Bokean kylä (Mahtivuori)
Versio 4
Bokean kylä on muutaman sadan ihmisen asuttama kylä Bokeajärven luoteiskolkassa. Kyläläisten elinkeinoina on mm. maanviljely, kalastus, metsästys sekä tervanpoltto. Kylässä toimii myös seppä.
(Kannattaa myös huomata, että idempänä saman järven rannalla, Vardakovin maakunnan puolella, sijaitsee toinen samanniminen kylä.)
Bokean kylän laitamilla sijaitsee maineikas taverna Bokean tonttu. Kalastajat ovat myös ristineet viime vuosina läheisen lahden Kistonlahdeksi, sinne verkonpainoina upotettujen rumien patsaiden mukaan. Lisäksi lähellä on vanha, mutta tunnettu vallan keskittymä Pohjatuulen linnake.
Bokean torni
Bokea-kylän laidalla kohosi aina vuoteen 400 asti Raveksin torni, joka tuhoutui hirmumyrskyssä.
Nyt paikalla ei ole kuin kiviläjä. Tornin kaatumisesta kertoo Voittaja ja palkinto (Elokuva). Kerrotaan että
joskus 465 tienoilla Rajakatseen miehet olisivat yrittäneet ottaa kiveä paikasta, mutta
Bokealaiset estivät tämän. Paikkaa kohtaan lienee taikauskoa.