Historia (lyhyt)
| Versio 4 Rajakatseen pohjoisten maiden historiaa lyhyesti [[Miesmuisti|Historialliset aikakirjat]] ja miesmuistin tapahtumat. |
Nykyinen sivu |
| '''Rajakatseen pohjoisten maiden historiaa lyhyesti''' '''[[Miesmuisti|Historialliset aikakirjat]] ja miesmuistin tapahtumat.''' [[malline:rajakatsemaailma]] |
|
| Aluksi tämä pohjoinen, ilmastoltaan ja luonnoltaan karu ja luotaantyöntävä maa oli ihmisten mielenkiinnon ulkopuolella. [[Metsäläiset|Metsäläisiä]], tuota lyhytkasvuista eränkävijä- ja paimentolaiskansaa erämaissa toki liikuskeli, mutta varsinaisia ihmisiä ei alueella juurikaan asunut. Muutamat harvat ihmiset saattoivat kyetä tuossa laajassa erämaassa asua ja tulla toimeen metsäläisten tavoin, riistaa metsästämällä, kaloja kalastamalla ja turkiksia kauppatavarakseen pyydystämällä. Jossain vaiheessa tapahtui kuitenkin sellaista, mikä tuli muuttamaan tuon alueen tulevaisuuden. Nimeltä tuntematon metsäläinen löysi kallioisilla kukkuloilla ja mäenrinteillä kulkiessaan suurehkon, kimmaltelevan kivenkappaleen, jalokiven. Metsäläinen myi kiven pilkkahinnasta eräälle tapaamalleen ihmiselle ja kivi kulkeutui tämän jälkeen nopeasti etelää kohden ihmiseltä toiselle. Lopuksi se päätyi salatieteitä eli taikuutta osaavan ihmisen sormiin. Tämä totesi yllätyksekseen, ettei kivi ollut vain jalokivi, vaan vieläkin kallisarvoisempi. Se oli "[[Voimakivi|voimakivi]]", [[Jalokivi|jalokivi]], johon oli aikojen kuluessa kasautunut salaperäisiä voimia. Taikuuden harjoittamisessa voimakivet olivat tarpeellisia, sillä tietyt menetelmät hallitseva henkilö saattoi ammentaa kivistä niiden salaperäisiä voimia. Eipä aikaakaan, kun pohjoiseen jo suuntasi näitä henkilöitä ja heillä oli aikomuksenaan ottaa käyttöön tuon alueen ilmeisen arvokkaat luonnonvarat. Nämä pohjoiset maat olivatkin tiettävästi ainut paikka, jossa suurimääräisesti voimakiviä esiintyi. Vuosien kuluessa pohjoiseen kulkeutui satoja ja lopulta jopa tuhansia ihmisiä, joilla kaikilla oli sama tavoite tehdä elantonsa mahtavien kivien kaupasta ja tuotannosta. Alueelle siirtyi mahtavia perheitä, uskontokuntia ja taikureiden koulukuntia, joilla kaikilla oli yhdistävänä tekijänä taito käsitellä, käyttää ja kaupata alueen jalokiviä. Taito käyttää jalokiviä ei kuitenkaan ollut kauhean yleinen, joten siitä tulikin tarkoin varjeltu salaisuus. Suurin osa alueelle tulleista ihmisistä olikin tavallisia tallaajia, joista pohjoiseen tullessaan tuli kaivosmiehiä ja käsityöläisiä hankkimaan jalokiviä niitä tarvitseville. Suuri osa muuttajista oli myös tavallisia talonpoikia, jotka lähtivät mukaan omia maitaan etsimään. Laajenevan kaivostoiminnan myötä löytyi jalokivien lisäksi myös hopeaa, kuparia, rautaa sekä vähäisessä määrin kultaakin, mutta nuo metalliesiintymät tuskin olisivat yksin saaneet ihmisiä näin suurella joukolla liikkeelle. Ihmisasutuksen alkuvaiheissa maa oli varsin kesytöntä ja maanvaltaus varsin vapaata, jolloin olot olivat pitkään rauhattomat. Tällöin alueella kulki pitkin poikin useita