Rsihvo|4 ==Rajakatse XXVI== ''Talonpoikaiskapinan yksityiskohtia löytyy Rajakatseen aikakirjoista vuoden [[460]] kohdalla''' Talonpoikaiskapina oli siis ohi, mutta sen lukuisat jälkinäytökset jatkuivat vielä syksyn kuluessa. Muutamat kapinallistalonpojat, jotka arvelivat olevansa aivan varmasti kovimmin rangaistavien listalla, päättivät paeta aatelisten "oikeutta" ja loikata rajan yli Mahtivuoren valtakuntaan. Jo aiemmin kesällä joukko maalaisia oli siis loikannut Mahtivuoren puoleiseen korpimaahan, jonne he olivat jonnekin kadonneet. Nämä myöhemmin pakenevat koettivat paeta ensisijaisesti luodetta ja rajantakaista [[Baak-järvi|Baak-järveä]] kohden. Osa näistä luultavasti onnistui, osa taas jäi Vardakovin sotilaspartioiden kiinniottamiksi. Aikanaan pakolaisuus kuitenkin tyrehtyi, kun maalaiset ymmärsivät, ettei talonpoikia rankaistaisi äärimmäisen ankarasti ja että toimeentulon hankkiminen seuraavana talvena voi olla varsin hankalaa missä päin tahansa, varsinkin raivaamattomassa korvessa. Talonpoikaiskapina jätti jälkensä myös Valtamäkien sukuun. Suvun päämies [[Valdemar Valtamäki|Valdemar]] oli kapinan loppupuolella vielä vahvasti vallankahvassa hulluudestaan huolimatta, kunnes sairastui samana päivänä, kun käytiin taistelu kartanon läheisyydessä. Sairaudesta ja sen luonteesta ei tiedetty paljoa muuta kuin että se oli vakava ja että Valdemar oli sairauden vuoksi vuoteenomana. Valdemarin sairastaessa hänen sijaisenaan sukua johti Valdemarin veli [[Jalmar Valtamäki|Jalmar]], joka oli luvannut johtaa sukua ja sen alustalaisia hyvin ja tunnollisesti siihen saakka, kunnes Valdemar olisi parantunut. Rahvas pohdiskeli, että saa nähdä, tuleeko tällaista päivää. Maalaisille Jalmar oli ainakin hiukan mieluisempi, sillä tätä ei kalvanut hulluus ja käsittämätön vihamielisyys rahvasta kohtaan. Kapinan päättymisen lisäksi ihmisiä puhuttivat myös muut asiat. Saatiin kuulla, että Fil Gilamonin apulainen, soturi Aleksi, oli juuri äskettäin palannut pohjoisesta yksin. Aleksi oli kertonut, että pohjoisten erämaiden halki kauas kulkiessaan oli Fil Gilamonin seurue törmännyt Gohtarg-metsäläispäällikön heimoon. Gohtargin joukkion ja Fil Gilamonin seurueen välille oli syntynyt riitaa ja lopuksi määrällisesti ylivoimainen Gohtargin heimo oli hyökännyt ihmisseurueen kimppuun ja tappanut sen jäsenet. Ainoastaan Aleksi oli päässyt pakoon ja ainoana hengissäselvinneenä ei katsonut voivansa tehdä muuta kuin lähteä synkin mielin etelää ja sivistystä kohden. Asutuille seuduille tultuaan onkin hän kertonut tarinansa ja varoitellut Gohtargin kokoavan metsäläisiä pohjoisessa taakseen ja mahdollisesti suunnittelevan sotaretkeä jossain vaiheessa Vuoriniityn tai Vardakovin ihmisiä vastaan. Kovin vakavasti miehen varoituksia Gohtargin vaarallisuudesta ei otettu. Syksyn kuluessa koettiin vielä Rajakatseessa melko tapahtumantäyteinen päivä ('''Rajakatse 26'''), vaikka kesän kuohunta ainakin kapinan osalta oli rauhoittumassa. Rajakatseeseen tulleet "barbaaritkin" olivat sopeutuneet jossain määrin paikallisiin oloihin ja erään heistä synnyttäessä tavernan saunassa pienokaisen hän sai apua ja neuvoja paikallisiltakin. Lisäksi alueella oli jälleen outoja kuljeskelijoita. Vampyyrinmetsästäjä tuli jälleen ihmisiä häiritsemään sillä seurauksella, että lyhyen kahakan jälkeen murjottu mies toimitettiin taas linnakkeen tyrmiin. Myös outo omenakauppias liikuskeli alueella ja joku metsäläinenkin taisi tavernan tuntumassa maleksia. Paikan päällä käväisi