei ainoa olekaan Olyin kaupungissa. Viime vuosina hän on kuitenkin noussut merkittävimmäksi oluen ja viinien välittäjäksi Vuoriniityn maakunnan ja etelän välillä, mikä on edelleen nostanut hänen asemaansa maakunnan varakkaitten kauppiaitten keskuudessa. Mm. viime vuosi oli Rankille erityisen tuottoisa. Tuolloin Kaarlo Kempura- niminen kauppias kuljetti Olyihin suunnattoman lastin viiniä, joille tarvitsi parin viikon ajaksi säilytyspaikan. Varastonsa Kempuran käyttöön tarjoamalla Rankki sai tästä palveluksesta korvaukseksi huomattavan määrän viiniä, kaikkiaan parikymmentä tynnyriä. Tämä oli siis erittäin arvokas liiketoimi, ja jo entuudestaan varakas Rankki rikastuikin kyseisestä liiketoimesta aika lailla. Myös kyseisen kaupan jälkeenkin sopimuksia ja liiketoimia on riittänyt. Rankki ei ole naimisissa. Rankki Tilhevin varastot sijaitsevat kaupungin sataman läheisyydessä, Rankin asuintalo puolestaan seisoo kaupungin laitamilla. Rankin talo on melko tyypillinen porvaristalo ja varustettu vauraalla ja hyvällä maulla, kuten varakkaiden kauppiaiden talot yleensä. Rankilla on palveluksessaan useita työntekijöitä, joista vain muutama työskentelee asuintalolla. Palveluskunta kuitenkin takaa varakkaan kauppiaan arvolle soveltuvan elämäntavan. LEPPO TILHEVI Olyiläinen käsityöläinen (seppä) Rankilla on myös nuorempi veli Leppo, joka tunnetaan kaupungilla hiukan yksinkertaisena, mutta kovin taitavana metalliseppänä. Lepolla on myös ilmennyt taipumusta katsella himoiten naisten perään, ja huhutaan tämän muutamia naispuolisia asukkaita joskus vuosia sitten lähennelleen ja ahdistelleenkin. Lepon kerrotaan noin kolmisen vuotta sitten lähteneen Olyistä, ensin sepäksi Rajakatseen linnakkeelle, ja nykyään mies työskentelee kertoman mukaan vuoriniittyläisten varakkaitten kauppiaitten, Hemmingin ja Sebastianin kauppahuoneen palveluksessa Vuoriniityssä. EINAR TILHEVI - MARKKU KILPELÄINEN Olyiläinen käsityöläinen (nahkuri) Rankin serkku ja ammatiltaan käsityöläinen. Tekee työtään nahkojen ja turkkienkin parissa. Einarin kotipaikka on Olyissä, mutta mies viihtyy aika usein muualla maakunnassa, omia liiketoimiaan ja ammattiaan hoidellen. Olyissä miestä näkyykin melko harvoin. OLAVI TILHEVI - PETRI POHJANMIES Rankin setä, eli Rankin edesmenneen isän nuorempi veli. Kertoman mukaan melko omapäinen mies, jota ei olla Olyissä nähty moneen vuoteen. Nyt hiljattain Olavi kuitenkin palasi takaisin Olyihin, missä ikinä sitten lienee viime vuodet oikein viettänytkään. Ilkeät huhut väittävät, että nuorempana miehenä Olavilla olisi ollut taipumusta pikkurikoksiin ja sekalaisiin konnankujeisiin, kuten naurisvarkauksiin yhdessä muutaman muun kaupunkilaisnuorukaisen kanssa. HERBERT KANNONKOSKI - JANNE VUONNELSALO Olyilainen käsityöläinen (pienveistokset, pienpuutavara) Menestynyt pienien veistosten ja puusta tehtyjen koriste-esineiden valmistaja. Pyytää tuotteistaan korkeaa hintaa. Herbertin vaimo kuoli nelisen vuotta sitten (rosvot hyökkäsivät hänen kimppuunsa kadulla hänen ollessaan jakamassa almuja köyhille). Miehen huollettavaksi jäi Lisa-tytär. LISA KANNONKOSKI - MIRA FEDERLEY Olyilaisen käsityöläisen, Herbert Kannonkosken tytär Nuori ja suhteellisen suojattua elämää elävä neito. Aina valmis hymyilemään. Naimaton. ANJA KREKK – EVA SIREN Olyilainen kauppias (koriste-esineet) Uskomattoman hyväonninen kauppias, joka