Kaapo 'Kurki'
Versio 11
Rajakatse maailman pelihahmo
Galleria 2013 |
Kurki kesällä 473 |
Mahtivuoren ja Nohvatovin välisen sodan veteraani, joka oli parikymmentä vuotta sotavankina Nohvatovissa ja vapautui vasta 473 keväällä.
Mies tunnetaan lähinnä vain lisänimellään Kurki, sillä ei hän tunnu aina itsekään muistavan, mikä hänen oikea nimensä on. Kurki kehuskelee usein sekä voimillaan, että älyllään. Voimaa miehellä selvästi on, mutta älystä on vaikea sanoa; ainakaan käytöstapoja Kurki ei vaikuta tuntevan. Varsinaiseksi riitapukariksi Kurkea ei voi kutsua, mutta hän tuntuu jatkuvasti päästävän sammakoita suustaan.
Kurki avioitui kesällä 475 Heili 'Hyväneuvon' kanssa. Lapsia pariskunnalla ei vielä ole. Kurki työskentelee Vuoriniityn lähistöllä sijaitsevassa kaivoksessa. Iästään huolimatta Kurki on edelleen ahkera ja voimakas työmies.