rosvojoukkioita, eivätkä alueen ensimmäiset vallanpitäjät näiden toiminnasta paljoa poikenneet. Olojen ollessa rauhattomat alkoi kuitenkin esiintyä pyrkimyksiä luoda vakiintuneet ja rauhallisemmat olosuhteet. Pappiskunnat koettivat luoda yhtenäisyyttä ihmisten välille ja ohjata ihmisiä oikeaan uskoon, omaksumaan oikeat tavat ja uskomukset ja luopumaan monista, metsäläisten kanssa yhteisistä villeistä uskonnonharjoittamistavoista. Myös muunlaiset yhteisöt ja järjestöt tulivat säätelemään elämää täällä pohjoisessa. Vaikutusvaltaisimpia olivat eräänlaiset [[Kauppiaskillat|kauppiaskillat]], [[Jalokivikillat|jalokivikillat]], jotka harjoittivat kaivostoimintaa, järjestivät kauppaa ja kaivossuhteita. Nämä olivat huolestuneita olojen rauhattomuudesta ja suhtautuivat myönteisesti, kun eräät riittävän vaikutusvaltaiset ja varakkaat miehet alkoivat toden teolla luoda pohjaa järjestäytyneille valtioille, samalla tietenkin lisäten ennen kaikkea omaa valtaansa. Nämä mahtavat miehet tulivat sittemmin kuninkaiksi ja heidän valtaanastumisensa myötä syntyivät Mahtivuoren ja Nohvatovin valtakunnat. Asutus keskittyi näillä uusilla mailla varhaisimmille paikoille eli sinne, minne oli ensiksi saavuttu. Kaivostoiminta kuitenkin vanhojen kaivosten ehtyessä siirtyi pohjoisemmaksi ja näin uudisasutustakin syntyi kaiken aikaa kauemmaksi ja kauemmaksi pohjoiseen. Aluksi valtakuntien kuninkaiden kiinnostus oli hyvin vähäinen tähän pohjoisempaan tienooseen, vaikka uudet asutetut alueet periaatteessa olikin jaettu valtakuntien kesken. Valtaa paikan päällä pohjoisemmassa pitivät alueelle siirtyneet voimakkaat perheet, temppelikunnat ja koulukunnat, jotka kaikki harjoittivat jalokivikauppaa. Metsäläiset vastustivat tätä heidän metsästysmaidensa haltuunottoa ja vaativat korvausta ihmisten toiminnasta sekä osuutta maista pysyvään käyttöönsä. Ihmiset eivät suostuneet jakamaan maita ahtaalle pakottamiensa metsäläisten kanssa, vaan ajoivat nämä aina yleensä menemään valtaamiltaan mailta. Metsäläiset eivät kyenneet voimaperäisesti tätä valloitusta vastustamaan, vaan joutuivat ihmisasutuksen edetessä vetäytymään entistä enemmän pohjoista kohden. Uudet jalokiviä himoitsevat tulokkaat kuitenkin hiljaa siirtyivät perässä pohjoiseen uusien jalokiviesiintymien perässä vanhojen ehtyessä yllättävän nopeasti. Usein erimielisyydet maa-alueista kärjistyivät pohjoisessa avoimiksi yhteenotoiksi, joissa alkuperäisväestö eli metsäläiset lähes poikkeuksetta joutui alakynteen ja pakenemaan jalokivikauppiaiden koulutettujen palkka-armeijoiden tehokkaan käsittelyn tieltä. Metsäläisten karkotus ei kuitenkaan jäänyt ainoiksi sotatoimiksi, vaan ahneus ja kateus saivat jalokivikillat kilpailemaan keskenään jalokiviesiintymistä. Pian välit kylmenivätkin monien jalokivikauppaa harjoittavien ryhmien kesken ja avoin sota syttyi täyteen roihuun. Sodan riehuessa monet menettivät henkensä ja kauppa hyytyi pohjalukemiin, kunnes sodan haitallisuus pakotti aluetta hallitsevien kahden kuningashuoneen puuttumista