tuntuu onnistuvan asiassa kuin asiassa. Häntä eivät liiat huolet paina. Naimaton. MARKUS VALKE - SAMPSA SIMOLIN Olyilainen käsityöläinen (saviesineet, käyttötavara) Hyvin toimeentuleva savesta tehtyjen käyttöesineiden valmistaja. Hänen kihlattunsa katosi vähän yli vuosi sitten ja siitä asti hän on kysellyt ympäriinsä ja etsinyt tätä. [[Niklas Rautamaha|NIKLAS RAUTAMAHA]] – RAMI SIHVO Olyilainen kauppias (kangas) Toiminut useita vuosia kangaskauppiaana Olyin kaupungissa. Hymyilee nykyään vähän, ettei vain jokin painaisi miestä? Naimaton. Kaupunginneuvosto ja muut viranomaiset -Kerrallaan neljäksi vuodeksi valittava viiden hengen joukko hyvämaineisia ja varakkaita kauppiaita ja käsityöläisiä, jotka päättävät kaupungin yleisistä asioista. Osa vaihtuu ajoittain, kaksi miehistä on ollut neuvostossa jo parikymmentä vuotta. Neuvostoa johtaa nykyisin Nyyrikki-niminen kauppias, toimessaan ensimmäistä kertaa. Lisäksi kaupungissa vaikuttaa muutamia Vuoriniityn suurruhtinaan nimittämiä virkamiehiä (mm. seriffi Aukusti Jurkanpoika), jotka vastaavat hallinnollisista ja oikeudellisista asioista. Kaupungin turvallisuudesta vastaa seriffin johtama pienehkö vartiokaarti, jota käytännössä ohjastavat seriffin alaiset aliupseerit. Itse seriffi on aika kiireinen omissa asioissaan ja antanut epävirallisesti suuren osan tehtävistään aliupseereittensa hoidettavaksi. Eräs aliupseereista, nimeltään Juhani, keskittyy erityisesti rikostutkimuksiin. Epäpäteväksikin miestä on ajoittain kaupungilla haukuttu, sillä esimiehensä eli seriffin tavoin Juhani ei aina vaikuta erityisen motivoituneelta toimessaan. Kaupungissa asuu ja vaikuttaa myös pari Deinosanin killan jäsentä, jotka etupäässä keskittyvät oman kiltansa asioihin eli kaupankäyntiin ja muihin omiin juttuihinsa. Derecas-papistolla on kaupungissa myös oma pieni temppelinsä, jota hoitaa muutama pappi yhdessä useamman maallikkosoturin ja muun maallikon kanssa. Nykyään temppeli on siis "Ishakan oppien uskontokunnan" hallussa, jonka edustajiksi kyseiset henkilötkin ovat kääntyneet. ---- 2. Kertomuksia ja huhuja muualta ---- Huhuja maailmalta: -Derecas-papiston ylipapin Paltamonin sisar Adela löytyi yllättäen viime vuoden loppusyksystä. Kansan keskuudessa liikkuu useita arveluja ja epäilyjä Adelan yllättävästä ilmestymisestä. Mm. Adelan hyvävointisuus ja vaatetuksen siisteys herättivät kysymyksiä, ja Adela ei erään huhun mukaan osannut tai halunnut nimetä vapauttajiaan. Liikkeelle lähtikin huhuja, joiden mukaan Adela ei olisi missään vaiheessa oikeasti kaapattuna ollutkaan, vaan tämä Adelan "katoaminen" olisi ollut Paltamonin järjestämä ja lavastama tapahtuma, jonka varjolla saatettiin laittaa pamppukaartit liikkeelle. -Olyin kaupunkiin saapui loppusyksystä etelästä ylipappi Paltamonin lähettämä valtuuskunta, jonka oli määrä keskustella Derecas-papistosta irrottautuneen "Ishakan oppien uskontokunnan" kanssa uskonnollisesta tilanteesta ja suhteiden palauttamisesta. Maakunnan papistoa puolestaan edusti Vuoriniityn kaupungista matkannut lähettiläsjoukko. Neuvottelut kuluivat varsin riitaisasti, sillä Paltamonin edustajat vaativat maakunnan papistoa palaamaan takaisin valtakunnan Derecas-papiston yhteyteen ilman mitään myönnytyksiä, mihin vuoriniittyläiset lähettiläät eivät voineet suostua. Toraisia neuvotteluja käytiin muutaman päivän ajan, sitten