Kirjaudu rajakatsetunnuksella

Hurjaviini


Kuva tulevasta tietokonepelistä

Kuva kaupungin portista

Kuva kaupungin portista


Hurjaviini on se nimi, jota Suomurajassa käytetään kyseisestä kaupungista. Hurjaviinin nimi paikallisella kielellä on Redvine, joka tarkoittanee Mahtivuoreksi Punaköynnöstä, mutta nimitys Hurjaviini on jostain syystä vakiintunut puhekieleen koko Mahtivuoren alueella. Tähän rannikkokaupunkiin Mahtivuoresta ja Nohvatovista tuodaan huomattava määrä jalokiviä. Näillä kivillä ei sinällään ole suurta arvoa, mutta turkiksien lisäksi ne muodostavat kelvollisen kauppatavaran.

Hurjaviinistä pohjoiseen kuljetetaan mausteita, vaatteita, viinejä ja ruokaa. Hurjaviini on vahvasti linnoitettu. Kaupungin välittömässä läheisyydessä ei ole muita kaupunkeja, mutta Hurjaviini kuuluu johonkin määrittelemättömään kuningaskuntaan. Magiaa osaavia täällä ei juurikaan ole.

Kauppiaat, jotka matkaavat Suomurajasta ja Nohvatovista Hurjaviiniin, eivät pääsääntöisesti ole Hurjaviiniläisiä vaan pohjoisesta. Hurjaviinin muurien sisällä on vain osa kaupunkia. Muurien sisällä ovat luonnollisesti viljavarasto, sotilaat, varakkaat, ylhäiset ja temppeli (temppeli palvelee esim. aurinkoa) sekä osa tavallisestakin kansasta. Muurien sisällä on paljon kivirakennelmia. Sen sijaan ulkopuolella kaupungin muurien on vain puisia rakennuksia ja ne kuuluvat tietysti tavalliselle kansalle. Ulkopuolella on myös satama ja laiturit. Suuremman hyökkäyksen tullessa tarkoitus on, että tavallinen kansa etsiytyy sisälle linnakkeeseen ja portit suljetaan.

Hurjaviinissä sijaitsee sieltä kotoisin olevan Kaarlo Kempuran pojan Halju Kempuran omistama suvun kauppahuone. Hurjaviini on myös se paikka, mistä Kaarlo K. Kempura tuottaa viiniä Rajakatseen seudulle, ja johon hänellä on kuulemma porttikielto. Kaarlo ei ainakaan saa näyttää naamaansa kaupungissa, ja Kaarlo lienee ehtoa noudattanut omalla tavallaan (siis kävelemällä paikkaan pussi päässään).

-Alueella Hurjaviinin ympäristössä voi olla kyliä ja näitä kyliä voi olla suojaamassa varustus.
-Yksi kylä Hurjaviinistä itään on määritetty ja se on nimeltään Shefberg (sarjakuva "Shefbergin ajat", jonka on piirtänyt Johanna Pohjanmies ja tarinoinut Petri Pohjanmies)
-Lähialueella voi myös kuljeskella joitakin barbaareita eli sivistymättömiä ihmisiä lähinnä aiheuttamassa ongelmia.


Huom! Vaikka Nohvatovissa ja Mahtivuoressa ei ole käytetty kultarahoja, on sellaisia harvoin nähty. Yksi kultaraha minimissään vastaa 10 hopearahaa, mutta sen arvo voi olla paljonkin isompi.

Huom2! Peliteknisesti Rajakatse fantasian LARP-peleissä Hurjaviinin kieltä mallinnetaan englannilla.