myös joku ylhäistä syntyperää ollut miekkonen, joka kävi päivän kuluessa metsäläisshamaania tapaamassa. Miehen halu shamaanin tapaamiseen luonnollisestikin herätti huomiota, olihan vielä hyvin muistissa huhut shamaanin taidosta potenssiaineen valmistajana, vaikka shamaani itsepintaisesti kiistikin osaavansa tehdä mitään sellaista. Päivän aikana tehtiin myös huolestuttavia havaintoja. Metsistä löytyi kaksi pahoin tuhoutunutta ruumista ja jotkut arvelivat, että nyt on paha merrassa. Myös Maru Rysenin, Rajakatseen linnakkeen aliupseerin, outo ja salaperäinen katoaminen herätti huolta. Ilmeisesti jopa tavernalla käynyt seriffi Edgar de Älliskö arvioi ilmapiirin uhkaavaksi, sillä hän suostui lainaamaan linnakkeen hiljattain takaisinsaatua "Sotasankarin tikaria" Deinosanvelho Simur Diilexille tuoksi päiväksi. Mitään kovin kamalaa ei kuitenkaan päivän kääntyessä iltaankaan tapahtunut, ellei sellaiseksi lasketa salaperäisen ja ilmeisen kuolleen miehen harppomista taverna Vanhalle Piparille. Tavernaan asteli nimittäin Herak gor Ugrak, joka hetken aikaa tiskin ääressä seistyään asteli takaisin ulos ja jatkoi matkaansa korpeen. Herakilla oli ollut mukanaan kädessään hyvin suuri jalokivi, jonka joku tämän kädestä ohimennen nappasi Herakin huomaamatta tai ainakaan tajuamatta yhtään mitään. Herakin perään lähti pari soturia sekä Simur Diilex tätä jäljittämään, mutta takaa-ajajista piittaamaton epäkuollut kulki sillä nopeudella, että takaa-ajajat eivät perässä pysyneet, vaan joutuivat palaamaan tyhjin toimin takaisin tavernalle. Muutoin loppuilta kului rauhallisesti ja seuraavinakaan päivinä ei mitään hälyyttävää tapahtunut. Myös Maru Rysen palaili takaisin linnakkeelle ja kertoi joutuneensa erikoisen, mutta epäonnistuneen kaappausyrityksen kohteeksi. Syksyn edetessä saatiin kuulla ikäviä uutisia Bokeajärven etelärannalta. Ekspanjin kylän Pekkalan tilalta kotoisin ollut veljesjoukko oli jo aiemmin kesällä perustanut rosvokoplan, joka sitten oli ryöstellyt matkalaisia ja pikkutiloja rannikkokylien liepeillä. Syksyllä tuo joukko murtautui Karjun kylässä eräälle maatilalle, jossa jouduttuaan yllätetyiksi he tappoivat kolme talonpoikaa. Ryöstö oli siihenastisista väkivaltaisin ja toden teolla herätti huolta niin rahvaan kuin viranomaistenkin parissa. Viranomaiset aloittivat näissä eteläisissä kylissä perusteellisen rosvojahdin, mutta joukko oli kuitenkin hävinnyt kuin maan nielemänä. Kerrotaan, että joukkio olisi katsonut tarpeelliseksi vaihtaa seutua ja siirtyneen veneitse Bokeajärven pohjoispuolelle. Havainnot pohjoisrannalta osoittivatkin, että näin oli tapahtunut. Joukon johtajana kerrottiin toimivan Pekko-nimisen miehen, joka oli Pekkalan veljeksistä vanhin. Joukkoon oli liittynyt myös muita rikollisia ja joukon koko oli kertomusten mukaan lähestymässä kymmentä. Rosvojoukko kutsui itseään "Bokean ryöväreiksi" ja rahvas ja kauppiaat pelkäsivätkin, että tästä joukkiosta kehittyisi Tiepuukkojen kaltainen suuren luokan rosvojoukko, jonka vaaniessa teiden varsilla ja kylien liepeillä ei kukaan kulkija voisi olla turvassa. ---- Eräänä koleahkona syyspäivänä olikin sattumia kerrakseen. Eräskin hullu pyöri taasen valkosipulien ja myrkkyjen kanssa. Jokin outo kävi tavernassa kaljalla. Metsäläinen ampui vahingossa nuolella Rajakatseen Kuner sotilasta selkään, ovatkohan nuo metsäläiset jo todellinen uhka? Heh ei kai? Pelinjohtajana oli Aki Loponen [[Huhut:RK XXVI|Huhupaketti]] kyseiseen peliin. Seuraava peli [[RK XXVIb]]