Paltamonin lähetystö lähti paluumatkalle takaisin pääkaupunkiin Suomurajaan. Suhteet Derecas-papistojen välillä ovat siis yhä edelleen poikki. Ainoa myönteinen seikka Paltamonin alaisten kannalta oli Paltamonin sisaren Adelan yllättävä löytyminen, ja kyseinen lähetystö osallistuikin Adelan saattamiseen takaisin veljensä luokse. -Eräs huhu väittää, että joku Ishakan papitar (Adela?) ja jonkinlainen ritarimies (Velmon?) olisivat syksyllä saapuneet Vardakovin maakuntaan etelästä, Nohvatovista asti, jonkin kauppakuljetuksen matkassa kulkien, ja että olisivat olleet kovin salailevan näköisiä. Pohjoisessa kaksikko olisi sitten suunnannut Mahtivuoren valtakunnan puolelle. Vahvistusta tämän huhun todenmukaisuudelle ei tosin ole, pikemminkin päinvastoin, etenkin kun ainakin ritari Velmon on aiemmin havaittu varmuudella Rajakatseen suunnalla. Tuskin edes tuo mies joka paikkaan ennättää! -Muutenkin huhuilu ja keskustelu Derecas-pappiskunnan asioista on ollut vilkasta, etenkin Rajakatseen linnakkeen papin Melinan osalta. Osa huhuista edelleen väittää tämän olevan jälleensyntynyt Ishaka, tällä kertaa siis naisen hahmossa. Erityisesti tätä teoriaa ja näkemystä on levittänyt Iivari-niminen mies, jonka kerrotaan ainakin aiemmin toimineen Derecas-papiston uskollisena maallikkosoturina. "Ishakan oppien uskokunnan" temppelillä Vuoriniityssä on kuuleman mukaan annettu määräys, että Iivari on tavoitettava ja tuotava temppelille kuulemista varten, eli ainakaan mielissään ei papiston johto moisesta julistelusta ole. Miestä ei olla kuitenkaan vielä toistaiseksi tavoitettu, vaikka huhutaan, että Iivari oleskelisi seuraajineen jossain maakunnan alueella. -Myös Lukarias- sekä "Holvannon unohdettu ääni" -nimiset julistajat ovat jatkaneet kertoman mukaan toimintaansa, vaikkakin vähemmässä määrin kuin syksyllä. Edellinen asuu ja vaikuttaa edelleen Vuoriniityn kaupungissa, jälkimmäisen väitetään liikuskelleen talven aikana joissakin Bokea-järven eteläpuolisissa kylissä. "Holvannon unohdetun äänen" henkilöllisyydestä ei tiedetä sen edempää, kuin että kyseessä kerrotaan olevan salaperäisesti pukeutuva ja käyttäytyvä, kaikesta päätellen varsin oppinut nainen. Kumpaakaan näistä henkilöistä ei olla toistaiseksi ainakaan julkisesti etsintäkuulutettu. -Eräs todella hurja huhu väittää Rajakatseen pappi Melinan todenneen eräälle toiselle papille todella olevansa uudestisyntynyt Ishaka ja vastanneen kysymykseen Ishakan sukupuolesta seuraavaa (Ishakahan oli tiettävästi mies): "Sellaiset pikkuasiat tuskin ovat ongelma minulle." Lisäksi sama huhu väittää, että Melina olisi julistanut "Paltamonin ajan olevan ohi ja Paltamonin huorasisarensa kanssa joutuvan luopumaan vallasta". -Vielä kummempaakin on tapahtunut. Muutamassa paikassa, eri puolilla Vuoriniityn maakuntaa, on esiintynyt julkisesti pari pientä maalaisjoukkoa, jotka ovat julistaneet olevansa Myrskyjumalan palvojia ja seuraavansa pappi Melinaa vankkumattoman uskollisesti. He ovat myös väittäneet saaneensa tehtävänsä itseltään Myrskyjumalalta ja uskovansa Melinan olevan Myrskyjumalan valittu ja korkealle korottama! -"Ishakan oppien uskontokunnan" ylipappi ja Vuoriniityn temppeliherra Artamon on kutsunut pappi Melinan keskitalven aikoihin Vuoriniityn kaupungin temppelille luottamuksellisiin neuvotteluihin. Arvellaan, että Melinan temppelille kutsumisen taustalla