Rsihvo|2 ==Rajakatse XXI== Synopsi: Rajakatseen alueen metsissä sodittiin. ''Mitä? Tuolla naisella on häntä? Ja tuo'' ''toinen, joka tulee tänne, näyttää varsin kuolleelta! Iik! Pläts! '' Rajakatseen metsissä liikkui joukoittain kammottavia ihmistä muistuttavia hirviöitä sekä haudoistaan kaivettuja puolimätiä eläviä kuolleita. Havainnot viittasivat siihen, että tuona päivänä metsissä liikkui näitä kyseisten järjestöjen hirvityksiä siinä määrin, että melkein voitaisiin puhua sotajoukoista. Ihmisten onneksi nämä kammotukset eivät kuitenkaan vaikuttaneet olevan kiinnostuneita niinkään ihmisasutusten terrorisoimisesta, vaan sen sijaan nämä kaksi kammottavaa järjestöä, inhat Iiv-papit ja kammottavat Kaaoslähteen kätyrit nujakoivat keskenään metsissä käyden ankaria ja säälittömiä taisteluita. Ilmeisesti järjestöistä toinen voitti päivän mittaan, vaikkakin huvennein voimavaroin. Loppuillasta voittaneen osapuolen mielenkiinto kohdistui sitten ihmisiinkin, tarkemmin sanottuna läheiselle taverna Vanhalle Piparille. Siellä olleitten ihmisten kauhistukseksi tavernalle saapui neljä irvokasta olentoa, joista eräs muistutti elävää pensasta, toinen puoliksi ihmistä ja puoliksi kissaa, kolmas mustekalapäistä ihmistä ja neljäs, joukon johtaja, oli pukinpäinen ja sarvekas, vaikka muutoin vaikutti ihmiseltä. Nämä kammottavat olennot alkoivat vaatia tavernalla ollutta [[Elissa]]-nimistä nuorta ennustajanaista mukaansa. Jos tavernan väki ei suostuisi luovuttamaan tätä, uhkasi joukko tappaa kaikki läsnäolijat tavernalta. Tilanne kiristyi ja oli hankalassa pattitilanteessa, kun eräs tavernan suojissa ollut [[Impi]]-niminen nainen yllättäen viilsi Elissan kaulan auki tarkoituksenaan tappaa tämä jostakin syystä. Elissan kaatuessa verta suihkuten maahan Impi koetti paeta paikalta, mutta sai surmaavat miekanlyönnit hirviöiden kanssa vehkeilleeltä ihmistaikurilta [[Magnus Prikov|Magnus Prikovilta]], joka myöskin kuoli sittemmin. Hirviöiden johtajat, pukinpää ja lonkeronaama tulivat nyt epävarmoiksi ja luullessaan Elissan kuolleen päättivät he lähteä pois paikalta ja alkoivat vetäytyä jonnekin kohti metsää. Vetäytymistään suojaamaan he jättivät tavernalle kaksi vähäisempää hirviötä. Elissa ei kuitenkaan ollut vielä mennyttä, sillä hetikohta hänen kaaduttuaan maahan hänet vedettiin sisemmälle tavernaan, jossa olleet kaksi parantajaa ja kaksi pappia onnistuivat yhteistuumin pelastamaan hänet kuolettavalta vammalta. Hirviöiden määrän puolituttua seriffi Edgar de Älliskö katsoi taistelumahdollisuuksien parantuneen ja hän hyökkäsi tavernasta paikan päälle jääneiden hirviöiden kimppuun. Älliskö, Zada-pappi Jojopan ja muutama muu onnistuivatkin tappamaan nuo kaksi tavernalle jäänyttä hirviötä suhteellisen helposti, vaikka näiden kestokyky vaikuttikin uskomattomalta. Tämän jälkeen Älliskö rohkaistui siinä määrin, että päätti lähteä metsään menneiden hirviöpäälliköiden perään. Hänen mukaansa lähti myös kaksi muuta miestä, Latteus Raakkuja-niminen kokenut soturi ja äskettäisessä tavernataistelussa kunnostautunut paikallinen Alpo-niminen maalainen. Nuo kolme lähtivätkin hirviöiden perään. Ei kestänyt kauaa, kun metsästä kuului kiivasta taistelun melskettä, joka päättyi myös nopeasti. Paikan päälle lähti myös muita tavernalta ja he palasivat jonkin ajan kuluttua nämä kolme sankaria mukanaan. Kaikki kolme olivat enemmän tai vähemmän vakavasti loukkaantuneita, mutta hengissä kuitenkin. Heiltä saatiin kuulla, että he olivat todellakin saavuttaneet hirviöt jonkin oudon metsässä olleen rakennelman luota. Siellä he olivat taistelleet noita kahta hirmua vastaan ja onnistuneet tuhoamaan nämä siitä huolimatta, että olennot käyttivät taikaa apunaan. Miehistä Alpo oli pahimmin loukkaantunut, sillä hänen rintakehänsä oli palanut pahoin jonkin kammottavan tulitaian seurauksena. Myös hänen toinen olkansa oli murtunut. Kaikki kolme olivat kuitenkin hengissä ja uskottiin, että miesten vammat voitaisiin kyllä ajan mittaan hoitaa tai parantaa. Uskottiin myös, että nämä tavernalle tulleet hirviöt kuuluivat Kaaoslähteen joukkoihin. Tuon päivän jälkeen ei epäkuolleiden tai muidenkaan hirviöiden liikehdintää alueella enää tavattu. Alueen ihmiset toivoivatkin, ettei kyseisenkaltaisia kauheita tapahtumia enää toistuisi. Silti uskottiin, ettei Iiv-papistosta ja Kaaoslähteestä kuultu viimeistä kertaa. Yhtä vakavaa uhkaa ei onneksi ole vähään aikaan näiden järjestöjen taholta koettu. Pelinjohtajana oli Sami Mäntylä Seuraava peli [[RK XXII]]