tapahtumiin. Tällöin raja muotoutui kahden valtion välille jakaen pohjoisen maan läntiseen ja itäiseen osaan, joista läntisen alueen kuningashuone sijaitsi kauempana etelässä ja itäisen alueen kuningashuone kauempana kaakossa. Kuninkaiden itsensä suora vaikutus jäi silti edelleen hyvin vähäiseksi, mutta läntisen valtakunnan pohjoisosaan läänitettiin uusi aatelinen, joka voimakkaalla kädellä hallitsi aluetta aina kuolemaansa saakka. Läänitys oli perinnöllinen, mutta tulevat perilliset eivät olleet yhtä kykeneviä hallitsijoita kuin isänsä, Geofrius Ensimmäinen. Itäisen valtakunnan pohjoisosien hallinto jäi enemmän alueen jalokivikauppiaiden käsiin, vaikka kuninkaan edustajia tulikin pysyvästi alueelle. Vaikka olot näin alueella rauhoittuivatkin näennäisesti, jatkuivat rajaselkkaukset pitkään vielä puhjeten suuremmiksikin taisteluiksi. Avointa laajamittaista sotaa ei kuitenkaan vähään aikaan enää nähty. [[Vuoriniitty|Vuoriniityn]] ja [[Vardakov|Vardakovin maakunnat]] ovat pysyneet viime vuosina sisäisesti melko levottomina ja rauhattomina. Usean vuoden ajan on sattunut ja tapahtunut asioita, jotka horjuttavat uskoa pohjoisten maakuntien mahdollisuuksiin vakiinnuttaa olot. Itse luontokin on vaikuttanut suhtautuvan uudisasutukseen vihamielisesti, sillä kylmät ja huonot säät ovat pitäneet sadot niukkoina ja monet ihmiset nälkäkuoleman partaalla. Silti ihminen on tottunut tulemaan toimeen jopa siellä, missä olot ovat epävakaat, kunhan kannuste pohjoisissa maissa pysymiseen säilyy. Toisin sanoen niin kauan kuin alueen kaivoksista löytyy voimakiviä, on alueen ihmisillä syy valita kylmä, karu ja pohjoinen maa etelän lämmön ja vehreyden sijasta. |
Aluksi tämä pohjoinen, ilmastoltaan ja luonnoltaan karu ja luotaantyöntävä maa oli ihmisten mielenkiinnon ulkopuolella. [[Metsäläiset|Metsäläisiä]], tuota lyhytkasvuista eränkävijä- ja paimentolaiskansaa erämaissa toki liikuskeli, mutta varsinaisia ihmisiä ei alueella juurikaan asunut. Muutamat harvat ihmiset saattoivat kyetä tuossa laajassa erämaassa asua ja tulla toimeen metsäläisten tavoin, riistaa metsästämällä, kaloja kalastamalla ja turkiksia kauppatavarakseen pyydystämällä. Jossain vaiheessa tapahtui kuitenkin sellaista, mikä tuli muuttamaan tuon alueen tulevaisuuden. Nimeltä tuntematon metsäläinen löysi kallioisilla kukkuloilla ja mäenrinteillä kulkiessaan suurehkon, kimmaltelevan kivenkappaleen, jalokiven. Metsäläinen myi kiven pilkkahinnasta eräälle tapaamalleen ihmiselle ja kivi kulkeutui tämän jälkeen nopeasti etelää kohden ihmiseltä toiselle. Lopuksi se päätyi salatieteitä eli taikuutta osaavan ihmisen sormiin. Tämä totesi yllätyksekseen, ettei kivi ollut vain jalokivi, vaan vieläkin kallisarvoisempi. Se oli "[[Voimakivi|voimakivi]]", [[Jalokivi|jalokivi]], johon oli aikojen kuluessa kasautunut salaperäisiä voimia. Taikuuden harjoittamisessa voimakivet olivat tarpeellisia, sillä tietyt menetelmät hallitseva henkilö saattoi ammentaa kivistä niiden salaperäisiä voimia. Eipä aikaakaan, kun pohjoiseen jo