on juuri huoli kansan parissa liikkuvista huhuista ja Melinan keräämästä, hyvin suuresta ja kovin ristiriitaisesta maineesta. -Mitä tällaiset kirjavat, ristiriitaiset ja hyvin oudot huhut oikein merkitsevät, ei tiedetä, ja moni maalainen alkaa olla jo ihan sekaisin, ketä oikein uskoa ja kuunnella uskonnollisissa asioissa. Joko uskonnollinen kenttä on todella hyvin sekaisin, tai sitten jotkut tahot todella laskevat tarkoituksellisesti liikkeelle hurjia ja vääriä huhuja ihan vain ihmisten mieliä sekoittaakseen, arvelevat monet. Kuka tai ketkä tällaisten huhujen takana olisivat, ei ole tosin juurikaan tietoa. Kenties joku kielletyistä järjestöistä tai salaseuroista? Vai jopa useampi? -Syksyllä avioitunut Tupru Eepos-niminen kirjakauppias perusti talvella Vuoriniityn kaupunkiin kirjansitomon. Tätä ennen hän hankki tarvittavat luvat Vuoriniityn käsityöläisten killasta sekä osti tyhjillään olleen suurehkon rakennuksen kirjansitomoa varten. -Vuoriniityn maakuntaan on toimitettu virallinen etsintäkuulutus viime kesänä kuolleen, upseeri Aleksei Peinarin vaimon Elisen tappajasta. Etsintäkuulutettuna on Raine-niminen mies, joka liikkuu etsintäkuulutuksen mukaan mahdollisesti valenimellä, ja todennäköisesti Mahtivuoren valtakunnan puolella. Rainen kiinniotosta tai tähän johtavista tiedoista on luvassa palkkio. -Eräs huolestuttava huhu kertoo, että Vuoriniityn kaupungin ja Bokean kylän välillä kulkeneita matkustavaisia on joutunut loppusyksystä maantierosvojen ryöstämiksi pitkien tietaipaleitten varrella. Ryöstöjä oli ennen talvea muutama, ja niistä teki erityisen kohahduttavia se, että ryöstäjät olivat pukeutuneet harmaisiin tabardeihin ja käyttivät kunnollisia miekkoja. Nohvatovilaisia sotilaita rajan tällä puolella, mahdollisesti pieleen menneellä tai omavaltaisella tiedusteluretkellä? Erään ryöstön kohteeksi joutuneen miehen kerrotaan tosin jälkikäteen aprikoineen, että ryöstäjillä ei ollut ilmeisestikään haarniskoita eivätkä nämä muutenkaan toimineet tai käyttäytyneet kovin sotilaallisesti. Maantierosvojen, keitä sitten ikinä olivatkaan, saalis jäi kuitenkin melko vähäiseksi, sillä kohteina oli etupäässä yksittäisiä kulkijoita tai pieniä seurueita. Joukkion miehiä ei siis tavoitettu ja parin ryöstön jälkeen iskut loppuivat. -Toinen huhu kertoo, että näiden ryöstöjen seurauksena Vardakovista olisi kutsuttu kiireisesti Vuoriniittyyn Nohvatovin edustaja selvittämään tilannetta. Kyseinen edustaja eli upseeri Konstantin Weldoonin linnakkeelta saapuikin seurueineen pikaisesti Vuoriniittyyn käydäkseen luottamuksellisia keskusteluja Vuoriniityn sotilasviranomaisten kanssa. Konstantin viipyi Vuoriniityn kaupungissa viikon verran, sitten matkusti alaistensa kanssa takaisin Vardakovin maakuntaan Rajakatseen kautta kulkien. -Loppusyksykin oli siis Vuoriniityn maakunnassa monin tavoin varsin levotonta aikaa, monenlaiset tapahtumat, huhupuheet ja kertomukset villitsivät ihmisten mieliä. Talven aikana tilanne on osittain rauhoittunut, kun matkustaminen eri paikkojen välillä on vähentynyt tuntuvasti. Keväällä liikkumisen helpottuessa levottomuudet taas alkavat, moni pelkää ja aavistelee. -Talvi itsessään on mennyt maakunnassa melko rauhallisesti, mitä nyt kylmä ja nälkä kiusaa erityisesti vähävaraisempaa väkeä. Toimeen on silti enimmäkseen tultu ajoittain kovistakin pakkasista huolimatta.. -----