Rajawiki

RK XVII

Versio 6
Nykyinen sivu

==Rajakatse XVII==

==Rajakatse XVII==
Maan antimet oli kerätty ja Rajakatseelaiset valmistautuivat talvenviettoon.
Rauhallisen päivän keskeytti outo kauppias, jonka kantamuksista paljastui
iljettäviä ruumiin palasia! ''Mihin niitä tarvitaan'', ihmeteltiin ja todettiin
että ''taitaa olla taas hämäriä tekeillä...''?
Syksy eteni ja elonkorjuu saatiin eri puolilla Vuoriniityn maakuntaa päätökseen.
Kostean ja viileän kesän ja syksyn vuoksi oli viljasato jäänyt vielä heikommaksi
kuin edellisenä vuotena ja pidettiin varmana, että ilman muualta tuontia vilja
loppuisi pahasti kesken.
Monet povasivat nälänhätää ja köyhyyden ja kurjuuden lisääntymistä talven
kuluessa.
Viimeisinä päivinä ennen taverna Vanhan Piparin sulkemista ja isäntien lähtöä
etelään Hurjaviiniin tapahtui alueella merkittäviä tai ainakin
huomiotaherättäviä tapauksia:

Liikenne alueen halki oli muutoinkin noina päivinä erityisen vilkasta.
Nohvatovista saapui Rajakatseeseen vardakovilainen upseeri [[Konstantin]], joka
alkoi yhdessä Edgar de Älliskön kanssa neuvotella rajan kulusta.
Selvisi, että kummankin osapuolen kartat olivat puutteelliset ja keskenään
jossain määrin ristiriitaisetkin.
Sopijat katsoivat tarpeelliseksi määritellä rajan oikea kulku maastossa ja
asiasta päästiinkin varsin pian yksimielisyyteen.
Suuria muutoksia rajaan ei tullut, mutta silti nähtiin tarpeelliseksi varustaa
ongelmallisin alue erillisillä rajatolpilla täsmällisyyden takaamiseksi.


Samana päivänä alueella tapahtui monenlaista erikoista.
Alueelle saapui metsien kautta kulkien Vardakovista karannut [[Dimitro Maprov]],
jota oli syytetty omassa maassaan maanpetturuudesta.
Avun turvin mies pääsi Rajakatseen linnakkeelle, jossa anoi Wilhardilta
turvapaikkaa, jonka saikin toistaiseksi.
Huhuttiin myöskin, että paikan päällä olisi kaupiteltu koneenrakentajien
killalta varastettuja piirustuksia, sillä näiden perään vaikutti useampikin
hämäräperäinen henkilö kyselevän.
Jotkut väittävät, että paperit olisi välitetty kyseisenä päivänä kukaties rajan
tuolle puolen Nohvatoviin tai tarkemmin sanottuna Weldoonin linnakkeen väelle,
mutta kukaan ei tätä varmaksi vanno.


Tuona päivänä saatiin osittain myös selvyys alueen metsiin kulkeneista oudoista
tavarakuljetuksista.
Syksyn ajan oli nimittäin Rajakatseen ympäristön metsiin eräs [[Turik]]-niminen
kauppias järjestänyt tavarankuljetuksia.
Kyseisenä päivänä oli Turik jälleen suorittamassa kuljetusta, kun Rajakatseen
viranomaiset päättivät järjestää hänelle ratsian.
Turikia koetettiín pidättää, jolloin tämä lähti karkuun.
Turik saatiin lyhyen takaa-ajon jälkeen kuitenkin kiinni, mutta tämä jouduttiin
pakkotilanteessa surmaamaan miehen tehdessä vastarintaa loitsuvoimin.
Turikin kuljetuttamista säkeistä löytyi roppakaupalla kaikenlaisia '''irvokkaita
ruumiinpalasia ja -osia''', kuten mm.
sisäelimiä, silmiä ja yhdet groteskin kokoiset, jättimäiset aivot.
Tavarankuljetusten määränpää jäi hämärän peittoon Turikin kuoltua.
Turikin apulaisina toimineet miehet, paikallinen seppä ja eräs tynnyrintekijä,
kiistivät tietäneensä tavaran sisällöstä mitään.


Myös Vuoriniityn kauppiaitten kilta on jälkikäteen kertonut olleensa täysin
tietämätön miehen toimista, vaikka tämä kuuluikin kaupungin kauppiaskiltaan.
On arveltu, että Turik Nykijänä tunnettu mies saattoi hyvinkin kuulua johonkin
laittomaan, maan alla toimivaan järjestöön.
Kyseiset [[Iiv|synkät]] ja [[Kaaoslähde|pimeitä voimia]] palvovat kultit
tuntuivatkin lisäävän aktiviteettiaan pikku hiljaa.

[[Huhut:RK XVII|Huhupaketti]] kyseiseen peliin.

Seuraava peli
[[RK XVIII]]

[[Huhut:RK XVII|Huhupaketti]] kyseiseen peliin.

Seuraava peli
[[RK XVIII]]