Rsihvo|2 Molemmat pappiskunnat kieltävät orjien käytön, harjoittavat köyhäinapua ainakin jossakin määrin, käyttäytyvät lainkuuliaisesti, eivät maksa veroa valtiolle, opettavat yksiavioitumisoppia, pitävät tavallista kansaa kurissa ja nuhteessa ja opettavat, ettei ruumiin kanssa hautaan laiteta mitään arvokasta, kuten metsäläiset tekisivät, jos heillä olisi jotakin arvokasta. Lisäksi papit saavat vapaasti avioitua ja käyttää alkoholia, mutta esimerkillisen nuhteeton ja sivistynyt käytös on vaadittua. Molemmat ovat valtakuntansa pääuskonto. Mitään virallista yhdenmukaista uhrauskäytäntöä kummallakaan papistolla ei ole. Joskut papit uhraavat pieniä eläimiä palvelemalleen hengelle silloin kun heistä siltä tuntuu ja on myös sellaisia pappeja, jotka eivät harrasta ollenkaan uhraustoimintaa. Keskinäinen suhde [[Zada]]- ja [[Derecas|Derecaspapeilla]] on asiallisen viileä. Toista järjestöä kunnioitetaan jossakin määrin, mutta väittely saadaan aina haluttaessa aikaiseksi aiheista kuten esim. kumpi järjestö on vanhempi tai mustan magia käyttö sodassa, jossa Zada-papisto on ehdottomasti väljemmillä linjoilla. On myös muistettava, että vuonna [[451]] päättyneessä sodassa järjestöt olivat vastakkaisilla puolilla tukiessaan oman valtionsa sodankäynnin päämääriä. Jotkut papit saattavat jopa vihata toista papistoa. Lisää tietoa [[Zada- ja Derecas-papistosta]] ja heidän väleistään.