Rsihvo|8 ==Metsäläiset II - Vartiopaikka== Kaikista eniten huomiota kiinnitti kuitenkin Bokeajärven seudun tapahtumat. Bokeajärven pohjoispuolelle kokoontuneet metsäläisjoukot koettivat väitetyn johtajansa [[Gohtarg|Gohtargin]] johdolla vallata haltuunsa Koskalan aatelissuvulle kuuluvaa pientä [[Vahtipaikka]]-nimistä varustusta läheltä erästä Koskalan omistamaa kaivosta ('''Metsäläiset osa 2'''). Varustuksen vähäinen puolustajajoukko onnistui kuitenkin torjumaan metsäläisten hyökkäykset erittäin tehokkaasti ja lyömään nämä lopuksi hajalleen ympäröiville seuduille. Ihmisten menetykset olivat hyvin vähäiset kun taas metsäläisjoukon kannalta taistelu oli tuhoisa. Myöskin metsäläisten johtajan Gohtargin väitettiin kaatuneen taistelussa, vaikka tämä jäikin todistamattomaksi ja tuskin pitääkään paikkansa. Taistelun suureksi sankariksi kohosi erityisesti Rajakatseen linnakkeen vähäisempi upseeri [[Marcus Ballendorf]], joka oli tuolloin varustuksella. Hänen kovia otteitaan ja julmuuttaan metsäläisiä kohtaan on kuitenkin seurattu jossain määrin ihmetellen. Taistelussa Vahtipaikan luona tapahtui lisäksi paljon muuta kummallista. Varustukselle oli jostain syystä tullut myös [[Zharin mestarit| Zharin mestarien]] jäsen [[Lotus]] sekä [[Zada]]-munkki [[Sardi]], kummatkin Nohvatovin puolelta. Sardi kuoli taistelussa saatuaan osuman metsäläisten ampumasta nuolesta, kun taas Lotus katosi taistelujen päätyttyä jälkiä juuri jättämättä. Myös hänen uskottiin kuolleen, vaikka tuollaisista velhoilijoista ei voikaan koskaan olla varma. Samaan aikaan ympäristössä liikuskeli myös muita kummallisia kulkijoita mahdollisesti muistakin jalokivikilloista ja on väitetty, että liikkeellä olisi ollut pimeyden voimia palvovia kiellettyjä järjestöjäkin. Tätä huhua vahvistaa tieto, jonka mukaan alueella olisi noihin aikoihin riehunut jokin kammottava ihmisen ruumista muistuttava hirvitys. Tämän uskotaan tapahtumien kurimuksessa tuhoutuneen, sillä myöhemmin ei tätä enää olla nähty. Pian taisteluitten päätyttyä metsäläiset hajaantuivat ympäriinsä ja osa palaili pohjoista kohden aiemmille metsästysmailleen. Samaan aikaan [[Fredrik Koskala]] ilmoitti lopettavansa metsäläisten käytön kaivoksissaan, mikä osoitti aiemmat huhut metsäläisistä ja näiden yhteistyöstä Koskalan kanssa paikkansapitäviksi. Jäi vain kysymys: Jos Koskala harjoitti yhteistyötä metsäläisten kanssa, miksi nämä hyökkäsivät Koskalan varustukselle? Ehkä kyseessä olivat eri heimot tai jotain vielä hämärämpää. Seuraava peli [[RK XVII]]