Proppivarasto

448


Läntisissä siirtokunnissa tapahtuu: Uutta Vardakovia rakennetaan uudestaan
käskynhaltijan johdolla. Barbaareilla on omia ongelmiaan heimosodan takia. Sodan aloittanut Rahvinin heimo joutuu
lopulta pakenemaan häntä koipiensa välissä, mutta ei ennen kuin on aiheuttanut tuntuvia tappioita
Bargtargille. Simonidit auttavat barbaareja ja heidän suhteensa lähentyvät näihin. Vuoden aikana koetaan yksi
hyökkäys Uuteen Vardakoviin. Iivana Vagemoor menee naimisiin velhotar Jeleniarin kanssa. Idästä palannut
Rupert liittoutuu merisusi Olofin ja iivien kanssa, pakenee ja linnoittautuu merisusien saarelle.

Epäkuollutterrori lisääntyy, mutta simonidit pistävät tälle lopun polttamalla Olofin kylän merisusien saarella. Bargtargin
barbaarit ottavat hallintaansa alkujaan deinosanien perustaman Ariannadin kylän, alkaen kaivaa rautaa sieltä. Tulitauko
simonidien kanssa menee rikki Vardakovin sotavelhojen laivan ampuessa kiviä simonidien laivaan merisusien saarella.
Aselepoon päästään kuitenkin ja iivien artifakti upotetaan tuntemattomaan paikkaan mereen. Johtajat kutsutaan takaisin
itään ja asetetaan hieman rangaistuksenomaisesti väliaikaiselle "eläkkeelle" johtamaan jotain unohdettuja
rajavarustuksia..