Proppivarasto

Hukanmaa

Versio 1


Hukanmaa



Hukanmaa on pieni kartanon hallitsema alue Suomurajan lähellä, Mahtivuoren kuningaskunnassa.

Historiaa:

Hukanmaata ja sen kahta kylää ja pientä linnakartanoa ovat hallinneet Hukanpään suku,
jotka johtavat linjansa aina Eemeli Hukanpäähän, Juilo kolmannen ritariksi tekemään
mieheen, joka sai kuninkaalta läänityksekseen pienen metsäisen alueen noin viiden
päivämatkan päässä Suomurajasta. Alue päätettiin asuttaa aikanaan rikkaiden metsästysmaiden
ja hedelmällisen maan vuoksi. Alueelta löytyi myös jalokiviä ja pieni kupariesiintymä,
jotka on kuitenkin jo louhittu loppuun vuosisata sitten. Kaivoksesta ovat jäljellä
vain vaaralliset kuilut ja käytävät.

Hukanpään suku toi alueelle perheitä ja asutti aikanaan kaksi kylää, noin kolmen
virstan päähän toisistaan. Huhutaan myös, että Eemeli Hukanpää oli merirosvo tai rosvoritari ennen uskollisuuden valaansa kuninkaalle ja että Eemeli keräisi ryöstösaaliistaan suuren aarteen.

Alue:

Ensimmäinen kylä, Harmaakumpu, on saanut nimensä metsäpalossa
harmaaksi palaneesta mäestä, jonka juurelle ensimmäiset talot rakennettiin.
Harmaakummun kylä on nykyään noin parinkymmenen perheen koti. Kylässä on seppä,
nahkuri, mylläri ja kuusi maatilaa.

Toinen kylä tunnetaan nimellä Korpinpelto. Se muistuttaa sisartaan elinkeinoiltaan,
mutta sepän, nahkurin ja myllyn sijaan kylässä sijaitsee pieni Ishacan pyhäkkö ja
Hukanpään vanha tila.

Hukanpään suvulla on alueella kaksi omaa tilaa, Vanha Hukanpään tila ja uudempi
linnoitus-kartanoksi rakennettu Hukanhammas.

Hukanhammas on noin kaksisataaviisikymmentä vuotta sitten valmistunut, nykyisin
rapistunut, linnoitettu kartano, jonka tarkoituksena oli suojella kaivostoimintaa sekä
uutta kauppatietä Suomurajasta pohjoiseen, joka ei koskaan kuitenkaan valmistunut.

Tilanne vuonna 473

Hukanpään suku on tällä hetkellä jakautunut kahtia, alueen omistuksesta riiteleviin
haaroihin. Kuolinvuoteellaan vanha Juulius Hukanpää teki vain muutaman todistajan
läsnäollessa nuoremmasta pojastaan Eerikistä perillisensä, vaikka vanhempi veli
Kaarle oli myös elossa. Kaarle ja hänen lapsensa eivät tätä tietysti sulattaneet
ja ajoivat Eerikin perheen pois Hukanhampaasta.

Eerik lapsineen on pesiytynyt Vanhalle Tilalle ja pitää hoviaan siellä. Alueen papin virkaa pitävä Derecas-papitar Liinatar Hallasuo oli yksi todistajista kuolinvuoteella ja Kaarlen kannattajat puhuvatkin että pappi valehteli, mikä on tietenkin erittäin törkeä syytös koko Derecas-papistoa kohtaan. Kaarle pitää Hukanhammasta hallussaan ja yrittää saada 'maitaan' takaisin. Virallista tilannetta, eli kuka on maiden omistaja Mahtivuoren valtion asiakirjojen mukaan, ei tiedä kukaan.