Proppivarasto

Maru Rysen

Versio 12
Nykyinen sivu

[[malline:rajakatsehahmo]]
[[kuva:ihminen.jpg|Seriffi Maru Rysen kesällä 462]]
[[Rajakatseen linnake|Rajakatseen linnakkeen]] seriffi.
Maru kuvaillaan ihmisten puheissa erinomaiseksi ja paljon kokeneeksi soturiksi
sekä myös melkoiseksi naistenmieheksi.
Maru toimi aiemmin pitkään sotilaana ja aliupseerina Rajakatseen linnakkeella,
kunnes yllättäen syksyllä [[460]] sai ylennyksen linnakkeen seriffiksi.
Maru on vaativassa seriffintoimessaan pärjännyt tähän mennessä yllättävänkin
hyvin, mitä nyt huhujen mukaan ei osannut alkuun lukea ja oli mm.
jättänyt syksyllä [[461]] verot eteenpäin toimittamatta...
Viime vuosilta Marun toiminnasta ei ole ollut juuri pahaa sanottavaa, vaan
tämän kerrotaan olleen tilanteen tasalla ja pyrkineen linnakkeen kehittämiseen.
Marun kerrotaan olevan alkujaan lähtöisin [[Ekspanj|Ekspanjin]] kylästä, ja
muutamia [[Rysen|Rysenin]] suvun jäseniä on nähty Rajakatseessakin.

Nohvevana, ja miekaltaan nopeana miehenä tunnettu Rysen on saanut joskus
pilkkapuheita naisvankien kohtelusta.
Aivan tunteeton mies ei ole, sillä hän sai pienen hermoromahduksen jouduttuaan
käsittelemään Edgar Älliskön käskystä ruumiin palasia ([[RK XVII]]).
"Kaikki vaan paapovat Marua", totesi Edgar naisten parveiltua tämän ympärillä.

Edgar Älliskön saatua monoa seriffin tehtävistä ja Fredrik Koskalan vastustettua
Ballendorfin asettamista siihen virkaan Maru pääsi aivan sattumalta isoon
tehtävään ja on toiminut Seriffinä siitä lähtien.

Viralliset kokeilut linnakkeen sotilaskomentajan vakanssin kanssa ovat saaneet
komentajat vaihtumaan ajoittain Rysenin päätyessä hoitamaan käytännön työt.

((Rajakatse-kampanjan omalaatuisuus näkyykin tässä että hahmo on vaikuttanut
maailmassa vaikka pelaaja ei olekaan käynyt peleissä, vaan pelinjohtajat
emuloivat Rysenin päätökset))

Rysen teki piipahduksen tavernalla metsästämässä maantierosvoja ([[Rajakatse
XLIV: Väreitä]]) ja on sittemmin hoitanut linnakkeen asioita kuin vt.
linnakkeen sotilaskomentajana, selvityen siitä ilmeisesti ihan kohtuullisesti.

Keväällä 483 Maru Rysen sai siirron Rajakatseen linnakkeelta Pohjatuulen
linnakkeelle, mistä käsin hän hoitaa asioita Bokea-järven rantakylissä.
Syitä siirtoon ei julkisesti ole kerrottu.
Uuden linnanherran mukanaan tuomat uudet tuulet voivat olla syynä ...