Vuoriniityn kapakoitsijoiden kilta
Versio 9 |
Nykyinen sivu |
[[Vuoriniitty|Vuoriniityn kaupungissa]] ja sitä ympäröivässä maakunnassa toimiva ja vaikuttava kilta. Kiltaan kuuluvat kaikki laillisesti ja luvallisesti toimivat maakunnan kapakoitsijat ja tavernanpitäjät, ja kilta valvookin sitä, ettei alalla ole liikaa yrittäjiä. Suurin osa killan jäsenistä harjoittaa elinkeinoaan Vuoriniityn kaupungissa, mutta jäseniä on myös Olyissa, Bokeassa ja muutamissa muissakin paikoissa. Kilta kerää jäseniltään kiltamaksuja ja muita veroja, joista osan toimittaa edelleen viranomaisille, suuriruhtinas Geofriuksen kansliaan. Killan nykyinen johtaja on [[Harmo Puronkohina]], joka tuli johtajaksi edellisen johtajan [[Elmer Knuutsi|Elmer Knuutsin]] kuoltua kesällä [[458]] vanhuuden vaivoihin. '''Kiltaan kuuluu mm. seuraavia kapakoitsijoita ja tavernoita''': |

-Vuoriniityn kaupungissa sijaitsevat tavernat [[Vuoriniityn jalokivi]], [[Harmon harmaakivi]] ja muutama muu, omistajana [[Harmo Puronkohina]]. |
-Vuoriniityn kaupungissa sijaitsevat tavernat [[Harmon harmaakivi]] ja muutama muu, omistajana [[Harmo Puronkohina]]. - [[Vuoriniityn jalokivi]] omistaa [[Vilma Knuutsi]] |
-[[Kaljakellari]] ja [[Kiljun karahdus]], molemmat Vuoriniityn kaupungissa, omistajana [[Armo Masula]]. -[[Taverna Nouseva Tähti]], Vuoriniityn kaupungissa, isäntänä [[Aarne]]. -Myös tavernanomistaja [[Önjavi Diilex]] isännöi yhtä komeaa tavernaa Vuoriniityn kaupungissa. -[[Taverna Matkamiehen onni]], Olyissä, isäntänä [[Hulkko Rysen]]. -[[Taverna Vanha pipari]], Rajakatseessa, isäntänä [[Kaarlo Kempura]]. -[[Taverna Bokean tonttu]], Bokean kylän lähellä, isäntänä [[Viljami Wähäleipä]]. -Kiltaan kuului myös vuosina [[460]]-[[467]] Vuoriniityssä toiminut [[Taverna Ketun Kolo|taverna Ketun Kolo]], jonka isäntänä toimi [[Antero]]-niminen mies. |