suuntasi näitä henkilöitä ja heillä oli aikomuksenaan ottaa käyttöön tuon alueen ilmeisen arvokkaat luonnonvarat. Nämä pohjoiset maat olivatkin tiettävästi ainut paikka, jossa suurimääräisesti voimakiviä esiintyi. Vuosien kuluessa pohjoiseen kulkeutui satoja ja lopulta jopa tuhansia ihmisiä, joilla kaikilla oli sama tavoite tehdä elantonsa mahtavien kivien kaupasta ja tuotannosta. Alueelle siirtyi mahtavia perheitä, uskontokuntia ja taikureiden koulukuntia, joilla kaikilla oli yhdistävänä tekijänä taito käsitellä, käyttää ja kaupata alueen jalokiviä. Taito käyttää jalokiviä ei kuitenkaan ollut kauhean yleinen, joten siitä tulikin tarkoin varjeltu salaisuus. Suurin osa alueelle tulleista ihmisistä olikin tavallisia tallaajia, joista pohjoiseen tullessaan tuli kaivosmiehiä ja käsityöläisiä hankkimaan jalokiviä niitä tarvitseville. Suuri osa muuttajista oli myös tavallisia talonpoikia, jotka lähtivät mukaan omia maitaan etsimään. Laajenevan kaivostoiminnan myötä löytyi jalokivien lisäksi myös hopeaa, kuparia, rautaa sekä vähäisessä määrin kultaakin, mutta nuo metalliesiintymät tuskin olisivat yksin saaneet ihmisiä näin suurella joukolla liikkeelle. Ihmisasutuksen alkuvaiheissa maa oli varsin kesytöntä ja maanvaltaus varsin vapaata, jolloin olot olivat pitkään rauhattomat. Tällöin alueella kulki pitkin poikin useita rosvojoukkioita, eivätkä alueen ensimmäiset vallanpitäjät näiden toiminnasta paljoa poikenneet. Olojen ollessa rauhattomat alkoi kuitenkin esiintyä pyrkimyksiä luoda vakiintuneet ja rauhallisemmat olosuhteet. Pappiskunnat koettivat luoda yhtenäisyyttä ihmisten välille ja ohjata ihmisiä oikeaan uskoon, omaksumaan oikeat tavat ja uskomukset ja luopumaan monista, metsäläisten kanssa yhteisistä villeistä uskonnonharjoittamistavoista. Myös muunlaiset yhteisöt ja järjestöt tulivat säätelemään elämää täällä pohjoisessa. Vaikutusvaltaisimpia olivat eräänlaiset [[Kauppiaskillat|kauppiaskillat]], [[Jalokivikillat|jalokivikillat]], jotka harjoittivat kaivostoimintaa, järjestivät kauppaa ja kaivossuhteita. Nämä olivat huolestuneita olojen rauhattomuudesta ja suhtautuivat myönteisesti, kun eräät riittävän vaikutusvaltaiset ja varakkaat miehet alkoivat toden teolla luoda pohjaa järjestäytyneille valtioille, samalla tietenkin lisäten ennen kaikkea omaa valtaansa. Nämä mahtavat miehet tulivat sittemmin kuninkaiksi ja heidän valtaanastumisensa myötä syntyivät Mahtivuoren ja Nohvatovin valtakunnat. Asutus keskittyi näillä uusilla mailla varhaisimmille paikoille eli sinne, minne oli ensiksi saavuttu. Kaivostoiminta kuitenkin vanhojen kaivosten ehtyessä siirtyi pohjoisemmaksi ja näin uudisasutustakin syntyi kaiken aikaa kauemmaksi ja kauemmaksi pohjoiseen. Aluksi valtakuntien kuninkaiden kiinnostus oli hyvin vähäinen tähän pohjoisempaan tienooseen, vaikka uudet asutetut alueet periaatteessa olikin jaettu valtakuntien kesken. Valtaa paikan päällä pohjoisemmassa pitivät alueelle siirtyneet voimakkaat perheet, temppelikunnat ja koulukunnat, jotka kaikki harjoittivat jalokivikauppaa. Metsäläiset vastustivat tätä heidän metsästysmaidensa haltuunottoa ja vaativat korvausta ihmisten toiminnasta sekä osuutta maista pysyvään käyttöönsä. Ihmiset eivät suostuneet jakamaan maita ahtaalle pakottamiensa metsäläisten kanssa, vaan ajoivat nämä aina yleensä menemään valtaamiltaan mailta. Metsäläiset eivät kyenneet voimaperäisesti tätä valloitusta vastustamaan, vaan joutuivat ihmisasutuksen edetessä vetäytymään entistä enemmän pohjoista kohden. Uudet jalokiviä himoitsevat tulokkaat kuitenkin hiljaa siirtyivät perässä pohjoiseen uusien jalokiviesiintymien perässä vanhojen ehtyessä yllättävän nopeasti. Usein erimielisyydet maa-alueista kärjistyivät pohjoisessa avoimiksi yhteenotoiksi, joissa alkuperäisväestö eli metsäläiset lähes poikkeuksetta joutui alakynteen ja pakenemaan jalokivikauppiaiden koulutettujen palkka-armeijoiden tehokkaan käsittelyn tieltä. Metsäläisten karkotus ei kuitenkaan jäänyt ainoiksi sotatoimiksi, vaan ahneus ja kateus saivat jalokivikillat kilpailemaan keskenään jalokiviesiintymistä. Pian välit kylmenivätkin monien jalokivikauppaa harjoittavien ryhmien kesken ja avoin sota syttyi täyteen roihuun. Sodan riehuessa monet menettivät henkensä ja kauppa hyytyi pohjalukemiin, kunnes sodan haitallisuus pakotti aluetta hallitsevien kahden kuningashuoneen puuttumista tapahtumiin. Tällöin raja muotoutui kahden valtion välille jakaen pohjoisen maan läntiseen ja itäiseen osaan, joista läntisen alueen kuningashuone sijaitsi kauempana etelässä ja itäisen alueen kuningashuone kauempana kaakossa. Kuninkaiden itsensä suora vaikutus jäi silti edelleen hyvin vähäiseksi, mutta läntisen valtakunnan pohjoisosaan läänitettiin uusi aatelinen, joka voimakkaalla kädellä hallitsi aluetta aina kuolemaansa saakka. Läänitys oli perinnöllinen, mutta tulevat perilliset eivät olleet yhtä kykeneviä hallitsijoita kuin isänsä, Geofrius Ensimmäinen. Itäisen valtakunnan pohjoisosien hallinto jäi enemmän alueen jalokivikauppiaiden käsiin, vaikka kuninkaan edustajia tulikin pysyvästi alueelle. Vaikka olot näin alueella rauhoittuivatkin näennäisesti, jatkuivat rajaselkkaukset pitkään vielä puhjeten suuremmiksikin taisteluiksi. Avointa laajamittaista sotaa ei kuitenkaan vähään aikaan enää nähty. [[Vuoriniitty|Vuoriniityn]] ja [[Vardakov|Vardakovin maakunnat]] ovat pysyneet viime vuosina sisäisesti melko levottomina ja rauhattomina. Usean vuoden ajan on sattunut ja tapahtunut asioita, jotka horjuttavat uskoa pohjoisten maakuntien mahdollisuuksiin vakiinnuttaa olot. Itse luontokin on vaikuttanut suhtautuvan uudisasutukseen vihamielisesti, sillä kylmät ja huonot säät ovat pitäneet sadot niukkoina ja monet ihmiset nälkäkuoleman partaalla. Silti ihminen on tottunut tulemaan toimeen jopa siellä, missä olot ovat epävakaat, kunhan kannuste pohjoisissa maissa pysymiseen säilyy. Toisin sanoen niin kauan kuin alueen kaivoksista löytyy voimakiviä, on alueen ihmisillä syy valita kylmä, karu ja pohjoinen maa etelän lämmön ja vehreyden sijasta. |